Tieteellisen tekstin rakenne

Tämä kirjoitus on lyhennelmäreferaatti Jukka Törrösen (2007) artikkelista "Tieteellisen tekstin rakenne". Katso viittaustiedot postauksen lopusta. Postatus on tehty erityisesti Tieteellinen kirjoittaminen -kurssin opiskelijoilleni. Lue koko artikkeli teoksesta.

Lähtökohta tieteellisen tekstin kirjoittamisille on aina jonkinaisteinen tiedon puute ja lopputilanne on onnistuessaan aina jonkinasteinen tiedon puutteen poistaminen. Tutkimuksessa kerrotaan, kuinka tiedon puutteen tunnistamisesta päädyttiin tilaan, jossa tietoa koeteltiin ja saatiin kestävää tietoa tutkimuskohteesta ja mitä uusia kysymyksiä tutkimus nosti esiin kohteestaan.  (Törrönen 2007, 31, 37.) Tosin hyvä tulos on sekin, että jos todetaan, ettei tällä kerralla onnistuttu poistamaan tiedon puutetta, vaan asiaa tätyy vielä tutkia.

Eli kuten tunnilla useaan kertaan korostin tutkimuskysymys ohjaa tutkimuksen tekemistä. Se antaa raamit  koko tutkimukselle. Ohjaa tutkimusmenetelmään /tutkimusmetodeihin.

Tieteellisen tekstin rakenteen hahmottelu alkaa heti tutkimusta suunniteltaessa ja rakenne tavallisesti muuttaa moneen kertaan muotoaan tutkimusprosessin edetessä, toteaa Jukka Törrönen (2007, 29). Tämä onkin monelle, varsinkin aloittavalle kirjoittajalle (= ensimmäistä laajahkoa akateemista tekstiään työstävälle opiskelijalle) haastava asiaa hyväksyä ja toisaalta myös oivaltaa. Sillä se, että muutat tekstiä jossakin kohdassa vaikuttaa toiseen kohtaan välittömästi. 

Törrönen (2007, 29) toteaa, että tieteellistä tekstiä ei ole hedelmällistä puristaa muotoon "johdanto, metodi, tulokset ja keskustelua", vaikka omasta mielestäni  tämä muoto palvelee ensimmäistä akateemista tekstiään kirjoittavaa opiskelijaa suorastaan erinomaisesti. Törrösen mukaan on kuvaavampaa ymmärtää rakenne dynaamiseksi, tutkimusta ohjaavaksi ja lopullista muotoaan hakevaksi kokonaisuudeksi. Hän kutsuu tätä kirjoituksessaan kompositioksi. (Törrönen 2007, 29.)

Kun tutkimuksentekoa tarkastellaan komposition nökökulmasta, niin sitä hallitsee reskonstruktion ja argumentaation välinen jännite. Reskonstruktio tarkoittaa Törrösen (2007, 29) tekstissä sitä, miten tekstissä esitetään kuvaus tutkimuskohteesta; siitä mitä on jo tapahtunut, jonka tutkija "rakentaa uudelleen" tekstissään.

Argumentaation kirjoittaja ymmärtää tekstin kertojan ja yleisön (siis lukijan) väliseksi suhteeksi, (prosessiksi), jossa kertoja siirtää tekstin rekonstruoimaa tietoa yleisölle. Törrönen kirjoittaa, että kuvauksen (kerronnan kohteena tutkimuskohde) ja argumentaation (kerronan kohteena yleisö) keskinäissuhteen tekee jännitteiseksi se, että rekonstruktiota määrittää "toden sanominen" ja argumentaatiota "hyvin sanominen".

Tutkijan on saatava tiedeyhteisö tai laajempi yleisö, josta käytetään joskus myös ilmaisua suuri yleisö, hyväksymään rekonstruktio. Toisin sanoen yleisölle on argumentoitava, millä tavoin tutkimustulokset ovat totuudenmukaisia, hedelmällisiä ja millä tavalla ne tarjoavat uutta tietoa, toteaa Törrönen (2009, 29). 

Törrönen (2009, 30) jatkaa, että reskonstruktio ei voi olla tyhjentävä, vaan se on tehtävä jostakin näkökulmasta. Eli siis joitakin prosesseja tai tilanteita nostetaan esiin ja sidotaan yhteen. Vastaavasti argumentaatio ei voi olla koskaan puhtaan neutraalia ja puolueetonta, vaikka näin mielellään tieteen parissa on jossakin vaiheessa haluttu uskoakin. Kun tutkija argumentoi hän säätelee omaa ja yleisönsä suhdetta tutkimuskohteeseen, kuljettaa kertojana yleisö lähelle tapahtumia tai etäännyttää niistä, esittää yleisölle tutkimustuloksia vahvistavia perusteita tai varauksia. Hän yhdistää yleisöä erityisiin päätelmäketjuihin tai erottaa virheellisisitä jne.

Sitten on vielä kompositio. Kompositio on päätelmärakenne, joka liittää yhteen rekonstruktion ja argumentaation. Törrönen (2007, 30) sanoo, että toimivan komposition avulla tutkija sovittaa yhteen tekstissään rekonstruktion ja argumentaation välisen jännitteen sellaiseksi loogiseksi kokonaisuudeksi, että lukijat kykenevät tulkitsemaan tekstiä johdonmukaisena, sisäisesti ristiriidattomana kokonaisuutena. Jos reskonstruktion ja argumentaation välillä on  jännitettä se ei häiritse, sotke tai aiheuta ristiriitaa kirjoittamisprosessiin, vaan pikemminkin edesauttaa tieteellisen tekstin kirjoittamista. Tieteellisen tekstin kirjoittamista helpottaa se, että tutkija saa itse kehittää tekstistään sellaisen, että se pysyy kasassa. On olemassa joitakin tapoja, jolla teksti tavataan esittää. (Törrönen 2007, 30). Nämä tavat ovat hyödyllisiä ainakin aloittelevalle tutkijalle. Viittasin tunnilla useaan otteeseen Hirsjärvi, Remes & Sajavaara Tutki ja kirjoita - teoksen, jossa tutkimusprosessia on esitelty hyvin ja  perusteellisesti. Esitin myös TT Muukkosen laatimaa tutkimuksen laatimisen skeemaa, josta on todennäköisesti hyötyä aloittelevalle ja vähän kokeneemmallekin kirjoittajalle.

Tieteellisen tekstin kielestä on myös runsaasti saatavissa materiaalia, joten hän, joka viitsii nähdä hieman vaivaa oppimisensa eteen ei jää pulaan.

Lähde: Törrönen, Jukka (2007). Tieteellisen tekstin rakenne. (29-49). Teoksessa Kinnunen, M. & Löytty, O. (2007). Tieteellinen kirjoittaminen. (1. painos 2002). Tampere, Vastapaino.