Keisarin siniset copy+paste-ajatukset

Olen kirjoittanut joskus aiemmin koosteen Laura Kolben ja Katariina Järvisen Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa-teokseen  liittyen. Tuo 2008 ilmestynyt teos tuntuu tänään huomattavasti  ajankohtaisemmalta, mitä se silloin ilmestyessään oli.  Toki se aiheutti ilmestyessään jo pienoisen kohahduksen ankkalammikossa tai myrskyn vesilasissa, ihan kuinka vaan halutaankin sanoa.

Kirjan esittelemästä aihepiiristä alkaa olla tänään yhä enemmän ja enemmän juttuja. Luokkayhteiskunta tekee paluutaan ryminällä. Näin näyttää käyvän, vaikka me suomalaiset haluamme edelleenkin uskoa, että olemme maailman tasa-arvoisin kansa ja että meillä on kaikilla aivan yhtälaiset mahdollisuudet saavuttaa kaikki haluamamme.

No ehkä teoreettisesti kyvykkyytemme on samalla tasolla kaikkien muiden ikäluokkaamme kuuluvien kanssa.  Käytännössä asia taitaa olla hieman toisin. Koululaitoksessa meillä on yhtenäiset opetussuunnitelmat, eikä asian pitäisi olla kunnossa? Eivätkö opettajat hoida hommaansa?

Nyt syytä on turha kuitenkin etsiä vain opettajista ja koululaitoksesta, niin kuin perinteisesti meillä on tapana tehdä. Vaikka sinne suuntaanhan se syyttävä sormi on tietysti jo valmiiksi suunnattu. Opettajat kun eivät jaksa venyä 30-50 oppilaan suurryhmissä (kouluasteesta riippuen) tyydyttämään kakkien HOJKS:ien tyydyttämättömiä perustarpeita ja tietoaukkoja.

Sanotaan, että hyvä kielellinen kyky on abstraktin ajattelun synnyn perusedellytys. Kyky abstraktiin ajatteluun kehittyy niillä lapsilla, joille kotona luetaan varhaislapsuudessa paljon. Kielen ja kielitaidon merkitystä korostetaan myös Kolben ja Järvisen teoksessa. Näin itsekin kuvittelen asian olevan. Siihen on tullut törmättyä niin monta kertaa käytännön töissä.

Käytännössä luokkayhteiskunta siis rynnii (Taloussanomat) Suomeen. SuomenKuvalehdessä aiheesta kirjoitetaan otsikolla Yhtenäiskulttuuri murtuu ja luokkayhteiskunta palaa. Kirjoituksessa on viitattu sosiologi Charles Murray kirjaan Coming apart. Ja eikös meillä ole vähän niin, että mitä Amerikassa edellä  sitä meillä perässä. Pienellä viiveellä. Eikä pelkästään meillä, mutta myös muualla.

Herätyskellot ovat alkaneet jo soimaan. Ehkä liian myöhään. Heikot singnaalit ovat olleet ilmassa jo pitkään, mutta ne on torjuttu. Aiheesta puhujat on leimattu maanpettureiksi. Kas, kuinka ollakaan, olemme keskellä keisarin uudet vaatteet -satua.

Yhteiskuntavastuun teema on nouseva ilmiö. Poliittiset päättäjät ovat kuuluttaneet ennenkaikkea yritysten yhteiskuntavastuuta. Mutta pitäisikö sen sijaan kuuluttaa yhteiskunnan yritysvastuuta ja yhteiskunnan kansalaisvastuuta? Mikä on valtion yhteiskuntavastuu? Onko sellaista? Mikä on yhteiskunnan kyky huolehtia kansalaisistaan? Sillä vain huolehtimalla itsestään hyvin  voi huolehtia muista. Rapautamme yhteiskuntamme kyvyn huolehtia meistä itsestämme, kun säästämme vääristä asioista. Koulutuksen laatu on yksi sellainen strateginen asia, josta ei pitäisi missään olosuhteissa tinkiä. Ilman koulutettua väestöä tuskin voi olla menestyvää kansakuntaa. Suomi on hyvää vauhtia ollut myymässä "strategista huippuosaamistaan".

Siniset ajatukset  copy+paste -tekniikalla eivät taida oikein auttaa. Ajatusten pitäisi olla omia ja kriittisesti pohdittuja.