Viisaat liikkeet- aivojumpalla apua oppimiseen: Tietämisen tapoja

Tutustuin Carla Hannafordin teokseen  Viisaat liikkeet-aivojumpalla apua oppimiseen. Se on julkaistu vuonna 2002 suomeksi ja sen on kustantanut Kehitysvammaliitto ry. Alkuperäinen teos on julkaistu vuonna 1995. Carla Hannaford (1995) Smart Moves, Why Learning Is Not All In Your Head. Atlanta. Great Ocean Publishers.

Carla Haanafordin haastattelu

Teos jakautuu sisällöllisesti kolmeen osaan: 1) Tietämisen tapoja, 2) Viisaat liikkeet ja  3) Oppimisjärjestelmien hoivaaminen ja suojeleminen.

Tietämisen tapoja -otsikon alla on viisi alaotsikkoa, jotka ovat: 1. Oppiminen on koko kehon asia, 2. Hermoverkot - kehityksen moottoritiet, 3) Aistielämykset, 4) Tunteiden osa ja 5) Yhteyksien luominen

Viisaat liikkeet -otsikon alla puolestaan esitellään käytäntö. 6. Liike ja  7. Aivojumppa. Tähän lukuun liittyviä liikesarjoja löytyy kuvina ja teksteinä mm. Internetistä. Olen koonnut aiheesta myös tähän blogiini pienen linkkivaraston oheisiin Brain Gym -nimisen otsikon alle.

Kolmantena pääotsikkona on Oppimisjärjestelmien hoivaaminen ja suojeleminen. Sen kahdeksan lukua ovat:

8. Mikä menee vikaan?; 9. Aivojen perustarpeet: vesi ja happi; 10. Aivojen perustarpeet: ravinto; 11. Vestibularijärjestelmä ja oppimisvaikeudet; 12. Hyökkäys vai pako - stressin vaikutus oppimiseen; 13. Epäopetus ja nimittelyleikki; 14. Lääkeaineet ja ylivilkkaus ja 15. Malleja muualta maailmasta.

Referoin kirjaa kolmessa postauksessa, joista tämä on ensimmäinen ja käsittelen tässä kirjan ensimmäistä päälukua, joka on otsikoitu siis: Oppiminen on koko kehon asia. Siinä esitetään kirjan sisältö ja Hannafordin henkilökohtainen kiinnostus liikkeen merkityksestä oppimisprosessissa. Kirjoittaja kertoo sen syntyneen, kun hän havaitsi, kuinka upeasti oppimishäiriöiset lapset kehittyivät liikkeiden avulla.  Hän kertoo 10-vuotiaan Amyn tarinan, joka on saanut fyysisen väkivallan seurauksena aivovamman ollessaan vain kuusiviikkoinen. Sen seurauksena hänen puheensa oli harhailevaa, sanat yksitavuisia ja hänen sanomisissaan ei ollut juurikaan järkeä. Äitinsä ja isäpuolensa tuella hänestä on tullut, Hannafordin mukaan, lämmin ja innokas lapsi. Kun Amy teki aivojumppaliikkeitä ja hänen älylliset kykynsä paranivat, mutta samalla myös hänen muut kykynsä paranivat. (Hannaford 2002, 8-11). Luvussa todetaan, että aistimukset, liikkeet, tunteet ja aivojen molempien puoliskojen yhteiset toiminnot perustuvat kehoon. Inhimillisiä ominaisuuksia, jotka ajtuksisamme yhdistämme mieleemme, ei voi olla kehosta irrallaan. Ajattelu ja oppiminen eivät tapahdu vain aivoissa, vaan keholla on olennainen osa kaikissa älyllisissä toiminnoissa. Aistit kertovat aivoillemme ympäristöstämme ja näin saamamme tiedon perusteella ymmärrämme maailmaa ja avaamme itsellemme uusia mahdollisuuksia. (Hannaford 2002, 6.)

2 Hermoverkot -kehityksen moottoritiet

Luku alkaa  Norman Cousinsin nimissä olevalla ajatelmalla: Ihmismielen kehitys on suuri seikkailu, monin tavoin koko maailman suurin seikkailu.

Hermojen muutautumiskyky on hermoston luontainen ja olennainen piirre, jonka ansioista me pystymme oppimaan sekä sopeutumaan vammoihin eli oppimaan uudestaan. Ajatus jonka Hannaford (2002, 12) esittää, että hermosto on dynaamisesti muuttuva, itseohjautuva järjestelmä, sitä varten ei ole olemassa mitään lopullista eikä se ole koskaan staattisessa tilassa, on mielestäni kiehtova. Muuntautuvuutensa ansiosta hermostomme kasvu- ja muutosmahdollisuudet ovat valtaisat. Jos hermosolut vahingoittuvat, toiset hermosolut voivat ottaa hoitaakseen menetettyjen solujen toiminnot. 

Hannaford (2002, 13) toteaa että kertomus hermojen paranemisesta on pohjinmiltaan myös oppimisen tarina. Meillä on pohjinmiltaan periaatteessa samat valtavat kehitysmahdollisuudet. Opimme ollessamme kannssakäymiseissä ympäröivän maailman kanssa.

Useimmat hermoradat kehittyvät ärsykkeiden ja kokemuksen kautta, joita saamme vuorovaikutuksesta ympäristömme kanssa. Tämä pätee etenkin sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat avoimia kokemaan uusia ajatuksia ja ennennäkemättömiä tilanteita. Älyllinen aktiivusuus synnyttää lisää aivokudosta, joka korvaa mahdollisesti  vaurioituneen kudoksen. Mitä kovemmin ihminen käyttää aivojaan, sitä enemmän ne kasvavat. Esim. PET-kuvaukset osoittavat, että halvauspotilas saattaa toipua niissäkin tapauksissa, kun vahingoittuneen alueen hermosolut ovat vaurioituneet lopullisesti, sillä aivot luovat itse yhteyksiä menetettyjen tilalle. Ne voivat siirtää vastuun tietystä tehtävästä aivojen yhdeltä alueelta toiselle. Hermoston monimuotoisuus ja hienon hieno järjestys näyttävät meille parantumisen ja elinikäisen oppimisen mahdollisuudet. (Hannaford 2002, 19-20.)

3 Aistielämykset

 Oppiminen on elämys. Kaikki muu on silkkaa informaatiota. -Albert Einstein

Ajatukset, luovuus ja oppiminen kumpuavat kokemuksista. Kun koemme asioita keräämme tietoa ja luomme hermoverkostot, joiden kautta pystymme käyttämään keräämäämme tietoa niin, että ymmärrämme paremmin sekä maailmaa, että sitä, miten siinä voi menestyä. Aistielimemme ovat niin ratkaisevia oppimisen kannalta, että ne alkavat kehittyä jo ennen syntymää. Aistielämyksistä peräisi olevat mielikuvat ovat ajattelun ja luovuuden rakennusainetta. Opimme uutta, kun uudet aistielämykset muuntavat ja muuttavat mielikuviamme maailmasta ja itsestämme yhä monimutkaisemmiksi. Tähän tehtävään osallistuu koko kehomme. (Hannaford 2002, 21-23.)

Kosketuksella on merkittävä rooli oppimisessa. Käytännön kokemukset tai käsin koskettelu oppimisen yhteydessä lisäävät oppimistehoa suuresti. Aina kun kosketusaisti yhdistetään muihin aisteihin, suurempi osa aivoista aktivoituu, minkä vuosi hermoverkoista tulee monimutkaisempia ja käytetävissä on enemmän oppimiskapasiteettia Hannaford toteaa kosketuksen oleman vahva käyttäytymisen ja oppimisen ankkuri. Hän sanoo, että jos lasta koskettaa kevyesti  olkapäähän hänen lukiessaan, aivot yhdistävät kannustavan kosketuken lukemiseen ja positiivinen kokemus ankkuroituu mieleen. Hannaford jatkaa ja sanoo ymmärtävänsä, että yhteiskunnassamme pelätään epäasianmukaisia kosketuksia, mikä johtaa siihen, että vältämme koskettamaista enemmän kuin koskaan. Siksi on hänen mukaansa aika oppia uudelleen asianmukainen, kannustava kosketus ja antaa sille arvo, jonka se ansaitsee kehityksen ja oppimisen edistäjänä. (Hannaford 2002, 31.)

Proprioseptio eli kehon tietoisuus itsestään tilan suhteen on yksi merkittävimmistä tietämisen tavoistamme. Lihaksissamme on proprioseptoreita aistimassa lihaksen venymistä. Nämä venytysreseptorit kertovat meille taukoamatta kaiken asennostamme ja antavat palautteen, jota tarvitsemme liikkuaksemme ja säilyttääksemme tasapainomme. (Kasvupyrähdyksiä seuraa kömpleyys-> kuilu kasvun ja sen välillä, mitä proprioseptorit tietävät kehon asemasta tilan suhteen.) (Hannaford 2002, 32-33.)

4 Tunteiden osa

Tutkimukseni on vakuuttanut minut siitä, että tunteet ovat välttämättömiä ajattelulle. Epäilen peräti, ettei ihmiskunta kärsi loogisen pätevyyden puutteesta vaan ennemminkin logiikan tarvitsemia tietoja antavien tunteiden puutteesta.
- Antonio R. Damasio

Hannaford (2002, 39) toteaa, että monet meistä uskovat tunteiden olevan ajattelun vastakohta. Käsitys, että paras ajattelu tapahtuu järjen viileässä ja kirkkaassa valossa ja kaukana tunteiden aiheuttamasta häiriöstä on vanha, ystävämme Platon, Kant ja Descateskin ovat ajatelleet niin. Ihmiset erottavat ajatukset ja tunteet toisistaan kuten keho ja mieli erotetaan. Keho, ajatukset ja tunteet ovat kietoutuneet tiiviisti yhteen monimutkaisissa hermoverkoissa ja ne toimivat yhtenä kokonaisuutena tietojemme lisäämiseksi. Esimerkikis tietokonetutkija David Gelernter sanoo, että tunteet eivät ole ajattelun muoto, eivät yhdenlainen ajattelutapa eivätkä erityinen kognitiivinen bonus, vaan ajattelun perusta. Jos poistamme ajattelusta tunteet jäljelle jää vain lineaaris-looginen ajattelu: tämän hyvin kapean kaistaleen pitämistä ajatteluna on erheellistä. Gelernterin mukaan tunteet joita ei voi erottaa ajatuksista ovat myös kietoutuneet fyysisiin tiloihin. Ruumiillinen tila on hänen mukaansa osa tunteita, ruokkii niitä ja auttaa määrittelemään ne ja siitä seuraa, että ihminen ei viime kädessä ajattele vain aivoillaan vaan sekä aivoillaan ja kehollaan.

Gelernterin teorioita tukee tunteiden ja ajattelun yhteyttä koskevien aivotutkimuksen tulva. Antonio Damasio on  tutkimusryhmänsä kanssa osoittanut, että kun tunteet ja keho eristetään kognitiivisista toiminnoista, järkiperäistä käyttäytymistä tai oppimista ei tapahdu. Tunteiden rooli on Damasion kehittämän teorian mukaan keskeinen. Tunteet antavat hänen mukaansa eloonjäämisen ja sosiaalisen riskin pohjalta ajattelutoiminnolle tiedon suutö, mihin suuntaan kulkea. Suunnitellessamme, laatiessamme strategioita ja järkeillessämme käytämme hyväksemme elinaikanamme keräämäämme ja tallentamaamme tietoa. Esimerkkinä teoksessa on töistä irtisanoutuminen. Kun tällaisen päätöksen aika tulee, vastassamme on kokonainen tulva entisiä kokemuksia ja tulevaisuuden ennusteita, jotka nousevat mieleemme. Näissä kaikissa kokemuksissa on tunnesisältö. Onnistumisen muistot tai uuden työn etsimisen aiheuttama turhautuneisuus herättävät muistoihin liittyvät vaistonvaraiset tunteet.  Damasion mukaan kokemusten merkitseminen tunnearvoilla varmistaa sen, että edistämme ennen kaikkea ruumiillista eloonjäämistämme. Ominaisuudet, jotka ovat meille kehomme reaktioiden mukaan hyväksi tai pahaksi, pystytään muistamaan ja niistä tulee tulosten ennustamisen perusta. Järkeilystrategiamme edistää eloonjäämistämme. Ilman yksilöiden tervettä tunnekehitystä ihmiset eivät sosiaalistuisi riittävästi, ja yhteisön arvot, säännöt ja viisaus häviäisivät. (Hannaford 2002, 39-40, 41-42.)

Elizabeth deBeauport on sanonut sen ytimekkäästi: opetusponnisteluistamme puuttuvat tuntevat aivot. Mielen ja kehon kokonaisuus oppii, kun se kokee ympäröivän maailman oikeassa yhteydessään, suhteessa kaikkeen muuhun, ja kun tunteemme välittävät tämän yhteyden. Oppijan täytyy sitoutua asiaan tunteillaan oppiakseen, ajatellakseen ja luodakseen uutta. Muutoin opetus on vain älyllistä voimistelua. Oppilaat, joiden oppimismotivaation on hyvä ja jotka ovat jo tunteillaan sitoutuneet, oppivat, koska he rakastavat oppimista. Toiset ovat oivaltaneet, että koulutus on tärkeää henkilökohtaiselle onnistumiselle ja sosiaaliselle menestykselle ja heillä on siksi jonkinasteinen tunne- ja eloonjäämissitoumus oppimiseen. Ne joilla ei ole tunnesitoutumusta nykyiseen opetussuunnitelmaan ja jotka eivät osaa arvostaa sen sovelluksia omassa elämässän, epäonnistuvat koulussa surkeasti. Koulutuksesta tulisi tehokkaampaa, jos kodeista ja koululuokista tulisi oppimisyhteisöjä, jotka käyttäisivät aktiivisesti tunteita ja sosiaalisia suhteita tiedon hankintaan. Hannaford kirjoittaa, että Sosiaalinen ja perheen sisäisen sitoutumisen luoma huolenpidon tai suojelun vaisto, joka takaa sosiaalisen elossapysymisen, ankkuroituu limbisen järjestelmän tunnekehitykseen. (Hannaford 2002, 44-45.)

Hannafordin (2002, 47) mukaan suoraan eloonjäämiseen ja pelkoon liittyvien tunteiden ilmaisusta saattaa tulla räjähdysmäinen reaktio, joka keskiyttyy sympaattiseen hermostoon ja aivorunkoon. Tätä reaktiivista tunnetta on pelätty aikuisissa, koska se johtaa usein väkivaltaan. Juuri väkivallan pelon vuoksi lapsia usein estetään ilmaisemasta voimakkaita tunteita, silloinkin kun he ovat vasta oppimassa löytämään niitä. Kun ihmisiä rohkaistaan ilmaisemaan tunteensa, myös vihansa ja surunsa, osoitamme kunnioitusta heidän tunteilleen. Toisaalta, jos ihmisen ei anneta ilmaista tunteitaan, hän saattaa epäillä omaa arvoaan. Tukahdutettujen tunteiden yhteydet tietoisuuteen häviävät, ja ihminen yhdistää ne eloonjäämiseen ja myöhemminkin tunne yhdistyy pelkoon ja itse-epäilykseen. Kun ihminen ilmaisee tukahdetut tunteensa, ne tulevat usein esiin väkivaltaisena ja räjähtävänä purkaisuna.

Fyysinen aistitietoisuus ja tunteiden välinen yhteys synnyttää muistomme: äänet, värit, hajut, maut, tunteet (Hannaford 2002, 49).

Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää, sillä siinä  missä tieto kertoo kaikesta siitä, mitä on, mielikuvitus näyttää tien kaikkeen siihen, mitä tulee. - Albert Einstein

Ihmisen varhaisvuosien aikana leikki on lähes elämän synonyymi. Sitä tärkeämpää on vain, että saa joltakulta ravintoa, suojaa ja rakkautta. Leikki on fyysisen, älyllisen, sosiaalisen ja emotionaalisen kasvun perusainesosa. - Ashley Montague

Lisälukemista esim.

• Damasio, Antonio: Descartesin virhe: Emootio, järki ja ihmisen aivot. (Descartes’ error, 1994.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2001. ISBN 952-5202-49-6.

• Damasio, Antonio: Spinozaa etsimässä: Ilo, suru ja tuntevat aivot. (Looking for Spinoza: Joy, sorrow and the feeling brain.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-69-0.

• Damasio, Antonio: Tapahtumisen tunne: Miten tietoisuus syntyy. (The feeling of what happens, 1999.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2000. ISBN 952-5202-41-0.
  
• Review of  The Feeling of What Happens: Body, Emotion and the Making of Consciousness. Antonio Damasio. Heinemann: London, 1999. ISBN: 0 439 00773 0.

5 Yhteyksien luominen

Aina kun yritämme ottaa erilleen minkä tahansa asian, huomaamme, että se liittyy kaikkeen muuhun koko maailmankaikkeudessa. - John Muir

Hannaford (2002, 59-60) kirjoittaa, että kun aistielämys tulee sisään järjestelmään, se kulkee aivorungon ja retikulaarin aktivointijärjestelmän kautta talamukseen, joka sijaitsee limbisessä järjestelmässä. Kakki reitit aistihermojen päätteistä myöhäisaivokuoreen hajuaistimuksia lukuun ottamatta kulkevat talamuksen kautta. Talamus valvoo aistimuksia ja lisää niiden informaatioon tunne-elementin, mutta  sen lisäksi sillä on myös suorat yhteydet jokaiseen myöhäisaivokuoren osaan: tätä talamuksen ja myöhäisaivokuoren välistä, molempiin suuntiin toimivaa, yhteyttä kutsutaan talamocortikaaliseksi järjestelmäksi.

Tiedosta merkitykseen -otsikon alla Hannaford (2002, 71-72) aloittaa, että kaiken oppimisen tulisi perimmiltään luoda merkityksiä elämäämme. Oikea tietämys syntyy, kun aistimme ympäristömme runsaat virikkeet ja yhdistämme palaset omalla ainutlaatuisella tavallamme muodostaaksemme kuvan maailmasta. Kuvasta tulee oma todellisuutemme. Jokainen uusi elämys lisätään siihen, jokainen uusi elämys järjestää sen uudelleen ja laajentaa sitä. Oman todellisuutemme pohjalta pystymme tekemään päätöksiä ja ryhtymään toimiin, jotka tutkivat, koettelevat ja ankkuroivat uskomuksemme ja käsityksemme. Taidot näkyvät fyysisinä reaktioina, jotka kertovat tiedon hankinnasta. Ajattelu on pohjinmiltaan taito, joka on riipuvainen ruumiin ja mielen kokonaisuudesta.

Kieli... on ajattelun lähde. Kun lapsi oppii kielen, hän saa kyvyn järjestää käsityksensä ja muistonsa uudella tavalla. Hän pystyy pohtimaan ympäröivän maailman esineitä ja asioita entistä moninaisemmin. Hän saa kyvyn tehdä päätelmiä ja vetää johtopäätöksiä havainnoistaan eli ajattelukyvyn siemenen. - Alexander Luria

Todellinen oppiminen, joka jättää oppijan mieleen merkityksellisiä yhteyksiä, ei ole valmista ennen kuin jotakin on tuotettu sen perusteella, ennen kuin jonkinlainen fyysinen ja henkilökohtainen ajatuksen ilmaisu on syntynyt. Oppiminen ei ole siis vain päästä kiinni. (Hannaford 2002 72.)

Teskti on referaatti kirjasta Carla Hannaford: Viisaat liikkeet -aivojumpalla apua oppimiseen.