Koulukiusaaminen korkeakoulussa

Kuvat Margit Mannila

Koulukiusaaminen korkeakoulussa

Toimiessani ryhmänohjaana korkeakouluympäristössä, en ole voinut näiden vuosien aikana välttyä törmäämästä ilmiöön nimeltä koulukiusaaminen. Korkeakoulu ei siis ole kiusaamisesta vapaa ympäristö.  Ja miksi olisi? Se on ihmisten muodostama yhteisö ja aina kun erilaiset ihmiset ovat kosketuksissa se ei ole pelkästään auvoista yhteiseloa. 

Kristiina Lappalainen, Matti Meriläinen, Helena Puhakka & Hanna-Maija Sinkkonen (2011)   viittaavat kirjoittamansa tutkimusartikkelinsa alussa Coleyshawin (2010) tutkimukseen, jonka mukaan kiusaamisen tutkiminen ei ole ollut yliopistojen omissa eikä tutkimuksen rahoittajien intresseissä. Kun kiusaamista näyttää ilmenevän sekä koulutus- että työpaikoilla, on oletettavaa, ettei yliopistokaan ole kiusaamisesta vapaa ympäristö. Kiusataanko yliopistossakin?, kysyvät tutkijat.

Lappalainen, Meriläinen, Puhakka & Sinkkonen (2011) selvittävät artikkelissaan yliopisto-opiskelijoiden kiusaamista. Heidän saamiensa tulosten mukaan viisi prosenttia yliopisto-opiskelijoista on kokenut kiusaamista. Kiusaaminen on ollut luonteeltaan epäsuoraa julkista kiusaamista tai suoraa verbaalista kiusaamista. Se on yleensä liittynyt opiskelutilanteisiin tai yleisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja kiusaajana on useimmiten ollut toinen opiskelija, mutta lähes yhtä usein kiusaajaksi on koettu opettaja. Minkä verran kiusaamista esiintyy? Millaista kiusaaminen on yliopistolla ja miten yliopisto-opiskelijat toimivat kiusaamistilanteissa? Tutkimuksen tulokset perustuvat 2805 opiskelijan vastauksiin, vastausprosentti oli 27. Tilastollisten analyysien käytön kannalta vastanneiden kokonaismäärä on riittävä. vapaata aluetta. Tutkijat toteavat, että aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että kiusaamisen kokeminen saattaa lisätä riskiä sekä psyykkisiin ja sosiaalisiin että hyvinvointiin liittyviin ongelmiin myöhemmässä elämässä ja kiusatun tai kiusaajan roolit voivat kulkea mukana koko elämän siirryttäessä kouluasteelta toiselle jopa työelämään saakka. Ja miksi eivät siirtyisi. Jos ihminen oppii toimimaan tietyllä tavalla, hän todennäköisesti toimii tai pyrkii  juuri samalla tavalla, jolla hän kokee saaneesa aikaan itselleen mieluisia tuloksia. Palaan tähän näkökulmaan vielä myöhemmin tekstissäni. 

 

Täysi-ikäinen koulukiusaaja on rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan

Helsingin Sanomissa Juho Tyyppö (2016) aloittaa artikkelinsa luettelolla, jossa ovat mm. seuraavat sanat: nolaamista, solvaamista, syrjimistä, uhkailua. Itse voin lisätä siihen, opettajan näkökulmasta, mitätöintiä, valehtelemista, kuiskuttelua, jättämistä toistuvasti ja tietoisesti ryhmän ulkopuolelle, erilaisia "unohtamisia" esimerkiksi whatsapp -ryhmästä jne. Tällaista on siis koulukiusaaminen, jonka uhriksi sadat, ehkä tuhannetkin suomalaiset joutuvat joka päivä. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa: siis paikoissa, joissa kaikki opiskelijat ovat jo aikuisia. Ja se, minkä aikuisiän saavuttanut koulukiusaaja tuntuu unohtavan, hän on myös rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan, toisin kuin  alakoulussa olevat lajitoverinsa.

"Roosan" tarina tukee edellistä: Roosa kertoo, että hänen kiusaajansa yksinkertaisesti näyttivät, etteivät pidä häntä yhtään minään. – He eivät puhuneet kanssani, huomioineet minua kun teimme ryhmätyötä, kuunnelleet mielipiteitäni, tai edes katsoneet silmiini. Korkeakoulukiusaaminen on vaiettu aihe ja melko tuntematon käsite suurelle osalle ihmisistä. Ala- ja yläasteella, lukiossa, työpaikoilla sekä jopa päiväkodeissa kiusaamisesta vielä puhutaan aktiivisesti, mutta siihen se useimmiten jää. (Hänninen 2016.) Oikeastaan on aika mielenkiintoista, että korkeakoulumaailmassa tapahtuma kiusaaminen on jäänyt keskustelun ulkopuolelle.

Linda Brandt (2016) aloittaa blogikirjoituksensa pienellä tarinalla:"Koulukiusaaminen on vakavassa muodossaan väkivaltaa, jolla on kauaskantoiset heijastukset henkilön koko elämänkulkuun. Eräs opettaja demonstroi koulukiusaamisen pitkäaikaisia vaikutuksia ottamalla esiin kaksi omenaa. Toisen omenan hän antoi luokkaan oppilaille, jotta he saisivat heitellä sitä ympäriinsä. Omena sai kolhuja, mutta ulkoa se näytti aivan samanlaiselta kuin aikaisemmin. Lopuksi opettaja halkaisi omenat. Toinen omena oli sisältä sileä ja toinen tummunut. Koulukiusaaminen vaikuttaa uhriinsa samoin; ulospäin saattaa näyttää ehjältä, mutta koulukiusaamisen syvät vauriot ovat sisälläpäin. Työstämällä vauriot arpeutuvat. Nämä arvet eivät kuitenkaan poistu välttämättä koskaan. Koulukiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat siis pahimmassa tapauksessa elinikäiset." (Brandt 2016.)  Brandtin kertoma tarina on oivallinen, sillä se havinnollistaa  ilmiön ytimen. Kärsimys ei näy ulospäin ja sitten kun se näkyy ollaan yleensä jo aivan liian pitkällä.

Mitä kiusaaminen on?

Tutkijakoulutettava Sini Tuikka (2013) tiivistää kiusaamisen neljään kohtaan

• Kiusaaminen on aggressiivista käyttäytymistä ja toisen osapuolen (tarkoituksellista) vahingoittamista
• Kiusaaminen on toistuvaa ja sitä tapahtuu pidemmän ajanjakson kuluessa
• Kiusaajan ja kiusaamisen kohteen välillä vallitsee sellainen vallan epätasapaino, jonka vuoksi kiusattu kokee, ettei hän pysty puolustautumaan ja vaikuttamaan tilanteeseensa toivomallaan tavalla
• Kiusaaminen heikentää kiusatun psykofyysistä hyvinvointia  (Tuikka 2013).

Tuikka (2013) jatkaa määrittelyä, joista kovin tuttuja ovat nämä kaikki kohdat opettajana. Näitä tapahtuu päivittäin. Ehkä akateeminen vapaus on ymmärretty väärin.

Katri Koskinen (2015) haastattelema Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmajohtaja Marie Rautava toteaa, että poikien tapa kiusata on suoraviivaisempaa: sanallista, kuten nimittelyä. Fyysistä, kuten tönimistä. Vastaavasti tytöillä kiusaaminen on hienovaraisempaa: juoruillaan, lähetellään ikäviä kännykkäkuvia tai levitetään ikäviä huhuja tai sitten jätetään ryhmän ulkopuolelle niin, että toista kohdellaan kuin ilmaa. Tähän juttuun on haastateltu myös kasvatustieteiden tohtori Päivi Hamarusta (Koskinen 2015), jonka ajatuksiin palaan myöhemmin.


YLE Akuutissa Tiia Väreen haastattelema akatemiatutkija Christina Salmivalli  (2003) analysoi kiusaamista ja toteaa, että kiusaaminen on systemaattista eli toistuvasti tapahtuvaa vallan tai voiman väärinkäyttöä. Keskeistä siinä on se, että toistuvasti yhdelle ja samalle lapselle aiheutetaan pahaa mieltä ja se voi tietysti tapahtua hyvin monin eri keinoin.

- Läheskään aina ei ole kyse fyysisestä väkivallasta, vaan kiusaaminen voi olla paljon hienovaraisempaa.Mutta oleellista siinä on se, että kiusaaja on jollain lailla ylivertaisessa asemassa kiusattuun nähden: hänellä on enemmän voimaa tai valtaa tai ehkä isompi porukka takana tai joitain tällaisia ominaisuuksia, joiden avulla hän saa yliotteen kiusatusta.

- Se ei silti tarkoita, etteikö tällainen olisi vakavaa ja traumaattista uhrin kannalta juuri sen takia, että se on toistuvaa.Siinä ei ole kyse mistään huulenheitosta, mistä jokainen lapsi tai nuori saa varmaan porukassa osansa, vaan siinä on kysymys todella siitä, että yksi ja sama henkilö on pilkanteon kohteena päivästä toiseen ja on selkeästi alakynnessä siinä tilanteessa. (Väre 2003.) (6.12.2016).

Salmivalli (2003) korostaa sivusta seuraajien roolia ja vastuuta.  Hän toteaakin, että vaikka asennetasolla suurin osa koululaisista ei hyväksy kiusaamista ja ajattelee, että se on ikävä juttu ja että olisi kiva päästä siitä kokonaan eroon, mutta sitten käytännön tasolla he tulevat kuitenkin toimineeksi sillä tavalla, että he rohkaisevatkin sitä kiusaajaa. (Väre 2003.)

Päivi Hamarus (2006) tarkastelee väitöskirjassaan koulukiusaamista eri näkökulmista. Hamarus (2006, 50)  toteaa, että hänen omassa tutkimuksessaan eri kiusaamisen muodot asettuvat sille prosessin jatkumolle, joka tietyllä aikavälillä kehittyy kiusaamiseksi ja saa voimakkuudeltaa erilaisa muotoja tai eiintyy tietynlaisena kiusaamisena. (Hamarus 2006, 50.) Hamaruksen väitöskirjaan kannattaa tutustua.

Mitä kiusaaminen on korkekoulussa?

• Kiusaaminen korkeakoulussa (esim. Lampman, Phelps, Bancroft & Beneke 2008)

• Opetustilanteen häiritseminen, esim. toistuva myöhästely, luennolla nukkuminen, kännykkään puhuminen, asiaton keskeyttäminen tai muu epäkunnioittava käyttäytyminen, opettajan osaamisen ja asiantuntemuksen julkinen kyseenalaistaminen

• Opetuskäytänteiden loukkaava kritisointi, esim. perusteeton vaatimus saadun arvosanan muuttamisesta, tehtävien helpottamisen vaatiminen, loukkaavasti esitetty palaute annetusta arvosanasta

• Verbaalinen loukkaaminen, esim. uhkailu, huutaminen, ulkonäön kommentointi

• Sukupuolinen häirintä (Tuikka 2013.)

 Kuvan lähde https://thecord.ca/wp-content/uploads/2012/11/L-N-Bullying-Taylor.jpg (6.12.2016).

Korkeakoulukiusaamiseen on havahduttu vasta lähiaikoina

Koulukiusaamisesta on puhuttu ja siihen on etsitty ratkaisuja kymmenien vuosien ajan. Työpaikkakiusaamistakin on tutkittu usein, ja uutisotsikoihin se nousee aika ajoin. Korkeakoulussa tapahtuva kiusaaminen on asia, johon on herätty vasta aivan viime vuosina. Sitä on tutkittu hyvin vähän missään päin maailmaa. Tyyppö (2016) toteaa, että Suomessa asiaa, siis korkeakoulukiusaamista,  tutkittiin ensimmäisen kerran laajemmin vasta vuonna 2008.

Oma haasteensa on kiusaamisen tunnistaminen korkeakoulumaailmassa, sillä koulujen opettajat ja muu henkilökunta ovat huomattavasti vähemmän opiskelijoiden kanssa tekemisissä kuin peruskoulussa, toteaa Tyyppö. Allekirjoitan tämän täysin. Opiskelijoita on ryhmässä n. 80 ja ryhmänohjaajan henkilökohtaiset ryhmät ovat suuruudeltaan n. 40-50 henkilön suuruisia. Ryhmänohjaajan tehtävä on opastaa yhdessä muun henkilökunnan kanssa opiskelijaa toimimaan korkeakouluympäristössä (ilmoittautumaan kursseille, tiedonhakua, työvälineiden käyttöä jne.) Opiskelijat lintsaavat mielellään heidän mielestään "turhilta" tunneilta esim. turvallisuus koulutuksesta, oppilaitospastorin vierailusta jne. Nämä ns. "turhat" tunnit ja turhat ihmiset, kuten nyt vaikka oppilaitospastori voisivat olla juuri niitä henkilöitä, joilla olisi mahdollisuus kuunnella ja antaa tukea uudessa ja haastavassa elämäntilanteessa.

Käytännössä ensimmäisen vuoden ryhmänohjaaja ei opi todella tuntemaan ryhmäänsä. Aikaresurssia varataan 2*20 min/opiskelija + ns. ryhmänohjaajan tunnit, joilla käsitellään koulun käytäntöjä. Kun opetus tapahtuu ylisuurissa ryhmissä ei myöskään opiskelijan pahanolon huomaamiselle jää riittävästi mahdollisuutta.

Mikkelin ammattikorkeakolulussa Anu Kettunen ja Jenny Mielonen (2015) tekivät opinnäytetyönsä otsikolla: Koulukiusaamisen ilmeneminen Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Tässä opinnäytetyössä tekijät lähestyivät aihetta seuraavien kysymysten avulla:
1. Kuinka paljon kiusaamista esiintyy Mikkelin ammattikorkeakoulussa?
2. Millaista kiusaamista esiintyy?
3. Miten kiusaamisen jatkumo on havaittavissa?
4. Miten kiusaamista voitaisiin ehkäistä?
5. Kuinka kiusaamiseen tulisi puuttua? (Kettunen & Mielonen 2015, 2.)

Korkeakoulumaailma on kova paikka kotoa vieraalle paikkakunnalle muuttavalle nuorelle, joka asuu ensimmäistä kertaa pois kotoa äidin täyden palvelun hotellin palvelujen ulottumattomissa. Pitäisi ottaa oma arki haltuun ruoanlaittoineen, siivoamiseneen, pyykinpesuineen. Sitten pitäisi tehdä läksyt, käydä koulussa ja viettää opiskelijaelämää. Se voi tuntua vieraalta ja vastenmieliseltä. Jos siihen ei osallistu saattaa helposti jäädä ryhmässä sivustakatsojaksi. Jos viina ei maistu tai siihen ei ole tottunut, saattaa löytää itsensä jonkinasteisen deliriumin (alkoholipsykoosin) kourista jo aika nopeastikin käytön aloittamisesta. Ei ihmistä ole tarkoitettu juomaan litratolkulla alkoholia viikossa. Psykiatrian erikoislääkäri Rauno Mäkelä (2006) toteaa, että delirium-tila kehittyy juomisen päättymisen jälkeen, usein toisena tai kolmantena alkoholittomana päivänä ja kestää muutamia vuorokausia. Joskus juomajakson aikanakin voi kehittyä ns. päihtymysdelirium. Deliriumin syy on aivosolujen ja koko hermoston toimintahäiriö, jonka on aiheuttanut runsas juominen ja sen äkillinen loppuminen.

Kiusaaminen ei lopu

Kiusaamista on, ja tulee aina olemaan, siellä missä erilaiset ihmiset työskentelevät, opiskelevat tai harrastavat yhdessä. Näin ei pitäisi olla, mutta näin vain valitettavasti on. Silti kiusaamista ei mielestäni pidä hyväksyä, vaan se tulee tehdä näkyväksi. Voi olla että kiusattu pääsisi helpommalla, jos hän vain jaksaisi kestää, mutta mielestäni hänen ei tarvitse kestää. Jokaisella on oikeus opiskella turvallisessa ja kannustavassa oppimisympäristössä. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Jokaisen opiskelijan tulee kantaa vastuunsa siitä, miten kohtelee toista ihmistä. 

Tyyppö (2016) kirjoittaa, että Suomea koskevat tiedot perustuvat vuoden 2012 terveystutkimukseen, jonka mukaan 5,3 prosenttia suomalaisista korkeakouluopiskelijoista sanoo kohdanneensa kiusaamista. Kyselyyn on osallistunut noin 4 400 opiskelijaa. Kaikkiaan Suomessa on satoja tuhansia ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijaa – voidaan siis puhua merkittävästä määrästä. Tämä oli itselleni todella pysähdyttävä luku. 5,3 % 4400:sta.

Pörhölän (2010) tutkimuksista käy ilmi, että Kiusaaminen ammattikorkeakoulussa yleisempää kuin yliopistossa; sekä kiusaaminen että kiusatuksi tuleminen Eniten kiusaamista kokivat ammattikorkeakoulussa opiskelevat naiset (7,5 %). (Pörhölä 2010). Kiusaamiseen puuttumisen malleja ei ole vielä kehitetty korkeakouluympäristöön, toteaa Heikki Isotalon (2009) haastattelema Pörhölä Turun ylioppilaslehdessä (Isotalo 2009).

Roolit pitkäkestoisia ja pysyviä

Se, mikä ei minua henkilökohtaisesti yllätä ollenkaan on seuraava: "Yksi kiusaamistutkimusten huolestuttavimmista piirteistä on se, että kiusaajan ja kiusatun ”roolit” vaikuttavat periytyvän kouluasteilta toiselle." Tyyppö (2016) siteeraa kirjoituksessaan Pörhölää, jonka mukaan noin puolet niistä opiskelijoista, joita kiusattiin korkeakouluissa, kertoivat kyselyssä tulleensa kiusatuiksi jo peruskoulussa. Se ei valitettavasti yllätä ollenkaan, että jopa yli puolet korkeakouluopiskelijoista, jotka kertoivat kiusaavansa toisia, myönsivät kiusanneensa jo peruskoulussa. Mielestäni tämä on täysin itsestään selvää: jos lapsi oppii jo varhaisvaiheessa toimimaan niin, että hän kiusaa muita, on tavasta vaikea päästä esiin aikuisenakaan. Sama mentaliteetti jatkuu ja koulukiusaaminen muuttuu työpaikkakiusaamiseksi.

Tyyppö (2016) kirjoittaa, että myös kansainväliset tutkimukset tukevat  Pörhölän mukaan havaintoa että nämä roolit voivat olla pitkäkestoisia ja pysyviä. Ne saattavat jatkua työelämään asti. Tyyppö (2016) pohtii, että miksi näin tapahtuu? Siihen on tietysti monta selitystä. Tyypön haastattelemalla Pörhölällä on ainakin yksi: vertaisyhteisöön kiinnittymisen teoria. Teorian mukaan kiusaaja oppii jo varhaislapsuudessa toimintamallin, jossa uudessa yhteisössä – oli se sitten opiskelu- tai työporukka – lunastetaan paikka ottamalla niskalenkki toisista. ”Nämä ihmiset ovat omaksuneet ’taistele asemasi puolesta’ -asenteen. Että oman paikan saaminen ryhmässä on jatkuvaa kilpailua ja kamppailua. Mihinkäs se asenne häviäisi aikuisenakaan.”

”Kiusatut puolestaan omaksuvat ajattelutavan, että heitä ei hyväksytä vertaisryhmään eivätkä he kuulu joukkoon”, Pörhölä toteaa. Entä miltä kiusatusta tuntuu, jos se jatkuu korkeakoulussakin? Ympäristössä, jossa ollaan toisten aikuisten ympäröimänä ja jossa on etukäteen saattanut uskoa olevansa ”turvassa?” Eli vanha sanonta, minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Näin se menee niin hyvässä kuin pahassakin.

Koskinen (2015b) kirjoittaa tekemässään haastattelussa, että kiusaamiskokemuksista voi tulla tulla myös oma käyttövoimansa: ”Vielä minä näytän teille!” Ne eivät tee ihmisestä myöskään täysin rikkinäistä: kokemukset voivat lisätä herkkyyttä ja empatiakykyä muita kohtaan. (Koskinen 2015.)

Sosiaaliset taidot toisen alistamiseen

Kiusaaja on usein sosiaalisesti hyvin älykäs ja valitettavasti hän käyttää tämän kykynsä toisten vahingoittamiseen. Yleensä hän toki kirkkain silmin väittää että ei tosiaankaan ole tehnyt yhtään mitään. Ehkä hän ei olekaan. Taitavimmat nimittäin saavat muut hoitamaan likaisen työn puolestaan, he ainoastaan johtavat tunnepelejä (ks. transaktioanalyysi) ja seuraavat sivusta mitä tapahtuu. He astuvat esiin sitten kun jotakin on tapahtunut ja ovat kovasti huolissaan huonosta ryhmähengestä yms.  

Molempia ohjaa pelko ja epävarmuus?

Voi olla, että olen täysin hakoteillä, mutta valistunut arvaukseni on, että luultavasti sekä kiusattu ja kiusaaja ovat molemmat yhtä pihalla ja peloissaan uudessa tilanteessa, jossa he ovat. Heidän tapansa on vain ratkaista tilanne heille ominaisella ja tutulla tavalla.  Kiusaaja lähestyy tilannetta dominoivasti ja aggressiivisesti, kiusattu väistyy ja alistuu.  (Hyökkäys-puolustus -reaktio.) Molemmat ovat tottuneet toimimaan tavallaan haastavissa tilanteissa. Kun malli on toiminut aina ennenkin, niin sitä luonnollisesti kokeillaan sitten uudessa ympäristössä.

Terveempi sairastuu

Valitettavasti terveemmän yksilön osana on, jos niin pitkälle mennään, sairastua.  Se on traagista ja se on paradoksaalista.

Vaihtoehto ryyppykilpailuille

Kiviojan (2016) haastattelema Pörhölä sanoo, että: "Rohkaisisinkin korkeakouluja järjestämään myös toisen tyyppisiä tilaisuuksia. Kannattaa huomioida, että opiskelijoilla on hyvin erilaiset taustat. Vastuu hyvästä yhteishengestä kuuluu kaikille, niin opettajille kuin opiskelijoille." Olen keskustellut muutamana syksynä opiskelijoiden kanssa vaihtoehtoisista tutustumisjuhlista. Sellaiselle ei ole löytynyt vetäjää ainakaan omassa korkeakoulussani. Mielestäni  vastuu tästä  kuuluu opiskelijajärjestölle, koska he järjestävät bileitä, niin miksi ei sitten vaihtoehtoista toimintaa.  Jolleivat he itse kykene toimimaan tämän asian kanssa kannattaisi pyytää apua vaikkapa sitten Suomen Evankelisluterilaiselta kirkolta tai jotakin järjestöltä, jos kirkko on tähän tarkoitukseen liian uskovaisten paikka.

Lähteet ja lukemisto

Berner, Anna-Sofia. (2010). Joka viidettä yliopisto-opiskelijaa on koulukiusattu yliopistossa. (6.12.2016).

Brandt, Linda. (2016). Koulukiusaaminen on väkivaltaa, jonka kierre on katkaistava. Blogikirjoitus. UusiSuomi. (6.12.2016).

Bullying still a problem at university (2012). The Cord. Wilfrid Laurier University. (6.12.2016). 

Demi/keskustelut/kiusaaminen korkeakoulussa. (6.12.2016).

Hamarus, Päivi 2006. Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House. Väitösk. (PDF.)

Hamarus, Päivi 2008. Koulukiusaaminen. Huomaa, puutu, ehkäise. Helsinki: Kirjapaja.

Henkinen hyvinvointi. Suomen Evankelisluterilainen kirkko. (6.12.2016). 

Hänninen, Sofia. (2016). Korkeakoulussa ei kiusata-tai sitten siitä ei puhuta. Kontrastimedia. (6.12.2016).

Ingervo, S. (2000). Koulukiusaamisen dynamiikkaan kannattaa puuttua ajoissa. Nuorisotutkimus (18) 1/2000. 42-43.

Isotalo, Heikki. (2009). Kiusaamista yliopistomaailmassa. Turun ylioppilaslehti. (6.12.2016). 

Kettunen, Anu &  Mielonen, Jenny. (2015).  Koulukiusaamisen ilmeneminen Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyö Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma. Mikkelin ammattikorkeakoulu. 

Kiusaaminen. Poliisi.fi. (6.12.2016).

Kiusaamiseen työpaikoilla on yhä vaikea puuttua. (2011). Turvallisuusuutiset.fi. (15.3.2017).

Kivelä, Satu. (2017). Kiusaamisessa on kysymys vallasta. Laajakulma. YLE Puhe. (19.1.2017).

Kivimäki, Tarja. (2016).  Edes tekstiviestiä ei saanut lähettää työajalla - kiusaaja vei Kertun terveyden.   Iltalehti. (6.12.2016).

Kivioja, Kreeta-Maria. (2016). Koulukiusattu jää helposti pois korkeakoulun railakkaista tutustumisjuhlista: "Voi olla aika rankka ja raaka kokemus."  YLE/Uutiset. (6.12.2016).

Koskinen, Katri. (2015b). Kärsitkö vieläkin kiusaamisen aiheuttamista traumoista? Näin saat apua.   MTV3. Lifestyle. (6.12.2016).

Koskinen, Katri. (2015). Tyttöjen kiusaamistapaa  on usein vaikea havaita: Nämä asiat jäävät usein aikuiselta huomaamatta. MTV3. Lifestyle. (6.12.2016).

Lamppu, Sandra & Niemi, Tanja (2012). Kiusaamista korkeakoulussa on vaikea huomata.  Tuima. Haaga-Helian toimittajaopiskelijoiden verkkomedia.   (6.12.2016).


Lappalainen, Kristiina, Meriläinen, Matti  Puhakka, Helena & Sinkkonen, Hanna-Maija. (2011). Kiusataanko yliopistossakin? Nuorisotutkimus 2(2011), 64-80. (6.12.2016).

Myllyoja, Markus. (2011). Kiusaaja saattaa vainota vielä yliopistossakin. Yle/Uutiset. (6.12.2016). 

Mäkelä, Rauno. (2006). Juoppohulluus ja muut alkoholipsykoosit. (6.12.2016). 

Purjo, Timo. (2012). Henkinen pahoinpitely on rikos. Blogikirjoitus. (6.12.2016).

Pörhölä, Maili (2010). Korkeakouluopiskelijoiden kiusaamiskokemukset. Jyväskylän yliopisto. (6.12.2016).

 Salmivalli, Christina. (2005). Kaverien kanssa. Vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys. PS-Kustannus.

Salmivalli, Christina. (2003) Koulukiusaamseen puuttuminen: kohti tehokkaita toimintamalleja. PS-kustannus. Jyväskylä.

Salmivalli, Christina (1998). Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Gaudeamus.

Kaija Seppä, Pekka Heinälä ja Pekka Sillanaukee (1996). Alkoholinkäyttöön liittyvät mielenterveyden häiriöt. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 1996;112(20):1941.(5.12.2016).

Sihvonen, Henna. (2014). Miksi kiusaat? Samok. Blogikirjoitus. (6.12.2016).

Suhonen, Timo. (2016). Koulukiusaaminen on rikos! Savon-Sanomat. (6.12.2016).

Toimintaohje kiusaamisen ehkäisemiseksi korkeakoulussa. Nyyti ry. (6.12.2016).

Tuikka, Sini. (2013). Kiusaaminen ja loukkaava vuorovaikutus oppimistilanteissa. Jyväskylän yliopisto. (6.12.2016).

Tyyppö, Juho (2016). Näin Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kiusataan. Helsingin Sanomat. (5.12.2016). 

Väre, Tiia. (2003). Koulukiusaamiseen löytyy lääkkeet. YLe/Akuutti. (6.12.2016).

(Edit 15.3.2017)