Tavoitteena tonni

 

Unelmat päämääriksi

Positiivareissa oli tiistaina 21.4.2015 lainaus Waitleyn tekstistä: "Missä on elämää, siellä on toivoa. Missä on toivoa, siellä on unelmia. Missä on eläviä unelmia, siellä ne muuttuvat päämääriksi. Päämääristä tulee toimintasuunnitelmia, joihin onnistujat eläytyvät joka solullaan tietäen, että siellä missä tavoitteisiin sitoudutaan, syntyy melkein väistämättä tuloksia. Elämän haasteisiin vastaaminen on parantavaa voidetta, joka auttaa meitä jokaista kohtamaan koettelemukset ja vastoinkäymiset." -Denis Waitley

Opiskelussa ja työnteossa tarvitaan sisua ja tsemppiä
Asetin kuluvan lukuvuoden alussa ryhmälleni tavoitteeksi saavuttaa mahdollisimman nopeasti 1000 opintopistettä. Lupasin, tuon merkkipaalun tullessa täyteen, tarjota koko ryhmälle suklaata. Hetki on koittanut.  Nyt tonni on täynnä. Aamulla 22.4.2015 yhteenlaskettu pistemäärä ryhmällä on 1042 op.

Olen tässä huhtikuun aikana itsekin aktivoitunut antamaan väliaikatietoja etapista. Ehkä olisi hyvä ollut tehdä sitä koko vuoden ajan. Aika ei kuitenkaan ole riittänyt aktiiviseen motivointiin.

Ongelmana tällaiselle opettajan asettamalle tavoitteelle on se, että se tulee ulkoapäin, se ei ole opiskelijan oma. Ulkoinen tavoite ei toimi samalla tavalla kuin sisäinen, itselle asetettu henkilökohtainen tavoite.  Ne opiskelijat, jotka ovat asettaneet oman tavoitteen erottuvat.  

Sama koulu, samat tunnit täysin erilaiset tulokset

Kun ryhmä syksyllä aloitti siinä oli oli 34 opiskelijaa ja nyt mukana on 28. Jos opintopisteet jakautuisivat tasaisesti, olisi jokaiselta opiskelijalta "vaadittu" n. 30 opintopistettä ja tavoite olisi saavutettu jo aiemmin. Se olisi voinut tulla parhaimmillaan täyteen jo tammikuun alussa. Elämä ei kuitenkaan aina suju niin kuin elokuvissa, vaan joskus tulee tilanteita, jolloin ei vaan mikään suju odotusten mukaan.

Nykyisellä 28 nuppiluvulla opintopisteitä olisi pitänyt olla 36 kpl/opiskelija. Vaihteluväli on laaja. Johtoa pitää opiskelija, jolla on 91 opintopistettä (8.7 % koko potista) ja  toista ääripäätä edustaa  opiskelija, jolla on 2 opintopistettä (0,20 %). Jokaisen tarina on erilainen. Joku löytää kerralla oman alansa, joku toinen ei. Elämä on sellaista. Vastoinkäymisen edessä ei pidä luovuttaa. On noustava uudelleen ylös, lääkittävä haavat ja tehtävä asia vielä kerran.

Tilanne näyttää kohtalaisen hyvältä, jos ajattelee tuota 55 opintopistettä. Se pitäisi saavuttaa, jotta pysyisi valmistumisjunan kyydissä.

Klassikoksi tullaan vuosien saatossa

Tänään kuitenkin söimme suklaata. Palkitsin kolmen kärjen omalla suklaalevyllä ja lopuille jäi jaettavaksi sitten  viisi Fazerin levyä. Kaikki levyt olivat erilaisia. Ihan niin kuin opiskelijanikin ovat kaikki erilaisia.

Lisäksi annoin muutamalle askillisen Sisua. 

Valitsin Fazerin suklaan nimenomaan siksi, että Fazer on suomalainen perheyritys. Fazerin sininen on ollut markkinoilla vuodesta 1922. Se on kunnioitettava saavutus. Tuotemerkkinä Fazer on ollut vuodesta 1891. Se ei ole saavuttanut asemaansa vanhingossa eikä hetkessä. Fazerilla on tehty vuosikausia kunnianhimoisesti töitä laadun ja brändin eteen. Eikä työtekoa voi lopettaa. Siitä on osoituksena laajentunut makuvalikoima, joka sinisestä on tänään tarjolla.

 

Muistakaa unelmoida - unelmista tulee päämääriä, päämäääristä tavoitteita ja tavoitteet toteutuessaan tuovat mielihyvää.

Myös Sisu on vanha suomalainen brändi. Se on ollut vuodesta 1928 saakka markkinoilla.

 

Lopuksi laitan tähän vielä Tom Lundbergin viikon kolumnin, joka sekin löytyy Positiivareiden sivustolta:

Jotta voisit ottaa rennosti

Viehättävä, vanha tarina Japanista kertoo kahdesta nuoresta ystävästä, joista toinen päätti ryhtyä velhoksi. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua he tapasivat sattumalta ja muistelivat menneitä aikoja.

Kun viimein tuli aika erota, velhoksi ryhtynyt kaveri halusi antaa ystävälleen muiston. Hän noukki maasta pienen kiven, osoitti sitä sormellaan ja muutti sen taikavoimallaan hetkessä kullaksi.

”En minä tuosta niin välittäisi” ystävä huomautti.
”Ahaa...haluaisit siis suuremman?” velho arvasi ja osoitti sormellaan kivenlohkaretta, joka muuttui kullaksi.
”En minä halua sitäkään.”
”No, mitä sitten tahtoisit?” velho kyseli kummastuneena. ”Tahtoisin sinun taikasormesi”, ystävä vastasi.

Nokkela pyyntö sisältää syvällisen viisauden. Tiesihän jo vanha kansa, ettei kannettu vesi pysy kaivossa. Kun Suomi ryhtyi 1970-luvulla auttamaan kehitysmaita, niihin ei viety vettä, vaan mentiin opettamaan kaivojen kaivamista. Miksi arjen perusasiat sitten unohtuvat ihmisiltä niin helposti?

Monet vanhemmat huuhtelevat huonoa omaatuntoaan antamalla jälkikasvulleen liian suuria viikkorahoja, ostamalla heille uusimmat tekniset vempaimet ja kustantamalla heille kalliita matkoja. ”Täytyyhän lasten saada, kun itsellä ei ollut mahdollisuuksia.”
Kuulen toistuvasti, kuinka nuorten arvot ovat erilaiset kuin heidän vanhemmillaan. He eivät halua raataa, asuntosäästäminen ei kiinnosta ja rahalle on annettu vain nopea välinearvo. ”Rankka kevät takana”, sanoi 16-vuotias lukiolainen ja ilmoitti ”chillaavansa” koko kesän.

Useimmat vanhemmat tyrmistyvät, sillä ei heidän nuoruudessaan ollut mahdollisuuksia loikoiluun. Jos ei ollut ehtolaiskursseja, piti mennä töihin ja säästää rahaa talven varalle. Samalla saatiin ehkä tuntumaa tulevaan ammattiin ja tutustuttiin työelämään.
Pysähdytäänpä hetkeksi. Olisivatko nuoret sittenkin oikeassa ja vanhemmat väärässä. Ehkä asioita voi ajatella toisinkin? Kenties kannattaisi sittenkin ottaa se kultakimpale. Turhaan on vuosikymmenet raadettu; eikun kaikki nyt vaan chillaamaan.

Talonpoikasmatikka paljastaa silti totuuden. Nuoret (ja muut) voivat ottaa rennosti tasan niin kauan kuin rahoitus on kunnossa. Jos he tänä aikana eivät hanki taitoja, joilla kivet muutetaan kullaksi, he ovat helisemässä rahahanojen ehtyessä. Koulutus ja osaaminen on kaiken hyvinvoinnin perusta. Kulta vai taikasormi – valitset itse.
Kaunista kesää kaikille lukijoilleni!
-Tom Lundberg