Taloussanomissa oli 10.01.2010 artikkeli, joka on julkaistu alunperin Turun Sanomissa.
Talouden synkkä tilanne piinaa pahasti kaikkia vastavalmistuneita, mutta myös uusia tohtoreita. Suomessa on nyt runsaasti tohtorin hatun omaavia kansalaisia työttömänä eikä tilanteeseen näy helpotusta. Turun Sanomien mukaan iso osa tohtoreista päätyykin nyt hanttihommiin. Heistä kun kahden kolmasosan on löydettävä töitä yliopistomaailman ulkopuolelta.
Opetusministeriön mukaan tohtorien tuotannon kasvattaminen on ollut tarpeellista. Johtaja Anita Lehikoisen mielestä tohtoreille on kysyntää muuallakin kuin yliopistolla eli esimerkiksi yksityissektorilla ja hallinnossa.
Tohtoreita valmistui vuonna 2008 Suomessa noin 1 500 tohtoria, mikä on tuplamäärä vuoteen 1993 verrattuna. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm pitää hyvänä asiana, että Suomen osaamistaso kohoaa – vaikka sillä on myös surkeita seurauksia.
– Yksilön kannalta on kiva tietää enemmän ja saada titteli. Mutta on suurta haaskausta, jos tohtori ei saa koulutustaan vastaavaa työtä, Rönnholm kertoo Turun Sanomissa.
Kuinka tohtori sitten työllistyisi nykyistä paremmin? Eikö tutkiminen olekaan työtä? Millä tavalla tutkiminen poikkeaa toisaalta esimerkiksi toimittajan työstä, joka perustaa kirjoituksensa vähän muullekin tiedolle, kun ravintolan oven suussa kuulemalleen huhulle tai parille paparazzin ottamalle valokuvalle?
En osaa, vastata. Siis siihen, miten tutkimusraporttien kirjoittaminen poikkeaa vakavasta journalismista. Merkittävin ero löytyy ehkä siitä, että tutkimusta tekevä tohtori, ottaa kirjoitukselleen vertailupintaa aikaisemmista tutkimuksista ja käyttää kirjoituksensa kehyksenä jotakin teoreettista näkemystä ja yrittää siten argumentoida aiheesta "tieteellisemmin". (Tosin taitaa vakavasti otettava toimittajakin tutkailla lähdeaineistoja ja peilata tekstiään ja saamaansa tietoa lähteisiinsä. Myös fiksu toimittaja on lähdekriittinen.) Tiede on loppujen lopuksi vain arkitiedon ja -käsitysten teoretisointia ja käsitteellistämistä. Tieteentekijän ymmärryksen mukaan asioita voidaan vertailla paremmin, kun ne on käsitteellistetty tieteellisesti.
Miksi tohtoria ei uskalleta testata työpaikoilla? Mitä työnantaja pelkää? Sitäkö, että tohtori tulee aamulla musta hattu päässään ja se kuuluisa miekka kädessään työpaikalle ja haastaa koko porukan aamutuimaan (älylliseen) kaksintaisteluun. Tai että se päivän talossa oltuaan sanoo, että hei jätkät te ette ymmärrä mistään mitään ja aloittaa saman tien teoreettisen mylläämisen tuoden kaikki tuntemansa ismit ja nismit samalla kertaa työpaikan jo ennestään sekaviin rakenteisiin. Sillä kyllä firmoissa osataan asiat laittaa sekaisin ilman tohtoriakin. Tai entäpä jos tohtori olisikin sitä laatua, että hän ryhtyisi leikkimään työkavereillaan tutkimuslaboratoriota. Tekisi kokeita meillä kuin rotilla. Laittaisi kaikille vähintään piuhat päähän tai jotakin vastaavaa. Osaisikohan sen kanssa edes puhua muusta kuin tieteestä?
Osa stereotypioista johtuu varmasti siitä, että lukiosta yliopiston penkille ja maisteriksi valmistuttuaan tohtoriputkeen suoraan siirtynyt nuori mallioppilas on todennäköisesti teoreetikko, aivan kuten joissakin uutiseen liittyvissä mielipidekirjoituksissa (= uutiseen liittyvä keskustelu) annetaan ymmärtääkin. Joskus tohtoriksi päätyy pitkään työelämässä ollut tiedon etsijä ja elinikäisen oppimisen mantraan hörähtänyt. Elinikäinen oppiminen muuttuu kultaiseksi häkiksi, jossa tittelit ovat kunnossa, osaamista sopivasti, mutta koulutusta yksinkertaisesti liikaa. Silloin ei nimittäin enää kelpaa niihin tavallisiin töihin, vaikka kykyä ja motivaatiota olisikin.
Tohtoriputken läpikäynyt on osoittanut, että hän kykenee työskentelemään ja tekemään tulosta tiukan aikataulupaineen alla. Väitös on todiste siitä, että hän on myös päässyt maaliin. Luulisi, että tällaista koeteltua itsekuria ja tavoitteisiin määrätietoisesti pyrkinyttä arvostettaisiin, sillä päämäärätietoisuutta ja kykyä sietää yksitoikkoisuutta pidetään tärkeinä asioina käytännön työelämässä. Ainakin niin minulle on kerrottu.
Kyky tarkastella asioita monesta eri näkökulmasta lienee tarpeen. Se lienee yksi koulutuksen avulla saavutettu taito. Kriittisyys, jota peräänkuulutetaan tärkeänä avuna erottaa hyvä huonosta, kasvaa tutkimusta tehdessä.
En oikein jaksa uskoa, että tohtorin järki riittäisi vain siihen yhteen asiaan, josta hän on väitöksensä tehnyt. Jos on oppinut yhden asian vähän paremmin, tuskin siitä muodostuu pysyvää haittaa uusien asioiden oppimiselle ja sisäistämiselle.
Tohtoreita tarkastellessa ei muisteta, että tohtoritkin ovat taustoiltaan erilaisia. Kaikki eivät elä jalat irti maasta teoreettisessa maailmassaan. Osa on toiminut, ennen tohtoriksi tulemistaan pidempään työelämässä ja väitöskirjan tekeminen on ollut väline syventää omaa osaamista tai suvantovaihe, jonka aikana on pysähtynyt miettimään, mihin ryhtyisi isona. (Tähän Seppänenkin 2006 viittaa, katso viitteet alla.)
Tohtoria voinee pitää myös projektisuunnittelun asiantuntijana. Tutkimukset ovat projekteja, joihin tutkija hankkii rahoituksen, laatii budjetin ja tutkimussuunnitelman. Mitä muuta nykypäivän liike-elämäkään on muuta kuin projektista toiseen juoksemista. Lisäksi kun sovittelee pieniä tuloja ja sinnittelee hengissä niillä tulee melkoiseksi arjen suunnittelun ja organisoinnin taituriksi.
Valitettavasti Pekka Seppäsen Talouselämä -lehdessä (27.2006) olleessa kolumnissa oleva toteamus: ”Huippututkimus” on nollasummapeliä, jossa selkärankainen häviää, pitää paikkansa. (Lue koko juttu tästä: Huono tohtori on hyvä business ) Seppänen analysoi tohtorinhatusta haaveilevia:
Kokonaisuudessaan koulutuksesta on tullut yhä enemmän vallan väline. Liika kouluttautuminen tekee ihmisestä pilallisen, koulutuksen puuttuminen taas muuten epäkelvon. Tohtorit näyttävät olevan mustan hattunsa vankeja, mutta Helena Raunion (Innovaatio-Suomi haaskaa tohtoreita työttömiksi) väitettä siitä: Tohtoreita ja tutkijoita on myös turha potkia yrittäjiksi, sehän olisi substanssiosaamisen haaskuuta, en allekirjoita. Miksi substanssiosaaminen haaskaantuisi, jos tohtori ryhtyisi yrittäjäksi? Eikö ole pelkästään positiivista, ja substanssiosaamisen hyödyntämistä parhaalla mahdollisella tavalla, jos tohtorit pysyvät tekemään tieteestä bisnestä, jolla elättävät itsensä ja siinä sivussa työllistävät muutaman muunkin. Samallahan tulisi todistettua sekin, että ei se teoria niin kovin paljon ole irti käytännöstä. On kokonaan toinen juttu, onko tohtorilla yrtyksen perustamiseen tarvittavia valmiuksia, sillä oman osaamisen kaupallistamista ei juuri tohtorin opintoihin kuulu. Se on harmi.
Mielestäni yrittäjyys ei ole tappava tauti vaan postiivinen virus, virtalähde, väline ja työkalu asioiden toteuttamiseen parhaalla mahdollisella tavalla.
Huono tohtori on hyvä business
Ihan hatusta (Aviisi)
Innovaatio-Suomi haaskaa tohtoreita työttömiksi
Mistä näitä tusina-aivoja oikein tulee?
Tohtorien työura-seminaari (PDF)
En osaa, vastata. Siis siihen, miten tutkimusraporttien kirjoittaminen poikkeaa vakavasta journalismista. Merkittävin ero löytyy ehkä siitä, että tutkimusta tekevä tohtori, ottaa kirjoitukselleen vertailupintaa aikaisemmista tutkimuksista ja käyttää kirjoituksensa kehyksenä jotakin teoreettista näkemystä ja yrittää siten argumentoida aiheesta "tieteellisemmin". (Tosin taitaa vakavasti otettava toimittajakin tutkailla lähdeaineistoja ja peilata tekstiään ja saamaansa tietoa lähteisiinsä. Myös fiksu toimittaja on lähdekriittinen.) Tiede on loppujen lopuksi vain arkitiedon ja -käsitysten teoretisointia ja käsitteellistämistä. Tieteentekijän ymmärryksen mukaan asioita voidaan vertailla paremmin, kun ne on käsitteellistetty tieteellisesti.
Miksi tohtori ei työllisty?
Kuten jutussa kerrotaan, on tohtorien työllistyminen haasteellista. Aihe ei ole uusi, vaikkakin periaatteessa outo. (Kirjoitin aiheesta itsekin jo menneen vuoden syyskuussa). Tohtorinhommia ei riitä kaikille tohtoriksi valmistuneille eivätkä kaikki ole niistä välttämättä kovin kiinnostuneitakaan. Enää siinä vaiheessa, kun hattu on hankittu.Miksi tohtoria ei uskalleta testata työpaikoilla? Mitä työnantaja pelkää? Sitäkö, että tohtori tulee aamulla musta hattu päässään ja se kuuluisa miekka kädessään työpaikalle ja haastaa koko porukan aamutuimaan (älylliseen) kaksintaisteluun. Tai että se päivän talossa oltuaan sanoo, että hei jätkät te ette ymmärrä mistään mitään ja aloittaa saman tien teoreettisen mylläämisen tuoden kaikki tuntemansa ismit ja nismit samalla kertaa työpaikan jo ennestään sekaviin rakenteisiin. Sillä kyllä firmoissa osataan asiat laittaa sekaisin ilman tohtoriakin. Tai entäpä jos tohtori olisikin sitä laatua, että hän ryhtyisi leikkimään työkavereillaan tutkimuslaboratoriota. Tekisi kokeita meillä kuin rotilla. Laittaisi kaikille vähintään piuhat päähän tai jotakin vastaavaa. Osaisikohan sen kanssa edes puhua muusta kuin tieteestä?
Stereotypiat
Vähitellen tohtorista tulee mustan hatun vanki. Hyvänä apuna ovat jo em. stereotypiat. On turvallista lyödä tohtoreihin mahdollisimman monta leimaa. Osa leimoista on aiheettomia osa aiheellisia, aivan kuten yleensä.Osa stereotypioista johtuu varmasti siitä, että lukiosta yliopiston penkille ja maisteriksi valmistuttuaan tohtoriputkeen suoraan siirtynyt nuori mallioppilas on todennäköisesti teoreetikko, aivan kuten joissakin uutiseen liittyvissä mielipidekirjoituksissa (= uutiseen liittyvä keskustelu) annetaan ymmärtääkin. Joskus tohtoriksi päätyy pitkään työelämässä ollut tiedon etsijä ja elinikäisen oppimisen mantraan hörähtänyt. Elinikäinen oppiminen muuttuu kultaiseksi häkiksi, jossa tittelit ovat kunnossa, osaamista sopivasti, mutta koulutusta yksinkertaisesti liikaa. Silloin ei nimittäin enää kelpaa niihin tavallisiin töihin, vaikka kykyä ja motivaatiota olisikin.
Mitä tohtori on sitten tehnyt sellaista, joka tekee hänestä huonomman työntekijän maisteriin verrattuna?
Tohtori on kirjoittanut väitöskirjan joko monografiana tai ns. artikkeliväitöksenä. Tohtori on oppinut argumentoimaan tutkimusaiheestaan perusteellisesti - useimmiten myös englannin kielellä, jolla valtaosa nykyisistä väitöstutkimuksista tehdään. Hyvä (tai vähintään kohtuullinen) ja analyyttinen englannintaito ei liene nykyaikaisessa kansainvälisessä ja alati kansainvälistyvässä työmaailmassa haitta, muualla kuin Suomalaisessa yrityskontekstissa.Tohtoriputken läpikäynyt on osoittanut, että hän kykenee työskentelemään ja tekemään tulosta tiukan aikataulupaineen alla. Väitös on todiste siitä, että hän on myös päässyt maaliin. Luulisi, että tällaista koeteltua itsekuria ja tavoitteisiin määrätietoisesti pyrkinyttä arvostettaisiin, sillä päämäärätietoisuutta ja kykyä sietää yksitoikkoisuutta pidetään tärkeinä asioina käytännön työelämässä. Ainakin niin minulle on kerrottu.
Kyky tarkastella asioita monesta eri näkökulmasta lienee tarpeen. Se lienee yksi koulutuksen avulla saavutettu taito. Kriittisyys, jota peräänkuulutetaan tärkeänä avuna erottaa hyvä huonosta, kasvaa tutkimusta tehdessä.
En oikein jaksa uskoa, että tohtorin järki riittäisi vain siihen yhteen asiaan, josta hän on väitöksensä tehnyt. Jos on oppinut yhden asian vähän paremmin, tuskin siitä muodostuu pysyvää haittaa uusien asioiden oppimiselle ja sisäistämiselle.
Tohtoreita tarkastellessa ei muisteta, että tohtoritkin ovat taustoiltaan erilaisia. Kaikki eivät elä jalat irti maasta teoreettisessa maailmassaan. Osa on toiminut, ennen tohtoriksi tulemistaan pidempään työelämässä ja väitöskirjan tekeminen on ollut väline syventää omaa osaamista tai suvantovaihe, jonka aikana on pysähtynyt miettimään, mihin ryhtyisi isona. (Tähän Seppänenkin 2006 viittaa, katso viitteet alla.)
Tohtoria voinee pitää myös projektisuunnittelun asiantuntijana. Tutkimukset ovat projekteja, joihin tutkija hankkii rahoituksen, laatii budjetin ja tutkimussuunnitelman. Mitä muuta nykypäivän liike-elämäkään on muuta kuin projektista toiseen juoksemista. Lisäksi kun sovittelee pieniä tuloja ja sinnittelee hengissä niillä tulee melkoiseksi arjen suunnittelun ja organisoinnin taituriksi.
Valitettavasti Pekka Seppäsen Talouselämä -lehdessä (27.2006) olleessa kolumnissa oleva toteamus: ”Huippututkimus” on nollasummapeliä, jossa selkärankainen häviää, pitää paikkansa. (Lue koko juttu tästä: Huono tohtori on hyvä business ) Seppänen analysoi tohtorinhatusta haaveilevia:
Yhä useampi uusi tohtori on harrastelija, joka on pukenut kirja- tai muistelmahankkeensa väitöskirjan muotoon. Osa tekee tiliä entisen elämänsä kanssa syrjäraiteille jouduttuaan. Osalle väitöskirjaprojekti on tervetullut sapatti mielekkäiden työpaikkojen välissä.Harrastelijatohtorit ovat korkeakouluille kullanarvoisia. Opetusministeriö nimittäin maksaa korkeakoululle reippaan rahasumman jokaisesta suoritetusta tutkinnosta, laatuun katsomatta.Huonojen tohtorien tuottaminen on hyvää liiketoimintaa. Korkeakoulu saa jokaisesta tuotantokiintiöönsä kuuluvasta uudesta tohtorista 133 000 euroa. Kiintiön ylittävistä tohtoreista saa noin 25 000 euroa per kappale.
Kokonaisuudessaan koulutuksesta on tullut yhä enemmän vallan väline. Liika kouluttautuminen tekee ihmisestä pilallisen, koulutuksen puuttuminen taas muuten epäkelvon. Tohtorit näyttävät olevan mustan hattunsa vankeja, mutta Helena Raunion (Innovaatio-Suomi haaskaa tohtoreita työttömiksi) väitettä siitä: Tohtoreita ja tutkijoita on myös turha potkia yrittäjiksi, sehän olisi substanssiosaamisen haaskuuta, en allekirjoita. Miksi substanssiosaaminen haaskaantuisi, jos tohtori ryhtyisi yrittäjäksi? Eikö ole pelkästään positiivista, ja substanssiosaamisen hyödyntämistä parhaalla mahdollisella tavalla, jos tohtorit pysyvät tekemään tieteestä bisnestä, jolla elättävät itsensä ja siinä sivussa työllistävät muutaman muunkin. Samallahan tulisi todistettua sekin, että ei se teoria niin kovin paljon ole irti käytännöstä. On kokonaan toinen juttu, onko tohtorilla yrtyksen perustamiseen tarvittavia valmiuksia, sillä oman osaamisen kaupallistamista ei juuri tohtorin opintoihin kuulu. Se on harmi.
Mielestäni yrittäjyys ei ole tappava tauti vaan postiivinen virus, virtalähde, väline ja työkalu asioiden toteuttamiseen parhaalla mahdollisella tavalla.
Huono tohtori on hyvä business
Ihan hatusta (Aviisi)
Innovaatio-Suomi haaskaa tohtoreita työttömiksi
Mistä näitä tusina-aivoja oikein tulee?
Tohtorien työura-seminaari (PDF)
Comments