Skip to main content

Meille ei palkata ketään, jolla ei ole LinkedIn-profiilia








Lausahdus "Meille ei palkata ketään, jolla ei ole LinkedIn-profiilia" oli helmikuussa 2014  ilmestyneessä, Helinä Hirvikorven kirjoittamassa, Ekonomi-lehden jutussa, joka oli otsikoitu Osaaminen painaa entistä enemmän.
Hirvikorpi kirjoittaa, että suorahakuyritykset kartoittavat koko ajan potentiaalisia valittavia henkilöitä yritysten ja julkiseten organisaatioiden tehtäviin. Siksi on tärkeää näkyä ja tuoda esiin osaamistaan. Sana Business korostuu, toteaa jutussa haastateltu Sanna Leppänen. Haussa on liiketoiminnan ymmärrystä, sen ennustamista ja numeroiden hyödyntämistä liiketoiminnan johtamisessa. Vähän aikaa sitten muodissa olleiden "hyvien tyyppien" hakeminen ei ole kokonaan muuttunut legendaksi, on hyvä, että ihmisellä on osaamisen lisäksi hyvät sosiaaliset taidot.

Sosiaalinen media on päivän sana työnhaussa. Ja  kun nuorempi sukupolvi tulee työmarkkinoille sen merkitys kasvaa ehkä entisestään. Siinä kun ennen päivälehtien sunnuntainumerot olivat täynnä työnhakuilmoituksia, pullistelee netti nykyään erilaisia palveluntarjoajia, joissa työpaikkoja ilmoitellaan. LinkedIn on työntekijöiden näyteikkuna työnantajaille. Samoin blogi voi toimia tällaisena näyteikkunana potentiaaliselle työnantajalle.

Suorahakuyrityksillä on omat henkilöstöpankkinsa. Aktiivisen työnhakijan kannattaa hakeutua sinne. 

Uratiellä esitellään 10 tapaa hyödyntää sosiaalista mediaa työnhaussa.  Artikkeli on alunperin julkaistu Tekniikka ja talous-sivustolla

Vinkit ovat lyhykäisyydessään seuraavat:
1. Ajattele omaa online-persoonaasi brändinä.
2. Älä unohda, että titteli on merkittävä osa brändäystä.
3. Asemoidu oman alasi asiantuntijaksi. LinkedIn-profiilisi tulisi sisältää hakukelpoisia avainsanoja, jotka kattavat kokemuksesi ja taitosi.
4. Tarkista, että ansioluettelosi ja nettiprofiiliesi tiedot ovat yhteneväisiä.
5. Liity LinkedInissä ja Facebookissa ryhmiin, jotka koostuvat oman alasi ihmisistä.
6. Lisää sähköpostisi allekirjoitukseen linkki LinkedIn-profiiliisi.
7. Tarkista profiilisi yksityisyysasetukset.
8. Avaa henkilökohtaisen profiilisi rinnalle ammatilliselle elämällesi omistettu Facebook-profiili.
9. Päivitä profiilejasi säännöllisesti.
10. Sisällytä statuspäivityksiisi lyhyitä raportteja työnhakusi edistymisestä.
Lue yksityiskohdat  ylläolevista linkeistä.


Lue myös Jukka Olanderin kiintoisa juttu sosiaalisesta mediasta ja työnhausta.

Source: http://m.c.lnkd.licdn.com/mpr/mpr/p/8/005/090/286/1799a53.jpg
From the article: If you are not working we won't hire you.  

Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...

Itsensä johtaminen

  Alkuperäinen teksti julkaistu SeAMK-verkkolehdessä 10.8.2022. Kategoria: 2022 , TKI , Yrittäjyys ja kasvu   Itsensä johtaminen on ymmärrystä oman elämän vastuusta, vallasta ja käytännön toteuttamisesta. Mitä enemmän kykenee tunnistamaan vastuutaan elämän valintojen suhteen, sen enemmän saa käytännössä valtaa toteuttaa valintojaan. (Gustafsberg 2014, 155.) Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä tässä(kin) asiassa. Gustafberg (2014, 155) kirjoittaa, että vastuu on itsellä. Vastuu siitä, millaista elämää elää, miten kokee asiat, miten ajattelee ja tuntee. Näin siksi, että me ihmiset annamme itse merkityksen asioille, ilmiöille ja tapahtumille. Päätäntävalta on ainoastaan meillä itsellämme oman elämämme suhteen. Kukaan toinen ei voi rakentaa sisäistä maailmaa puolestamme. Kukaan toinen ei ajattele meidän ajatuksiamme. Kun oivallamme, että meillä...