Skip to main content

Posts

Showing posts with the label koulukiusaaminen korkeakoulussa

Koulukiusaaminen korkeakoulussa

Kuvat Margit Mannila Koulukiusaaminen korkeakoulussa Toimiessani ryhmänohjaana korkeakouluympäristössä, en ole voinut näiden vuosien aikana välttyä törmäämästä ilmiöön nimeltä koulukiusaaminen. Korkeakoulu ei siis ole kiusaamisesta vapaa ympäristö.  Ja miksi olisi? Se on ihmisten muodostama yhteisö ja aina kun erilaiset ihmiset ovat kosketuksissa se ei ole pelkästään auvoista yhteiseloa.  Kristiina Lappalainen, Matti Meriläinen, Helena Puhakka & Hanna-Maija Sinkkonen (2011)   viittaavat kirjoittamansa tutkimusartikkelinsa alussa Coleyshawin (2010) tutkimukseen, jonka mukaan kiusaamisen tutkiminen ei ole ollut yliopistojen omissa eikä tutkimuksen rahoittajien intresseissä. Kun kiusaamista näyttää ilmenevän sekä koulutus- että työpaikoilla, on oletettavaa, ettei yliopistokaan ole kiusaamisesta vapaa ympäristö. Kiusataanko yliopistossakin?, kysyvät tutkijat. Lappalainen, Meriläinen, Puhakka & Sinkkonen (2011) selvittävät artikkelissaan yliopisto-...