Päätöksenteko hallintoasiassa

 

Kuva Margit Mannila

7

Päätöksenteko hallintoasiassa

1 Päätäksenteon yleiset puitteet

2 Päätöksen sisältövaatimukset

3 Päätöksen perusteluvelvollisuus

4 Päätäöksen muotovaatimukset 

5 Muutoksenhakua koskevat ohjeet päätöksessä

6 Päätöksen tiedoksianto ja päätäksistä tiedottaminen

7 Päätöksen täytäntöönpano

7
Päätöksenteko hallintoasiassa
1 Päätöksenteon yleiset puitteet
1.1 Oikeus saada päätös ja viranomaisen ratkaisupakko

Hallintolain 434/2003 7 luku (24.11.2017) määrittelee asian ratkaisemista sekä hallintopäätöksen muodolle, sisällölle ja perusteluille asetettavia perusvaatimuksia.
Hallintolaissa ei säädetä 

• viranomaiselle velvollisuutta tehdä päätös eikä myöskään hallinnossa asioivalle 
• oikeutta saada päätös omassa asiassaan. 

Viranomaisen päätöksentekovelvollisuus ja vastaavasti hallinnon asiakkaan oikeus saada päätös perustuvat sen sijaan perustuslain 731/1999 21 §:ään (24.11.2017).

Viranomaisen käsittelyvelvollisuus
Jokaisella on perustuslain 21 §:n mukaan oikeus saada asiansa käsitellyksi lain mukaan
toimivaltaisessa viranomaisessa.
Viranomaisen käsittelyvelvollisuuteen sisältyy näin ymmärrettynä myös velvollisuus antaa päätös sen toimivaltaan kuuluvassa asiassa, joka on asianmukaisesti pantu vireille.

Käsittelyvelvollisuuteen perustuu ratkaisu KHO 17.6.2004 T 1498: Yhtiö oli esittänyt

Kansaneläkelaitokselle vastaavuuden arviointiasian vireillesaattamiseksi edellytetyn selvityksen.

Koska toimivalta vastaavuuspäätöksen tekemiseen kuului lain mukaan Kansanelä-kelaitokselle, se ei [viranomaisen selvitysvelvollisuutta määritelleen] hallintomenettelylain 17 § ja perustuslain 21 § huomioon ottaen ollut voinut hylätä yhtiön hakemusta sillä perusteella, että sillä ollut vastaavuuden arviointiin tarvittavaa asiantuntemusta ja ettei tarvittavia asiantuntijalausuntoja ollut saatu.


Viranomaisen ratkaisuvelvollisuus

Mika Hemmon luento aiheesta Ratkaisupakko. Kannattaa katsoa.  

Viranomaisella on hallintoasian käsittelyssä vastaavasti ratkaisuvelvollisuus tai ratkaisu-pakko => sisältää velvollisuuden ratkaista kaikki viranomaisen toimivaltaan kuuluvat asiat, jotka ovat tulleet siinä asiallisesti vireille. Päätöksen on myös sisällettävä kannanotto kaikkiin asiassa tehtyihin vaatimuksiin tai päätös jättää vaatimus tutkimatta. Viranomainen ei myöskään voi siirtää päätösvaltaansa toiselle viranomaiselle.

Oikeudesta saada päätös ks. myös PeVL 10 ja 18/2006 vp, 3. KHO 2006:9: Ympäristönsuojelulain mukaan ympäristölupa-asia on ratkaistava yhtenä kokonaisuutena eikä osaa lupamääräyksistä voida siirtää toisen lupaviranomaisen ratkaistavaksi. (Mäenpää 2008, 222.)

Mikäli asian on pannut vireille joku muu kuin asianosainen (luku IV. 5.2), viranomaiselle
ei kuitenkaan synny asiallista ratkaisuvelvollisuutta. Viranomaisella ei myöskään voida

katsoa olevan velvollisuutta tehdä hallintosopimusta, ellei tästä ole erikseen säädetty.

 

- Perustuslakivaliokunta. Eduskunta. (16.2.2018).  



1.2 Päätöksentekotapa
Hallintolaissa ei säännellä menettelytapaa, jossa päätökset on tehtävä. Kunnan päätöksentekomenettelyä säännellään yleisesti kuntalain 54–61 §:ssä. Valtionhallinnon toimielinten päätöksentekotapaa koskevat säännökset ovat yleensä erityislaeissa.

Esittely
Esittelyllä tarkoitetaan päätösehdotuksen tekemistä päätösvaltaa käyttävälle toimielimelle
tai henkilölle. Päätöksenteko hallintoasioissa on perinteisesti tapahtunut esittelyn
perusteella, ja tämä on edelleen lähtökohtana. Tähän viittaa myös perustuslain 118 §:n 2
momenttiin sisältyvä yleinen säännös esittelijän vastuusta. Säännöksen mukaan esittelijä
on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen
eriävää mielipidettään. Esittelijän vastuusta ja eriävän mielipiteen esittämisestä on vastaavansisältöinen erityissäännös myös kuntalain 61 §:n 2 momentissa sekä eräissä muissa hallinnollista päätöksentekoa koskevissa laeissa.

Esittelyn päätarkoituksena on varmistaa, että tehtävä päätös on laillinen ja asianmukainen.
Esittelijän yleisenä tehtävänä on huolehtia tarvittavan selvityksen hankkimisesta,
valmistella asia ja tehdä siinä ratkaisuehdotus. Hallintopäätöksen tekijänä ja esittelijänä
voi vakiintuneen käsityksen mukaan toimia vain virkasuhteessa oleva henkilö. Esittelijä
vastaa sekä oman esittelynsä että sen perusteella tehtävän päätöksen lainmukaisuudesta.
Eriävän mielipiteen ilmoittaminen vapauttaa kuitenkin esittelijän päätöstä koskevasta
vastuusta (PL 118.2 § ja KuntaL 61.2 §).

Esittelyä käytetään edelleen yleisesti monijäsenisissä elimissä ja lainkäyttöasioita ratkaistaessa.
Kunnan toimielimissä asiat päätetään yleensä esittelyn perusteella, valtuuston
päätöksentekoa lukuun ottamatta. Valtionhallinnossa esittelymenettelyn tarpeellisuus
on voitu jättää myös viranomaisen päätettäväksi. Ilman esittelyä päätökset tehdään esimerkiksi valtion liikelaitoksissa lukuun ottamatta liikelaitoksen johtokunnan päätöksiä.
Samoin poliisihallinnossa päätöksenteko tapahtuu suurimmaksi osaksi ilman esittelyä.
Perustuslakivaliokunnan käytännössä on vakiintuneesti katsottu, että oikeusturvan ja hyvän
hallinnon vaatimusten toteutumisen varmistaminen julkisten hallintotehtävien hoitamisessa
edellyttää, että tällaisia asioita käsittelevät toimivat virkavastuulla, ks. PeVL 20/2006, s. 2;
PeVL 11/2006, s. 3; PeVL 33/2004 vp, s. 7; PeVL 46/2002 vp, s. 10.

Kuntalaki 410/2015. Finlex. (16.2.2018).

Perustuslaki 731/1999. Finlex. (16.2.2018).


Päätöksentekomuodot

Päätösvallan jakoa koskevien säännösten mukaisesti hallintopäätöksen tekeminen kuuluu joko yksittäiselle virkamiehelle tai monijäseniselle toimielimelle. Kummassakin tapauksessa päätöksen tekijä voi yleensä joko hyväksyä esittelijän päätösehdotuksen sellaisenaan tai muotoilla itse päätöksen sisällön osaksi tai kokonaan.

Valtionhallinnossa yksittäisen virkamiehen päätöksenteko on yleisempää kuin monijä-seninen päätöksenteko. 

Yksittäinen virkamies tekee yleensä esittelyn perusteella päätöksen esimerkiksi minis-teriöissä, lääninhallituksissa ja kihlakunnissa. Vain periaatteellisesti tärkeimmät päätökset tehdään muissa virastoissa monijäsenisessä johtoelimessä.

Monijäsenisissä toimielimissä päätöksenteko tapahtuu keskustelun perusteella ja yleensä

enemmistön kannan mukaisesti tai erityistä kollegista menettelyä noudattaen. Kolleginen

päätöksentekojärjestys on peräisin tuomioistuinorganisaatiosta, ja se on vanhastaan
ollut käytössä useissa valtion hallintoelimissä, muun muassa valtioneuvostossa ja

keskusvirastojen istunnoissa. Keskeisenä erona näiden päätöksentekotapojen välillä on

äänestysjärjestys.

Etenkin kunnallishallinnossa ja muun muassa valtion virastojen johtokunnissa käytetään
parlamentaarista päätöksentekomenettelyä. Ensin päätetään mahdollisesta asian
lykkäämisestä tai jäsenen esteellisyydestä. Ellei varsinainen päätös ole yksimielinen, asetetaan äänestettäväksi kaksi päätösehdotusta kerrallaan. Äänestyksessä voittanut ehdotus asetetaan vuorostaan seuraavaa ehdotusta vastaan, kunnes äänestys ratkaisee lopputuloksen.

Äänestyksestä pidättyminen tai tyhjää äänestäminen on sallittua. Päätökset tehdään
yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan
ääni (KuntaL 59 §). 

Päätöksentekojärjestyksen soveltamisen merkitystä on arvioitu päätöksessä KHO 2005:45: Ympäristölautakunnan kokouksessa äänestettäessä oli hakemuksen hylkäämistä koskeva ehdotus asetettu vastakkain käsittelyn lykkäämistä koskevan ehdotuksen kanssa. 

• Ympäristölautakunnan äänestysmenettely oli ollut virheellinen. 
• Kun kuitenkin otettiin huomioon, että puheenjohtajan esittämä äänestysjärjestys oli kokouksessa hyväksytty eikä eriävää mielipidettä ollut esitetty, ja että muita kuin äänestykseen otettuja ratkaisuehdotuksia ei ollut kokouksessa tehty, ja kun virheellisellä äänestysmenettelyllä ei voinut olla merkitystä asian käsittelyyn ja päätöksen lopputulokseen, hallinto-oikeuden ei olisi tullut kumota ympäristölautakunnan päätöstä yksistään mainitun virheellisen äänestysjärjestyksen johdosta. 
• Kolleginen päätöksentekomenettely edellyttää, että jokainen toimielimen jäsen esittää virkaikäjärjestyksessä, nuorimmasta alkaen, erikseen oman perustellun mielipiteensä asiassa. 
• Toimielimen jäsen ei voi pidättyä mielipiteensä esittämisestä. Päätökseksi tulee jäsenten enemmistön puoltama kanta. 
• Siltä varalta, että äänet hajautuvat, on lisäksi erityisiä säännöksiä enemmistön mielipiteen laskemistavasta (HLL 52 §; OK 23 luku). 
• Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee. 
• Kollegista äänestystapaa (16.2.2018) käytetään vain, jos siitä on erikseen säädetty.

1.3 Hallinnollisen päätöksenteon ala
Päätöksentekoa koskevat hallintolain 7 luvun säännökset määrittelevät viranomaisen
hallintoasiassa tekemiä hallintopäätöksiä. Koska hallintoasioihin kuuluvat sekä hallintopäätöksin ratkaistavat asiat että julkisten palvelujen toteuttaminen, tämän sääntelyn
ulkopuolelle ei ole aiheellista jättää myöskään palvelujen toteuttamiseen kuuluvia asiakassuhteita viranomaisen ja palvelun käyttäjän välillä. 
=> Tällaisissa asiakassuhteissa ei tosin aina ole kysymys varsinaisesta hallintopäätöksen tekemisestä. 

• Palveluihin liittyvissä tai sisältyvissä asiakassuhteissa tehdään runsaasti asiakasta koskevia ratkaisuja, vaikka ne ovatkin pääosin hoidon tai huollon käytännön toteuttamiseen liittyviä, suullisia tai tosiasiallisia ratkaisuja. 
• Asian ratkaisemista koskevia hallintolain säännöksiä on ainakin soveltuvin osin noudatettava myös tällaisten palveluratkaisujen tekemisessä. 
• Tämä on perusteltua etenkin siksi, että palveluihin liittyvillä ratkaisuilla voi olla asiakkaan kannalta hyvin tärkeä ja konkreettinen vaikutus. 
• Tämän vuoksi ratkaisun selkeydellä, täsmällisyydellä ja perusteluilla on myös palvelujen toteuttamisessa tärkeä merkitys.

2 Päätöksen sisältövaatimukset
Hallintopäätöksestä on ”käytävä selvästi ilmi päätöksen perustelut ja yksilöity tieto siitä,
mihin asianosainen on oikeutettu tai velvoitettu tai miten asia on muutoin ratkaistu” (HL
44.1 §:n 3 kohta). Nämä päätöksen sisältöä koskevat perusvaatimukset edellyttävät, että
viranomainen ilmoittaa päätöksessään, mitä asioita päätös koskee, sekä myös sen, miten
nämä asiat on ratkaistu.

2.1 Päätöksen selvyys
Päätöksen sisällölle asetetut vaatimukset edellyttävät päätöksen täydellisyyttä, riittävää
yksilöintiä ja selkeyttä. Hallintopäätöksen täydellisyysvaatimus perustuu lähinnä viranomaisella hallintoasioissa olevaan ratkaisupakkoon. Riittävä yksilöiminen puolestaan
merkitsee, että päätöksestä käyvät ilmi asianosaiselle myönnetyt edut ja oikeudet tai
hänelle asetetut velvollisuudet. Päätöksessä ei siten voida esittää esimerkiksi vaihtoehtoisia
lopputuloksia tai osittaisia ratkaisuja. Päätökseen liitettävät ehdot sen sijaan voivat
sisältää vaihtoehtoisiakin määräyksiä. Selkeys edellyttää, että päätös on yksiselitteinen ja
ymmärrettävästi kirjoitettu.

Päätöksen yksilöintiä ja selkeyttä koskevia vaatimuksia havainnollistaa ratkaisu KHO
1987 B 588: Valtiovarainministeriön päätökseen sisältyi ehto, jonka mukaan yhdistyksen
tuli käyttää saamansa lahjoitukset Suomen YK-politiikan kanssa sopusoinnussa
olevaan humanitaariseen avustustoimintaan, jotta lahjoitukset olisivat vähennyskelpoisia.
Kun ehdosta ei riittävän selvästi käynyt ilmi, miten lahjoitettujen varojen
käyttöä oli ehdolla rajoitettu, ministeriön päätös loukkasi yhdistyksen oikeutta.

2.2 Päätöksen sisältämät tiedot
Viranomaisen on kirjallisessa hallintopäätöksessään ilmoitettava tiedot ainakin päätöksen
tehneestä viranomaisesta ja päätöksen tekemisen ajankohdasta, päätöksen perusteluista ja
lopputuloksesta, asianosaisista sekä henkilöstä, jolta asianosainen voi tarvittaessa pyytää
lisätietoja päätöksestä. Päätökseen voi sisältyä muitakin tietoja, kuten tiedot sen käsittelyssä saaduista selvityksistä, vaikka ne eivät olisikaan vaikuttaneet ratkaisuun. Päätöksen muotoilua, rakennetta tai ulkoasua ei sen sijaan säännellä hallintolaissa muuten kuin edellyttämällä päätökseltä asiallisuutta, selkeyttä ja ymmärrettävyyttä (HL 9.1 §).

Päätöksen tehnyt viranomainen ja päätösajankohta

• Hallintolaki edellyttää vain päätöksen tehneen viranomaisen yksilöintiä.
• Jos viranomainen on organisatorisesti jakautunut, on kuitenkin aiheellista mainita tarkemmin myös, mikä osasto, toimisto tai yksikkö viranomaisessa on tehnyt päätöksen.
• Päätöksessä on ilmoitettava päätöksenteon ajankohta. Sillä tarkoitetaan päivää, jona
• ratkaisu asiassa on todellisuudessa tehty. Päätöksessä ei siten ilmoiteta esimerkiksi ajankohtaa, jona se on asianosaisen saatavilla tai jona se annetaan asianosaiselle. Päätösajankohta ei vaikuta esimerkiksi muutoksenhakuaikaan, joka normaalisti lasketaan päätöksen tiedoksisaamisesta.
• Päätöksen tekijän tai sen tekoon osallistuneiden ja esittelijän nimeä ei hallintolain mukaan nimenomaisesti edellytetä mainittavaksi.
• Pääsääntönä on kuitenkin, että päätöksen tekijät mainitaan päätöksessä.
• Hyvään hallintoon voidaan katsoa kuuluvan, että päätöksentekijöiden ja esittelijän nimet käyvät ilmi päätöksestä, vaikka tämä voikin aiheuttaa teknisiä ongelmia tai hankaluuksia esimerkiksi massahallinnossa. 
• Päätöksentekijöiden yksilöinti vastaa myös hallinnon avoimuuden ja vastuullisuuden vaatimuksia. 
• Päätöksenteon valvonta ja yksilöllisen virkavastuun (PL 118 §) toteuttaminen edellyttävät nekin tietoa päätöksentekoon osallistuneista.

Lähinnä asianosaisjulkisuuden kannalta asiaa koskee KHO 2003:57: 

• Asianosaisella oli oikeus saada tietoonsa eläkevakuutusyhtiössä hänen eläkeasiansa käsittelyyn osallistuneiden asiantuntijalääkäreiden nimet ja asian käsittelyyn liittyvä yhtiön hallituksen kokouspöytäkirjan ote liitteineen. 
• Päätöksestä tulisi myös käydä ilmi mahdollinen eriävä mielipide, joka on esitetty päätöksenteon yhteydessä. Se tulisi yleensä myös liittää päätökseen.
• Jos ylipääsemättömät ongelmat estävät näiden tietojen esittämisen päätöksessä, ne on joka tapauksessa voitava saada helposti ja viivytyksettä viranomaiselta jälkikäteen pyydettäessä. Hallintovaliokunta korosti päätöksentekijöiden nimien pääsääntöistä mainintaa päätöksessä, HaVM 29/2002 vp, 9. Toisaalta se kiinnitti huomiota soveltamisvaikeuksiin, joita voi aiheutua massahallinnossa tai monijäsenisen toimielimen päätöksenteossa, kun esittelijällä ei aina ole tietoa päätöksentekoon osallistuneista henkilöistä. Ks. sähköisistä allekirjoituksista myös Voutilainen 2006, 286–290.

Asianosaiset
Päätöksessä on ilmoitettava asianosaiset, joihin päätös välittömästi kohdistuu. Vain asianosaisten nimet on mainittava. Sen sijaan heidän yhteystietojaan tai muita yksilöintitietoja ei ole välttämätöntä ilmoittaa.

Ratkaisu ja perustelut

• Päätöksen keskeisin sisältö muodostuu siinä tehdyistä ratkaisuista ja niiden perusteluista.
• Ratkaisulla tarkoitetaan yksilöityä tietoa siitä, mihin asianosainen on oikeutettu tai
• velvoitettu tai miten asia on muuten ratkaistu. 
• Ratkaisuun kuuluvat olennaisena osana päätökseen mahdollisesti liittyvät ehdot tai määräykset. 
• Ratkaisun sisältönä on esimerkiksi tieto siitä, minkä suuruisen edun tai tuen asianosainen saa ja kuinka se suoritetaan, minkälainen maksu- tai toimimisvelvollisuus asianosaiselle asetetaan tai minkälainen toiminta asianosaiselta on kielletty. 
• Myös päätöksen toteuttamisajankohta tai -aika on mainittava, jos sillä on merkitystä ratkaisun kannalta. 
• Perusteluille asetettavat vaatimukset määritellään erikseen hallintolain 45 §:ssä.

Lisätietojen antaja

• Asianosainen voi tarvita täydentäviä tietoja päätöksestä ja sen perusteista tai neuvontaa sen toteuttamisessa. Jos päätöksessä ei ole – poikkeuksellisesti ilmoitettu päätöksen tekijää ja esittelijää – myös nämä tiedot on tarvittaessa voitava saada viranomaiselta. 
• Siksi päätöksessä on mainittava henkilö, jonka tehtäviin kuuluu tällaisten lisätietojen antaminen, sekä tämän henkilön yhteystiedot. 
• Useimmiten lisätietojen luontevin antaja on päätöksen esitellyt tai päätöksen tehnyt virkamies, mutta lisätietojen antajaksi voidaan määritellä muukin viranomaisessa toimiva, asiaan riittävästi perehtynyt henkilö.

Allekirjoitus

• Hallintolaki ei edellytä, että viranomaisen päätös on allekirjoitettu. Päätös voi siten periaatteessa olla myös allekirjoittamaton. 
• Hyvään hallintoon voidaan kuitenkin katsoa kuuluvan, että päätös yleensä allekirjoitetaan. Myös julkisuusperiaate edellyttää allekirjoittamista ainakin silloin, kun päätöksen julkiseksi tulo on sidottu sen allekirjoittamiseen (JulkL 6.1 §:n 6 ja 8 kohdat). 
• Vain jos on erityisen painavia syitä jättää päätös allekirjoittamatta, siitä voidaan siis luopua. Jos päätös annetaan allekirjoittamattomana, siitä on joka tapauksessa käytävä ilmi päätöksentekijän nimi tai lisätietojen antaja.
• Allekirjoitus voi olla käsin laadittu tai sähköinen. 
• Viranomaisen sähköisen allekirjoituksen on oltava niin sanottu kehittynyt sähköinen allekirjoitus, joka perustuu laatuvarmenteeseen ja on luotu turvallisella allekirjoituksen luomisvälineellä (L sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 16 §). Ks. sähköisistä allekirjoituksista myös Voutilainen 2006, 286–290.

Nurmikolu, M.  Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Kuntaliitto. (16.2.2018).

 
3 Päätöksen perusteluvelvollisuus
 Sajama, Seppo (2017). Oikeudellinen argumentaatio 2017. (PDF) (7.4.2021). 

Sajama (2017, 2) aloittaa määrittelemällä argumentoinnin.  

• Sanakirjamääritelmän mukaan argumentti on perustelu, jolla tuetaan jotakin käsitystä. Näin ollen argumentaatio on jonkin käsityksen perustelemista. 
• Saksalaisesta tieteenfilosofian hakuteoksesta löytyy tarkempi määritelmä: ”Argumentaatio. Puhe, jonka tarkoituksena on saada todellisen tai kuvitteellisen keskustelukumppanin hyväksyntä tai hylkäys väitteelle tai normille (jonka totuuden tai pätevyyden 'puolesta' tai jota 'vastaan' argumentoidaan) palaamalla aukottomasti askel askeleelta jo yhteisesti hyväksyttyihin väitteisiin tai normeihin.” (Jürgen Mittelstrass (toim.): Enzyklopädie Philosophie und Wissenschaftstheorie.)

=> Tätä määritelmää kannattaa tutkia ja kommentoida tarkemmin. 

1. Ensinnäkin määritelmästä käy ilmi, että argumentaatio on luonteeltaan kielellistä (”puhetta”). Vaikka ihmisen argumentit perustuvat ajatteluun, argumentaatiota voidaan ja pitää tutkia kielellisenä ilmiönä, koska argumentit pitää aina ilmaista muille. Pelkästään omassa päässä tapahtuva perustelu on argumentti vain potentiaalisesti. 
2. Toiseksi määritelmä kertoo, että argumentti rakentaa yhteyden kahden asian, (i) lähtökohdan eli premissin (perusteen) ja (ii) johtopäätöksen (perusteltavan asian), välille. Missä tahansa argumentissa pitäisi voida erottaa nämä kaksi tekijää. Esimerkiksi edellä olevassa määritelmässä johtopäätöksenä on ”väite tai normi”, joka perustellaan kulkemalla taaksepäin sen premisseihin, yhteisesti hyväksyttyihin ”väitteisiin tai normeihin”. Kuvan muodossa:

                                     PREMISSI(T) ---------------> JOHTOPÄÄTÖS
                                     (perusteleva[t]                (perusteltava[t]
                                      lause[et])                            lause[et])
 
Sajama (2017, 2) kirjoittaa, että kannattaa huomata, että sana ”argumentti”, samoin kuin ”perustelu”, voi tarkoittaa joskus koko perusteluprosessia ja joskus vain sen lähtökohtia. Jos haluaa puhua selvästi, lähtökohtia voi kutsua ”premisseiksi” tai ”lähtökohdiksi” ja koko prosessia ”perustelemiseksi” tai ”argumentoinniksi”.

3.1 Perustelujen tehtävät

• Oikeus saada perusteltu päätös kuuluu perustuslain 21 §:n 2 momentissa nimenomaisesti mainittuihin hyvän hallinnon takeisiin, jotka turvataan lailla. 
• Päätöksen perustelemista määrittelevä hallintolain 45 § on tämän perustuslaillisen toimeksiannon edellyttämä perussäännös, ja sillä turvataan siis hyvän ja avoimen hallinnon toteutumista. 
• Perustelujen toinen keskeinen tehtävä liittyy asianosaisen oikeusturvan toteutumiseen. Perustelujen sisältämä informaatio mahdollistaa päätöksen lainmukaisuuden ja muutoksenhaun tarpeen arvioinnin. 
• Esimerkiksi se, että päätöstä koskee muutoksenhakukielto, ei kuitenkaan poista perusteluvelvollisuutta. 
• Perustelujen avulla voidaan myös varmistaa, että viranomainen on käyttänyt harkintavaltaansa lain ja hallinnon oikeusperiaatteiden mukaisesti. => Tämä voi osaltaan vahvistaa luottamusta viranomaistoiminnan asianmukaisuuteen ja puolueettomuuteen. 
• Viranomaisen kannalta perusteluvelvollisuus edellyttää huomion kiinnittämistä siihen, että ratkaisun perusteet selvitetään huolellisesti ja monipuolisesti. Perusteluissa on esitettävä myös sovelletut säännökset, tämä velvollisuus toteuttaa hallinnon lainalaisuuden vaatimusta.

3.2 Perustelujen sisältö
Hallintolain 45 §:n mukaan päätös on perusteltava. 

• Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun.
• Perusteluissa on mainittava päätöksenteossa sovelletut säännökset. 
• Perusteluista on siten käytävä ilmi päätöksen perusteena oleva selvitys ja sen oikeudelliset perusteet. 
• Perusteluille ei hallintolaissa ole asetettu tarkempia sisällöllisiä tai laadullisia vaatimuksia. Perustelujen on oltava riittävän selkeitä, yksilöityjä ja ymmärrettäviä. Lisäksi jokainen päätökseen mahdollisesti sisältyvä erillinen ratkaisu on myös perusteltava. 
• Perustelujen esittämisen tarkoituksena on informoida päätöksen kohdetta siitä, mikä ratkaisijan kanta asiassa on ja miten siihen on päädytty. Perusteluista pitää siksi käydä ilmi, mitkä seikat on katsottu selvitetyiksi ja mikä oikeudellinen merkitys niille on annettu. Juuri näillä tiedoilla on asianosaisen oikeussuojan kannalta keskeinen merkitys. => Estettä ei ole sillekään, että viranomainen ilmoittaa perusteluissa, mitkä väitteet ovat jääneet selvittämättä ja millä asiassa esitetyillä seikoilla ei ole vaikutusta ratkaisuun.

Ratkaisuun vaikuttaneet seikat ja selvitykset

• Perusteluissa on tuotava esiin selvitykset ja tosiasioita koskeva informaatio, joihin päätös perustuu. 
• Perusteluissa on selostettava ainakin ne pääasialliset tosiseikat, joiden perusteella ratkaisuun on päädytty.  => Jos näistä seikoista on asian käsittelyssä esitetty selvästi eriäviä kantoja, perusteluissa voi olla aiheellista arvioida myös selvityksen painoarvoa ja merkitystä sekä todeta, millä tavoin selvitys on vaikuttanut ratkaisuun.

Ks. perusteluista erityisesti tältä kannalta Tiililä 2008. Erityisesti tosiasioita koskevien perustelujen puutteellisuutta koskee ratkaisu KHO 17.10.2000 T 2605: 
Ministeriö oli perustellut päätöstään pelkästään ilmoittamalla, mikä on sen perusteena oleva julkisuuslain säännös. Sen sijaan päätöstä ei ollut perusteltu sen perusteena olevilla pääasiallisilla tosiseikoilla. Päätöstä ei ollut myöskään perusteltu sellaisilla tosiseikoilla, joiden nojalla olisi ollut arvioitavissa, aiheuttaisiko tiedon antaminen asiakirjoista vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Valituksenalaista päätöstä ei näin ollen ollut perusteltu hallintomenettelylain edellyttämällä tavalla.

Oikeudelliset perusteet

• Päätöksen oikeudellisilla perusteilla tarkoitetaan päätöksenteossa sovellettuja oikeussääntöjä ja muita oikeuslähteitä. 
• Päätös ei voi perustua yksinomaan viranomaisen määräyksiin tai ohjeisiin, koska julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin (PL 2.3 §) ja yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla (PL 80.1 §). 
• Sovellettujen oikeussääntöjen lisäksi perusteluissa on esitettävä muut ratkaisuun vaikuttaneet tai siinä sovelletut oikeudelliset perusteet, kuten oikeusperiaatteet ja sitova oikeuskäytäntö.
• Pelkästään sovelletun lainkohdan mainitseminen ei ole riittävä perustelu.

Päätös KHO 2005:37 (7.4.2021) perustuu oikeudellisten perustelujen puutteellisuuteen: Ladbrokes Oy oli hakiessaan rahapelilupaa perustellut hakemustaan muun ohella EY-tuomioistuimen Gambelli-ratkaisulla ja katsonut, ettei Suomen rahapelimonopoli täyttänyt kyseisessä tuomiossa monopolille asetettuja vaatimuksia ja että Suomen pelimonopoli on EY 49 artiklassa säädetyn palvelujen tarjoamisen vapautta koskevan määräyksen ja sitä koskevan oikeuskäytännön vastainen. Valtioneuvosto oli ratkaissut asian nojautumalla yksinomaan Suomen arpajaislain säännöksiin. EY-tuomioistuimen asioissa Heylens ja Sodemare antamat tuomiot huomioon ottaen valtioneuvoston päätös oli sen vuoksi puutteellisesti perusteltu ja siten lainvastainen.

• Perustelut on esitettävä, vaikka päätöksen oikeudellisena perusteena olisi hyvinkin väljä ja laajan harkintavallan salliva toimivaltasäännös. 
• Viranomaisen harkintavallan laajuus ei toisin sanoen vaikuta perusteluvelvollisuuden ulottuvuuteen. 
• Erityisesti joustavien oikeusnormien, kuten ”erityiset syyt”, ”yleinen tarve”, soveltamiseen nojautuvan päätöksen perusteluista voidaan myös arvioida, onko viranomainen käyttänyt harkintavaltaansa oikein. 
• Tällaiseen säännökseen nojautuva perustelu on riittämätön, jos siinä nojaudutaan esimerkiksi pelkästään siihen, että viranomainen ei katso olevan ”erityisiä syitä” tai ”tarvetta” hyväksyä hakemusta. 

Esimerkiksi lupahakemusta ei voida evätä pelkästään sillä perusteella, että luvalle ei ole tarvetta (KHO 1997:57 7.4.2021). Sama koskee perustelua, jossa todettaisiin vain, että hakijan ei voida katsoa täyttävän vaadittuja edellytyksiä. Joissain tilanteissa salassapitosäännökset voivat kuitenkin poikkeuksellisesti rajoittaa tosiasiaselvityksen laajuutta. 

KHO 2004:25 :(7.4.2021) Toimittajalla ei ole ollut oikeutta saada tietoa salassa pidettävistä seikoista siten, että ulkoasiainministeriön olisi tullut perustella valituksenalainen päätöksensä tällaisia seikkoja ilmaisemalla. =>

Ministeriö ei siksi ole menetellyt perusteluvelvollisuutensa vastaisesti, vaikka sen päätös ei sisältänyt yksityiskohtaisempaa tosiseikkaperustelua.


Ratkaisussa KHO 1989 A 98 korkein hallinto-oikeus kumosi valtiokonttorin päätöksen,
josta puuttuivat perustelut sille, että lain määrittelemiä maksuvapautuksen edellytyksiä
ei katsottu olevan olemassa. 

Vastaavantyyppinen on ratkaisu KHO 6.11.1998 T 2446 (7.4.2021): Suomen Suoramainonta Oy haki valtioneuvostolta lupaa postitoiminnan laajentamiseen. Valtioneuvosto hylkäsi postitoiminnan laajentamiseen haetun luvan postitoimintalain tarkoituksen vastaisena. Postitoimintalain 3.1 §:n mukaan toimilupa tulee myöntää, jollei se ole lain 1.1 §:ssä säädetyn tarkoituksen vastainen. Koska valtioneuvosto ei ollut esittänyt niitä perusteita, joiden nojalla hakemus oli katsottu postitoimintalain tarkoituksen vastaiseksi, korkein hallinto-oikeus kumosi valtioneuvoston päätöksen ja palautti asian valtioneuvostolle uudelleen käsiteltäväksi.

3.3 Poikkeukset perusteluvelvollisuudesta
Oikeus saada perusteltu päätös kuuluu hyvän hallinnon keskeisiin takeisiin. 

• Perusteluvelvollisuudesta voidaan kuitenkin poiketa, jos perustelujen saamista ei voida pitää asianosaisen oikeusturvan kannalta ehdottoman välttämättömänä ja perusteluista luopumista puoltavat painavat perusteet.
• Poikkeukset perustelujen esittämistä koskevasta yleisestä velvollisuudesta on säädetty hallintolain 45 §:n 2 momentissa, jossa määritellään viisi poikkeustapausta. 
• Luettelo on tarkoitettu tyhjentäväksi, mutta myös muussa laissa voi olla erityissäännöksiä poikkeamisesta.
• Poikkeuksien on perustuttava lain nimenomaiseen säännökseen, joka oikeuttaa luopumaan perusteluvelvollisuudesta. Päätöksen perusteluja ei siten voida jättää ilmaisematta asianosaiselle esimerkiksi niiden sisältämän tiedon salassapitoon vedoten tai sen vuoksi, että perustelujen laatimiseen liittyy teknisiä ongelmia esimerkiksi massapäätöksissä.

Päätöksen välitön antaminen

• Jos tärkeä yleinen tai yksityinen etu edellyttää päätöksen välitöntä antamista, sen perustelut voidaan jättää esittämättä. 
• Tällainen poikkeus saattaa koskea tilanteita, joissa päätös on asian kiireellisyyden vuoksi annettava välittömästi esimerkiksi yksilön turvallisuuden tai yksityisyyden suojaamiseksi tai laajan väestöryhmän terveyden turvaamiseksi. 
• Julkisen tiedon tai asiakirjan välitön antaminen ei edellytä erityisiä perusteluja. 
• Se, että päätöksen perustelujen laatiminen on vaivalloista tai työlästä, ei oikeuta poikkeamaan perusteluvelvollisuudesta tällä tai muullakaan perusteella.

Henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointi

• Vapaaehtoiseen koulutukseen ottamista tai hakijan ominaisuuksien arviointiin perustuvaa edunsuovaa päätöstä ei tarvitse perustella.
• Muun muassa apurahapäätös voi perustua henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointiin, ja tältä osin perustelut voidaan siis jättää esittämättä.

Esimerkiksi verotusmenettelylain 26 b §:n mukaan verotuspäätös on perusteltava vain, jos siinä poiketaan veroilmoituksesta tai oikaisuvaatimuksesta tai jos verotusta muutetaan verovelvollisen vahingoksi. Näiden perustelujen ei myöskään tarvitse olla verotuspäätöksessä, vaan ne pidetään saatavina verovirastossa.

• Palvelussuhteeseen ottamista koskeva päätös ei kuulu tämän poikkeuksen alaan toisin kuin oli asian laita aikaisemman lain mukaan. 
• Viranomaisen on perusteltava myös virkaan nimittämistä ja palvelussuhteeseen ottamista koskeva päätöksensä. 
•  Kunnallisen viranhaltijan tai työntekijän vaalia koskeva päätös voidaan jättää perustelematta. Näissäkin tilanteissa viranomaisen tulee pyydettäessä antaa kirjallinen selvitys sille, joka katsoo joutuneensa syrjinnän kohteeksi sukupuolensa vuoksi. Selvityksestä tulee tasa-arvolain 10 §:n mukaan käydä ilmi sovelletut valintaperusteet ja muut valintaan vaikuttaneet seikat, valituksi tulleen koulutus, työ- ja muu kokemus sekä muut valintaan vaikuttaneet selvästi osoitettavissa olevat ansiot ja seikat.

Oikeusturvan vähäinen merkitys

• Perusteluilla on ensisijainen merkitys asianosaisen oikeusturvan kannalta. 
• Tämän vuoksi perusteluja ei välttämättä tarvitse esittää, kun asianosaisen hakemus tai muu vaatimus hyväksytään sellaisenaan, eikä päätös koske toista asianosaista eikä muilla ole oikeutta hakea muutosta päätökseen. 
• Jos päätös kuitenkin on osaksi kielteinen esimerkiksi siihen sisältyvän rajoittavan tai velvoittavan ehdon vuoksi, päätös on ainakin tältä osin perusteltava. 
• Sama koskee myös päätöstä, joka joltain osin poikkeaa hakemuksesta.
• Perustelemiseen kohdistuvaa poikkeusta ei myöskään sovelleta esimerkiksi kunnan viranomaisen myönteiseen lupapäätökseen, josta kunnan jäsen tai viranomainen voi valittaa.

Perustelemisen ilmeinen tarpeettomuus

• Poikkeaminen perusteluvelvollisuudesta on mahdollista, jos perusteleminen on muusta erityisestä syystä ilmeisen tarpeetonta. 
• Perustelujen erillinen esittäminen päätöksessä voi olla erityisestä syystä tarpeetonta, kun ne käyvät ilmi esimerkiksi asian esittelylistasta.
• Tarpeettomuutta on tällöinkin arvioitava ensisijaisesti asianosaisen oikeusturvan ja tiedonsaantitarpeen kannalta. 
• Erityisen syyn vaatimus korostaa perusteluvelvollisuutta yleisenä lähtökohtana, josta voidaan poiketa vain hyvin perustein.

Esimerkki
Erityisten syiden merkitystä havainnollistaa päätös KHO 2004:4: Potilas oli
määrätty tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon. Kun otettiin huomioon
potilaan tiedoksisaantioikeus hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista sekä hänen
oikeutensa tutustua häntä koskeviin potilasasiakirjoihin, päätöstä ei ollut syytä kumota
sillä perusteella, että ministeriön vahvistamalle M 3 lomakkeelle merkityt perustelut
olivat niukat ja viittasivat muutoin vain muista asiakirjoista ilmeneviin seikkoihin

Vaalipäätös kunnallishallinnossa

• Kunnallishallinnossa vaali on erityinen päätöksentekomuoto, jota monijäseninen toimielin käyttää henkilövalinnoissa (KuntaL 60 §). 
• Sitä käyttämällä valitaan luottamushenkilöitä ja kunnan palvelukseen virka- tai työsuhteeseen tulevia henkilöitä. 
• Vaalissa ääni annetaan suoraan henkilölle ja se voidaan antaa muillekin vaalikelpoisille kuin ehdotetuille ja kannatetuille. 
• Vaali voidaan toimittaa myös suljetuin lipuin. Vaalimenettelyn erityispiirteiden vuoksi kaikkia lopullisen vaalipäätöksen perusteita saattaa olla mahdoton esittää, vaikka ehdotus sinänsä onkin valmisteltava yhtä huolellisesti kuin muut toimielimen päätökset. => Vaalipäätöstä ei näistä menettelyn erityispiirteisiin liittyvistä syistä välttämättä tarvitse perustella. 
• Poikkeusta ei kuitenkaan ole ilman muuta tarvetta soveltaa, jos perustelut ovat vaalitekniikan estämättä esitettävissä.
• Etenkin viranhakijalle tulisi voida ilmoittaa valinnan perusteet, kun viranhaltija valitaan vaalilla, koska nimityspäätös on muissakin tapauksissa perusteltava. Jos vaalista valitetaan, päätöksen perustelut on joka tapauksessa esitettävä.
• Yhdenvertaisuuslain 17 § sisältää tältä osin käännettyä selvitysvastuuta koskevan säännöksen.
• Viranomaisen on sen mukaan osoitettava, että lain 6 §:ssä säädettyä syrjintäkieltoa ei ole rikottu, jos viranomaiselle esitetään selvitystä, jonka mukaan viranomaisen voidaan olettaa rikkoneen tätä kieltoa. Ks. vastaavasti myös tasa-arvolain 9 a §.

KHO 1992 A 26: Virkavaalissa perustelu voitiin jättää esittämättä, mutta tällöinkin
päätöksen oli perustuttava hyväksyttäviin syihin ja oikeisiin säännöksiin. Valituksen
johdosta annettavan selityksen tuli olla asianmukaisesti perusteltu.

Poikkeuksien soveltaminen
Poikkeuksia perusteluvelvollisuudesta on sovellettava suppeasti, koska niillä rajoitetaan
hyvään hallintoon erittäin keskeisesti kuuluvaa oikeutta saada perusteltu päätös. 

Esimerkiksi
perustelemisen ilmeistä tarpeettomuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös se,
että asianosaisella on lähtökohtaisesti oikeus saada perusteltu päätös.

• Poikkeukset perusteluvelvollisuudesta eivät myöskään sisällä perustelukieltoa, vaan ainoastaan sallivat mahdollisuuden jättää päätöksen perustelut esittämättä. 
• Perustelut on siten mahdollista esittää myös edellä mainittujen poikkeusperusteiden soveltuessa ratkaisuun. 
• Hyvän hallinnon vaatimusten mukaisena voidaan myös pitää, että viranomainen mainituissa poikkeustapauksissakin ilmoittaa ratkaisunsa perusteet jälkikäteen, jos asianosainen sitä pyytää. 
• Jos perustelut on jätetty antamatta asian kiireellisyyden vuoksi, viranomaisen on annettava ne oma-aloitteisesti, kun siihen on mahdollisuus. 
• Jos päätökseen haetaan muutosta, viranomainen joutuu yleensä joka tapauksessa ilmoittamaan muutoksenhakuviranomaiselle, mihin seikkoihin ja säännöksiin se on päätöstä tehdessään nojautunut.

Ratkaisussa KHO 1992 A 26 todettiin, että perusteluvelvollisuuden puuttumisesta
huolimatta päätöksen tuli perustua hyväksyttäviin syihin ja oikeisiin säännöksiin.
Myös valituksen johdosta annettavan viranomaisen selityksen tuli olla asianmukaisesti
perusteltu. Viranomaisen soveltaessa perusteluvelvollisuudesta poikkeamiseen oikeuttavia säännöksiä sen on otettava huomioon myös hallintolain 45 §:n 3 momenttiin sisältyvä erityissäännös. Jos hallintopäätös merkitsee olennaista muutosta vakiintuneeseen käytäntöön, viranomaisen on perusteltava päätöksensä myös poikkeusperusteiden tarkoittamissa tapauksissa. 

• Jos esimerkiksi hakijan ominaisuuksien arvioinnissa omaksutaan kokonaan uusi käytäntö tai arviointiperuste, tällainen päätös on perusteltava.

3.4 EU-oikeuden vaatimukset päätöksen perusteluille
EU:n perusoikeuskirjan 41 artiklan mukaan oikeus hyvään hallintoon sisältää myös EU:
n hallintoelinten velvollisuuden perustella päätöksensä.10 Tämä velvollisuus koskee siten
kaikkia hallintopäätöksiä, jotka EU:n toimielimet tekevät. Lisäksi hallintopäätösten perusteluvelvollisuutta korostaa vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan ainakin yksityisen
oikeussubjektin kannalta merkittävät päätökset on perusteltava. Tämä EU-oikeudellinen
velvollisuus sitoo myös kansallisia hallintoviranomaisia niiden soveltaessa EU-oikeutta.11

• Perusteluvelvollisuuden keskeisimpänä perusteluna on Heylens-tuomion (EYT 1987) mukaan yksilön oikeusturva.
• Kun unionin oikeus perustaa yksilöille oikeuden, näiden ”täytyy myös voida puolustaa tuota oikeutta parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. 
• Yksilöiden pitää myös olla täysin perillä asian kannalta merkityksellisistä tosiasioista, jotta ne voivat päättää kannattaako asia saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tällaisessa tilanteessa asianomaisella kansallisella viranomaisella on näin ollen velvollisuus ilmoittaa syyt, johon sen kielteinen päätös perustuu, joko varsinaisessa päätöksessä tai päätöksenteon jälkeen pyydettäessä.” (15. kohta)

• Perusteluvelvollisuus konkretisoituu erityisesti silloin, kun kysymys on perustavaa unionin oikeutta – erityisesti vapaata liikkuvuutta – koskevan päätöksen tekemisestä.

Sodemare-ratkaisun (EYT 1997) mukaan perusteluvelvollisuus koskee etenkin päätöksen
kohteen kannalta vastaisia tai rajoittavia päätöksiä. Perusteluvelvollisuus ei kuitenkaan
rajoitu vain tällaisiin päätöksiin, vaan se koskee periaatteessa kaikkia EU:n toimielimien
päätöksiä.12

Sytraval-ratkaisun (EYT 1998) mukaan EY 253 artiklan mukaisen perusteluvelvollisuuden
noudattamista on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun
muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja asianosaisten tarve saada
selvennystä tilanteeseen. EU:n toimielimen päätöksen perustelujen on oltava kyseessä
olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niissä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmaistava
toimenpiteen perustelut siten, että henkilöille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt ja
siten, että toimivaltainen tuomioistuin voi valvoa toimenpiteen laillisuutta (63. kohta).

4 Päätöksen muotovaatimukset
4.1 Kirjallinen hallintopäätös

• Hallintopäätös on annettava kirjallisena (HL 43.1 §).
• Hallintopäätöksellä tarkoitetaan hallintoasian ratkaisun sisältävää ja yleensä myös asian käsittelyn viranomaisessa päättävää päätöstä. 
• Hallintopäätös sisältää yleensä asiaratkaisun, jossa päätetään jonkun edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. 
• Myös asian tutkimatta jättämistä koskeva ratkaisu on hallintopäätös.
• Asian käsittelyyn liittyvät menettelyratkaisut – esimerkiksi päätös pyytää selvitystä tai kuulla asianosaista – eivät ole varsinaisia hallintopäätöksiä eikä niihin tavallisesti voida hakea erikseen muutosta. => Ne on kuitenkin yleensä annettava kirjallisina, jos ne vaikuttavat asian käsittelyyn (HL 54.2 §). Muuten menettelyä asian käsittelyssä voidaan ohjata myös suullisesti. 
• Julkisen palvelun toteuttamiseen liittyvät ratkaisut voidaan yleensä antaa suullisesti. Sen sijaan esimerkiksi päätös hoitoon tai oppilaitokseen pääsystä on tehtävä kirjallisesti. 
• Jos päätökseen saa hakea muutosta tai oikaisua, tämänkin seikan on käytävä ilmi päätöksestä, ja päätökseen on liitettävä muutoksenhakuohje. 
• Jos muutoksenhaku päätökseen ei ole mahdollista, se on niin ikään ilmoitettava päätöksessä.

10 EY 253 artiklan mukaan mm. komission päätökset on perusteltava. Ks. perusteluvelvollisuudesta tältä osin myös Craig 2006, 381-384.
11 Esimerkiksi Sodemare-ratkaisun (EYT 1997) mukaan ”kansalliset päätökset, joilla vaikutetaan perustamissopimuksella yksityisille annetun perustavanlaatuisen oikeuden käyttöön, on toki myös perusteltava” (19 kohta).
12 Vlassopolou (EYT 1991). Myöskään perusoikeuskirjan 41 artikla tai EY 253 artikla eivät sisällä tällaista rajoitusta.


4.2 Suullinen hallintopäätös
Hallintopäätös, joka sisältää oikeutta, etua tai velvollisuutta koskevan asiaratkaisun, voidaan
antaa suullisessa muodossa vain poikkeuksellisesti, ja vain, jos kirjallisesta muodosta
poikkeaminen on välttämätöntä asian kiireellisyyden vuoksi (HL 43.2 §). =>
Suullisia päätäksiä voivat olla esimerkiksi 

• poliisin velvoittava päätös  
• kiireellisiin hoitotoimiin liittyvä 
• vaarallisen toiminnan väliaikaista keskeyttämistä koskeva päätös voi kiireellisessä tilanteessa olla suullinen. =>
  Kiiretilanteessa annettua suullista päätöstä on noudatettava, kun se on annettu asianosaiselle. 
• Suullista päätöstä annettaessa asianosaiselle on ilmoitettava päätöksen sisältämä ratkaisu, eli yleensä käytännössä, mitä velvollisuuksia, kieltoja tai rajoituksia asianosaisen on noudatettava. Samassa yhteydessä on myös suullisesti selostettava ratkaisun perustelut (HL 44.2 §). 
  => Käytännön syistä suullisen päätöksen yksityiskohtaisuudelle ja tarkkuudelle ei voida asettaa yhtä suuria vaatimuksia kuin kirjalliselle päätökselle. Suullisen päätöksen antavan viranomaisen on kuitenkin huolehdittava siitä, että päätös on riittävän selkeä ja että asianosainen ymmärtää sen sisällön. 
• Viranomaisen on viipymättä ja oma-aloitteisesti annettava suullinen hallintopäätöksensä myös kirjallisena (HL 43.3 §). Vasta tällaisen kirjallisen päätöksen tiedoksiannosta alkaa kulua muutoksenhakuaika.  =>
  Jos viranomainen kuitenkin antaa hallintopäätöksensä vain suullisesti, vaikka kirjallisen muodon käyttämiselle ei ole asian kiireellisyydestä aiheutuvaa estettä, päätös ei saa aikaan sillä tarkoitettuja oikeusvaikutuksia päätöksen kohteena olevan eduissa, oikeuksissa tai velvollisuuksissa. Palvelun toteuttamista koskeva suullinen ratkaisu on kuitenkin yleensä viranomaista sitova. 
• Jos suulliseen päätökseen saa hakea muutosta, tämän tiedon sisältävä oikaisuohje tai valitusosoitus on liitettävä kirjalliseen päätökseen. 
• Mikäli suulliseen päätökseen ei saa hakea muutosta, tästä on kerrottava jo suullista päätöstä annettaessa. Suullisen päätöksen sisältävä kirjallinen päätös on myös annettava tiedoksi siten kuin päätöksen tiedoksiannosta säädetään hallintolain 54–63 §:ssä. Muutoksenhakuaika suullisesta päätöksestä alkaa vasta, kun kirjallinen päätös on annettu asianmukaisesti tiedoksi.

4.3 Sähköinen hallintopäätös
Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 13/2003 (16.2.2018) ei varsinaisesti sääntele sähköistä hallintopäätöstä, eikä laki myöskään sisällä säännöstä, jonka mukaan kirjallinen hallintopäätös olisi korvattavissa sähköisellä hallintopäätöksellä. Päätösasiakirja voidaan kuitenkin kyseisen lain mukaan allekirjoittaa sähköisesti (16 §) ja hallintopäätös voidaan asianosaisen suostumuksella antaa tiedoksi myös sähköisenä viestinä (18 §). 

• Lähtökohtana on näin ollen, että kirjallinen hallintopäätös voidaan asianosaisen suostumuksella laatia myös sähköisessä muodossa.
• Myös sähköiseen hallintopäätökseen on liitettävä ohje oikaisu- tai muutoksenhakukeinon käyttämisestä (HL 46–47 §).13
• Kun sähköinen hallintopäätös on tehty, viranomainen lähettää siitä sähköisesti ilmoituksen asianosaiselle. 
• Samalla se ilmoittaa mahdollisuudesta hakea sähköisesti allekirjoitettu päätös viranomaisen päätöstietokannasta.

5 Muutoksenhakua koskevat ohjeet päätöksessä

• Viranomaisen on liitettävä päätökseensä ohjeet siitä, miten päätöksestä valitetaan tai miten siihen haetaan oikaisua. 
• Muutoksenhakua koskevan ohjauksen liittäminen päätökseen on edellytyksenä valitus- tai oikaisuajan alkamiselle. 
• Jos valittaminen päätöksestä ei ole mahdollista, myös siitä on ilmoitettava päätöksessä. 
• Muutoksenhakua koskevien ohjeiden lisäksi viranomaisen on neuvontavelvollisuutensa perusteella annettava tarpeen mukaan muutakin muutoksenhakuun liittyvää ohjausta.
  - Tällainen ohjaus voi koskea myös muiden oikeusturvamuotojen käyttömahdollisuutta. - Viranomainen voi informoida esimerkiksi hallintokantelun mahdollisuudesta tai ylimääräisestä muutoksenhakukeinosta.
  - Jos päätös hakemukseen on kielteinen, viranomainen voi neuvoa tekemään uuden hakemuksen.

5.1 Valitusosoitus ja oikaisuohje

• Mikäli päätökseen saa hakea muutosta valittamalla, siihen on hallintolain 47 §:n mukaan liitettävä valitusosoitus, josta käyvät ilmi valituksen vireillepanossa tarvittavat tiedot.
  - Hallintolain 46 § edellyttää vastaavanlaista ohjausta oikaisukeinon käyttämisestä. 
• Jos päätökseen on ennen valituksen tekemistä vaadittava oikaisua tai jos asiassa on erikseen säädetty noudatettavaksi muuta oikaisumenettelyä, on myös tällaisen oikaisukeinon käyttämisestä annettava ohjeet päätöksen yhteydessä.

Oikaisuohje

• Oikaisuohje on annettava ensinnäkin silloin, kun päätökseen on ennen valituksen tekemistä vaadittava oikaisua.
  - Esimerkiksi kunnan toimielimen päätökseen on ennen kunnallisvalituksen tekemistä haettava oikaisua lukuun ottamatta valtuuston päätöksiä. 
• Kunnallisvalitus voidaan kohdistaa vasta tällaiseen oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen. 
• Vastaavanlaisia, valitusta edeltäviä pakollisia oikaisumenettelyjä on määritelty useissa muissa yhteyksissä. Ne koskevat muun muassa virkamiesoikeudellista päätöksentekoa (VirkamiesL 52–53 §; ViranhaltijaL 50 §) ja yliopistojen opiskelijavalintaa (YliopistoL 33 §).
• Oikaisuohje on annettava myös niissä tapauksissa, joissa on erikseen säädetty hallintopäätöksen saattamisesta viranomaisen käsiteltäväksi muuna kuin muutoksenhakuasiana.
• Jos virkamies esimerkiksi kieltäytyy antamasta asiakirjaa, koska se on pidettävä salassa, virkamiehen päätös voidaan saattaa viranomaisen ratkaistavaksi (JulkL 14.3 §). => Tätä koskeva ohje on annettava kielteisen päätöksen yhteydessä. Sen sijaan hallintolain 50–51 §: ssä tarkoitetusta korjaamismenettelystä ei tarvitse antaa oikaisuohjetta. 13 Ks. sähköisistä päätösasiakirjoista Voutilainen 2006, 286 ss.

- Oikaisuohje, Julkinen hankinta. Evira. (16.2.2018).
 


Valitusosoitus

• Kun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla, siihen on liitettävä valitusosoitus, josta tämä oikeus ja sen toteuttamismenettelyn pääpiirteet käyvät ilmi. 
• Jos asiassa tarvitaan valituslupa, valitusosoituksessa on mainittava myös siitä. 
• Samalla on informoitava perusteista, joilla valituslupa voidaan myöntää (HLL 14.4 §).

- Valitusosoitus. (16.2.2018).
Muutoksenhakuohjeen sisältö
Valitusosoituksen ja oikaisuohjeen vähimmäissisältö on määritelty hallintolain 47 §:ssä.
Siinä on kerrottava oikeudesta hakea muutosta päätökseen valittamalla, oikaisuvaatimuksella tai muulla vastaavalla tavalla. Tämän perustiedon lisäksi muutoksenhakuohjeessa on mainittava ainakin seuraavat tiedot:
1. viranomainen, jolle valitus tai oikaisu on tehtävä
2. viranomainen, jolle valituksen tai oikaisuvaatimuksen sisältävä kirjelmä on
toimitettava
3. valituksen tai oikaisun tekemiselle säädetty määräaika ja mistä se lasketaan
4. valitus- tai oikaisukirjelmän sisältöä ja liitteitä koskevat vaatimukset
5. kirjelmän perille toimittamista koskevat vaatimukset, joihin kuuluu myös
velvollisuus toimittaa valitus tai oikaisuvaatimus perille määräajassa
6. ilmoitus sähköisestä yhteystiedosta, jos oikaisuvaatimus tai valitus voidaan
tehdä viranomaiselle myös sähköisesti.

- muutoksenhakuohjeet ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi.  Helsingin kaupunki. (16.2.2018). 

Muutoksenhakuohjeen oikeusvaikutukset

• Muutoksenhakuohjeen antaminen ei sen paremmin perusta kuin poistakaan oikeutta hakea oikaisua tai muutosta päätökseen. 
• Tämä oikeus tai sen puuttuminen määräytyvät muutoksenhakuoikeutta ja päätöksen muutoksenhakukelpoisuutta koskevan lainsäädännön mukaan. 
• Viranomainen ei voi muutoksenhakuohjeella itsenäisesti vaikuttaa tämän oikeuden tai sen käyttämisen edellytyksiin. Päätökseen voidaan näin ollen hakea oikaisua tai muutosta laissa säädetyin edellytyksin ja menettelyin, vaikka muutoksenhakuohje puuttuisikin. 
• Muutoksenhakuohjeen puutteellisuus tai virheellisyys ei heikennä asianosaisen tai muun muutoksenhakuun oikeutetun oikeusturvaa.
• Koska oikeus hakea oikaisua tai muutosta määräytyy lain mukaan, se ei voi perustua
• pelkästään muutoksenhakuohjeeseen.
  => Hallintotuomioistuimen pitää siten viranomaisen antaman valitusosoituksen sisältämistä tiedoista poiketen päättää, että valitusta ei tutkita, jos valituksen tekijällä ei ole valitusoikeutta, päätös ei ole valituskelpoinen tai valitus on tehty valitusajan kuluttua. Sama periaate koskee muitakin muutoksenhaun muotoja.
• Virheellisen muutoksenhakuohjeen antanut viranomainen voi tällaisessa tapauksessa kuitenkin joutua korvaamaan lainvastaisen tai muuten virheellisen ohjeensa aiheuttaman vahingon.

KHO 2001:9: Kun KHO ei ollut toimivaltainen ensi asteena käsittelemään valitusta Öljysuojarahaston johtokunnan päätöksestä, Öljysuojarahaston johtokunnan päätökseen
liitetty valitusosoitus poistettiin ja sen mukaisesti tehty valitus jätettiin tutkimatta.
KHO 1990 A 123: Ministeriön päätökseen liitetty valitusosoitus poistettiin ja valitus
jätettiin tutkimatta, kun kysymystä työsopimuksen perusteella maksettavasta korvauksesta
ei voitu tutkia hallintolainkäytössä.

- Muutoksenhaku. (2017). Kuntaliitto. (16.2.2018)

Puuttuva muutoksenhakuohje
Muutoksenhakuohje voi puuttua eri syistä. Puute voi johtua mm. siitä, että

• ohjetta ei ole lainkaan laadittu ja liitetty päätökseen, vaikka hallintolaki sitä edellyttää.  
• ohjetta ei ole annettu kaikille niille, joilla on lain mukaan oikeus hakea muutosta päätökseen. 
• jos päätöksessä on virheellisesti ilmoitettu, että siihen ei ole mahdollista hakea muutosta.
   

Muutoksenhakuohjeen puuttuessa viranomaisen on pyydettäessä tai virheen havaittuaan oma-aloitteisesti annettava viipymättä lainmukainen muutoksenhakuohje. 
=> Kun viranomaisen on annettava muutoksenhakuohje, muutoksenhakuaika alkaa kulua
vasta lainmukaisen muutoksenhakuohjeen antamisesta (HL 49.3 §). 
Muutoksenhakuaika lasketaan kunkin muutoksenhakuun oikeutetun osalta siis vasta siitä, kun asianmukainen muutoksenhakuohje on annettu tälle tiedoksi. 
Näin ollen on mahdollista, että joku taho voi hakea muutosta päätökseen vielä senkin jälkeen, kun muiden muutoksenhakuaika on jo kulunut umpeen.
 
Muutoksenhakuohjeen puuttuminen ei tietenkään estä hakemasta muutosta päätökseen
jo ennen lainmukaisen ohjeen antamista, jos muutoksenhaun lakisääteiset edellytykset
muuten ovat olemassa. Erityisesti puuttuvaa valitusosoitusta koskee lisäksi hallintolainkäyttölain 30 §:n säännös: jos valitus on puuttuneen valitusosoituksen vuoksi tehty väärää menettelyä noudattaen, valitusta ei tämän vuoksi jätetä tutkimatta.14

Virheellisen muutoksenhakuohjeen korjaaminen
Muutoksenhakuohje on hallintopäätöksen liite tai siihen sisältyvä ilmoitus. Ohjeessa olevan
virheen korjaamiseen ei kuitenkaan sovelleta hallintopäätöksen korjaamista säänteleviä
hallintolain 50–53 §:n säännöksiä, vaan korjaamisesta on erityissäännös hallintolain
49 §:ssä ja hallintolainkäyttölain 16 §:ssä.

• Ohjeen virheellisyys voi johtua esimerkiksi siitä, että oikaisun tai muutoksenhaun määräaika, menettelyvaatimus tai muutoksenhakuviranomainen on ilmoitettu virheellisesti.
• Virheen voi aiheuttaa myös se, että jokin ohjeessa ilmoitettava tieto puuttuu siitä.
• Tällainen virhe korjataan niin, että päätöksen tehnyt viranomainen antaa uuden, korjatun muutoksenhakuohjeen. 
• Tällainen pyyntö on esitettävä ohjeessa mainitun tai lainmukaisen muutoksenhakuajan kuluessa. 
• Valitusaika alkaa tällöin kulua vasta uuden, korjatun ohjeen tiedoksiannosta (HL 49.3 §).

Esimerkki
KHO 4.3.2005 T 464: Valitusaika lautakunnan lupapäätöksestä ei alkanut kulua, kun
päätökseen oli liitetty kaksi ristiriitaista valitusosoitusta, joista toinen oli virheellinen.
Päätöstä ei myöskään ollut pidetty kunnan ilmoitustaululla koko lain edellyttämää
aikaa.

Jos sisältövirheen korjaavaa muutoksenhakuohjetta pyydetään vasta muutoksenhakuajan
kuluttua, viranomaisella ei ole velvollisuutta antaa uutta ohjetta. Tällöin myöskään muutoksenhakuajan uudelleen alkamista koskeva hallintolain 49 §:n 3 momentin erityissäännös ei tule sovellettavaksi. Valitusta ei kuitenkaan jätetä tutkimatta, jos se on virheellisen valitusosoituksen vuoksi tehty väärää menettelyä noudattaen (HLL 30.1 §). Valitusosoitusta noudattaneen valittajan luottamusta valitusosoituksen virheettömyyteen siis suojataan. Tämä suoja voi ulottua myös valitusajan noudattamiseen.
14 Ks. siitä Hallberg & Ignatius & Kanninen 1997, 220 ss

KHO 28.9.2001 T 2333: Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa Kuopion hallinto-oikeuden postiosoitteeseen postinumeroksi oli merkitty
virheellisesti 70111 Kuopio, kun sen olisi pitänyt olla 70101 Kuopio. Kun otettiin
huomioon mainittu valitusosoituksen virheellisyys ja se, että valitus oli ollut vain
yhden päivän myöhässä, ei valitusta näissä oloissa, kun otettiin huomioon hallintolainkäyttölain 30 §:n 1 momentissa ilmaistu periaate, ollut voitu jättää tutkimatta.

5.2 Ilmoitus valituskiellosta ja valituskelvottomuudesta

• Päätökseen on sisällytettävä ilmoitus siitä, että valitus siihen ei ole mahdollista, jos valitus siitä on nimenomaisesti kielletty tai päätös ei ole valituskelpoinen (HL 48 §). 
• Tämä ilmoitusvelvollisuus koskee vain valittamalla tapahtuvaa muutoksenhakua eikä sitä sovelleta oikaisukeinon käyttämiseen. 
• Valituskielto voi perustua vain lakiin, jossa siitä on erikseen säädetty (PL 21 §; HLL 13 §). Päätöksen valituskelpoisuus puolestaan määräytyy lähinnä hallintolainkäyttölain 5 ja 10 §:n sekä kuntalain 90–91 §:n mukaan. 
• Valituskelpoisuutta ja sen puuttumista on lisäksi määritelty suhteellisen laajasti oikeuskäytännössä ja oikeudellisessa tulkintadoktriinissa. 
• Viranomaisen laiminlyönti sisällyttää päätökseensä ilmoitus valituskiellosta tai valituskelvottomuudesta ei saa aikaan erityisiä oikeusvaikutuksia. 
• Viranomaisen on kuitenkin pyydettäessä arvioitava mahdollisuutta valittaa päätöksestä ja sisällytettävä tätä koskeva ilmoitus tai ohje päätökseensä. 
• Päätökseen sisällytetty virheellinen ilmoitus valituskiellosta tai päätöksen valituskelvottomuudesta ei sellaisenaan estä valituksen tekemistä. 
• Valitusaika alkaa kuitenkin kulua vasta, kun viranomainen on antanut asianmukaisen valitusosoituksen.

Esimerkiksi 

• vaikutuksiltaan hallinnon sisäiset tai yksityisoikeudelliset, muodoltaan yleiset ja valmistelua tai teknistä täytäntöönpanoa koskevat päätökset samoin kuin menettelytoimet ovat suurimmaksi osaksi valituskelvottomia. Jos päätös koskee julkisten palvelujen toteuttamisessa tehtäviä tosiasiallisia ratkaisuja, sitä ei yleensä pidetä valituskelpoisena.
  
  Tällaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan normaalisti tarvitse liittää ilmoitusta sen valituskelvottomuudesta.
  
  Sen sijaan oikeutta tällaisen palvelun saamiseen tai sen päättämistä koskevat päätökset ovat valituskelpoisia, ja niihin on siis liitettävä valitusosoitus.15
  

15 Ks. hallintolainkäyttölain osalta Mäenpää 2007, 149–153. ja kuntalain osalta Harjula & Prättälä 2007, 683–693.

6 Päätöksen tiedoksianto ja päätöksistä tiedottaminen

• Hallintopäätöksen tiedoksiannolla tarkoitetaan menettelyä, jolla viranomaisen tekemän yksittäisen hallintopäätöksen sisältämä ratkaisu saatetaan niiden tietoon, joiden oikeusasemaan se vaikuttaa tai joilla muuten on oikeus valittaa päätöksestä tai hakea siihen muutosta. 
• Perussäännökset päätöksen tiedoksiannosta ja tiedoksiantotavoista ovat hallintolain 54–63 §:ssä. 
• Hallintopäätöksistä tiedottaminen on puolestaan menettely, jossa viranomainen saattaa asiasta kiinnostuneiden tietoon tekemiään ratkaisuja ja informoi vireillä olevien asioiden käsittelystä.
• Perussäännökset tiedottamisesta ovat julkisuuslain 19–20 §:ssä ja muun muassa kuntalaissa.
•  

Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 624/1999. Finlex. (16.2.2018)
6.1 Viranomaisen tiedoksiantovelvollisuus
Tiedoksiannon kohde

• Tiedoksiantovelvollisuuden lähtökohtana on, että jokainen viranomaisen tekemä päätös ja asian käsittelyyn vaikuttava asiakirja on annettava tiedoksi sille, jonka oikeusasemaa se koskee. 
• Viranomaisen on hallintolain 54 §:n mukaan viipymättä annettava tekemänsä päätös tiedoksi asianosaiselle ja muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla. 
• Tiedoksiantovelvollisuus koskee myös muita asiankäsittelyyn liittyviä päätöksiä ja asiakirjoja. 
• Keskeisin tiedoksiannon kohde on hallintopäätös. Sillä tarkoitetaan yleisesti luonnehtien hallintoasiassa tehtyä asiaratkaisua. Valitus- tai oikaisumahdollisuuden puuttuminen ei sinänsä välttämättä vaikuta tiedoksiantovelvollisuuteen. Päätös on nimittäin annettava tiedoksi asianosaiselle, vaikka sitä koskee muutoksenhakukielto. 

 
Esimerkiksi nimityspäätös valtion virkaan on annettava tiedoksi virkaa hakeneille, vaikka nimityspäätökseen ei valtion virkamieslain 59 §:n mukaan saakaan hakea muutosta valittamalla. 

• Varsinaisen hallintopäätöksen lisäksi tiedoksiannon kohteena ovat menettelypäätökset. Niihin kuuluvat viranomaisen ennen päätöksentekoa tekemät ratkaisut, jotka liittyvät asian eri käsittelyvaiheisiin ja joilla pyritään menettelyn kulun ohjaamiseen. 
• Tällaisia päätöksiä ovat muun muassa:
  - kutsu katselmukseen tai suulliseen todisteluun
  - ilmoitus kuulemisesta
  - asiakirjan siirrosta oikealle viranomaiselle tai tarkastuksen toimittamisesta
  - kehotus asiakirjan täydentämiseen tai lisäselvityksen esittämiseen. 
• Viranomaisen on huolehdittavasiitä, että myös menettelyratkaisun kohde saa siitä viipymättä tiedon. 
• Hallintopäätöksen ja menettelypäätöksen lisäksi viranomaisella on velvollisuus antaa asianosaiselle tiedoksi muut asian käsittelyyn vaikuttavat asiakirjat. Tällaisia ovat etenkin kuulemisen kohteena olevat asiakirjat, kuten viranomaisen ja muiden esittämät vaatimukset sekä selvitykset, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asianosaisjulkisuuden perusteella tiedoksiantovelvollisuuden kohteena voivat yleensä olla myös asiakirjat, jotka eivät ole julkisia.

Julkista palvelua koskevan ratkaisun tiedoksianto
Palvelun käyttäjän tiedonsaantioikeutta sääntelevät muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluja ja opetusta koskevat erityissäännökset sekä julkisuuslain 12 §:n säännös oikeudesta saada tieto itseään koskevasta asiakirjasta. Erillisen tiedoksiantomenettelyn korvaa yleensä se, että hoito- ja huoltoratkaisut on tehtävä yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa. 

Esimerkiksi potilaalle on annettava tietoa hoidosta ja hoitoa on annettava yhteisymmär-ryksessä hänen kanssaan (PotilasL 5 ja 6 §). Sosiaalihuoltoa toteutettaessa laaditaan palveluja hoitosuunnitelma yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa (AsiakasL 7 §). Jos palvelun antamisesta tai toteuttamisessa tehdään varsinaisia hallintopäätöksiä, hallintolais-sa säännelty tiedoksiantovelvollisuus koskee tällaisia päätöksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi päätökset potilaan oikeudesta hoitoon tai oppilaan velvollisuuksista. (Mäenpää 2008, 239.)

6.2 Tiedoksiannon oikeudellinen merkitys
Täytäntöönpanokelpoisuuden edellytys
Hallintoasiassa tehdyn päätöksen tiedoksiannolla on useita tehtäviä. Päätöksen tiedoksianto
on ensinnäkin päätöksen toteuttamisen yleinen edellytys. Päätös on siten täytäntöönpano-kelpoinen vasta, kun päätöksen kohteena oleva asianosainen on saanut siitä tiedon.

Tiedoksiannon yhteyttä päätöksen toteuttamiskelpoisuuteen selventää ratkaisu 

KHO1990 A 112: Myöntäessään toimeentulotukea sosiaalilautakunta oli samalla päättänyt periä tuen määrät takaisin myöhemmin suoritettavista eläkkeistä. Tuen myöntämistä sanotuin perintämääräyksin koskevista ratkaisuista ei ollut laadittu erillisiä päätösasiakirjoja, jotka olisi annettu tiedoksi tuen saajalle. Kun selvitystä puuttui myös siitä, että tuen saajalle olisi muullakaan tavalla ilmoitettu tuen takaisin perimisestä, kunta velvoitettiin palauttamaan tuen saajalle hänen eläkkeestään tuen takaisin perintään käytetyt varat.

Päätös voi kuitenkin eräissä tilanteissa olla toteutettavissa myös ilman tiedoksiantoa tai
jo ennen sen tiedoksi antamista. 

Esimerkiksi edunsuova hallintopäätös voidaan yleensä
toteuttaa, vaikka sitä ei ole annettu edun saajalle tiedoksi. Tämä koskee kuitenkin vain
edunsuovia päätöksiä, joilla ei ole samalla oikeusvaikutuksia kolmannen asemaan. 

Esimerkiksi terveys- tai sosiaalipalvelu voidaan aloittaa, vaikka sitä koskevaa päätöstä ei
olisi muodollisesti asianmukaisella tavalla annettu tiedoksi palvelun saajalle. Sen sijaan
lupapäätös ei normaalisti oikeuta toiminnan aloittamiseen ennen kuin se on lainvoimainen,
mikä edellyttää myös päätöksen tiedoksiantoa asianosaisille ja niille, joilla on oikeus
hakea oikaisua tai muutosta lupapäätökseen.

Päätöksen oikeusvaikutusten peruste
Päätöksen oikeusvaikutukset voivat alkaa toteutua vasta, kun päätös on annettu tiedoksi.
Jos päätöstä ei ole asianmukaisesti annettu tiedoksi päätöksen kohteelle, sillä ei myöskään

voi olla päätöksellä tarkoitettuja oikeusvaikutuksia. Tämä koskee erityisesti velvoitteita

tai rajoituksia määrittäviä hallintopäätöksiä, joiden sisältämät velvollisuudet ja rajoitukset
voivat tulla voimaan vasta, kun ne on annettu asianmukaisesti tiedoksi päätöksen kohteelle.

Päätöksen oikeusvaikutusten alkamista koskee päätös 

KHO 21.12.2007 T 3350: Poliisin rekisteriin oli tehty merkintä, jonka mukaan P:lle oli palautettu ajo-oikeus ja lääkärintodistus oli toimitettava määräaikaan mennessä. Poliisilaitos ei ollut tehnyt lääkärintodistuksen esittämisvelvollisuu-desta kirjallista päätöstä, joka olisi tiedoksiannettu P:lle. Koska poliisi ei siten ollut asettanut P:lle lääkärintodistuksen toimittamiseksi määräaikaa, poliisilaitos ei voinut määrätä P:tä ajokieltoon sillä perusteella, ettei P ollut toimittanut lääkärintodistusta määräaikaan mennessä.

Erikseen säännellyissä poikkeustapauksissa myös velvoittava tai rajoittava päätös on
toteutettavissa, vaikka sitä ei ole annettu tiedoksi päätöksen kohteelle. Poliisi voi esimerkiksi
suorittaa telekuuntelua, televalvontaa tai teknistä kuuntelua ilman, että tällaisen
telepakkokeinon kohteena oleva henkilö saa siitä tietoa. Tällaisen salaisen selvityskeinon
käyttäminen on kuitenkin niin poikkeuksellista, että se on mahdollista vain tuomioistuimen
päätöksellä pakkokeinolain 5 a luvun nojalla. (Mäenpää 2008, 240.)

Oikeusturvakeinojen käyttämisen edellytys
Päätöksen tiedoksiannon keskeinen tehtävä liittyy myös oikeusturvamenettelyyn. Vasta
hallintopäätöksen tiedoksisaamisesta alkaa nimittäin kulua oikaisu- tai muutoksenhakuaika
(HLL 22 §, KuntaL 93 §). Tämä aika ei ala kulua, jos päätöstä ei ole annettu tiedoksi
asianosaiselle tai muulle taholle, jolla on oikeus hakea siihen muutosta tai oikaisua.
Tiedoksianto on siten myös yksi edellytys sille, että valituskelpoinen hallintopäätös tulee
lainvoimaiseksi. Päätöksen lainvoimaisuus nimittäin edellyttää, että päätökseen ei ole
kohdistettavissa valitusta tai oikaisuvaatimusta.

Oikeus saada päätös tiedoksi ja oikeus hakea päätökseen muutosta eivät kuitenkaan
määräydy täysin samoin perustein. Hallintopäätöksen tiedoksianto ei sellaisenaan perusta
kenellekään muutoksenhakuoikeutta, koska tämä määräytyy valitus- ja oikaisuoikeutta
koskevien säännösten mukaan. Toisaalta päätös on annettava asianosaiselle tiedoksi,
vaikka muutoksenhaku päätökseen olisi kielletty. Tämä johtuu siitä, että päätös saa aikaan
asianosaista sitovat oikeusvaikutukset vasta, kun tämä on saanut siitä tiedon.

6.3 Oikeus saada päätös tiedoksi
Tiedoksianto asianosaiselle
Hallintopäätös on hallintolain 54 §:n mukaan annettava tiedoksi asianosaiselle ja muulle
tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla. Myös
kuntalain 95 § edellyttää päätöksen tiedoksiantoa asianosaiselle. Hallintopäätös on siten
aina annettava tiedoksi sille, joka on asiassa asianosainen. Asianosaisella on vastaava
menettelyllinen oikeus saada päätös tiedoksi. Tämän oikeuden toteuttamisen laiminlyönti
merkitsee, että päätös jää vaille lainvoimaa ja sen oikeusvaikutukset jäävät myös vaillinaisiksi.
Asianosaisia ovat sekä ne, joihin päätös on kohdistettu, että ne, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (ks. luku IV.7). Asianosaisasema on
yleensä yksiselitteinen, kun on kysymys hallintoasian välittömästä vireillepanijasta (esimerkiksi hakemuksen tekijä) tai päätöksen välittömästä kohteesta (esimerkiksi edunsaaja, velvoitteen tai kiellon kohde). Asianosaisasema voi muuten perustua useisiin erilaisiin seikkoihin ja päätöksen välittömät vaikutukset voivat myös olla luonteeltaan erityyppisiä. Asianosaisasemaan voi siten liittyä myös tulkinnanvaraisuutta, joten sitä on arvioitava myös tilannekohtaisesti.

KHO 2004:75: Vantaan tekninen lautakunta oli päättänyt lakkauttaa järjestelypäällikön viran. Päätöstä ei annettu erikseen tiedoksi A:lle, joka oli aiemmin irtisanottu mainitusta virasta sittemmin A:n valituksesta kumotulla päätöksellä. Koska virkaa lakkautettaessa A oli ollut viran vakinainen haltija ja päätös oli siten kuntalain 92.1 §:ssä tarkoitetulla tavalla välittömästi vaikuttanut A:n etuun, viran lakkauttamista koskeva päätös olisi tullut antaa A:lle erikseen tiedoksi.

KHO 11.9.2001 T 2157: Yksilöhuoltojaosto oli päätöksellään hylännyt A:n hakemuksen toimeentulotuen saamiseksi. Kysymyksessä oli päätös, johon asianomainen voi hakea muutosta tietyssä ajassa päätöksestä tiedon saatuaan. Yksilöhuoltojaoston päätös olisi siten tullut antaa A:lle tiedoksi.

EOA 29.12.2006: Kun henkilö otetaan kunnan virkasuhteeseen määräajaksi julkisen hakumenettelyn kautta, on kaikilla hakijoilla asianosaisina oikeus saada asianmukainen päätös oikaisuvaatimusohjeineen.

Tiedoksianto muulle kuin asianosaiselle

• Hallintopäätös on annettava tiedoksi myös muulle kuin asianosaiselle, jos tällä on oikeus hakea päätökseen oikaisua tai muutosta ja tämä on viranomaisen tiedossa. 
• Tämä laajennus on välttämätön oikeusturvan kannalta. => varmistaa, että päätöksen
• lainvoimaisuus ei jää suhteettoman epäselväksi. 
• Myös muulla kuin asianosaisella on  oikeus saada päätös tiedoksi, jos hänellä on oikaisu- tai muutoksenhakuoikeus ja tämä on viranomaisen tiedossa.

Laajin muiden kuin asianosaisten ryhmä koostuu kunnan jäsenistä. Kunnan jäsenellä
on oikeus hakea oikaisua ja muutosta kunnan viranomaisen päätökseen (KuntaL 92.1 §),
ellei valitusoikeudesta ole erikseen toisin säädetty. 
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi (KuntaL 95.2 §). 
Valittamaan oikeutettuja ei-asianosaisia on useita eri tahoja.

 Esimerkiksi
viranomaisella on valitusoikeus, jos valitusoikeus on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi (HLL 6.2 §). Lisäksi erityissäännöksissä on voitu määritellä valitusoikeus myös useille muille kuin varsinaisille asianosaisille.
=> Esimerkiksi rakennuslupapäätöksestä voi valittaa myös viereisen tai vastapäisen alueen omistaja tai haltija sekä kunta (MRL 192 §). Ympäristönsuojelulain nojalla tehdyistä päätöksistä taas valitusoikeus on myös alan yhdistyksillä, alueellisella ympäristökeskuksella ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella (YSL 97 §). Hallintopäätös on sen lainvoimaisuuden varmistamiseksi annettava tiedoksi myös tällaiselle yksilölle, yhteisölle, viranomaiselle tai oikeushenkilölle, jonka viranomainen tietää.

OKA 19.4.2007: Kunnanhallitus ei ollut maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n nojalla tekemässään poikkeamispäätöksessä ollut lähettänyt poikkeamis-päätöstä viipymättä alueelliselle ympäristökeskukselle tiedoksi. Apulaisoikeus-kanslerin sijainen kiinnitti kunnanhallituksen huomiota huolellisuuteen poikkea-mispäätösten laatimisessa.

Tiedoksianto ulkopuolisille

• Asian käsittelyn voi viranomaisessa saada vireille periaatteessa kuka tahansa ulkopuolinen esimerkiksi tekemällä esityksen, aloitteen, kantelun tai muun vireillepanotoimen.
• Tällaisen asian ulkopuolisen vireillepanijan vireillepano ei kuitenkaan ilman muuta tuota asianosaisasemaa asian käsittelyssä, ellei asia samalla koske vireillepanijan etua, oikeutta tai velvollisuutta. 
• Esityksen tai aloitteen tekijällä ei myöskään yleensä ole oikeutta hakea muutosta viranomaisen asiassa mahdollisesti oma-aloitteisesti tekemään päätökseen.
• Tällaisen päätöksen tiedoksi antamista ei-asianosaiselle esityksen tai aloitteen tekijälle voidaan kuitenkin pitää hyvän hallintotavan mukaisena menettelynä.

Myöskään hallintokantelun tekijä ei ole asianosainen kanteluasian käsittelyssä. Hallintolain
4 §:n 3 momentin erityissäännöksen mukaan kanteluasiassa annetun ratkaisun
tiedoksiantoon sovelletaan kuitenkin tämän lain säännöksiä. Hallintokanteluun annettu
päätös on siten annettava tiedoksi myös kantelun tekijällä.

Etenkin henkilöä koskevissa hallintoasioissa saattaa esiintyä tilanteita, joissa henkilö
ei ole suoranainen asianosainen, mutta asiassa tehtävällä ratkaisulla on silti huomattava
merkitys henkilön kannalta. Tiedoksiantovelvollisuus ei suoranaisesti koske tällaisia
asiakirjoja, mutta viranomaisella saattaa silti olla velvollisuus ilmoittaa tällaisesta asiasta
kyseiselle henkilölle hyvän hallinnon toteuttamiseksi.

Tällaiseen ilmoitusvelvollisuuteen perustuu valtioneuvoston oikeuskanslerin ratkaisu
OKA 24.3.1997: Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen olisi tullut ilmoittaa terveydenhuollon ammattihenkilöä koskeneesta valvontakantelusta lapsen huoltajalle,
vaikka lapsi tai hänen huoltajansa eivät olleet asiassa asianosaisia. Ratkaisulla oli
huomattavaa merkitystä lapselle, joka oli asianosainen tuolloin vireillä olleessa rikosoikeudenkäynnissä.

6.4 Tiedoksiantotavat
Tiedoksiantotapoja on kolme päätyyppiä: tavallinen ja todisteellinen tiedoksianto sekä
yleistiedoksianto.

Tiedoksianto. Tieteen termipankki. (16.2.2018). 


Tavallinen tiedoksianto
Asiakirjan tiedoksiannon perusmuoto on tavallinen tiedoksianto. Sitä käytetään, ellei ole
erityistä perustetta turvautua kahteen muuhun erityiseen tiedoksiantotapaan.

Tavallista tiedoksiantoa käyttämällä päätös, ratkaisu tai muu asiakirja toimitetaan
vastaanottajalle postitse kirjeellä (HL 59 §). Myös kuntalain 95 §:n mukaan päätös lähetetään asianosaiselle ”erikseen tiedoksi kirjeellä”. Tavallinen tiedoksianto lähetetään siis
yleensä tavallisena postilähetyksenä, joten tiedoksiannon sisältävää kirjettä ei tavallisessa
tiedoksiannossa tarvitse kirjata tai muuten varmentaa. Tavallisen tiedoksiannon edellytyksenä on kuitenkin, että vastaanottajan postiosoite on viranomaisen tiedossa tai että
viranomainen saa sen selvitetyksi.

Yksityisen vastaanottajan katsotaan saaneen tiedon asiasta seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Jos yksityinen vastaanottaja voi näyttää saaneensa kirjeen vasta myöhemmin, tätä ajankohtaa pidetään tiedoksisaantipäivänä. Näyttövastuu on hallintolain mukaan yksityisellä vastaanottajalla myös silloin, kun kirje ei ole tullut perille. Käytännössä tämän ei kuitenkaan ole todettu aiheuttavan erityisiä ongelmia, ja lisäksi on otettava huomioon, että velvoittava päätös on annettava asianosaiselle tiedoksi todisteellisesti (HL 60.1 §).

• KHO 2006:33: Pöytäkirjanote siihen oheistettuine hakemusosoituksineen oli lähetetty yhtiölle kirjeitse 13.12.2004. Kirjeen lähetyspäivä kävi ilmi kunnan päädiaariotteesta,
• eikä yhtiö osoittanut, että se olisi tosiasiallisesti saanut tiedot myöhemmin
• kuin 20.12.2004. Yhtiön katsottiin siten saaneen tiedot tiedokseen seitsemän päivän
• kuluttua niiden lähettämisestä eli 20.12.2004. Asian arviointiin ei vaikuttanut se,
• että tietojen lähettämispäivä ei käynyt ilmi yhtiön saamasta tiedoksiannosta ja että
• yhtiön mukaan hankintayksikön edustaja oli suullisesti ilmoittanut tietojen lähettämispäiväksi 14.12.2004.

Kun asiakirja annetaan tavallisena tiedoksiantona tiedoksi viranomaiselle, tämän katsotaan
saaneen tiedon kirjeen saapumispäivänä. Ratkaisevaa on siten kirjeen todellinen
saapumisaika, eikä seitsemän päivän olettamaa sovelleta, kun vastaanottajana on viranomainen.

Todisteellinen tiedoksianto

• Todisteellinen tiedoksianto toteutetaan toimittamalla asiakirja vastaanottajalle postitse saantitodistusta vastaan tai luovuttamalla asiakirja todisteellisesti suoraan vastaanottajalle tai tämän edustajalle (HL 60 §). 
• Todisteellinen tiedoksianto voidaan erityisestä syystä toimittaa myös haastetiedoksiantona.16 
• Asiakirjan tiedoksisaantiaika käy näissä tapa-uksissa ilmi todisteellisesti saantitodis-tuslomakkeesta tai muusta kirjallisesta todistuksesta.
• Todisteellista tiedoksiantoa käytetään vain, kun se on erityisistä oikeusturvasyistä tarpeen. Asiakirja on hallintolain mukaan toimitettava tiedoksi todisteellisesti vain, jos se koskee velvoittavaa päätöstä, jonka tiedoksisaamisesta alkaa kulua valitus- tai oikaisuvaatimusaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika.
  => Tällaisia ovat muun muassa toimintakieltoa tai maksuvelvollisuutta koskevat päätökset. Sen sijaan edunsuova tai muuten vastaanottajan kannalta pääasiassa myönteinen päätös toimitetaan lähtökohtaisesti tiedoksi tavallisena tiedoksiantona.
• Viranomainen voi käyttää todisteellista tiedoksiantoa muulloinkin, jos se on tarpeen
• asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi asianosaisen menettelylliset oikeudet, joiden turvaamiseksi voi olla tarpeen ilmoittaa asianosaiselle todisteellisesti katselmuksen tai suullisen kuulemisen toimittamista koskevasta menettelyratkaisusta.
• Todisteellisen tiedoksiannon erityismuoto on sijaistiedoksianto. Sitä voidaan käyttää, jos todisteellisen tiedoksiannon vastaanottajaa ei tavoiteta (HL 61 §). Syynä voi olla esimerkiksi se, että tämä välttelee tiedoksiantoa. 
• Sijaistiedoksiannossa asiakirja luovutetaan todisteellisesti vastaanottajaan läheisessä yhteydessä olevalle henkilölle, kuten samassa taloudessa asuvalle tai työnantajalle. 
• Vastaanottajan yksityisyyden suojaamiseksi asiakirja luovutetaan suljetussa kirjeessä. 
• Sijaisvastaanottajan suostumus on sijaistiedoksiannossa välttämätön. Asiakirjan katsotaan tulleen vastaanottajan tietoon kolmantena päivänä sijaistiedoksiantoa koskevan tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä.

16 Haastetiedoksiantoon sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 11 luvun säännöksiä (HL 60.3 §).


Yleistiedoksianto

• Yleistiedoksianto toteutetaan asettamalla päätös nähtäville.
  Käytännössä tämä tapahtuu pitämällä tiedoksi annettava asiakirja kohtuullisen määräajan, esimerkiksi vähintään 30 päivää, vastaanottajan nähtävillä viranomaisessa ja ilmoittamalla tästä asiakirjan nähtävillä olosta virallisessa lehdessä17 (16.2.2018). Lisäksi nähtäville asettamisesta on ilmoitettava joko viranomaisen ilmoitustaululla tai sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon. 
• Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun ilmoitus on julkaistu virallisessa lehdessä (HL 62 §).
• Ilmoituksessa on mainittava, mitä tiedoksi annettava asiakirja koskee sekä missä ja miten kauan se on nähtävillä. Samoin ilmoituksessa on mainittava tiedoksisaantia koskevasta määräaikasäännöstä. Jos yleistiedoksiannosta ilmoitetaan sanomalehdessä, viranomaisen tulisi pyrkiä siihen, että vastaanottajalla on todennäköinen mahdollisuus havaita ilmoitus.
• Yleistiedoksiantoa käytetään vain jos tavallista tai todisteellista tiedoksiantoa ei voida toteuttaa. Sitä voidaan käyttää myös silloin, kun asiakirja on annettava tiedoksi yli kolmellekymmenelle tiedossa olevalle henkilölle tai kun henkilöiden lukumäärää ei tiedetä.
• Yleistiedoksiannon tehokkuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jos päätöksellä on merkittäviä vaikutuksia laajalla alueella ja useiden tahojen oikeusasemaan.
• Kunnallishallinnossa päätös annetaan tiedoksi muille kuin asianosaisille pitämällä toimielimen pöytäkirja yleisesti nähtävillä (KuntaL 95.2 §). 
• Yleisesti nähtävänä pitämisestä on lisäksi ilmoitettava etukäteen siten kuin kunnan ilmoitukset julkaistaan. Tämä käytännössä suhteellisen tehoton tiedoksiantotapa liittyy kunnan jäsenten oikeuteen valittaa kunnallisista päätöksistä. 
• Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. => Tästä alkaa myös hänen valitusaikansa. Tiedoksiantomenettelyä tehostaa jonkin verran kuntalain 96 §, jonka mukaan sille, joka sitä on pyytänyt, on lähetettävä pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen.

Muita tiedoksiantotapoja

• Hallintopäätös voidaan erityissäännöksen nojalla antaa julkipanon jälkeen. Tällaisen päätöksen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon silloin, kun sen julkipano tapahtuu.
•  Valitusaika alkaa julkipanopäivästä. Tätä erityistä tiedoksiantotapaa sovelletaan muun muassa useisiin ympäristölupiin sekä rakentamista ja kaavoitusta koskeviin päätöksiin. (MRL 142 §, YSL 53 §). Näissä asioissa voi olla vaikea tietää, ketkä kaikki ovat valittamaan oikeutettuja asianosaisia, joille päätös muuten olisi annettava tiedoksi erityistiedoksiantona. Lupapäätös toimitetaan lisäksi hakijalle.

17 Virallisesta lehdestä annetun lain (1931) 1 §:n mukaan virallista lehten julkaistaan valtion
toimesta kaksikielisenä.

6.5 Tiedoksiantomenettely
Yleiset menettelyvaatimukset
Viranomaisen on annettava tekemänsä päätös tiedoksi viipymättä (HL 54.1 §). Tarkempaa
aikamäärää ei ole määritelty, mutta lähtökohtana voidaan pitää, että esimerkiksi tavallisena
tiedoksiantona toimitettava postilähetys lähetetään viimeistään muutaman päivän
sisällä päätöksen tekemisestä ja allekirjoittamisesta. Myös tiedoksiantomenettelyssä on otettava huomioon hyvän hallinnon vaatimukset.

KHO 2007:35: Tieosuuksien sulkemista koskeva lääninhallituksen päätös voitiin
tieliikennelain mukaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Tällainen päätös voitiin tehdä, vaikka sulkemista edellyttävä autokilpailu oli tarkoitus järjestää jo runsaan viikon kuluttua lääninhallituksen päätöksen tekemisestä eli ennen kuin valitusaika lääninhallituksen päätöksestä oli päättynyt. Hyvän hallin-non perusteet on tällaisessa tilanteessa otettava huomioon siten, että teiden ja tieosuuksien sulkemista koskevat lupapäätökset tehdään ja niistä tiedotetaan teiden varrella asuville ja muille asianosaisille riittävän ajoissa.

• Tiedoksiannon toimittamisesta vastaa asian ratkaiseva tai ratkaissut viranomainen. 
• Viranomainen kuitenkin toteuttaa tiedonannon itse vain, kun se luovuttaa asiakirjan vastaanottajalle tai tämän edustajalle. 
• Tiedoksiantamismenettelyssä käytetään tavallisesti apuna postia, jolla tarkoitetaan mitä tahansa postipalvelulain (2001) 6 §:n mukaisen toimiluvan saanutta postiyritystä. 
• Viranomainen voi todisteellisen tiedoksiannon toteuttamisessa käyttää apunaan myös muun muassa haastemiestä ja haastetiedoksiannon toimittajaa, ulkomaista viranomaista ja poikkeuksellisesti myös yksityistä henkilöä, kun sijaistiedoksiannon ottaa vastaan sijainen. 
• Käytännössä päätökseen liittyvän aineiston luovuttaminen tiedoksiannon kohteelle voi olla hankalaa. Jos tiedoksi annettavaan asiakirjaan on liitetty asian käsittelyssä kertyneitä asiakirjoja, joita ei voida luovuttaa vastaanottajalle, viranomaisen on varattava tälle tilaisuus tutustua asiakirjoihin viranomaisen tai haastemiehen luona. Tiedoksiannon yhteydessä on ilmoitettava, missä ja mihin saakka asiakirjoja pidetään nähtävillä.

Tiedoksianto yksityishenkilöille

• Kun asiakirja on annettava tiedoksi yksityishenkilölle, se annetaan tiedoksi hänelle itselleen tai hänen lailliselle edustajalleen18 (HL 56.1 §). 
• Hallintolakia sovelletaan myös julkista hallintotehtävää hoitavaan yksityiseen. Tällaiselle yksityiselle toimijalle asiakirja annetaan tiedoksi samalla tavalla kuin yksityishenkilölle tai yksityiselle oikeushenkilölle (HL 58.3 §). 
• Jos asia koskee useita henkilöitä yhteisesti esimerkiksi sillä perusteella, että he ovat yhteisesti panneet sen vireille, asiakirja annetaan tiedoksi heidän yhteisessä asiakirjassa ilmoittamalleen asianosaiselle, joka toimii asiassa yhdyshenkilönä.
  => Yhdyshenkilön on ilmoitettava asiakirjan tiedoksisaamisesta muille.
  => Yhdyshenkilö vastaa vahingosta, joka mahdollisesti aiheutuu tiedoksiannon edelleen toimittamisen laiminlyönnistä (HL 68 §).
  => Jos yhdyshenkilöä ei ole ilmoitettu, tiedoksianto toimitetaan asiakirjan ensimmäiselle allekirjoittajalle. Mikäli henkilö on valtuuttanut toisen vastaanottamaan tiedoksiantoja puolestaan, asiakirja toimitetaan tiedoksi tällaiselle valtuutetulle.

18 Laillisia edustajia ovat huoltaja, holhooja ja muu laillinen edustaja, kuten esimerkiksi henkilölle määrätty edunvalvoja.


Tiedoksianto oikeushenkilöille

• Erilaisille yhteisöille kuten yhdistykselle, osakeyhtiölle ja osuuskunnalle asiakirja annetaan tiedoksi tavallisena tiedoksiantona toimittamalla se yhteisön ilmoittamaan osoitteeseen (HL 57 §). 
• Menettely koskee myös säätiöitä. 
• Todisteellinen tiedoksianto niille toimitetaan antamalla asiakirja tiedoksi henkilölle, jolla on oikeus ottaa oikeushenkilön puolesta vastaan tiedoksiantoja. Yleensä tämä on henkilö, jolla on nimenkirjoitusoikeus (prokura oikeus). 
• Kuolinpesän puolesta tiedoksiannon ottaa vastaan pesän osakas, jonka hallussa pesäon. Konkurssipesän pesänhoitaja ottaa vastaan konkurssipesälle tiedoksi annettavan asiakirjan.

Tiedoksianto viranomaiselle

• Asiakirja annetaan tiedoksi viranomaiselle etenkin silloin, kun se on hallintoasian asianosainen esimerkiksi hakijana tai velvoitteen kohteena.
•  Viranomaisella on myös useissa tapauksissa oikeus valittaa hallintopäätöksestä joko erityissäännöksen nojalla tai sille kuuluvan valvontatehtävän perusteella (HLL 6.2 §). Tällöin päätös on annettava tiedoksi myös sille viranomaiselle, joka voi käyttää asiassa valitusoikeutta. Hallintolain 58 § määrittelee asiakirjan tiedoksiantoa erilaisille julkisyhteisöille, joiden puhevaltaa niiden toimieliminä toimivat viranomaiset käyttävät. 
• Valtio, kunnat ja kuntayhtymät ovat julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä. Niiden toimielimet – viranomaiset – edustavat kukin julkisyhteisöä toimivaltansa rajoissa ja toimivaltaansa kuuluvissa asioissa. Vastaavasti tiedoksianto julkisyhteisölle toimitetaan sille viranomaiselle, joka käyttää asiassa kyseisen julkisyhteisön puhevaltaa. 
• Tiedoksiannon vastaanottaja määräytyy siten asiakohtaisesti. 

Esimerkiksi rakennuslupaa hakenut ministeriö tai virasto käyttää valtion puhevaltaa tuossa lupa-asiassa, joten tiedoksianto toimitetaan sille. Kunnan viranomaisen, esimerkiksi lautakunnan tai johtokunnan, tekemäänavustushakemukseen liittyvä tiedoksianto toimitetaan kyseiselle toimielimelle. Jos kunnan tai valtion viranomaisella on valitusoikeus sillä perusteella, että sillä on erityinen valvontatehtävä asiassa, asiakirja on annettava tiedoksi kyseistä valvontatehtävää hoitavalle viranomaiselle.

• Jos valtion puhevaltaa käyttävästä viranomaisesta on epätietoisuutta, tiedoksianto toimitetaan lääninhallitukselle (HL 58.1 §). Hallintolaissa ei tarkemmin määritellä, mille lääninhallitukselle valtiota koskeva tiedoksianto on toimitettava, joten mikä tahansa lääninhallitus on periaatteessa toimivaltainen vastaanottamaan tiedoksiannon. 
• Lääninhallituksen on selvitettävä, minkä viranomaisen tehtävänä on käyttää valtion puhevaltaa asiassa. 
• Kunnalle annetaan asiakirja tiedoksi toimittamalla se kunnanjohtajalle tai asiassa toimivaltaisen kunnan toimielimen puheenjohtajalle. Kunnan puhevaltaa käyttää kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus, jollei johtosäännössä toisin säädetä, joten kunnan toimielintä koskeva tiedoksianto voidaan epäselvissä tapauksissa toimittaa myös kunnanhallitukselle. 
• Tiedoksianto kunnalle voidaan toimittaa myös muulle henkilölle, joka on oikeutettu kunnanjohtajan, kunnanhallituksen tai kunnan muun toimielimen puheenjohtajan puolesta vastaanottamaan tiedoksiantoja.

Päätöksen suullinen tiedoksianto
Hallintolaki määrittelee välittömästi ainoastaan kirjallisen tiedoksiannon toteuttamista.
Toisin kuin aikaisemman lainsäädännön mukaan, hallintopäätöksen suullinen tiedoksianto
ei enää ole mahdollinen. 
Tosin hallintopäätös on mahdollista antaa myös suullisesti asian kiireellisyyden niin vaatiessa (HL 43.2 §).  =>Tällaisella suullisesti annetulla päätöksellä
ovat sillä tarkoitetut oikeusvaikutukset. 

Esimerkiksi poliisin suullisesti antamaa käskyä tai muuta velvoitetta on noudatettava periaatteessa heti, kun se on annettu. Suullisesti annettu hallintopäätös on viipymättä laadittava myös kirjallisena. Tämä suullisen päätöksen toistava kirjallinen päätös annetaan tiedoksi samoin kuin muutkin hallintopäätökset. Oikaisun tai muutoksenhaun määräaika alkaa tällöin vasta kirjallisen päätöksen tiedoksisaamisesta (HL 43.3 §).

Sähköinen tiedoksianto
Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 13/2003. Finlex. (16.2.2018).

• Viranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi myös sähköisenä viestinä (L sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 18 §). 
• Sähköiseen tiedoksiantoon ei kuitenkaan voida käyttää telefaxia eikä puhelinviestiä. Edellytyksenä sähköisen tiedoksiannon käyttämiselle on, että asianosainen on antanut siihen suostumuksensa. Pelkästään asian vireillepanoa sähköisesti, esimerkiksi sähköpostilla, ei voida pitää tältä kannalta riittävänä vaan suostumuksen on oltava nimenomainen. 
• Sähköinen tiedoksianto toteutetaan siten, että viranomainen ilmoittaa päätöksen olevan asianosaisen noudettavissa viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta. 
• Asianosaisen on päätöstä noutaessaan tunnistauduttava käyttäen tietoturvallista ja todisteellista varmennetta. Päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta yhteydeltä. 
• Jos päätöstä ei ole noudettu seitsemän päivän kuluessa viranomaisen ilmoituksesta, tiedoksiannossa noudatetaan muita tiedoksiantoa koskevia säännöksiä.

Tiedoksianto ulkomaille

• Suomalaisen viranomaisen asiakirja annetaan tiedoksi ulkomailla noudattaen hallintolakia tai vieraan valtion lakia (HL 63 §). Tämä tiedoksiantomenettely koskee ulkomailla asuvaa tai siellä pysyvästi oleskelevaa henkilöä sekä oikeushenkilöä, jonka toimipaikka on ulkomailla. 
• Tiedoksianto ulkomaille toimitetaan siis normaalisti tavallisena tai todisteellisena tiedoksiantona. Yleistiedoksiantoon voidaan turvautua, jos tiedoksiantoa ei saada toimitetuksi ulkomaille. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että ulkomailla asuvan tai oleskelevan henkilön osoite ei ole viranomaisen tiedossa. Yleistiedoksianto toimitetaan näissäkin tapauksissa vain Suomessa hallintolain 62 §:n mukaisesti.
• Näiden tiedoksiantomuotojen sijasta voidaan soveltaa myös kyseisen maan tiedoksiantomenettelyä koskevaa lainsäädäntöä. Jos tiedoksiannosta on sovittu kansainvälisessä sopimuksessa, sopimuksessa määriteltyä tiedoksiantomenettelyä on noudatettava hallintolain sijasta. Esimerkiksi Pohjoismaisen tiedoksiantoa koskevan sopimuksen mukaan suomalainen viranomainen voi lähettää tiedoksiantopyynnön suoraan toisen Pohjoismaan asianomaiselle viranomaiselle.19

19 Sopimus on saatettu voimaan asetuksella (1975/469). Sitä täsmentää asetus Pohjoismaiden keskeisestä oikeusavusta tiedoksiannon toimittamisessa ja todistelussa (1975/470). Sen 4 §:n mukaan Suomen viranomaisen pyyntö tiedoksiannon toimittamisesta lähetetään suoraan sille toisen Pohjoismaan viranomaiselle, joka on määrätty antamaan oikeusapua tiedoksiannon toimittamisessa.

6.6 Päätöksenteosta tiedottaminen
Viranomaisen tiedonantovelvollisuus

• Viranomaisella on julkisuuslain 19 §:n mukaan yleinen velvollisuus pitää saatavissa asiakirjoja keskeneräisistä ja valmisteltavista asioista.
  => Tällainen tiedonantovelvollisuus ontarkoitettu vahvistamaan julkisuusperiaatetta erityisesti valmisteluvaiheessa, jolloin kaikkiviranomaisen asiakirjat eivät vielä ole tulleet julkisiksi. Julkisuuslain mukaan monet valmisteluasiakirjat tulevat julkisiksi vasta, kun asiassa on tehty päätös tai asia on muuten käsitelty loppuun. Viranomaisen tiedonantovelvollisuus koskee erityisesti lainsäädännön uudistamista ja merkittäviä hallinnollisia ratkaisuja. 
• Tiedonantovelvollisuus koskee lainsäädännön uudistamista koskevan työn käynnistämistä, toimeksiantoa, määräaikaa sekä sen valmistelusta vastaavaa henkilöä.
  => Lainsäädännön sisältöä ei tässä yhteydessä ole perusteltua ymmärtää ahtaasti, vaan se kattaa kaikki yleisiä oikeussääntöjä sisältävät normit riippumatta niiden antajasta tai normitasosta.
  => Myös valtioneuvoston ja ministeriön asetukset sekä oikeussääntöjä sisältävät alemmanasteiset normit kuuluvat tiedonantovelvollisuuden kohteena olevan lainsäädännön alaan. 
• Käytännössä keskeinen vastuu lainsäädännön uudistamisesta on ministeriöillä, joille siten kuuluu myös päävastuu valmistelua koskevasta tiedottamisesta. => Sikäli kuin uudistamistyö tapahtuu muussa viranomaisessa, niillä on vastaava velvollisuus. 
• Yleisesti merkittävät suunnitelmat, selvitykset ja ratkaisut kuuluvat viranomaisen tiedonantovelvollisuuden piiriin jo valmisteluvaiheessa. Suunnitelmat, selvitykset ja ratkaisut ovat yleisesti merkittäviä, kun ne koskevat lukuisia henkilöitä tai laajoja alueita. Tällaisia ovat esimerkiksi tulonjakoon, sosiaaliturvaan, verotukseen, ympäristöön tai työolosuhteisiin olennaisesti vaikuttavat toimet. => Myös yksittäistä henkilöä tai yhteisöä koskeva selvitys tai ratkaisu voi olla yleisesti merkittävä, jos se herättää laajaa yleistä mielenkiintoa tai jos sen välilliset vaikutukset esimerkiksi työllisyyteen tai tulonjakoon ovat huomattavat. 
• Viranomaisen on julkisuuslain 19 §:n mukaan ”pidettävä saatavissa asiakirjoja, joista selviävät tiedot” keskeneräisistä asioista. Tiedonantovelvollisuus näissä asioissa on siis sekä välillinen että passiivinen. 
• Tiedonantovelvollisuus ei perusta oikeutta saada nähtäväksi varsinaista valmisteluasiakirjaa tai sen kopiota, joka ei vielä ole julkinen. Julkisuuslain mukaan on riittävää, että saatavilla on asiakirjoja, jotka sisältävät keskeiset tiedot valmistelun kohteena olevasta asiasta. Tällaisia tietoja ovat ainakin valmistelun vaihe, sen keskeinen sisältö ja yleensä myös valmistelun kohteena olevat perusvaihtoehdot. 

Avoimuuden edistäminen

• Viranomaisella on velvollisuus edistää toimintansa avoimuutta (JulkL 20 §). Tämä voi tapahtua monin eri tavoin, kuten toteuttamalla myönteistä julkisuuskäytäntöä ja tehokkaalla tiedottamisella. 
• Avoimuuden edistämiseksi viranomaisen on tarvittaessa laadittava oppaita, tilastoja ja muita julkaisuja sekä tietoaineistoja. => Niiden tarkoituksena on tiedottaa viranomaisen tuottamista ja tarjoamista palveluista, viranomaisen ratkaisukäytännöistä sekä yhteis-kuntaoloista ja niiden kehityksestä viranomaisen toimialalla.

Erilaisten oppaiden ja tietoaineistojen laatimisvelvollisuutta ei ole määritelty ehdottomaksi, vaan se riippuu tällaisten julkaisujen tarpeesta. Siltä osin kuin nämä tiedot ovat vaivattomasti saatavilla jo asiakirjojen julkisuuden tai yleisen tilastotuotannon perusteella, tarvetta erillisten tietoaineistojen laatimiseen ei välttämättä ole. Oppaiden tietosisältö ja tiedot viranomaisen palveluista edellyttävät yleensä viranomaisen laatimia julkaisuja. Avoimuuden edistäminen on erityisen tarpeellista silloin, kun viranomaisen yksittäiset asiakirjat ovat salassa pidettäviä esimerkiksi siksi, että ne sisältävät tietoja sosiaalieduista tai -palveluista, yksilön taloudellisista oloista tai liikesalaisuuksista.

Tiedottaminen

• Viranomaisen tiedottamisvelvollisuus on sisällöltään laaja ja yleisluonteinen. 
• Julkisuuslain mukaan viranomaisen on tiedotettava toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa (JulkL 20.2 §).
• Tiedottamisen sisältö, muodot ja ajoitus määräytyvät tiedottamistarpeen mukaan.
• Tiedottamisen kohteena ovat viranomaisen toimintaan ja toimialaan liittyvät asiat.
• Kuntien tiedottamisvelvollisuus perustuu kuntalakiin. 
• Tiedottaminen koskee sekä valmisteilla olevia asioita että tehtyjä päätöksiä. 
• Kunnan on tiedotettava asukkailleen kunnassa vireillä olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä ratkaisuista ja niiden vaikutuksista (KuntaL 29 §). 
• Tarvittaessa kunnan on laadittava katsauksia, jotka koskevat muun muassa kunnan tarjoamia palveluja, kunnan taloutta, ympäristönsuojelua ja maankäyttöä. Jos kunnalle kuuluvia tehtäviä on annettu yhteisön tai säätiön hoidettavaksi, myös niiden toiminnasta on tiedotettava sopivin tavoin.
• Viranomaisen on julkisuuslain mukaan huolehdittava myös sitä koskevien tietojen yleisestä saatavuudesta. Tämän vuoksi yleisön tiedonsaannin kannalta keskeisten asiakirjojen ja niitä koskevien luetteloiden tulee tarpeen mukaan olla saatavissa kirjastoissa, yleisissä tietoverkoissa tai muilla yleisön helposti käytettävissä olevilla keinoilla.
• Erityiset tiedottamissäännökset koskevat rajatumpia aloja. Useissa ympäristötoimituksissa viranomaisen on etukäteen ilmoitettava hankkeen vaikutusten piiriin kuuluville lupamenettelyn vireilläolosta ja ympäristöhankkeen sisällöstä. Muun muassa kaavoitusta tai vesistörakentamista valmisteltaessa asiasta on tiedotettava. Suunnitellun toimen tarkoitusta ja vaikutusta on selvitettävä hankkeen vaikutuspiirissä oleville.
• Asianosaisen tiedonsaantioikeutta on pyritty turvaamaan myös häntä koskevista päätöksistä.
• Viranomaisen on mahdollisuuksiensa mukaan tarvittaessa huolehdittava siitä, että asianosainen voi saada tiedon asiakirjan sisällöstä jo ennen sen julkiseksi tulemista (JulkL 6.3 §). Tämä tiedonantovelvollisuus ei suoranaisesti kuulu asianosaisjulkisuuden alaan.

7 Päätöksen täytäntöönpano
7.1 Hallinnollisen täytäntöönpanon sisältö

• Hallintopäätös sisältää tavallisesti asianosaisen etua, oikeutta tai velvollisuutta välittömästi koskevan ratkaisun. 
• Päätöksen täytäntöönpano merkitsee tämän ratkaisun tarkoittamien muutosten käytännön toteuttamista asianosaisten oikeuksissa, eduissa tai velvollisuuksissa.
• Täytäntöönpanon konkreettinen sisältö ja luonne vaihtelevat huomattavasti päätöksen sisällöstä riippuen. 
• Täytäntöönpano voi rajoittua pelkästään esimerkiksi päätöksen tiedoksi antamiseen, mutta päätöksen toteuttaminen voi ääritapauksessa edellyttää hallinnollisella seuraamuksella uhkaamista, suoranaista voimakeinojen käyttämistä tai muuta hallintopakkoa. 
• Useimmiten päätöksen toteuttaminen sujuu vapaaehtoisesti, eikä erityisesti säänneltyihin täytäntöönpanokeinoihin tarvitse turvautua. Etenkin edunsuovat päätökset toteutetaan lähinnä niin sanotun tosiasiallisen hallintotoiminnan muodoissa, esimerkiksi maksamalla myönnetty avustus, antamalla lupapäätös tiedoksi tai aloittamalla hoitotoimenpide. Myös velvoittavat tai rajoittavat päätökset pannaan usein täytäntöön vain toteamalla tai valvomalla, että toimeen velvoitettu ryhtyy itse noudattamaan velvoittavaa päätöstä esimerkiksi maksamalla veron tai lopettamalla viranomaisen kieltämän toiminnan.

On myös runsaasti hallintopäätöksiä, joiden käytännön toteuttaminen jää kokonaan
yksityisen asianosaisen harkittavaksi. 

Esimerkiksi myönnetyn ajokortin käyttäminen tai rakennusluvan tarkoittama rakentaminen ovat luvansaajan itsensä päätettävissä. Tosin etenkin hallintovalvonnassa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, että toiminta pysyy tällaisen lupapäätöksen sallimissa rajoissa ja että päätökseen mahdollisesti sisältyviä rajoittavia ehtoja noudatetaan. 

Erityissäännöksellä luvansaajallekin voidaan säätää velvollisuus toteuttaa myönnetty lupa, esimerkiksi liikenneluvan haltijalla on velvollisuus harjoittaa liikennettä luvan mukaisesti ja muuten asianmukaisesti.

Hallinnollisen täytäntöönpanon kannalta olennaisesti hankalampia ovat tilanteet, joissa
päätöksen tavoitteena olevaa asiantilaa ei syystä tai toisesta saavuteta vapaaehtoisesti.
Syynä on yleensä velvoitteen tai rajoituksen kohteena olevan oikeussubjektin passiivisuus
tai suoranainen kieltäytyminen noudattamasta päätöstä. Tämäntyyppisissä tilanteissa viranomaiset voivat tarkemmin säännellyin edellytyksin turvautua erityisiin hallinnollisiin
seuraamuksiin tai täytäntöönpanokeinoihin.

• Hallintopäätöksen täytäntöönpanolla voidaan tarkoittaa suppeasti vain viimeksi mainittujen velvoittavien päätösten toteuttamista, tarvittaessa käyttämällä hallinnollisen seuraamuksen uhkaa tai hallintopakkoon nojautuvia keinoja. 
• Täytäntöönpano sisältää siis lähinnä hallintopäätöksellä määritellyn käskyn, kiellon, rajoituksen tai muun velvoitteen konkreettisen toteuttamisen viranomaistoimin. 
• Toisaalta täytäntöönpano voidaan ymmärtää laajemminkin, hallintopäätöksen sisältönä olevan ratkaisun toteuttamisena, olipa se lopputulokseltaan edunsuova, velvoittava tai rajoittava.

7.2 Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus
Hallintopäätöksen toteuttaminen on mahdollista vasta, kun päätös on täytäntöönpanokelpoinen.
Täytäntöönpanokelpoisuuden yleisenä edellytyksenä on, että päätös on valmis ja sisältää lopullisen asiaratkaisun, ja että päätös on annettu asianosaisille tiedoksi. Päätöksen sisällölle ei yleensä ole asetettu laadullisia vaatimuksia tässä suhteessa. Päätöksen virheettömyys ei myöskään ole sen täytäntöönpanon ehdoton edellytys. Havaittavissa olevat ilmeiset ja olennaiset virheet päätöksessä on tosin otettava huomioon ja korjattava ennen sen toteuttamista.
Päätös on valmis, kun sen käsittely muodollisesti päättyy viranomaisessa. Tämä edellyttää,
että viranomainen on saanut asian käsiteltyä ja ratkaistuksi. Käytännössä yleensä
päätöksen allekirjoittaminen ja varmentaminen osoittavat sen käsittelyn virallisesti loppuneen.

• Eräitä tosiasialliseen hallintotoimintaan liittyviä poikkeuksia lukuun ottamatta päätöksen on oltava kirjallisessa muodossa, jotta se voidaan toteuttaa. 
• Kunnallishallinnossa päätöstä koskevan pöytäkirjan tarkastaminen on toteuttamisen edellytyksenä, koska päätöksen katsotaan syntyvän vasta tarkastamisen jälkeen.
• Päätöksen on sisällettävä lopullinen asiaratkaisu, jotta se voidaan panna täytäntöön.
• Viranomaisen antamat neuvot, alustavat suunnitelmapäätökset, lausunnot, ennakkokannanotot tai hallinnollista päätöksentekoa oikeudellisesti sitomattomat sopimukset eivät siten yleensä ole muodollisesti täytäntöönpanokelpoisia. 

Esimerkiksi vastaisuudessa tehtävän kaavapäätöksen sisältöä koskeva maankäyttösopimus tai alustava suunnitelma eivät sisällä kaavan sisällön lopullista ja sitovaa ratkaisua. Sopimus- tai suunnitelmapäätöstä ei sellaisenaan voida panna täytäntöön kaavan sisällön osalta, koska asiaa ei sillä oleratkaistu lopullisesti.

KHO 1995 A 38: Kaupungin ja yhtiön välisellä kaavoitussopimuksella ei voitu oikeudellisesti sitovalla tavalla ratkaista maankäytöllistä suunnittelua. Maankäyttösopimus ei voinut olla esteenä siitä poikkeavan kaavan vahvistamiselle.

Täytäntöönpanokelpoisuus puuttuu myös sellaisilta hallintopäätöksiltä, joilla ei yksipuolisesti
voida ratkaista tietyn oikeussuhteen sisältöä. Viranomainen ei esimerkiksi voi yksipuolisesti
sitovalla tavalla velvoittaa ketään korvauksen suorittamiseen tai myöntämänsä
avustuksen takaisin maksamiseen, ellei sillä ole asianmukaisesti määriteltyä toimivaltaa
tällaisen velvollisuuden määräämiseen.

KHO 1987 A 9: Lääninhallituksen päätös, jolla oli velvoitettu tuensaaja maksamaan takaisin investointiavustus, ei ollut sitova ratkaisu tuensaajan takaisinmaksuvelvollisuutta, vaan kysymys valtion oikeudesta saada avustus takaisin voitiin saattaa hallintoriitana hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Yleensä hallintopäätös tulee sekä päätöksen tehnyttä viranomaista että asianosaista sitovaksi vasta, kun se on annettu tälle tiedoksi. Päätöksen tiedoksianto on siten ajallisesti
ratkaiseva täytäntöönpanon vähimmäisedellytys. Esimerkiksi edunsuovan hallintopäätöksen
täytäntöönpano voi tapahtua ja usein tapahtuukin samalla kun annetaan tiedoksi
myönnetyn edun määrä. Eräitä tärkeitä hallintopäätöstyyppejä, kuten hallinnollisia
normeja ja yleistoimia, ei kuitenkaan anneta tiedoksi henkilökohtaisesti jokaiselle niiden
velvoituspiirin kuuluvalle. Määräykset sen sijaan julkaistaan viranomaisen määräyskokoelmassa ja yleistoimet tulevat yleensä voimaan julkipanon jälkeen.

Päätöksestä tehty valitus voi estää tai siirtää täytäntöönpanon. Tämän vuoksi päätöksen lainvoimaisuus on usein täytäntöönpanon lisäedellytyksenä, joskaan se ei aina ole täytäntöönpanon välttämätön edellytys. Muutoksenhaun kohteena oleva hallintopäätös
voidaan toteuttaa päätöstä koskevan hallintoprosessin vireilläolosta huolimatta laissa
määritellyin edellytyksin (HLL 31-32 §; KuntaL 98 §). Valituksen vaikutukset voivat myös
erilaisissa käytännön tilanteissa ja eri päätösten osalta vaihdella olennaisesti.

7.3 Täytäntöönpanokeinot

• Velvoitteen, kiellon tai rajoituksen sisältävän hallintopäätöksen toteuttaminen ei vaadi varsinaisia täytäntöönpanotoimia, jos asianosainen noudattaa päätöstä vapaaehtoisesti.
• Suurin osa velvoittavista hallintopäätöksistä toteutuu ongelmitta. 
• Tarvittaessa viranomaisilla kuitenkin on käytettävissä myös erityisiä hallinnollisia seuraamuksia, joilla päätöksen toteuttamista voidaan tehostaa. 
• Varsinaisen täytäntöönpanokeinon valinta riippuu lähinnä päätöksen sisällöstä ja päätöksen kohteen menettelystä.
   

Täytäntöönpanokeinot voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1. hallinnollisen seuraamuksen uhka, 
2. voimakeinot ja 
3. ulosotto. 

Hallintolain 67 §:n mukaan viranomainen voi tehostaa antamaansa kieltoa, velvoitetta tai vaatimusta uhkasakolla, teettämisuhalla tai keskeyttämisuhalla tai muulla hallinnollisella seuraamuksella. Näiden hallinnollisten seuraamusten käyttämistä säännellään tarkemmin uhkasakkolaissa 1113/1990. Finlex. (16.2.2018). Niitä voidaan käyttää myös asian käsittelyn ollessa vireillä esimerkiksi katselmuksen tai tarkastuksen yhteydessä.=>

• Jos hallinnollisen seuraamuksen uhka ei tehoa, voidaan turvautua myös voimakeinoihin. Hallinnollisia voimakeinoja voidaan käyttää myös eräissä lainsäädännön erikseen määrittelemissä tilanteissa täytäntöönpanon turvaamiseksi. 
• Voimakeinot kohdistetaan suoraan päätöksen kohteena olevaan henkilöön tai omaisuuteen. 
• Välitöntä hallintopakkoa voidaan eräissä tilanteissa käyttää myös itsenäisesti, ilman täytäntöönpantavaa hallintopäätöstä. Tällaista hallintopakkoa voi sisältyä esimerkiksi poliisin toimintaan yleisen järjestyksen palauttamiseksi. (Mäenpää 2008, 252.)

Lähteet ja lukemisto

Hallintolaki 6.6.2003/434. Finlex. (16.5.2017).

Kuntalaki 410/2015. Finlex. (31.1.2018). 

Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999. Finlex. (31.1.2018).
 

Mäenpää, Olli. (2008). Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet. EDILEX. https://www.edilex.fi/kirjat/7456. (16.5.2017).
Mäenpää, Olli. (2008). Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet. EDILEX. https://www.edilex.fi/kirjat/7456. (16.5.2017).
 

Suomen perustuslaki 731/1999. Finlex. (31.1.2018). 

Tulokas, M. (2013). Korkeimman oikeuden tuomioiden prejudikaattimerkitys ja tuomioiden perustelut .  Korkein oikeus. (16.2.2018). 

Edit

6.4.2022 20/735
7.4.2021 20 min (11 h 55 min=715)
16.2.2018 7 h (11.35)
1.2.2018 2 h  (4.35)

31.1.2018 2 h 

16.5. 2018 0.35 h