Skip to main content

Julkaisutoiminta on lähtenyt mukavasti vauhtiin

 


 Kuva Margit Mannila


Tervehdin ilolla VAMK:n Energiaa-verkkolehteä, joka aloitti toimintansa menneenä vuonna (2020). Ensimmäinen kirjoitukseni oli otsikolla Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö Vaasan ammattikorkeakoulussa. Käsittelin kirjoituksessa opinnäytetyöohjeen pohjalta päiväkirjamuotoista opinnäytetyötä, joka on varsin käypä vaihtoehto henkilölle, joka on töissä ja joka haluaa konkreettisesti ottaa haltuun käytännön työtehtäviinsä liittyvän teorian.

 

Toinen kirjoitukseni julkaistiin tammikuussa 2021. Se on otsikoitu Muuttuvat oppimisympäristöt. Sivuan kirjoituksessani  digiloikkaa, joka on tapahtunut hetkessä pandemian kurittaessa maailmaa. Opettajien huikea resilienssi ja muutoskyky kautta maailman on ollut hieno kokemus. Samoin se, että vaikka on haasteita, on aina myös mahdollisuus tehdä asioita uudella tavalla ja oppia.

 

Kolmannessa kirjoituksessa käsittelin hyvää tieteellistä käytäntöä. Kirjoitus on otsikoitu Hyvä tieteellinen käytäntö kirjallisissa tehtävissä ja tutkimuksessa.  Kirjotus syntyi luennonvalmistelun sivutuotteena, kun TENK-yhteyshenkilön roolissa minulla oli mahdollisuus puhua aiheesta kollegoilleni.

Neljännessä kirjoituksessani keskityn muuttuviin työmarkkinoihin ja tulokulmani aiheeseen liittyi prekarisaatioon. Otsikoin kirjoitukseni Prekarisaatio ja alustatalous -yrittäjä vasten parempaa tietoaan.  Alustatalous nimittäin on ilmiönä tavattoman kiinnostava. Säädökset, kuten yleensä, laahaavat hieman jäljessä ja käytännössä alustaa ansainnassa hyödyntävä törmää todennäköisesti tilanteeseen, jossa verottaja tulkitsee hänet yrittäjäksi. Se voi tulla erittäin ikävänä yllätyksenä.

 



Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...

Itsensä johtaminen

  Alkuperäinen teksti julkaistu SeAMK-verkkolehdessä 10.8.2022. Kategoria: 2022 , TKI , Yrittäjyys ja kasvu   Itsensä johtaminen on ymmärrystä oman elämän vastuusta, vallasta ja käytännön toteuttamisesta. Mitä enemmän kykenee tunnistamaan vastuutaan elämän valintojen suhteen, sen enemmän saa käytännössä valtaa toteuttaa valintojaan. (Gustafsberg 2014, 155.) Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä tässä(kin) asiassa. Gustafberg (2014, 155) kirjoittaa, että vastuu on itsellä. Vastuu siitä, millaista elämää elää, miten kokee asiat, miten ajattelee ja tuntee. Näin siksi, että me ihmiset annamme itse merkityksen asioille, ilmiöille ja tapahtumille. Päätäntävalta on ainoastaan meillä itsellämme oman elämämme suhteen. Kukaan toinen ei voi rakentaa sisäistä maailmaa puolestamme. Kukaan toinen ei ajattele meidän ajatuksiamme. Kun oivallamme, että meillä...