Opin opiskelemaan uudelleen-Ope saa palautetta 2016-2017

Kuvat Margit Mannila



Lukuvuoden 2016-2017 palautteita.

Olen koonnut tähän postaukseen jälleen muutamia opiskelijoita saatuja spontaaneja palautteita. 

Edelleenkin se on kaikista palkitsevinta tässä työssä, että opiskelija on ihan aidosti löytänyt itsensä ja oivaltanut jotakin merkityksellistä oman elämänsä kannalta. Opettajan tehtävä kun ei ole olla mukava, vaan auttaa opiskelijaa käsittämään, mitä hänen olisi hyvä osata, jotta hän voisi saavuttaa ne asiat, joista hän unelmoi. Tiedollisesti opiskelijan tulisi saavuttaa sellainen kivijalka, jonka pohjalle hän voi osaamisensa rakentaa.

Oppimisen haaste on, että yleensä se tapahtuu siellä omalla epämukavuusalueella. Uskalla siis myös epäonnistua!

 

Yrittäjyys on tunti, josta en halua olla pois.
(Kommentti opiskelija, mies.)






Opin opiskelemaan uudelleen
Myös opetustekniikalla on suuri merkitys motivaatiooni, pidin yrittäjyys kurssin opetustekniikasta. Harvemmin on harmittanut tulla yrittäjyyden kurssille, oli se sitten heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.
[.. .] Ja pakko vielä lisätä, että olen oppinut opiskelemaan uudestaan, kuulostaa hieman hullulta, mutta oppimismetodini ovat olleet hieman hukassa, kun koulua on käyty viimeksi lukiossa, josta valmistuin keväällä 2013. (Opiskelija, mies.)
 




Keskusteleva opetustyyli piristi
Tämän analyysin tekeminen ei paljoa innostanut, (huomaa fonteista ja sisällöstä) enkä oikeastaan minkään asian analysoinnissa kovin hyvä ole. Samankaltaista keskustelevaa opetustyyliä en ennen ole kohdannut ja koinkin sen piristäväksi, vaikka keskusteluihin harvoin osallistuin. (Opiskelija, mies.)
 


Tästä kurssista tulee olemaan hyötyä
Tästä kurssista tulee olemaan minulle hyötyä vielä pitkään monessakin eri yhteydessä. Ainakin voin hyödyntää kurssillani oppimiani asioita oman yritykseni perustamisessa ja markkinoinnissa. Käsitykseni yrittäjyydestä on kaikkiaan realisoitunut. Kurssin oppeja voin varmasti hyödyntää myöhemminkin liiketalouden opinnoissani palaamalla kurssilla käsiteltyihin aiheisiin uudelleen. Uskon myös, että opit alkavat elää käytännön elämässä myöhemmin vahvasti. (Opiskelija, nainen.)


Palkan kustannukset yllättivät
Palkkaa ja siihen liittyviä muita kustannuksia, joita työnantajalle kohdistuu, osoittautui melkoiseksi yllätykseksi. Koska itse olen aina ollut työntekijä puolella, ei mieleen ole tullut ajatella, kuin pelkkää palkkaa. Nyt osaan ajatella hieman myös yrittäjän näkökulmasta ja tätä kautta oikean hinnoittelun tärkeyttä.  (Opiskelija, nainen.)


Ymmärrän miksi en välttämättä saa kesätöitä
Työntekijöiden palkkaamisesta täytyy maksaa paljon. Kurssilla ymmärsin, miksi kesätöitä ei tarjota minulle jokaisesta yrityksestä koska minun palkkaaminen maksaa heille paljon enemmän kuin olen kuvitellut.(Opiskelija, nainen.)




Haastavat mutta opettavaiset tehtävät
Mannilan (2016) kurssin tehtävät ovat oppilaille erittäin haastavia, mutta samalla opettavaisia, sillä joudumme itse pohtimaan mitä eri tehtävillä haetaan. Kurssin tehtävistä opin myös ilmaisemaan oman mielipiteeni sekä tutkimaan asioita eri näkökulmista. (Opiskelija, nainen.)
  

Miten nämä asiat liittyvät yrittäjyyteen?

Monet asiat, mitä olemme käsitelleet tunneilla ja mitä kirjassa käsiteltiin ovat olleet erittäin mielenkiintoisia, mutta on myös ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, että miten nämä asiat nyt yrittäjyyteen liittyy. Joka tapauksessa kuitenkin asiat ovat aina selkiytyneet, viimeistään silloin kun luin kirjan loppuun ja pohdin hetken lukemaani ja tunneilla kuulemaani. Tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen ja itselleni avautui täysin uudenlainen kuva yrittämisestä. Ehkä hieman pelottavampi mutta sitäkin vastuullisempi, jonka takia kuvittelen edelleen haluavani yrittäjäksi. Yrittäminen ei varmasti ole pelkkää riippumatossa makoilemista ihanissa maisemissa ja lempiviinisi juomista auringonlaskussa. Se voi olla parasta mitä sinulle on koskaan tapahtunut mutta sen takaa löytyy myös paljon stressiä, kiirettä, unettomia öitä, taloudellisesti epävakaita hetkiä ja todennäköisesti myös kyyneleitä. Kaikesta huolimatta voisin kuvitella, että yrittäjyys antaa paljon.  (Opiskelija, nainen.)

Yllättävää, että parissa viikossa voi oppia
[...] Kuitenkin kaiken kaikkiaan kurssi oli mielestäni erittäin antoisa. En uskonut että parissa viikossa voi oppia näinkin paljon – ja vielä olla nukahtamatta tunneille. Sillä kuten aloitin tämän kirjallisen tehtävän – luulin todellakin että niin olisi voinut käydä. Kiitoksia siis paljon erittäin loistavasta kurssista jonka luennoit. Erikseen täytyy mainita että sinulla on aivan upea opetustyyli. (Opiskelija, nainen.)

Unelmien ja haaveiden eteen on tehtävä kovasti työtä
 Kurssi oli inspiroiva, se opetti näkemään että, menestyksen takana on lähes aina hikeä ja kyyneleitä. [...]  Mitä jäi käteen? No ainakin ymmärrystä aihepiiristä. Osaan nyt mm. antaa oikeanlaista arvostusta yrittäjinä toimivia henkilöitä kohtaan. Voisin itsekin harkita vakavasti yrittäjäksi ryhtymistä, tosin se vaatii vielä paljon pohdintaa ja ajatustyötä. Koen että, kasvoin kurssin aikana henkisesti tai tuntuu vahvasti siltä kuin henkistä pääomaa olisi karttunut ainakin tunnollisuuden osalta. Jotenkin kurssi muutti ajattelutapaani, aloin mm. ajatella omaa elämääni ja tekemisiäni vähän ”yrittäjämäisesti”, eli miettimään asioitani tarkemmin ja huolellisemmin. Kurssi auttoi myös oivaltamaan että, unelmien ja haaveiden eteen on tehtävä kovasti työtä ja että, alkuun pääseminen asioissa on kaikista tärkeintä, asioiden toteutumisen kannalta. Ymmärrän nyt paremmin mitä tarkoittaa sanonta ”Eletään niin, ettei tarvitse vanhainkodissa valehdella!” (Opiskelija, mies.)

Ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan
Oppimispäiväkirjaa tehdessä opin yhä enemmän asioita yrittäjyydestä ja siitä mitä kaikkea aiheeseen liittyykään. Ennen kurssia ajattelin, että hoivayrittäjyys vaikuttaa kovin kaukaa haetulta ja että hoitoalalla ei ole niin paljoa mahdollisuuksia perustaa yritystä kuin jollain muulla alalla. Näin jälkikäteen ajateltu koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.  (Opiskelija, nainen.)


Sain vahvistusta omalle toiminnalleni
Vaikka päiväkirjaan ei saisi kehua kurssia, mutta minun täytyy niin tehdä. En tiedä johtuuko se kurssista vai kirjasta, josta olen valinnut aiheet, mutta sain itselleni vahvistuksen, että olen toiminut oikein ollessani esimies, vaikka minua silloin kyseenalaistettiinkin korkeammalta johtoportaalta. Kyllä se vain on niin, että tämän kurssin ansiosta sain vahvistuksen omalle toiminnalle ja jos tulevaisuudessa olen hoitoalalla esimies, niin jatkan samalla johtamistavalla. Voin todella samaistua tähän mitä hyvältä johtajalta tai yrittäjältä vaaditaan, kun sinulla on työntekijöitä, reiluutta, empatiaa sekä huomioimista.  (Opiskelija, mies.)


Perussivistystä
Mielestäni nämä yrittäjyyden ja rahoituksen asiat kuuluvat aivan perussivistykseen ja jo sen takia niitä olisi hyvä käydä koulussa kaikilla aloilla enemmän ja syventyä asiaan tarkemmin.

Kiitos asiantuntevasta ja mielenkiintoisesta opetuksesta! (Opiskelija, mies.)

Soveltaminen innostaa 
Kuvan lähde VAMK:n FB-sivut (7.10.2016).


Tehtävä teetti töitä
Tehtävä teetti kyllä työtä, mutta se oli mielekästä ja mielenkiintoista. Vieläkin jäi moni asia mietityttämään, mutta eiköhän näitä talousasioita pääse työelämässä työstämään lisää. Kiitos kurssista, luennoilla oli ilo olla mukana! (Opiskelija, nainen.)


Uusia asioita
Olen oppinut yrittäjyyden kursseilla todella paljon aivan uusia asioita, mistä en ole aikaisemmin tiennyt mitään. Monet ovat valittaneet kuinka turha aine yrittäjyys on eikä siinä ole mitään järkeä, mutta olen toista mieltä. Joissakin arkisissa tilanteissa kun on vaikka jutellut, niin on mielessään ajatellut että tämän minä olen oppinut yrittäjyyden kurssilla ja mielestäni on aina hyvä kun pystyy kartoittamaan ja lisäämään osaamistaan aiheesta kuin aiheesta. (Opiskelija, mies.)


Kurssit ovat projekteja
Kuten jo edellä mainitsin, ehkä tärkein asia, jonka olen oppinut yrittäjyyden kautta syksyn aikana, on se, että sinun pitää olla itse valmis tekemään valtavasti töitä, mikäli haluat saavuttaa jotakin merkityksellistä. Voit saada muilta apua ja ohjeita, mutta sen jälkeen kaikki on kyettävä tekemään itse. Tällä hetkellä tärkein asia minulle on opiskelu. Myös opiskelu on eräänlaista yrittämistä. Jos haluaa saavuttaa hyviä tuloksia, on oltava valmis panostamaan täysillä siihen tehtävään, jota on tekemässä. Kaikki ei välttämättä onnistu kerralla, mutta tässä vaiheessa onneksi virheisiin on jossain määrin vielä varaa, ja niitä voi vielä korjata.

Kurssit ovat eräänlaisia projekteja, joita voisi verrata työelämän projekteihin. Kokonaisuuksiin sisältyy erilaisten tehtävien tekemistä ja ongelmien ratkaisemista. Mitä kovemmin panostaa, sitä parempaan tulokseen todennäköisesti päädytään. Kurssin, kuten myös jonkin työprojektin, päätteeksi selviää, onnistuttiinko ja päästiinkö haluttuun tavoitteeseen. (Opiskelija, mies.) 


Johtaminen ei ole käskyttämistä
 ”Johtaminen ei ole käskyttämistä. Johtaminen on ohjaamista, tukemista, sparraamista, välittämistä ja esimerkkinä olemista” (Jääskeläinen 2015, 2015). Jääskeläinen kiteyttää mielestäni johtajuuden upeasti. Hänen teoksestaan etsinkin oppia ryhmätyöhömme ja johtamiseen. Opin, että menestyvää yritystä on mahdoton pyörittää ilman rohkaisevaa johtajaa. Johtaja ei ole käskyttäjä, vaan ohjaaja. Ryhmätyötä tehdessä pääsin toteuttamaan teoriaa käytännössä. Jaoin työtehtäviä, opastin muita ja mm. tsemppasin muita pitämään kiinni deadlineista. Jokainen ryhmässämme toimi vuorollaan johtajan roolissa. Tämä opetti minulle erilaisia johtamistyylejä. (Opiskelija, mies.)


Opiskelen itseäni varten
 Itseään varten koulua käydään, sen tajusin oikeastaan vasta lukiossa. Miksi mainitsin tästä ylipäätänsä? Siksi että ainoa syy hakeassani ammattikorkeaan oli kiinnostus kaupankäyntiin ja erityisesti yrittäjyyttä kohtaan. Intohimo päättää ja määritellä itse omat bisneksensä edes jossain määrin on ollut yläasteelta pääsyn jälkeen suuri. Olenkin laittanut korvan taakse opettajan tunnilla heittämän lausahduksen tulevaisuudesta ja unelmista: "Unelman tulee olla niin suuri, että vähän melkein pelottaa." Se oli mielestäni hyvin sanottu, sillä näin jurona kantasuomalaisena on tähän asti myös oma aatemaailmani ollut melko vaatimatonta lähes kaiken suhteen. Uskon, että Suomessa monet yritykset ja yrittäjät ovat poteneet samanlaisia ongelmaoireita. Nimittäin uskonpuutetta omaan tekemiseen ja omaan itseensä. Ja olen varma, että tässä piilee osasyy, miksi Suomalaiset yritykset ovat lähes kaikkien mittausten mukaan onnistuneet saamaan itsellensä heikommin näkyvyyttä kansainvälisesti verrattaessa vaikkapa länsinaapuriimme.                                                                                                                                                           Itsetuntoni ja -varmuuteni on parantunut tuon ajattelumallin myötä ja siitä on kiittäminen yrittäjyyden kurssia. Niin paljon kuin yrittäjyyden tunneilla on käsitelty yrittäjyyteen liittyvää problematiikkaa yrittäjyyttä harkitseville, lainan koron maksuista byrokraattisten koukeroiden paperisotaan, on monilta varmaan jäänyt huomaamatta, että kurssi ei kuitenkaan ole tuominnut yrittäjyyttä huonona vaihtoehtona, vaan rohkaissut uskaltamaan. Kurssi on tarjonnut vain faktapohjat, opettanut välttämään yleisimpiä virheitä yrittäjiksi aikoville ja auttanut laajentamaan ajattelutyyliä yrittäjyyden suhteen, sekä soveltamaan sitä. Näin minä kurssin ainakin olen sisäistänyt. (Opiskelija, mies.)


Kovaa, mutta palkitsevaa työtä
Kurssin alkupuolella otimme käsittelyyn unelmat ja visiot. Täytimme monisivuisen asiakirjan, jossa oli kysymyksiä tulevaisuudensuunnitelmista, sekä unelmista, olivat ne sitten materiaa, taikka jotain mitä ei rahalla saa. Näin kurssin päätöspuolella, yrittäjyydestä kokonaiskuvaa kasaan haaliessa ymmärrän tämän tehtävän tavoitteen. Ei ole olemassa yritystä, joka ei ole lähtenyt liikkeelle jostain visiosta taikka unelmasta. Ovat nämä sitten ihan mielen perukoilta kaivettu, taikka ulkopuolisen tekijän aikaansaamia, ei niistä tule mitään ilman myöskään uskallusta. [...]