Positiivinen ja hermeneuttinen tulevaisuuden tutkimus

Tulevaisuuden tutkimuksen haasteet ovat mielenkiintoisia. FT Yrjö Seppälä (1985) on kirjoittanut otsikolla Positiivinen ja hermeneuttinen tulevaisuuden tutkimus, teoksessa Malaska, P. ja Mannermaa, M. (1985) toim. Tulevaisuuden tutkimus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. (63-93). Mainittua teosta kannattaa selailla, vaikka se on jo aika iäkäs julkaisu

Tulevaisuuden tutkiminen positivistinen ja hermeneuttinen näkökulma

Seppälä (1985, 63) toteaa, että menneisyyden tutkimus saattaa muistuttaa tulevaisuuden tutkimusta. Voiko tulevaisuutta ennustaa? Pitäisikö tulevaisuutta ennustaa? Menneisyyttä ei ole enää olemassa ja siihen ei voi tarttua, mutta se on jättänyt jälkiä nykyisyyteen. Näistä jäljistä voidaan päätellä millainen menneisyys on ollut. Menneisyyden tutkimus on nykyisyyden tutkimusta ja tulevaisuuden siemenet sisältyvät nykyhetkeen. Nämä siemenet on vain löydettävä ja lisäksi ne on osattava tulita oikein. Seppälä (1985, 64) toteaakin, että tulevaisuuden tutkimus on uusi tiedonhankinnan ala, jolle ei ole vielä kehittynyt yleisesti hyväksyttyä tutkimusmallia ja metodologiaa tai paradigmaa. Hän itse lähestyy tulevaisuuden tutkimusta, vertailemalla kahta maailmankatsomukseltaan erilaista tutkimuksellista lähestymistapaa: positivismin ja hermeneutiikan. Pyrkimys luonnontieteelliseen tutkimusihanteeseen on synnyttänyt yhteiskuntatieteiden piirissä mm. tilastotieteen, systeemiteorian ja kybernetiikan. (Itse pidän systeemiteoriaa ja kybernetiikkaa rinnakkaisina ja osin sisäkkäisinä.)

(Ks. Taulukko 1. Positivismi kontra hermeneutiikka yhteiskuntatutkimuksessa, 65)

Positivismi

1. Luonnontielteellinen tutkimusihanne
2. Fysikaaliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt ovat luonteeltaan samanlaisa
3. Selitys
4. Materia
5. Yleispätevyys
6. Abstraktio
7. Yksinkertaistaminen
8. Kuvaus
9. Tosiasioiden ja arvojen ero
10. Tunteen ja järjen ero
11. Etäisyys
12. Puolueettomuus
13. Ennuste
14. Tieteen ja persoonallisuuden ero
15. Tieteellisen ja muun tiedon ero

Hermeneutiikka

1. Yhteiskunnallinen tutkimusihanne
2. Fysikaaliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt ovat luonteeltaan erilaisia
3. Ymmärtäminen
4. Sosiomateria
5. Totaliteetti
6. Konkretisointi
7. Problematisointi
8. Tulkinta
9. Tosiasioiden ja arvojen yhteenkuuluvuus
10. Tunteen ja järjen yhteenkuuluvuus
11. Osallistuminen
12. Sitoutuminen
13. Muutos
14. Tieteen tulosten ja tutkijan persoonallisuuden samankaltaisuus
15. Tieteellisen ja muun tiedon samankaltaisuus

Seppälän (1985, 65) mukaan intuitiikka on hermeneutiikan kanssa lähes samaa. Se poikkeaa siitä vain taulukon kohtien 3,4 ja 5 osalta.

Positivismi pyrkii selittämään fyysisen todellisuuden ilmiöt ”syy ja seuraus” -ketjulla. Jos jotakin tapahtuu, niin tapahtumalle pitää olla syy, jotta positivismin edellyttämä asioiden järjestys vallitsisi. Syistä ja edellytyksistä seuraa vaikutus ja ehkä sivuvaikutuksia, toteaa Seppälä (1985, 66) tekstissään. Hän antaa yhteiskuntatieteistä esimerkin, jossa syyn ja seurauksen ketju korvataan usein riippuvuussuhteella. Mielenterveyshäiriöitä ja työttömyyttä tarkasteltaessa, Seppälän (1985, 66) mukaan ei voida tutkimuksenkaan avulla aina erottaa varmasti, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Tulevaisuudentutkimuksen osalta on vähän sama ilmiö. On olemassa ilmiöiden ajallinen dynamiikka ja riippuvuussuhteita eri ilmiöiden välillä. Mallit ovat eräänlainen tekotodellisuus. Hermeneutiikassa ei pyritä pelkästään kausaalisesti selittämän ilmiöitä vaan lisäksi ymmärtämään viestejä. Nykyisyyden ongelma on Seppälän (1985, 66) mukaan viesti yhteisön elämän kokonaistilanteessa. Historiallisia tapahtumia ja vanhoja kirjoituksia voidaan ymmärtää sillä perusteella, että ne heijastavat olemassa ollutta kulttuuria. Tulevaisuuden ymmärtämisen vaikeus on siinä, että erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia on melkein rajaton määrä. Tulevaisuuden tutkijan haaste on aavistaa kehitystrendien käännekohdat. Seppälä siteeraa Sten Andersonia, joka kutsuu sosiomateriaksi aineistoa, joka sisältää ihmisen tai jonkin yhteisön toiminnan jättämät jäljet tai lähettämät viestit. Seppälä (1985, 67) toteaa, että tutkijan on oman elämänkatsomuksensa ja näkemyksensä perusteella ratkaistava, mikä sosiometria on ennusmateriaa. Positivistisen tutkijan tulee löytää erityisilmiöstä yleinen laki tai sääntö. Hermeneuttisessa tutkimuksessa perusolettamuksena on, että osa paljastaa kokonaisuuden.

Positivismi pyrkii yksinkertaistamaan kaoottista todellisuutta ja hermeneutiikka pyrkii konkretisointiin. Siinä kun positivismissa hyväksytään oikeaksi joku väite, jos ei ole mitään syytä tai todistetta, että se olisi virheellinen. Hermeneuttinen suhtautumistapa etsii ongelmia sieltä, missä niitä ei normaaliajattelun mukaan ole. Positivistinen tieteen totuuskriteeri täyttyy, kun tulokset vastaavat todellisuutta. Vastaavuus ei ole yksi yhteen, vaan rakenteellinen vastaavuus riittää. Väite tai teoria kuvaa vain yhtä puolta todellisuudesta. Tulosten on oltava ennustuskykyisiä. Positivismin ennusteet perustuvat olettamukseen olosuhteiden perimmäisestä muuttumattomuudesta. (Seppälä 1985, 68-69.)

Positivismin mukaisia erotteluja ovat: tosiasioiden ja arvostuksen järjen ja tuntee, tieteen ja tutkijan persoonallisuuden sekä tieteellisen ja muun tiedon ero. Vastaavasti hermeneutiikka lähtee ajatuksesta, että yhteiskuntatieteiden piirissä ei ole olemassa puhtaita faktoja. Tunteet ovat perustavaa laatua oleva tiedon lähde, josta saamme ensikäden tietoja itsestämme ja kanssaihmisistämme. Ihmisen ilmaisee itseään ja persoonallisuuttaan kaikissa toimenpiteissään ja rooleissaan, myös tiedemiehen roolissa. Lisäksi yhteiskuntaelämää tutkittaessa on otettava huomioon monentyyppistä sosiomateriaa, kuten esimerkiksi kirjallisuudessa ja taiteessa esiintyvää eikä rajoittauduttava pelkästään tieteen piirissä esitettyihin väitteisiin. (Seppälä 1985, 69.)

Seppälä (1985, 69) toteaa, että sosiomateria sisältää itsessään erään maailmankuvan. Tutkijalla on oma maailmankuva. Tästä johtuen ei ole olemassa arvovapaata yhteiskuntaa kuvaavaa tietoa.

Systeemidynamiikka valtaa tulevaisuuden tutkimuksen alaa. Se on yksinkertaistettu kuvaus todellisuudesta. Malli koostuu luonnontieteiden ihanteiden mukaan syy- ja seurausvaikutusketjuista. Sen tavoitteena ei ole ennusteiden tekeminen, vaan selvityksen saaminen, mistä ei-toivotut suhdannevaihtelut tai muut vastaavat heilahtelut johtuvat. Sitä ei ole alun perin kehitetty tulevaisuuden tutkimusmenetelmäksi, vaan se on adoptoitu tämän tieteenalan käyttöön. (Seppälä 1985, 74-75.)

Seppälän (1985, 76) mukaan systeemidynamiikan positivistisuus näkyy siinä, että sitä käytetään hyvin metodisesti. Suositellaan, että tukija toimisi seuraavasti:

1. Ongelman sanallinen kuvaus
2. Ongelman täsmällinen määritys
3. Syy- ja seurausverkon rakentaminen
4. Tietokoneajokaavio
5. Tietokoneohjelman kirjoittaminen
6. Mallin tarkistus, että se vastaa määrittelyjä ja on virheetön.
7. Mallin käyttö
8. Tulosten arviointi ja suositusten laatiminen sekä tiedottaminen

Systeemidynaaminen ote sopii myös hermeneuttiseen tarkastelutapaan (Seppälä 1985, 77).

Hermeneuttinen delfoi

Delfoi-menetelmään on sisäänrakennettu ns. enemmistöperiaate, jonka mukaan niitä, joiden mielipiteet poikkeavat eniten enemmistön kannasta, pyydetään tarkistamaan mielipiteensä. Delfoi-menetelmä toimii käytännössä ideariihen tapaan. Ryhmissä voi olla satoja asiantuntijoita, mutta asiantuntijat ovat nimettömiä. Tällä pyritään poistamaan se vaara, että ryhmän tulokseksi tulisivat vain yhden henkilön kannanotot. Viestintä hoidetaan lisäksi kirjeitse. Delfoi menetelmän yksi suurista puutteista on, että siinä ei kuvata millään tavalla asiantuntijoiden valintaa, taustaa tai tutkimuksissa ei perustella millään tavalla sitä, mistä asiantuntijoiden asiantuntijuus on peräisin tai mihin se nojaa. Delfoi-kysymykset ovat lisäksi epäselvästi formuloituja ja väitteet niin epämääräisiä ettei niihin voi vastata objektiivisesti. (Seppälä 1985, 79.)

Delfoi-menetelmässä ei pyritä objektiivisuuteen vaan ohjattuun yksimielisyyteen. Tutkimuksen johto voi halutessaan valita sen informaation, minkä se lähettää asiantuntijoille ja painostaa poikkeavia mielipiteitä esittäviä. Delfoin tuloksista ei tarvitse kantaa vastuuta tutkimuksen johtajien, tulosten hyväksikäyttäjien eikä asiantuntijoiden. Kaikki voivat vain vedota ja viitata tuntemattomien asiantuntijoiden oletettuun asiantuntemukseen. Tosin hermeneuttisessa delfoissa tulee mainita asiantuntijana toimineet. Delfoi-menetelmään sisältyy epädemokraattinen piirre, jossa valtaa siirretään nimettömälle asiantuntijataholle. Menetelmän perimmäinen tarkoitus on saada aikaan julkista keskustelua ja sitä kautta positiivista muutosta yhteiskunnassa. (Seppälä 1985, 80-81.) Seppälän (1985, 81) mukaan delfoi-menetelmässä pidetään aivan tarpeettomasti yllä anonymiteettiä ja lisäksi siinä tuhlataan informaatiota, kun ei oteta selvää siitä, mistä eriävät mielipiteet johtuvat. Eriävien mielipiteiden edustajista tulisi kerätä keskusteluryhmä, joka toisi esiin edustamansa näkökannat ja nämä voitaisiin ottaa huomioon päätöstä tehtäessä. Tämä olisi samalla väline päästä ”positivistisen delfoin manipuloidusta konsensuksesta hermeneuttisen delfoin luonnolliseen ja spontaaniin yksimielisyyteen”, jos sellainen ylipäätään on saavutettavissa asian luonteen ym. kannalta.

Positivistinen ja hermeneuttinen skenaariotekniikka

Positivistisessa skenaariotekniikassa pyritään laatimaan mahdollisten tulevaisuuksien tapahtumien käsikirjoituksia metodisesti. Positivististen skenaarioiden laatija katsoo ihanteellisesti olevansa puolueeton tiedemies. Menetelmässä on kolme vaihetta:

1. delfoi-kysely
2. ristiinvaikutusanalyysi
3. simulointi bayesiläisine päätelmineen.

Delfoi-kyselyn yhteydessä asiantuntijat arvioivat, millä todennäköisyydellä tietty tapahtuma sattuu esim. jonkun vuosikymmenen alku- tai loppupuoliskolla. Sen jälkeen arvioidaan ehdollisia todennäköisyyksiä. Ehdolliset todennäköisyydet muodostavat yhdessä ristiinvaikutusmatriisin. Delfoi-menetelmällä saatuja tapahtumien todennäköisyyslukuja kutsutaan tässä a priori-todennäköisyyksiksi. Luvut stimuloidaan MonteCarlo-simulointimenetelmällä. Laskentaprosessi toistetaan käyden läpi kaikki periodit ja tulokseksi saadaan skenaario mahdollisista tapahtumista. Jos skenaarioita tarkennetaan sen mukaan, mitä on tapahtunut ja lasketaan todennäköisyydet uudelleen, saadaan selville todennäköisimmin toteutuva skenaario (Seppälä 1985, 81-82.)

Seppälä (1985, 82-83) toteaa, että positivistinen tulevaisuuden tutkimus ja skenaarioiden laadinta käynnistetään yleensä tilanteessa, jossa vallitsee huolestunut epävarmuuden tunne tulevaisuudesta. Tutkimuksen keinoin pyritään löytämään ns. ”kovia faktoja”, jotka osoittavat, että se on suurelta osin aiheetonta. Tästä näkökulmasta positivistiset skenaariot ovat onnistuneita, jos niiden avulla onnistutaan palauttamaan ihmisille optimistinen ja luottavainen kuva tulevaisuudesta. Hermeneuttisten skenaarioiden tehtävä on päinvastainen. Tutkija toteaa, että ihmiset eivät ollenkaan tiedosta edessä olevia vaaroja. Hermeneuttiseen tutkimuskoulukuntaan kuuluva tutkija laatii rohkeita subjektiivisia skenaarioita, joiden tehtävänä on herättää yleinen mielipide. Jotta hän voi vaikuttaa, hän kirjoittaa sanottavansa räiskyvään tyyliin, välttäen tieteellistä kapulakieltä. Työn onnistumisen tasoa mitataan sillä, kuinka syvä yleinen epävarmuustilanne on. Tässä vaiheessa positivistit ryhtyvät vastahyökkäykseen. Tämä kuvaus palauttaa itselleni mieleen 1990-luvun laman. Tosin lamaa oli kyllä olemassa maailmantaloudessa. Se näkyi mm. luksus-tuotteiden, kuten turkisten, myynnin hiipumisena. Kuitenkin lama iski Suomeen tuolloin tsunamimaisen voimakkaasti. Jäljetkin olivat sen mukaiset.

Hermeneuttiselle tulevaisuudentutkimukselle on ominaista itsestään selvänä pidettyjen asioiden ja väitteiden problematisointi. Seppälän (1985) mukaan skenaarion avulla pyritään havainnollistamaan, että kehityskulut, joihin nykyisin suhtaudutaan luottavaisesti saattavatkin johtaa aivan päinvastaiseen tai ainakin epäsuotuisaan tulokseen.

Hermeneuttista skenaarion kirjoitus on laatijansa luovuuden tulos. Sen synnystä ei voida olla varmoja. Se saattaa perustua niin henkilökohtaiseen pettymykseen, elämänkokemukseen tai se voi kertoa enemmän nykyhetkestä kuin tulevasta. Kahden kirjoittajan teksti samasta aiheesta on aivan erilainen johtuen maailmankuvasta, poliittisesta taustasta, älystä, persoonallisuudesta, ajattelutavasta jne. (Seppälä 1985, 83-84.)

Intuitiivinen morfologinen analyysi

Morfologisen analyysin intuitiivisia piirteitä ovat mm. se, ettei sen tavoitteena ole asioiden ymmärtäminen eikä ilmiöiden selittäminen vaan ainoastaan uusien ideoiden löytäminen. Intuitiivisen tutkimuksen kohteena on tulevaisuuden tutkimuksessa käyttökelpoinen ennusmateria. Yksi vaatimus intuitiiviselle tutkimukselle on, että sen tulosten tulee olla uskottavia. Hermeneuttiselle ja intuitiiviselle tulevaisuuden tutkimukselle yhteistä ovat: problematisointi, konkretisointi ja osallistuminen. (Seppälä 1985, 84.)

Morfologiseen analyysiin kuuluu kaikkien parametrien kaikkien arvojen muodostamien kombinaatioiden systemaattinen läpikäynti ja niistä toteuttamiskelpoisten/uskottavien vaihtoehtojen valikoiminen. Morfologinen analyysi kamppailee konkreettisten asioiden kimpussa eikä pyri rakentamaan abstraktioita positivismin tapaan. Seppälä toteaakin, että tämän menetelmän soveltajan täytyy henkilökohtaisesti omaksua asia omakseen ja hänen täytyy olla sitoutunut ja osallistuva, eikä hän voi jättäytyä puolueettomaksi ja asioista ulkopuolelta tarkastelevaksi tutkijaksi. (Seppälä 1985, 85.)

Lopuksi

Seppälä (1985, 89-92) tiivistää lopuksi että positivistisen tutkimuksen asettamat vaatimukset ovat tulevaisuuden tutkimukselle ehkä liian ankaria. Positivismissa on kuitenkin sellaista, esim. metodisuus, josta tulevaisuuden tutkimukselle saattaa olla apua. Jos tulevaisuuden tutkimus on vakavasti otettava akateeminen oppiaine, se ei voi olla täysin epämetodinen.

Hermeneuttinen näkökulma on tulevaisuuden tutkimukselle tärkeä, sillä se avartaa käsityksiä tiedosta. On olemassa paljon arvokasta ja hyödyllistä tietoa, joka ei ole kuitenkaan tieteellistä tietoa. Esimerkkinä Seppälä (1985, 89) mainitsee mm. kirjailijoiden tulevaisuuden näyt ja tiedot ihmissuhteiden tilasta. Hermeneuttinen lähestymistapa ei kuitenkaan sovi joka suhteessa tulevaisuuden tutkimuksen malliksi, sillä se edellyttää aina tietyn sosiomaterian olemassa oloa, jotta sitä voidaan edellä esitetyssä muodossa toteuttaa. Lisäksi hermeneutiikassa on piireteitä, joiden takia se muistuttaa enemmän taidetta kuin tiedettä. Tämän takia on kehitetty uutta tulevaisuuden tutkimuksen ihannetta, jota kutsutaan ”intuitiikaksi”. Intuitiikan avulla yritetään, ennusmateriaan pohjautuen, aavistaa tulevaisuuden luonne.

On huomattava, kuten jo aloituksessa totean, että Seppälän kirjoitus on vuodelta 1985 ja sen jälkeen menetelmiä on kehitetty ja ajattelutavat ovat muuttuneet. Tietyt perusvireet kuitenkin ovat olemassa tai ne toimivat taustaoletuksina nykyisille ajattelumaailmoille.