Opi kirjoittamalla

 Aluperäinen teksti on julkaistu Energiaa-verkkolehdessä 15.11.2021.

Avainsanat

Opi kirjoittamalla

TEKSTI | Margit Mannila
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021111555171

Oppimisen näkökulmasta ei ole yhdentekevää, miten me opiskelemme ja käsittelemme tietoa. Vuonna 2020, Lapin yliopistossa julkaistussa väitöstutkimuksessaan, Satu-Maarit Frangou lähestyi yhteyksiä muistamiseen kolmen erilaisen kirjoittamisen tavan avulla. Ensimmäisenä oli perinteinen käsin kirjoittaminen, toisena tietokoneen tai kannettavan tietokoneen näppäimistöllä kirjoittamisen ja kolmantena iPadin tai matkapuhelimen kosketusnäytön näppäimistöllä kirjoittamiseen. Kohdejoukkona hänen tutkimuksessaan olivat lapset, nuoret ja aikuiset yliopisto-opiskelijat. Kiinnostava tulos oli, että 11-vuotiaasta lähtien kirjoitetun tekstin kirjoitusmenetelmällä oli merkitystä tekstien muistamiseen. Henkilöt muistivat käsinkirjoitetut tarinat paremmin kuin tietokoneen näppäimistöllä tai kosketusnäppäimistöllä kirjoitetut tarinat. Nuoremmilla eli tässä tutkimuksessa siis 10 –vuotiailla lapsilla ei käytetyn kirjoitusmenetelmän yhteyttä muistamiseen osoitettu.

Erilaiset kirjoitusharjoitukset ovat oppimisen välineenä arvokkaita. Kirjoittaminen auttaa opiskelijaa ajattelemaan kriittisesti kurssimateriaalista ja samalla se rohkaisee toisaalta ymmärtämään ja jäsentämään aiempaa tietoa uusiin käsitteisiin. (Using Writing as a Learning Tool.) Kirjoittamalla oppiminen on aiheena myös teoksessa Skriv för att lärä. (Dysthe, Hersberg, & Løkensgard Hoel 2011). Kirjoittajat painottavat kirjoittamisen merkitystä sekä oppimisessa että ajattelun taitojen kehittymisessä.

Edellisen kerran käsillä kirjoittaminen nousi vahvasti esille vuonna 2015, kun Elina Ranta kirjoitti TalousSanomissa otsikolla: Piilaakson teknologiaväki suosii tietokoneetonta opetusta ja samalla viikolla Helsingin-Sanomat haastatteli Jyri Engströmiä. Kirjoitus oli otsikoitu: Lapset pois netistä ja aikuiset Tinderistä. Haastattelussa Engeström kertoi, että piilaakson tietokonepiireissä vanhemmat eivät anna lapsilleen tietokoneita ja kännyköitä, vaan lapset opetetaan kirjoittamaan käsin. Haastattelun tekoaikaan Engeström ja hänen lähipiirinsä pitivät kotikoulua lapsilleen Steinerpedagogisten oppien mukaisesti. Steinerpedagogiikassa perusideana on opettaa lasta (oppijaa) tekemään mahdollisimman paljon itse. Käytännössä opiskelijat tekevät omat oppikirjansa. Oikein toteutetussa Steinerpedagogiikkaan perustuvassa opetuksessa on hyvää, että opiskelijat laitetaan hakemaan tietoa luotettavista lähteistä ja tiivistämään siitä olennainen. Samalla opiskelijan ajattelun taidot kehittyvät ja hän oppii perustelemaan tekemänsä valinnat. Käytännössä tämä opetusmenetelmä valmentaa suoraan korkeakouluopintoihin, joissa monelle tulee shokkina se, että enää ei pystykään opettelemaan asioita ulkoa tai että opiskeltuja asioita pitäisikin pystyä soveltamaan käytäntöön. Käytännössä yksi tärkeimmistä taidoista, tiedonhaun lisäksi, korkeakouluopinnoissa on kyky tiivistää olennainen suuresta tietomassasta. (Mannila 2015.)

Kirjoittaminen on aivojen liikuntaa

Kirjoittamisen voi ajatella olevan aivojen liikuntaa tai liikuttamista. Liikunnalla on tutkimusten valossa aivan konkreettinen merkitys oppimiseen. Esimerkiksi ruotsalainen psykiatri Anders Hansen (2017) korostaa liikunnan merkitystä muistamisessa ja oppimisessa. Uranuurtajia tämän aiheen parissa ovat olleet Paul ja Gail Dennison ryhtyivät tutkimaan aihetta jo 1960-luvulla ja kehittivät sarjan fyysisiä harjoituksia, jotka parantavat lasten kykyä oppia. He ja perustivat havaintojensa kaupallistamiseen yrityksen nimeltä BrainGym International. (Brain Gym International.) Myös amerikkalainen tutkija Glara Hannaford (2002) on käsitellyt liikunnan ja nimenomaisesti aivojumpan merkitystä oppimiseen, teoksessaan Viisaat liikkeet -aivojumpalla apua oppimiseen.

Hannaford (2002, 158) on kiinnittänyt huomiota siihen, että koululaiset kärsivät kaikkialla stressistä, joka aiheuttaa paineita. Kun koulumenestys ei ole hyvää, syntyy negatiivisia tunteita, jotka edelleen johtavat pelon ja uhan tunteisiin. Stressi lamaannuttaa oppijaa ennestään ja seurauksena on noidankehä, joka vie opiskelijan entistä syvemmälle kierteeseen. Opiskelijan tulisi saada tukea, jotta stressi oppimistilanteissa vähenisi.

Oppimisen taustalla ovat elämänkokemuksemme, jotka muovaavat kykyämme käsittää asioita, se vaikuttaa siihen, miten opimme ja myös siihen, keitä me olemme. Käytännössä hermoverkkomme yhteydet määräytyvät sen mukaan millä tavalla haluamme ottaa vastaan aisti-informaatiota ja mikä on dominoivan (hallitsevan) aistimme yhteys mieluisampaan aivopuoliskoomme. Tästä yhteydestä tulee oma ainutlaatuinen oppimistyylimme, joka ei ole hyvä tai huono. Se on ainoastaan taipumus käyttää tietynlaista havainnointia ja suosia tietynlaisia, itselle sopivilta tuntuvia, tehtäviä. (Hannaford 2002, 159.)

On ongelmallista, jos emme koulussa opi itsellemme sopivinta tapaa oppia tai jos meidän vahvat puolemme eivät tule koskaan esiin ja alamme tuntea, että olemme huonoja oppijoita tai että emme osaa opiskella oikein. Tämä vaikuttaa itsetuntoomme ja haluumme oppia. (Hannaford 2002, 159.)

Hannaford (2002, 159) nostaa esille Dennisonin dominanssiprofiilin. Dennison tarkoittaa sillä, että kumpi puolisko (oikea vai vasen) dominoi. Käsityksen mukaan dominanssiprofiili kertoo meille mieluisimman tavan oppia ja niiden perusteella tulee näkyväksi myös se, mikä on perusreaktiomme stressitilanteessa. Tällöin yleensä luotamme siihen aistiin, joka on dominoiva tai tiedonkäsittelytapaan, joka on mieluisin. Jos olemme tilanteessa, jossa stressin määrä on vähäinen, saatamme pystyä vaihtelemaan dominanssiprofiilejamme.

Älylaiteaddiktio estää oppimisen

Opiskelijan kykyä oppia ei lisää jatkuva älylaitteiden käyttö. Päinvastoin se vie keskittymiskyvyn ja huomion opiskeltavasta asiasta ihan muihin maailmoihin eikä oppitunneilta jää mitään muistiin. Muihin kuin opetuksen seuraamiseen keskittyvä yleisö kuluttaa myös opettajan voimavaroja. Kyky keskittyä, ilman häiriötekijöitä kognitiivisesti vaativaan tehtävään on taito, jonka avulla voi nopeasti hallita monimutkaisia tietoja ja saada aikaan parempia tuloksia lyhyemmässä ajassa. Carl Newport puhuu tästä käsitteellä ”deep work”, joka on käännetty suomeksi sanalla ”syvätyö”. (Newport 2016.)

Newportin (2016) mukaan tarvitsisimme kykyä keskittyä työtehtäviimme, mutta päivämme pirstaloituu niin sähköpostin kuin sosiaalisen median ottaessa meistä yhä tiukempaa otetta. Meidän tulisi kyetä tylsistymään, sillä siinä kohtaa tulevat esiin ideat ja aivot uudistuvat. Samaa asiaa painotti professori Juha T. Hakala (2018) teoksessaan Tylsyyden ylistys. Hakalan (2018, 30) mukaan erityisesti luova ihminen tarvitsee työnsä ponnistuspohjaksi ainakin siivun tietynlaista tylsyyttä. Ikävystymisen julmimmat seuraukset voivat toki suistaa niihin valmistautumattoman ihmisrievun suorastaan pahimpaan kurjuuteen: väkivaltaan tai riippuvuuksiin. Riippuvuudet ovat nimittäin samaa perhettä ja sukua tylsistymisen kanssa ja usein juuri riippuvuuksien avulla yritetään paeta tylsyyden kuristavaa otetta.

Riippuvuudet ovat käytännössä oheistoimintoja, joilla ihminen siirtää itsensä tästä johonkin muualle. Ihminen torjuu sellaisen tilanteen, jota hän ei pysty fyysisesti kohtaamaan tai käsittelemään tunnetasolla.

Nirhamo (2019) kirjoittaa, että käsillä kirjoitettu jää mieleen huomattavasti koneella kirjoitettua paremmin, sillä se tuottaa huomattavasti monimutkaisempia sensorisia ja motorisia kokemuksia oppijalle. Kuinka opettaja kykenisi saamaan nykypäivän nuoren, jolle näyttää mobiililaite kasvaneen käteen kiinni, tarttumaan oppitunneilla kynään ja kirjoittamaan muistiinpanoja? Se nimittäin todella auttaisi hankalien asioiden oppimista ja muistamista. Valmiiden vastausten antaminen (tai kalvomateriaalin jakaminen) ei nimittäin palvele opiskelijaa ja hänen osaamistaan millään tavalla. Tieto pitäisi prosessoida itse, jotta sen muistaa ja jotta vähitellen muuttuu käytännön osaamiseksi. Vaatii opettajalta käytännössä vahvaa psyykettä, että hän laittaa opiskelijat hakemaan tietoa itsenäisesti ja lisäksi arvioimaan sitä kriittisesti, sillä palaute ei ole välttämättä positiivista käytetystä opetusmenetelmästä.

Lähteet
  • Brain Gym International. About Brain Gym. Viitattu. 3.11.2021. https://breakthroughsinternational.org/about/brain-gym/

  • Frangou, S-M. 2020. Write to Recall – An Embodied Knowledge Construction Model of Affects. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 272. Väitösk. Viitattu 3.11.2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-188-0

  • Dysthe, O., Hersberg, F & Løkensgard Hoel, T. 2011. Skriv för att lärä.

  • Hakala, J.T. 2018. Tylsyyden ylistys. AlmaTalent. Helsinki.

  • Hannaford, G. 2002. Viisaat liikkeet-aivojumpalla apua oppimiseen. Kehitysvammaliitto. Helsinki.

  • Hansen, A. Why the Brain is Built for Movement. 2017. Viitattu 3.11.2021. https://www.youtube.com/watch?v=a9p3Z7L0f0U

  • Mannila, M. 2015. Tietokoneeton opiskelu – hiljainen signaali? Perheyrittäjyys. Viitattu 3.11.2021. http://tutkimu.blogspot.com/2015/02/tietokoneeton-opiskelu-hiljainen.html

  • Newport, C. 2016. Deep Work: Rules for Focused Success in a Distracted World.

  • Nirhamo, A. 2019. Eikö opittava asia jää mieleen? Kokeile kirjoittaa se käsin. Yle.fi. Viitattu 4.11.2021. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/12/04/eiko-opittava-asia-jaa-mieleen-kokeile-kirjoittaa-se-kasin

  • Using Writing as a Learning Tool. Centre of Teaching Excellence. University of Waterloo. Viitattu 3.11.2021. https://uwaterloo.ca/centre-for-teaching-excellence/teaching-resources/teaching-tips/developing-assignments/cross-discipline-skills/using-writing-learning-tool

Comments