Menestyviä ja menestymättömiä alueita-havaintoja ja huomioita kolmesta projektista


 Kuva Margit Mannila

Joulun alusviikolla 21.12.2009 JY:ssä vieraillut professori ja Tampereen yliopiston Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunnan dekaani (Faculty of Economics and Administration) Markku Sotarauta otsikoi luentonsa: Menestyviä ja menestymättömiä alueita-havaintoja ja huomioita kolmesta projektista. Teen jälleen luennosta muutamia merkintöjä ja lisään mukaan omaa tajunnanvirtaa - ehkä enemmän kuin olisi tarpeen.

Sotarauta pohdiskeli Tampereen aluetta mm. lamasta selviytymisen näkökulmasta, vertaillen keskenään 1990-luvulla ollutta ja nykyistä lamaa. Sotaraudan mukaan paikallinen erikoistuminen on tuottavaa, kun kaikki menee hyvin, mutta ongelmia tulee, kun ei havahduta muutokseen riittävän ajoissa. Tästä näkökulmasta kaikkien munien laittaminen samaan koriin ei ole edelleenkään kovin viisasta. Kärjistäen sanottuna pariskuntien näkökulmasta työllisyys on hyvä, jos vain toinen on insinööri ja toinen joku muu, vaikkapa sairaanhoitaja.

Rakenteiden muuttuessa ennakoimattomasti, muutokseen reagointi on haastavaa. Tutka täytyisi olla jatkuvasti käynnissä ja pienenpienet muutokset tulisi aistia heti kun ne ilmaantuvat ilmakehään.

Suomessa on osaamista, tietoa ja taitoa. Tietointensiivisten palvelujen myynti Suomesta maailmalle ontuu. Kysyntää olisi (vielä), mutta kohta jää pää ns. vetävän käteen. Innovaatiopuhe ei siirry sanoista tekoihin. (Alueet ja innovaatio). Jostakin syystä suomalaisten on esimerkiksi todella vaikea myydä terveydenhoitopalveluja varakkaille asiakkaille, jotka olisivat valmiita tulemaan tänne toiselta puolen maapalloa.

Kyvyttömyydestä siirtää ajatukset ja puheet tekojen tasolle on mm. Jaana Venkula kirjoittanut vuonna 2005 teoksessaan Epävarmuudesta ja varmuudesta (Kirjapaja). Venkula toteaa, että muutoshankkeet ovatkin usein keisarin uusiin vaatteisiin verhottua muuttumattomuutta (Venkula 2005, 31).

Tosin sanoen jossakin vaiheessa, jos kerran kuvittelemme olevamme jollakin tavalla edelläkävijöitä koulutuksessa, lääketieteen innovaatioissa jne., meidän pitää osata kaupallistaa tuotteet ja rahastaa niistä reilusti maksavilta asiakkailta. Sotaraudan mukaan innovaation on soveltamista. Se on ymmärretty keksimiseksi, kun se on keksinnön soveltamista käytäntöön toimivaksi tuotteeksi tai palveluksi.

Mielestäni terveysturismi pitäisi nähdä osana julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen rahoitusta. Sotarauta totesi, että terveysturismi luo ympärilleen paljon palveluliiketoimintaa. Osa ongelmaa lienee kuitenkin siinä, että suomalaisten kyky palvella maksavaa asiakasta on useissa tapauksissa heikko tai lähes olematon.

Todella mainion ja hyvässä maineessa olevan Tammisaaren aluesairaalan synnytysoston lakkauttamisoperaatio on esimerkki siitä, että Suomessa ei tajuta näistä paljon puhutuista hiljaisista signaaleista yhtään mitään. Niitä on turha kerätä, kun niitä ei tunnisteta, vaikka ne ovat muuttuneet hiljaisista jo ihan meluaviksi tai riehuviksi signaaleiksi. Vallankäyttö väärässä paikassa tuhoaa työpaikkoja kymmenkertaisia määriä aivan huomaamatta.

Hiljaisten signaalien keräämisen sijaan (ne eivät kasva korkoa tietokannan uumenissa) niitä pitäisi pystyä toteuttamaan mahdollisimman nopeasti. Signaalien hirttäminen byrokratian rattaisiin (Kenellä on sitten oikeus käyttää ja kaupallistaa niitä?) ei palvele ketään eikä mitään. (Se on juuri tätä Venkulan mainitsemaa keisarin uusiin vaatteisiin verhottua muuttumattomuutta.) Kaikkein vähiten se lopulta palvelee sitä byrokraattia, joka käyttää vähäisen valtansa mahdollisimman typerästi. Vallankäyttö voi tapahtua huomaamatta esim. painamalla itselleen käsittämättömän rahoitushakemuksen kohdalla delete-nappulaa. (Mikrotasolla tapahtuvat jutut vaikuttavat ennalta arvaamattomasti makrotasolle!)

Suomalaisen innovaatiojärjestelmän heikko kohta Sotaraudan mukaan on että järjestelmä on kansallis-paikallinen (tämä tuli ilmi mm. arviointiraportissa). Suomalaisten kyvyttömyys sietää erilaisia mielipiteitä on meidän pahin uhkamme. Teemme samanlaista tutkimusta. Valtavirrasta poikkeavaa ei rahoiteta. Jos olemme väärässä, olemme kaikki täsmälleen samalla tavalla väärässä. Uskon sen olevan totta.

Kuinka saisimme tänne Piilaakson?
Sotarauta totesi, että Piilaakson mallin siirtäminen ja kopioiminen ei hevin onnistu ja toteudu samalla konseptilla muualla. Kuitenkin tutkijat salaa toivovat olevansa juuri se henkilö, joka keksii toimivan mallin, joka tuottaa uuden vastaavanlaisen ilmiön.

Käytännössä jokaisella kulttuurilla ja alueella on omat ominaispiirteensä, joita ei voi kopioida muualle. Se missä tällainen Piilaakso-ilmiö voisi toteutua, jos asia saisi sopivasti tuulta siipiensä alle olisi mielestäni fyysisesti Vantaalla, kauppakeskus Jumbon ympäristössä.

Olen pohdiskellut asiaa yhdessä vielä pöytälaatikossa olevassa käsikirjoituksessani, joka liittyy yritysten sijoittumiseen: Vähittäiskaupan ja palvelualojen yritysten sijoittumiseen liittyvät tarpeet poikkeavat Suomelan (2004) mukaan business-to-business—yritysten tai teollisuus— ja logistiikkayritysten tarpeista. Jälkimmäiset ovat selvästi epähomogeenisempi ryhmä. Suomela viittaa Vantaalla olevaan kauppakeskus Jumboon, jonka rakentaminen ”Pakkalan pellolle” aiheutti aikoinaan vilkkaan keskustelun sijoituspaikan järkevyydestä. Nykyisin Pakkala on haluttu asuin- ja työpaikka-alue. Näin jälkikäteen voi ajatella, että jos rakennusjärjestys olisi ollut toisenlainen, olisivat alue ja sen kehityshaasteetkin aivan erityyppisiä. (Niemelä 2010, julkaisematon käsikirjoitus)

Se, mikä tekee mielestäni juuri Pakkalasta, Jumbon nurkkakunnasta, poikkeuksellisen on mm. se, että lentokenttä on sen välittömässä läheisyydessä, alueella on viihtyisää asutusta, siellä on sopivasti hotelleja, lähistöllä on erilaisia oppilaitoksia ja jotakin, joka voisi saada nämä erilaiset oppilaitosten opiskelijat teekkareista terveydenhoitajiin ja lääkäreistä arkkitehteihin saman katon alle harrastamaan jotakin, josta voisi risteytyä jotakin uutta ja innovatiivista, voisi liittyä jollakin tavalla sosiaaliseen mediaan, jota nykynuoriso (ja vähän vanhemmatkin) innokkaasti käyttävät.

Innovaatio on soveltamista!

Tässä yhteydessä en malta olla jälleen kerran mainitsematta Maija-Riitta Ollilan teosta lauman valta ja toisaalta Matti Hyvärisen teosta: Alussa oli liike.

Itseuudistumisessa tarvitaan institutionaalista yrittäjyyttä, olen siitä Sotaraudan kanssa samaa mieltä, mutta jotta institutionaalinen yrittäjyys voi toteutua, täytyy yrittäjän kyetä olemaan yleisössä. Samaa mieltä olemalla, samalla tavalla, samoja asioita ja aiheita tutkien ei kyetä uudistumaan.

Menestyjät ja menestyvät alueet ovat niitä, jotka kykenevät sopeutumaan. Tämän takia itseuudistumisen kapasiteetin vahvistaminen korostuu. Ei auta, jos joku asia on aina ennenkin tehty näin. Voihan nimittäin olla, että se on jo ennenkin tehty vähän väärin, mutta hyvinä aikoina on selvitty, kun kassavirtaa on tullut muualta kompensoimaan huonosti toimivaa osaa/aluetta. Sitten kun täytyy menestyä ihan omillaan, joudutaankin vaikeuksiin.

Professori Sotarautaa olisi kuunnellut mielellään vielä toiset kaksi tuntia, puhumattakaan keskustelusta.

Comments