Jaana Venkula: Epävarmuudesta ja varmuudesta

Jaana Venkula (2005) Epävarmuudesta ja varmuudesta. Helsinki: Kirjapaja.
Hesarin arvio teoksesta. Tämä teos nousi jostakin syystä mieleeni lukiessani Kemppisen blogia ja siellä ollutta kirjoitusta Pärstäkertoimista. Kemppinen kysyy: "Olisiko mahdollista tutkia, miten paljon huono pärstäkerroin vaikuttaa rikoksen uhriksi valikoitumiseen?" Kysymys on kiintoisa. Sitä voi laventaa koskemaan työyhteisöjä: Miten on mahdollista, että henkilö voi pitää työpaikkansa vuosikausia, vaikka ei ole saanut aikaan työyhteisön näkökulmasta muuta kuin pahaa? (irtisanoutumisia, loppuunpalamisia jne.) Miten paljon pärstäkerroin vaikuttaa siihen, kun valitaan työyhteisössä ne, jotka saavat pitää paikkansa ja ne jotka lähtevät? Aivan kuin vastauksena työkaverini laittoi eilen naistenpäivänä sähköpostissa linkin Acatiimissa (07/09 ) olleeseen Johanna Kantolan haastatteluun, joka oli otsikoitu: Yliopistojen tasa-arvotyö edellyttää päivittämistä.

Pärstäkerroin tuli myös mieleeni tänään, kun luin Gurumarkkinoiti -blogista Antti Apusen kirjoittaman jutun: Miksi hyväkin myyntipuhe kaikuu kuuroille korville? .
Kysymys saattaa olla toisaalta epävarmuudesta ja varmuudesta: kuinka myyjä onnistuu auttamaan laumaa (lauman valta) hallitsemaan omaa epävarmuuttaan suhteessa varmuuteen ja ohjaamaan valintaprosessia omalta kannaltaan sopivaan suuntaan. Toisaalta saattaa olla kysymys myös pärstäkertoimsesta ja tunteesta. Tosin Kemppinen kirjoitti tähän taannoin (9.11.2009) vastauksen: Kun järki ja tunne ajautuvat törmäyskurssille, tunne voittaa aina. Laumassa johtajan tunne on se, jonka mukaan toimitaan. Yleisö (ks. Hyvärinen: Alussa oli liike), se kriittinen massa, ajattelee itsenäisesti. Harvalla on kuitenkin kykyä tai edes halua olla yleisönä, sillä "maailmanlopun" ennustajia ei yleensä katsota hyvällä.

Elämässä on olemassa/havaittavissa nokkimisjärjestys, jonka muodostumisen logiikkaa on vaikea tajuta. Siinä, missä joku toinen voi aivan huoletta laukoa jos jonkinlaisia mielipiteitä asiasta kuin asiasta, toinen tuomitaan oitis ja hänelle järjestetään julkiset tai vähemmän "hirttäjäiset". Ilmiö on psykologisesti mielenkiintoinen ja se on todennettavissa Kemppisenkin mainitsemissa työpaikka- ja koulukiusaamistapauksissa.

Tosin tämän nokkimisjärjestyksen taustoja ja rakentumista esim. myynti- ja johtamistilanteissa on vaikeaa ellei lähes mahdotonta käytännössä analysoida, sillä tuskin tilanteissa mukana olevat kykenevät tunnistamaan päätösprosessinsa vaiheita. (Saati tunnustamaan tunnepitoisia asioita, jotka vaikuttavat tilanteeseen. Ainakin yritysmaailmassa ja me tieteessä työskentelevät korostamme mielellämme järjen osuutta päätöksiemme vaikuttimina.)

Löysin Venkulan kirjasta tehdyn avostelun lisäksi muutaman haastattelun, jotka arkistoin tänne myöhempää käyttöä varten.

Kirjan kritiikistä: Todettakoon heti aluksi, että en ole Palovuoren kanssa ollenkaan samaa mieltä, että Venkulan kirja olisi täyttä höttöä. Paremminkin se on terävä, sarkastinen, elämää kokeneen ja nähneen ihmisen pohdiskelua ajan ilmiöistä. Kirjan tuntuminen pelkältä hötöltä voi johtua lukijan iästä, elämänkokemuksesta tai toisaalta jopa torjuntareaktiosta. (Tai siitä, että Venkulan pärstäkerroin ei miellytä/Venkulalla ei ole oikeutta sanoa asioita tällä tavalla.)

Kun Venkula kirjoittaa johdannossa, että epävarmuuden kokemus johtuu yhtäältä todellisuuden muutoksista, siitä, että uudet tapahtumat eivät noudata aikaisempien kulkua. Toisaalta on kyse siitä, että inhimillinen tieto on aina epätäydellistä ja tietäminen sinänsä epävarmaa. Nämä ajatukset lienevät esiintyneet tieteenfilosofisessa keskustelussa kautta historian. On jopa menty niin pitkälle, että on pohdittu kaiken olevaisen olemisen mahdottomuutta. Venkula viittaa Descartesin ajatuksiin varmuudesta, joka löytyi hänelle siitä, että hän oivalsi olevansa olemssa, koska ajatteli. "Ajattelen siis olen". (latinaksi Cogito, ergo sum). Kriittisyyden puuttuessa (kenelläkään ei ollut riittävän vahvaa pärstäkerrointa vanhan auktoriteetin kumoamiseen) ollaan monen ns. suuren ajattelijan jalanjäljissä astuttu harhaan ja sivupoluille. Kriittiset äänet on vaiennettu, sulkemalla toisinajattelijat valtapiirien ulkopuolelle.




Sosiaalipsykologi, tutkija ja kouluttaja VTL, FM Jaana Venkulan ansiolista on pitkä. Hän on tunnettu oppimisen opettaja, räiskyvä ja kannustava luennoitsija ja yhteiskuntakriitikko, kirjoittaa Hanna Palovuori Hesarissa, kirjaa koskevassa arvioinnissaan. Palovuori jatkaa samaan hengenvetoon: Hänen kirjansa Epävarmuudesta ja varmuudesta on, sen sijaan, täyttä höttöä. Ohessa Palovuoren kritiikki lainattuna:

Yliampuva retoriikka - Venkulan tavaramerkki, joka tekee hänestä kysytyn luennoitsijan - ei toimi kirjallisessa muodossa. Silti kirjaan on onnistuttu jalostamaan täysin järkeenkäypiäkin johtopäätöksiä. Asia, jota on kunnioitettava, sen verran sekarotuiselta pentueelta taloon tuotu alkuoletuslauma aluksi vaikutti.

Vahvimmillaan Venkula on yrityskulttuuria analysoidessaan, tai, oikeammin, kritisoidessaan: "Työelämässä ei voi nykyään löytää ilkeämpää lyömäasetta kuin syyttää toista muutosvastarinnasta".

Hänen mukaansa muutosmyönteisyydestä on tullut globalismiin hurahtaneen talouden johtotähti, johon pyritään sen sisältöä kyseenalaistamatta. Aikaa ei tuhlata muutoksen olemuksen pohtimiseen, vaan sitä kiirehditään tervehtimään pikaisin, mutta pinnallisin, organisaatiouudistuksin.

Kirjassa on muitakin täysosumia. Oivalluksien pohtimiseen ei vain tunnu jäävän aikaa, koska aistit turtuvat kirjassa vellovan mielipidevyörytyksen keskellä.

Onko kirjan kustannustoimittaja ollut jotenkin ryhditön? Hän olisi voinut pelastaa paljon esimerkiksi vaatimalla karismaattista ajattelijaa laittamaan lisämääreet tai, kuten kohdissa, joissa viitataan luottamuksen ja sisäerityksen tai fundamentaalisen uskonnollisuuden ja terveydentilan korrelaatioille, lähdeviitettä.

Myös poliittista todellisuutta koskevia väitteitä esitetään kirjassa luottaen liikaa lukijan maailmankatsomukseen. Tuntuu siltä, että jaksaakseen lukea kirjaa on oltava Venkulan kanssa samaa mieltä hyvin monesta asiasta.

Venkulan yhteiskuntakritiikkiä ei pidä arvioida yksin tämän teoksen pohjalta. Venkulan mukaan tulevaisuus luodaan taloudellisesti riippumattomien, vapaiden ajattelijoiden visioissa.

Maailmanselitysten on tultava ruohonjuuritasolta, ja niiden on pystyttävä vastaamaan tavallisen ihmisen kokemuksia. Kirja on puheenvuoro hyvän elämän määritelmää koskevaan keskusteluun. Sen yksi osa-alue on selvittää mitä tarkoittaa hyvä elämä maailmassa, jossa olemassa olon ehdot saattavat muuttua varoittamatta.

Hanna Palovuori

Jaana Venkula: Epävarmuudesta ja varmuudesta. Johdantoa epävarmuuden kohtaamiseen. Kirjapaja Oy. 155 s. 25,90 e.


Lähde: Kiitotie, Teksti: Nina Pinjola • Valokuvat: Jyrki Komulainen & JAANA VENKULA

Lennokas tutkija Jaana Venkula kehottaa unohtamaan gurut ja ajattelemaan itse.
Kun teot kohottavat siiville

– Opettelin jo lapsena lentämistä hyppimällä alas tuolilta kerta toisensa jälkeen. Omasta mielestäni kehityin koko ajan, vapaa tutkija, kouluttaja ja konsultti Jaana Venkula nauraa ja lisää samaan hengenvetoon, että unissa hän lentää usein katonrajassa ja ihmettelee, että miksi muut ihmiset kävelevät siellä jossain alhaalla niin kovin vaikean näköisesti. – Saatan myös unissani laskea vauhdilla alas käytävän porraskaidetta.
Yrityksensä, Fluctuale Consultingin, lukuun työskentelevä Jaana Venkulan ajatukset leimahtelevat huoneessa melkein sytyttäen paperit symboliseen tuleen. Meneillään ovat viimeiset päivät ennen uuden kirjan valmistumista. Tutkija paljastaa Epävarmuudesta ja varmuudesta -nimisen kirjansa käsittelevän muun muassa eettistä toimintaa. Se on loogista jatkoa hänen edelliselle kirjalleen Taiteen välttämättömyydestä, joka sitoo kiinteään liittoon tieteen, taiteen ja etiikan käsitteet.
Tutkija innostuu kuvaamaan ranskalaista teoreettisen fysiikan professoria ja kvanttiteorian asiantuntijaa Jean-Marc Lévy-Leblondia heittelemällä lentosuukkoja naisellisesti ilmaan.
– Häneltä, samoin kuin monilta muilta merkittäviltä tutkijoilta, olen saanut perusteita ja vahvistusta omien näkemysteni oikeellisuuteen. On ollut upeaa huomata, että ihmiset päätyvät samoihin lopputuloksiin toisistaan riippumatta maailman eri kolkissa!


HYVÄSTIT TIETEEN VALTAKAUDELLE?
Jaana Venkula on tiedenaiseksi varsin räväkkä. Seisoohan hän tieteen tontilla, mutta uskaltaa silti sohia sitä kritiikin tikulla.
– Aikamme on väärin perustein nostanut järjen ja tieteen tärkeämmäksi kuin taiteen ja etiikan. Tiede ylläpitää keinotekoista valta-asemaansa teknologian umpisuolena eikä tunnusta totuutta, koska se menettäisi muuten ylivertaisen asemansa. Ja rahoittajansa.
Tutkija selittää, että tiede edustaa objektiivista ja arvostettua järjen aluetta, kun taas taiteen ja etiikan on tieteen piirissä arveltu kuuluvan ihmisen subjektiiviselle ja vähemmän tärkeälle tunteen alueelle. Siksi taide ja etiikka on sivuutettu.
– Tiedon asema on ylikorostunut. Olemme lisäksi sekoittaneet ymmärtämisen ja tiedon käsitteet keskenään. Tietohan on vain ymmärtämisen prosessin lopputulos. Meillä ei ole malttia elää ymmärtämisen prosessia tiedon saamiseksi, vaan haluamme tiedon heti.
Jaana Venkula uskoo, että ihmisen käsitys todellisuudesta muotoutuu kuitenkin parhaiten tieteen, taiteen ja etiikan pohjalta.
– Kaikkia kolmea tarvitaan asioiden ja ilmiöiden ymmärtämiseksi, sillä todellisuus ilmenee erilaisina piirteinä, joista jotkut ovat tieteellisesti mitattavissa, toiset taas viestittyvät paremmin uskonnolliseettisinä arvoina tai taiteellisina muotoina.

TAIDE NÄYTTÄÄ KEKSINTÖJEN TARPEEN
Platonin mukaan todellinen taide on kiinnostunut ikuisista ja korkeammista ilmiöistä ja ihmisen parhaasta. Taiteilijan lähtökohtana ei ole itsensä toteuttaminen tai menestyksen tavoittelu, vaan oman todellisuuden näkemyksen ilmaiseminen muille niin hyvin kuin kykenee.
– Siinä missä viihde ja näennäistaide tekevät meistä ajattelemattomia, syvä taide taas satuttaa ja sytyttää ajattelemaan.
Venkula ei väheksy viihdettä, päinvastoin, mutta korostaa, että taide turvaa meille oikeuden nähdä asioita omalla tavallamme. Hänen mukaansa taiteen arvo on nimenomaan sen erikoislaadussa, subjektiivisuudessa.
– Kun opitaan taiteilijan tavoin näkemään maailmasta suoraan se, mikä siinä on erilaista, alkaa esille nousta myös todellisia innovaatioita. Uusien keksintöjen tarve nimittäin nousee juuri yksilöllisen tulkinnan kautta.

RYHDY AJATTELEMAAN ITSE!
Lahjomattomasta rohkeudestaan johtuen taiteella on tärkeä myös merkitys yhteiskunnan tilan mittarina.
– Taide osoittaa, jos jokin on vialla. Sen oirehtiminen on merkki, jota ei pitäisi kiirehtiä tyrehdyttämään.
Taide opettaa taitoa elää nykyhetkessä, onhan esimerkiksi musiikkielämykselle pakko antautua, antaa aikaa. Taiteen kautta vahvistuu myös empatia, kyky asettua toisen ihmisen asemaan.
– Taidetta ja esteettistä puolta vahvistamalla ja kehittämällä voimme oppia ymmärtämään oman, henkilökohtaisen tulkintamme omalaatuisuutta ja arvokkuutta ja sitä kautta muiden ihmisten näkemysten arvoa. Jokaisen tulkinta on yhtä arvokas. Meidän tulisikin unohtaa gurujen opit ja ryhtyä ajattelemaan itse!

KUN KÄSITTÄÄ, EI KÄRSI
Venkula uskoo, että tunteet ovat ihmisen herkin ja siksi myös tärkein yhteys todellisuuteen. Taide vahvistaa tunteiden tuntemisen ja tunteista tietoisena olemisen kykyä. Tämä on erityisen tärkeää, sillä tunne on Venkulan ajattelussa tiedon esiaste. Kun tunteeseen yhtyvät myös kokemusten, esteettisen tajun, etiikan ja tiedon puroset, ihminen vihdoin ymmärtää jotakin.
– Jokin epämääräinen tunne voi olla merkki siitä, että jotakin uutta on pian syntymässä. Jotakin, mitä en VIELÄ käsitä. Alun ahdistus ei siis ole sairaus, vaan viesti siitä, että kyseessä on tärkeä pulma. Ihminen on aina sen ongelmansa vanki, jota on ratkaisemassa. Täytyisi vain kestää tämä epämukavuus. Tajuta, että se kuuluu asiaan ja että siitä syntyy ajan kanssa jotakin uutta. Tämä olisi esimerkiksi nuorten hyvä ymmärtää.
Venkula sanoo, että kiireen kulttuurin keskellä emme enää ymmärrä, että elämän tärkeät asiat ovat hitaita.
– Asioiden prosessoituminen kestää, mutta me odotamme ymmärtämisen tapahtuvan samalla nopeudella kuin siirrämme tietoa teknisin välinein. Aikakäsityksemme on vääristynyt. Emme malta elää nykyhetkessä. Kuitenkin elämä on tässä ja nyt, ei muuta. Aika ei saisi olla ulkopuolellamme.

ELÄMÄ EI KOSKAAN KANNATA!
Seuraavaksi tutkija innostuu puhumaan globalismista.
– Tarkoitan tällä vain yhdentyyppisen, taloudellisia arvoja vaalivan ideologian leviämistä maailmaan. Onnistumista mitataan lyhyen aikavälin taloudellisilla suureilla, ja kaikkien on kilpailtava koko ajan keskenään. Tämä johtaa katastrofiin. Elämä esimerkiksi ei koskaan kannata! Taloudellisesti ajatellen paras potilas on se, joka kuolee sairaalan ulko-ovelle. Viemme taloudellisen ajattelun joka puolelle ja kilpailutamme kaiken mahdollisen. Miksi? Koska näemme nykyään maailman kappaleista, osasista koostuvana koneena, jonka tärkeimmät ominaisuudet ovat voitto ja tehokkuus.
1Persoonaa
voi muuttaa yksinkertaisesti vain päättämällä tehdä toisenlaisen teon ja toistamalla sitä niin kauan,
että se muuttuu tavaksi,
tutkija Jaana Venkula sanoo.
Jaana Venkulan mielestä elämme keskellä totalitarismia, yhdenmukaista ajattelua eli ajattelun puutetta. Hän kuvaa värikkäästi, miten yksilöt ovat keskittyneet ”peuhaamaan vain itsensä kanssa”, koska se on ainoa asia, johon he kokevat voivansa enää vaikuttaa. Me treenaamme vartaloa, vatvomme ihmissuhteitamme ja yritämme leikata itseltämme pahan olon pois masennuslääkkeillä.
– Kuitenkin pysyvä hyvinvointi on tulosta siitä, että oppii kohtaamaan vaikeita asioita. Ja että uskaltaa kokeilla toisenlaisia tekemisen tapoja. On tärkeää pohtia, kuinka asioita teen ja mitä siitä seuraa, kun teen. Oikein ja eettisesti toimimalla säilytämme maailman myös jälkipolville. Ratkaisuna ei voi olla valvontakeskeisyyden ja kontrollin lisääminen, vaan eettisyyden kasvattaminen.

ELÄMÄN TARKOITUS
Tutkija uskoo, että persoona muodostuu tavoista, jotka taas muodostuvat toistuvista teoista. Persoonaa voi muuttaa yksinkertaisesti vain päättämällä tehdä toisenlaisen teon ja toistamalla sitä niin kauan, että se muuttuu tavaksi.
– Olen lopen kyllästynyt erilaisiin psykologian malleihin, joissa etsitään ihmisen teoille selitystä menneestä. Sen jälkeen jäädään piehtaroimaan menneisiin tapahtumiin ja syyllistämiseen ja käytetään niitä tekosyynä sille, ettei tarvitse koskaan muuttua. Haluan korostaa tekojen merkitystä, niiden tuomaa mahdollisuutta muuttua, en syy-seuraus-suhteita.
Jaana Venkula on etiikassa kiinnostunut siitä, ilmeneekö se teoissa.
– Elämän tarkoituksena on eläminen. Eettisyyden tehtävänä on ylläpitää meissä elämää suojelevaa voimaa. Eettistä vastuuta ei voi luovuttaa muille ihmisille. Ei voi siis ajatella niin, että minä keksin atomipommin, mutta jätän siihen liittyvän eettisen pohdinnan jonkun toisen vastuulle. Koska hallussamme on elämän ytimeen yhä syvemmälle meneviä geenimanipulaation kaltaisia tekniikoita, eettisyyden merkitys vain korostuu entisestään. Meidän tulisi miettiä, mitä teoistamme seuraa tuleville sukupolville.
Miten tutkija sitten näkee jumaluuden roolin?
– Kautta tieteen historian Jumalan olemassaoloa on pyritty todistamaan tai kumoamaan tieteen avulla. Tehtävä on kuitenkin loogisesti mahdoton, sillä jumaluuden todistelussa ei voida käyttää samoja kriteerejä kuin tieteellisten ilmiöiden todistelussa. Tärkeää on se, että jumaluutta ylipäätään pohditaan, sillä Aristotelesin mukaan tuo pohdinta saa meidät tekemään hyviä tekoja ja estää näin meitä muuttumasta barbaareiksi. Jumalan pohdiskelu on elämää suojelevaa ja siten tavattoman tärkeää, olipa Jumalaa sitten olemassa tai ei. (Lue alkuperäinen juttu Kiitotie-lehdestä (PDF) 1/2005)


Tekemisen nälkä 22.06.2006, Vantaan Lauri, arkisto


Arjen pienet teot tuovat iloa elämään, uskoo Jaana Venkula.

Mitä yhteistä on television kokkiohjelmilla, pipoja virkkaavilla teinipojilla ja autotalleihin linnoittautuneilla miehillä? Esimerkit ovat Jaana Venkulan, ja hänellä on valmiina selityskin: valtava aidon tekemisen kaipuu. Venkula on vapaa tutkija, kouluttaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut ja puhunut paljon tekemisen, taitojen ja toiminnan merkityksestä ihmiselle. Aihepiiriä käsittelee muun muassa hänen tuorein kirjansa Tekemisen taito (Kirjastudio/Minerva 2005).

— Toivon, että kokki-, remontti- ja muita ohjelmia katsovilla seuraava vaihe olisi itse tekeminen. Ohjelmien suosio kertoo siitä, että me emme elä, vaan tarkkailemme muiden esityksiä siitä, mitä elämä voisi olla.

Venkulan mukaan tekemisen nälkä on näkynyt esimerkiksi suomalaisessa kesämökkikulttuurissa. Viime vuosina ihmiset ovat kuitenkin alkaneet vaatia kesämökeiltään samoja mukavuuksia, joita heillä kotonakin on. Mökkeilyn alkuperäinen tarkoitus ja sen tuoma ilo uhkaavat kadota.
"Käsityksemme todellisuudesta on vääristynyt, kun tekeminen puuttuu."

Aidossa tekemisessä ovat kaikki aistit mukana. Se kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti, toisin kuin pelkkä tietokoneen tai television ääressä istuminen. Venkula kutsuu pelien, verkkoyhteyksien ja television kautta ihmisille tarjolla olevaa maailmaa kaksiulotteiseksi korvikemaailmaksi. Hän on huolissaan siitä, että ihmisten aistit ja havaintokyky surkastuvat kaksiulotteisessa maailmassa.

— On todettu, että pikkulapsilla, jotka viettävät paljon aikaa tietokoneiden ääressä, on heikentynyt perspektiivin taju.

— Elämme lumemaailmassa. Käsityksemme todellisuudesta on vääristynyt, kun tekeminen puuttuu. Enää ei ymmärretä edes fysiikan peruslakeja, esimerkiksi että tuli polttaa, hän sanoo viitaten Porvoon tuomiokirkon tuhopolttoon.

Ohut yhteys todellisuuteen näkyy myös rakentamisessa, jossa ei enää osata ottaa eri materiaalien ominaisuuksia huomioon. Näin syntyy hometaloja.

— Eikä tajuta, että maailmassa edelleen on asioita, joille ei voi mitään: sää, vanheneminen, vuodenkierto, sairastuminen, Venkula ihmettelee.

— Tämä on kauheaa nuorten kannalta, kun elämän kriisit ja vaikeudet kuitenkin ovat jokaisella edessä. Kriiseistä ei selvitä pelkän ammattiavun voimin, sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy. Ilo syntyy siitä, että voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.

Työuupumuksen ja masennuksen taustalta löytyy Venkulan mukaan usein aidon tekemisen ikävä. Ihmiset tekevät työtä, jonka kokevat tarkoituksettomaksi ja jota on paljon.

— Ihmiset ovat kadottaneet yhteyden arjen pieniin tekoihin. Heiltä puuttuu ilo, jonka esimerkiksi kasvimaanhoito tai siivous tuottaa. Kaikissa arjen askareissa on kyse ihmisen harjaantumisesta.

Venkulan mukaan myös eettisyys on taito, johon voi harjaantua. Omaatuntoa voi järjestelmällisesti kouluttaa tarkkailemalla, miltä jonkin tietyn teon, vaikkapa juoruamisen, jälkeen tuntuu. Jos tuntuu pahalta, tekoa ei pidä toistaa. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi koulukiusaamisen kitkemisessä, kun kiusaaja on pysäytetty heti tekonsa jälkeen ja kysytty hänen tuntemuksiaan.

— Kun omatunto herkistyy, myös työteho kasvaa. On yhä vaikeampi tehdä vääränsuuntaisia valintoja, Venkula muistuttaa.

Hän kehottaa ihmisiä esimerkiksi työpaikoilla nostamaan metelin asioista, jotka tuntuvat vääriltä. Itse hän työskenteli pitkään yliopistossa, kunnes alkoi havaita työkulttuurissa piirteitä, jotka olivat ristiriidassa hänen oman ajattelunsa ja eettisten periaatteidensa kanssa. Kun kilpailuun ja pelaamiseen ei halunnut mennä mukaan, oli parempi lähteä. Eikä hän ole lähtöään katunut.

— Tämmöinen ihmisen kokoinen elämä sopii minulle. Tärkeintä on tehdä omaa pientä tehtäväänsä — on se sitten filosofiaa tai kasvimaan kääntämistä — mahdollisimman laadukkaasti. Silloin vahvistuu olemaan heikko ja ymmärtämään oman keskeneräisyytensä.
"Uskonnossa tärkein asia on se, että se ei muutu."

Samanlaista asennoitumista hän suosittelisi muillekin. Hän kritisoi vallalla olevaa asennetta, jossa halutaan suoraan kaikki: asema, rahaa ja julkisuus. Lööppeihin ja televisioon hinkuvat nuoret eivät tunnu tajuavan, että oma paikka rakennetaan pienten, tavalliseen elämään kuuluvien tekojen avulla.

Jaana Venkula puhuu mielellään arjen pyhyydestä. Hän muistelee lämmöllä omaa lapsuuttaan maalaistalossa ja vanhempiaan, joiden arkiaskareissa oli aina pyhyyden juonne. Kylvövakka siunattiin keväällä, leipätaikinan päälle tehtiin risti. Pyhä ei ollut mikään erityinen paikka tai tietty hetki, vaan läsnä kaikessa.

— Ihmisen elämäntehtävä on vahvistaa itsessään olevaa Jumalan kuvaa. Se tapahtuu pienten tekojen kautta. Pyhän kokeminen on taito, jota voi harjoitella arjen lisäksi myös jumalanpalveluksessa tai taiteen parissa. Mitä enemmän harjaantuu, sitä enemmän niistä saa ja sitä enemmän niihin kiintyy.

Venkulan omaan arkeen pyhyyden tunne tulee esimerkiksi juuri siivotusta kodista — kun on puhdasta, kaunista ja raikasta. Hän kuitenkin tarkentaa, että on aivan eri asia tuoda pyhä arkeen ja ylevöittää arki kuin arkipäiväistää pyhä, haluta sen olevan samanlaista kuin kaikki muukin. Tällaisen taipumuksen hän on havainnut joidenkin uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa silloin, kun aletaan huolestua osanottajien vähenemisestä.

— Jos jokin inhimillinen järjestelmä kadottaa eettiset päämääränsä, koko järjestelmä on vaarassa luhistua. Urheilussa näin on käynyt esimerkiksi dopingin ja lahjonnan myötä. Kirkolle on vaarassa käydä näin silloin, kun ihmisiä kosiskellaan viihteellisillä keinoilla mukaan toimintaan.

Venkulan mielestä on väärinkäsitys, että kirkon olisi muututtava ajan mukana.

— Uskonnossa tärkein asia on nimenomaan se, että se ei muutu. Ei kirkon pidä muuttua, vaan ihmisen ymmärryksen pitää syventyä ja seljetä.

Kirkon muutospaineet ovat Venkulan mukaan kuitenkin osa yleisempää ilmiötä: ihmiset eivät yritä ymmärtää vaikeita asioita, jotka vaatisivat paneutumista. Uskonnon lailla syvällistä ajattelua edellyttävät tiede ja taide eivät nekään ole nykyihmiselle vetovoimaisia.

— Monet nuoret eivät suostu ajattelemaan asioita itse, vaan he haluavat valmiin nippelineuvon. Kuitenkin juuri pohdinta tekisi ihmisen onnelliseksi — ihminen on ajatteleva olio.

Venkula lisää, ettei ajatteleminen aina ole helppoa. Itse asiassa ajattelu alkaa ahdistuksesta. Vasta sitä kautta syntyy oivalluksen ilo.

— Me emme tee, emme ajattele, emmekä yritä ymmärtää. Minulla on huoli ihmisen säilymisestä ihmisenä, Venkula sanoo.

Jokin ihmisyydestä on hävinnyt silloin, kun kaiken on oltava miellyttävää, kivaa, tuttua ja samanlaista.

— Syvin oppi tulee vaikeuksien kohtaamisen kautta. Ei aina voi olla hyvä olo! Ja tällä en mitenkään halua vähätellä ihmisten kärsimystä.

Venkula on itse koulutukseltaan sosiaalipsykologi, mutta työnsä myötä hänelle on tullut tarve kyseenalaistaa nykypsykologian ihmiskäsitys, joka keskittyy siihen mitä ihminen on — ei siihen, mitä hän tekee. Perimän tai lapsuuden sijasta ongelmien syitä pitäisi mieluummin etsiä ihmisen toiminnasta.

— Mitä enemmän ihmistä ajatellaan hänen tekojensa kautta, sitä parempia välineitä saadaan hänen auttamisekseen. Toisen minuuteen puuttuminen on liian iso juttu.

— Ei siis sanota, että "kun sinä olet semmoinen tai tämmöinen", vaan mieluummin, että "kun teet näin tai noin". Minuus rakentuu nimenomaan teoista.

Tällaiseen ihmiskäsitykseen Venkula viittaa käsitteellä "minätön käytännöllinen ihminen". Samalla kun hän itse on kehitellyt tätä ihmiskäsitystä, hänen näkökulmansa todellisuuteen on väistämättä muuttunut.

— Aina välillä tavallaan hämmästyn sitä, että olen. Minättömyyden kokemus on ollut minulle myönteinen. Energiaa ei mene oman itseni kaiveluun.

— Jos ihmiskäsitys on tällainen, ihmiselle pantava taakka pienenee. Vaatimukset eivät koske sitä, millainen pitäisi olla, vaan ne siirtyvät tekoihin.

Venkula rohkaiseekin tekemään tekoja ja unohtamaan olla-verbin.

— Mitä kultaisessa säännössä sanotaan? "Tehkää te samoin heille", ei "olkaa sitä tai tätä".

Toisenlaista ja kokonaisvaltaista

Jaana Venkula ei itse juuri vietä lomaa, mutta hetken mietittyään hän on valmis tekemään muutamia ehdotuksia kesälomalaiselle. Johtoajatuksena niissä on loman erottaminen arjesta tekemällä jotakin ihan muuta ja uuttakin.

*
Tee toisenlaista! Lomalla kannattaa tehdä jotakin ihan muuta kuin työssään tekee. Kännykkää ja sähköpostia ei lomalla pitäisi pitää auki, eikä työasioista puhua.
*
Käytä aistejasi mahdollisimman monipuolisesti. Levitä lantaa tai tyhjennä ulkohuussi. Kun hoidat kukkapenkkiä tai kasvimaata, unohda suojakäsineet. Kulje metsässä, jossa maasto on epätasaista. Ryömi, konttaa.
*
Seuraa päivittäin jotakin luonnonilmiötä, esimerkiksi lintujen pesimäpuuhia tai jonkun kasvin kasvua. Tee havaintosi aina samaan aikaan päivässä. Parissa viikossa huomaat, että siitä on tullut tapa.
*
Aloita jonkun uuden taidon opetteleminen. Jos et ole koskaan esimerkiksi ommellut, ompele vaikka mökille verhot.
*
Tee jotain mitä inhoat, mutta mikä olisi hyödyllistä. Noudata vaikka säännöllistä päivärytmiä tai opettele heräämään aikaisin aamulla.
*
Kokeile toisenlaisia asioita. Aamu-unisen kannattaa edes muutaman kerran kesässä kokea aamun ihanuus, linnunlaulu ja raikkaus.
*
Ole rauhassa. Unohda puuhamaat ja ostoskeskukset.
*
Lue jotakin syvällistä, ei pelkkiä lehtiä. Kuuntele hyvää musiikkia ja hiljaisuutta.
*
Puno lomaasi joku ylevä säie: kata pöytä juhlavasti tai sijaa vuoteeseen kauniit lakanat.
*
Perheriidan uhatessa on luultavasti laiskoteltu liikaa. Keksikää jotakin yhteistä tekemistä, rakentakaa vaikka uusi laituri. Lapset ovat luonnollisesti hommassa mukana jo suunnitteluvaiheessa.

Kaisa Halonen
kuvat Kai Widell, Martti Leppä



Opi olemaan Ville Venäläinen

Comments