Skip to main content

Ennen kuin aloitat yritystoiminnan, mieti...


Kuva Margit Mannila

Jääskeläinen (2015, 93-94) kuvaa hyvin tilannetta, jossa työntötekijät tekevät yksilöstä yrittäjän. Hän kertoo laittaneensa viivan tarralapulle joka kerta, kun hänen teki työpaikallaan mieli täräyttää jotakuta päähän. Viimeinen niitti oli ollut pomon kommentti: "Täältä laiturin nokasta katsottuna ei oikein vakuuta. Kaipaa jotakin."

Jokaisen yrittäjän syntytarina on luonnollisesti erilainen. Yksi asia yhdistää yrittäjiä. Asiakas. Yrityksissä ollaan asiakkaita varten-ei mitään muuta. (Jääskeläinen 2015, 94.) Yrittäjyyteen liittyy kiinteänä osana taloudellinen vastuunkanto (Jääskeläinen 2015, 95).

Millainen olet yrittäjänä?
Vapautta kaipaavan yrittäjän ei välttämättä kannata perustaa kivijalkakauppaa, johon liittyy pitkäaikaisia vastuita ja jatkuvaa paikallaoloa, toteaa Jääskeläinen (2015, 96) ja jatkaa että jotkut ovat turvallisuushakuisia ja jotkut lyhytjänteisyyteen taipuvaisia. Omien taipumusten tunnistaminen on vaivalloista, mutta palkitsevaa.

Tieto ja uskallus

Tietoa saa kaupasta, uskallusta joutuu etsimään sisältään, kirjoittaa Jääskeläinen (2015, 97). Hän sanoo, että harva sanoo suoraan, mitä kannattaa odottaa, kun ryhtyy yrittäjäksi. Siksi hän on kirjoittanut kirjan Älä yritä. Jääskeläinen korostaa, että kannattaa varautua siihen, että tilille ei tipu rahaa pahimmassa tapauksessa puoleen vuoteen. Pieniä puroja alkaa valua yleensä nopeasti, mutta sen varaan ei kannata laskea. Alkuvaiheessa on usein tarpeen laskea vähän elintasoa. Yrittäjänä joudut tottumaan siihen, että olet yhteiskunnan silmissä kävelevä konkurssiriski tai rikollinen, tykittää Jääskeläinen (2015, 97).

Jääskeläinen neuvoo opettelemaan välttävästi taloustietoa, jotta ymmärtää, mitä on liikevaihto, tulos ja tase. Näitäkin tärkeämpää on kassavirran ymmärtäminen. (Jääskeläinen 2015, 100.)
Verorahoin pyöritettäviä yrityspalvelupisteitä Jääskeläinen (2015, 101) neuvoo välttämään. Ne ovat kaunis ajatus, mutta siellä ei opeteta hankkimaan asiakkaita, ja se on kuitenkin ensimmäinen taito, joka yrittäjän pitää opetella. Sen sijaan nuorkauppakamarin toimintaan liittyminen ja yrityskummin hankkiminen ovat huomattavasti tärkeämpää ja mikä parasta, tällaisesta tukihenkilöstä on oikeasti hyötyä.

Mikä on oma elämänsuunnitelmasi?
Missio, visio, strategia ja sininen meri.

Missio - miksi yritys on olemassa.
Visio - millaiseksi yritys aikoo tulevaisuudessa.
Strategia - miten visioon päästään.
Sininen meri - toiminta-alue, jossa on vähän kilpailua. (Jääskeläinen 2015, 102.)

Mikä on kilpailuetusi?
Mieti, mikä on kilpailuetusi (arvolupauksesi) yrittäjänä. Tavoitteena on monopoli (sininen meri) omalla kapealla sektorilla. Jos et kellu sinisessä meressä, joudut kilpailemaan joko hinnalla, laadulla tai brändilläsi. Jos lähdet kilpailemaan hinnalla, muista että halvin on heikoimmalla. Halvassa hinnassa on useampia riskejä. Kun hinta on halpa, on siinä ohuempi kate. Halpojen hintojen perässä juoksevat asiakkaat ovat kaikista hankalimpia ja tyytymättömiä.  (Jääskeläinen 2015, 107-108.)  Kannattaa siis miettiä, haluaako sellaisia asiakkaita. Hinnan tulisi olla sellainen, että siihen on leivottu sisään kaikki mahdolliset kulut, joita yrityksellä on. Ja myymällä niitä tuotteita tai palveluja sitten X kpl (laksennallisena perustana kannattaa olla realistisesti saavutettavissa oleva määrä), jotta yritys pystyy kattamaan kulunsa ja on voitolla. Esim. jos sinulla on kahvila, jossa käy kuukaudessa keskimäärin 2640 asiakasta ja se sijaitsee liiketilassa, jossa vuokra on  2400 euroa kuukaudessa, menee tuloistasi 0,90 €/asiakas tilavuokraan, jne.

Mieti, mikä on laatua. Paljonko asiakkaasi on valmis maksamaan laadusta?  Paljonko laadun tekeminen maksaa sinulle?  Sellaiseen viimeistelyyn ei kannata laittaa aikaa, joka ei näy asiakkaalle.

Maine on mainio kilpailuetu, toteaa Jääskeläinen (2015, 110). Tee hyvää laatua alusta alkaen, sillä laatumielikuvaa ei voi helposti nostaa ykköseksi myöhemmin, jos on alussa pahasti tunaroinut. Parhaat asiakkaasi ovat niitä, jotka arvostavat yrityksesi laatua ja brändiä- eivät halpaa hintaa.


Lähteet



Jääskeläinen, Janne (2015) Älä yritä! Tätä sinulle ei kerrota yrittämisestä. Helsingin seudun kauppakamari. Helsinki.

Mannila, Margit. (2013). Blue and red ocean strategy. (8.2.2016).

Mannila, Margit. (2015). Hinnoittelun menetelmät. (25.2.2016).

Mannila, Margit. (2015). Katetuottolaskenta ja hinnoittelu. (25.2.2016).

Mannila, Margit. (2010). Key Rations. Tunnuslukuja. (8.2.2016). 

Mannila, Margit. (2016). Yksin vai yhdessä? (25.2.2016). 

Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...