Vanhan veneen ongelma

Hyvät keskustelut ovat usein parhaita oivalluksen kohtia elämässä. Erityisen hedelmällisiä keskustelut ovat mielestäni silloin, kun niissä voi heittäytyä tarkastelemaan asioita mahdollisimman monesta eri näkökulmasta käsin ja kohteena on kuitenkin jokin konkreettinen dilemma, jota pyritään ratkaisemaan. Edellytyksenä on tietenkin se, että vastapuoli haluaa kuunnella itselleen epämieluisia totuuksia ja toisaalta on jopa valmis maksamaan niistä.

Kävin tänään tällaisen hyvän keskustelun lounaalla, jota söin aluekehittämisen parissa työskentelevän henkilön kanssa. Tuon keskustelun innoittamana päätin hieman kirjoittaa muutamia siihen liittyviä ajatuksia. Keskustelumme polveili ja rönsyili paikoin aiheesta toiseen. Vaihdoimme ajatuksia mm. asiantuntijan roolista ja vastuusta. Haimme vastausta siihen, millaisesta asiantuntijasta on hyötyä ja millaiset asiantuntijat pitäisi pystyä karsimaan pois. Mika Waltarin Sinuhesta tuttua “kärpäsen surinaa korvissa” voi joko kuunnella tai ei. Kuinka tehdä valinta? Se on aina lopulta tilaajan oma ongelma, jossa hän itse vastaa tekemästään päätöksestä ja päätöksen seurauksista.

"Puheesi on kuin kärpäsensurinaa korvissani"
- Kaptah, Sinuhe Egyptiläinen, Mika Waltari.

Oman näkemykseni mukaan asiantuntijasta (asiantuntijuudesta) ei kannata maksaa, jos hän ei pysty osoittamaan reikiä veneen pohjassa (eli siis kohtia jolle tarttis tehdä jotakin.) Samoin asiantuntijaa pitää pystyä vaihtamaan kun asiantuntija tulee liian tutuksi, jotta hän ei enää halua tai kykene olemaan kriittinen. Tämä ajatus tuli vahvasti esiin muutamia vuosia sitten eräässä tutkimushaastattelussa, jossa yrittäjä pohti asiantuntijuutta ja sen merkitystä hänelle nimenomaan kriittisen sparraamisen näkökulmasta."[...] -Niin, kyllä rahalla saa aina paskakärpäsiä, mutta oikean asiantuntijan löytäminen on jo paljon vaikeampaa...[...] Asiantuntijaa pitää vaihtaa sopivin välein, ennen kuin se tulee liian tutuksi."

Keskustelun kuluessa mieleeni muistui Noam T. Wasserman kirjoituksesta pätkä, jonka tarkkaa refereetä en keskustelussa muistanut: "the world's best speedboat captain isn't able to pilot an oil tanker." Wasserman pohti pikaveneen omistajan kykyä ohjata valtamerilaivaa (öljytankkeria). Tämä lieneekin yksi kehittämistehtävissä esiin nouseva ilmiö, jonka takia asiat eivät vuosien jankkaamisen jälkeenkään vielä etene toivotulla tavalla. Jos seinä on konkreettisesti edessä ja jos siihen on ohimennen tullut hakattua päätä useammankin kerran, niin silloin ehkä kannattaisi ruveta miettimään onko seinän paikka oikeasti siinä ja onko valittu toimintamalli lopultakin se, joka pitää muuttua eikä se seinä.

Usein nimittäin on niin, että kun joku asia saa alkunsa se on aivan erilainen, mitä se vuosien jälkeen todellisuudessa on tai mitä se voi olla. Kun yrittäjä perustaa yrityksen, sitä kuvaa usein joko pieni soutuvene, jota yksinyrittäjä soutelee peilityynellä, tutulla järvellä, jossa hän tietää suurinpiirtein kaikki mahdolliset karikot. Tai se voi olla pikavene, jota nuori ja innokas kapteeni ajelee ympäri avomerta, pyydystäen sen kyytiin kaiken mahdollisen mielenkiintoisen.

Jossakin vaiheessa tulee sitten tilanne, kun vene pitäisi luovuttaa jälkipolville tai sille pitäisi tehdä vähän säätöä siellä ja täällä, huomataan veneen olevan aivan toisenlainen, mistä on alunalkaen ollut puhetta. Jos pikaveneestä on tullut valtamerilaiva, vähän huomaamatta, ei sitä voi ohjata samoilla menetelmillä kuin pikavenettä jolla merenkäynti on aikoinaan aloitettu. Tarvitaan uudenlainen miehistö tai entistä pitää kouluttaa aktiivisesti uusiin haasteisiin, jotta heidän toimintaotteensa ei herpaudu. Eikä se käy hetkessä. Jos koulutus ja kehittäminen on unohdettu ja on vain puskettu eteenpäin niillä välineillä, joita nyt sattuu syystä ja toisesta olemaan saatavilla, voi olla, että sillä paatilla ei sitten enää siinä vaiheessa teekään mitään. Se on kyllä sinänsä toimintakuntoinen, mutta... (Kannattaa tutustua siihen mitä Robert Ronstadt on tutkinut eli ns. käytäväperiaatteeseen. Ks. Robert Ronstadt (1988). The Corridor Principle. Journal of Business Venturing, 3(1), 31-40. Hieman lisää aiheesta löytyy täältä.)

Vanha miehistö siirtää katseensa yleensä taaksepäin. He katsovat sinne jonnekin, mistä he ovat aikoinaan lähteneet eteenpäin. Heille on tärkeää, että heidät muistetaan ammattitaitoisina veneenrakentajina ja heistä jää joku pysyvä muisto sille satama-alueelle. josta he ovat aikoinaan lähteneet merille. Toimintaa ohjaa, usein alitajuisesti, vahvasti vanhan säilyttäminen ja ennen kaikkea maamerkin jättäminen itsestään.

Sen sijaan uusi miehistö tarkistaa veneen kunnon ja miettii, miten sitä voi tulevaisuudessa ohjata eteenpäin ja kuinka veneen voi vaihtaa ajantasaisempaan. (Pitäisikö vene vaihtaa vai jatkaa ajamista museoveneellä.) Hankkia tässä ajassa tarvittava varustus, jolla voi matkaa jatkaa vähän turvallisemmin eteenpäin.

Rajalla oleminen, uuden ja vanhan rajalla oleminen, on iso haaste. Siinä joudutaan tekemään ratkaisuja, joiden merkitys paljastuu usein vasta pitkän ajan jälkeen. Siinä punnitaan kyvykkyys katsoa riittävän kauaksi horisonttiin ja nähdä oikea suunta, minne on mentävä, jotta voidaan ylläpitää toimintojen kannalta sopiva miehistö ja vaihtaa laiva jossakin vaiheessa vieläkin ajanmukaisemmaksi.

Ajassa eläminen on toisaalta eteenpäin menemistä toisaalta pysähtymistä kurssin ja työvälineiden tarkistamiseen. Kysymykset kuuluvat: ovatko nämä oikeat välineet, pääsemmekö näillä siihen tavoitteeseen, johon olemme pyrkimässä, onko suuntamme varmasti selvä (onko se oikea) ja onko merikorttimme (osaamisemme) ajan tasalla.

Muutosvastarinnan olemassaoloa ei pidä kieltää, vaan se täytyy sallia, koska se on luonnollinen osa ihmisenä olemista. Se pitäisi suorastaan pyrkiä kaivamaan esiin ja osata vielä hyödyntääkin. Muutosta vastustavat usein soittavat niitä pieniä tiukuja, joissa on viisas varoituksen ääni. Kun suunta on selvä, sitten vaan on kuljettava sitä kohti. Kurssia on tarkastettava välillä ja hankittava ehkä uusia merikortteja vanhojen ja kuluneiden tilalle. On säilytettävä käytännön kosketus. Huomisessa on eilisen jälki.

Abraham Lincoln on sanonut, Andrew Brienin (1998) mukaan: "Liars need good memeories"; but few have memories so good that they can construct a framework that conceals unethical action and yet maintains trust.

(Edit 6.11.2009)