Onko liikeoimintasuunnitelma johtamistyökalu vai onko se aivan turha paperi, joka tehdään oppilaitoksessa lähinnä siksi, että se sattuu kuulumaan valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan? Voiko liiketoimintasuunnitelmalla olla käyttöarvoa muuhunkin elämään kuin vain siinä tapauksessa, jos sattuisi ryhtymään jossakin vaiheessa yrittäjäksi? Nämä kysymykset todennäköisesti risteilevät nuoren opiskelijan päässä, joka on tullut opiskelemaan yliopistoon tai ammattikorkeakouluun ja joutuu opinnoissaan kohtaamaan liiketoimintasuunnitelman tekemisen tuskan.
Useimmille, siinä elämänvaiheessa jossa he ovat, liiketoimintasuunnitelma tuntuu maailman turhimmalta paperilta. Sille ei nähdä minkäänlaista käyttöarvoa.
Mielestäni liiketoimintasuunnitelman runko on erittäin hyvä pohja todella monille erilaisille asioille (kaikki suunnitelmat noudattavat periaatteessa samaa kaavaa), mutta kuinka vakuuttaa nuori tai vähän vanhempikin opiskelija siitä? Se on, sanalla sanoen, aika haastava tehtävä. Käytännössä liiketoimintasuunnitelma on yrityksen tavoitekartta, joka tukee yrityksen päämäärää ja auttaa johtajaa tekemään yrityksen toiminnan kannalta parhaita mahdollisia päätöksiä. Ongelma liiketoimintasuunnitelman suhteen on se, että se on paperi, joka muuttuu jatkuvasti. Liiketoimintasuunnitelma nimittäin vanhenee käytännössä samaa tahtia sen syntyprosessin kanssa. Yrittäjälle syntyy uusia ideoita tai käytännössä havaitaan, että jotkut asiat eivät vain yksinkertaisesti toimikaan niin kuin on suunniteltu.
Liiketoimintasuunnitelman vaikein vaihe tuntuu olevan kohta, jossa pitää ruveta hahmottamaan yritystoiminnan potentiaalisia tuloja ja kustannuksia. Tämä on elävässä elämässä (siis oikeasti yrittäjäksi ryhtyvällekin) se kaikista vaikein kohta. On mietittävä todella tarkasti riittääkö asiakasmäärä elättämään, mitä kustannuksia toiminnasta syntyy ja mille tasolle tuotteet/palvelut pitää hinnoitella, että tuloja on sen verran, että yritystoiminta on kannattavaa paperilla. Käytäntö ja teoriahan ovat tässä sitten ihan eri asia. Kukaan ei voi velvoittaa asiakasta ostamaan meiltä. Asiakas voi mennä naapuriin tai jos tänään on hyvä päivä niin huomenna ei välttämättä olekaan.
Yllättävän moni ei hahmota sitä, että näin todellakin on. Yrittäjä joutuu joka päivä ansaitsemaan olemassaolonsa. Yksi ajattelematon moka voi tuhota maineen tms.
Oivallinen esimerkki tällaisesta on Stockmannin Hulluilla Päivillä syksyllä 2013 sattunut tapaus, jossa ilmapallo aiheutti kohua sosiaalisessa mediassa. Stockmannin tapa on hoitaa pieleen menneet asiat tyylikkäästi toteutui tässä, mutta asia paisui sosiaalisessa mediassa varsin suureksi. Miettiä voi, jos kysymyksessä olisi ollut pienempi yritys, pienellä paikkakunnalla, niin seuraukset voisivat olla yrityksen kannalta erittäin ikävät.
Ei ole yhdentekevää, miten asiakaspalvelussa työskentelevät käyttäytyvät. Sensitiivisyys ja suhteellisuudentaju ovat hyviä ominaisuuksia. Sääntöjä on toki hyvä noudattaa, mutta maalaisjäjen käyttö lienee tärkeä perusominaisuus.
Toisaalta tällaiset kohut ovat aina sikäli ongelmallisia, että yleensä vain se toinen näkökulma asiasta tulee esiin hyvin voimakkaasti eikä se välttämättä ihan ortodoksisesti kuvaa sitä, mitä ihan oikeasti tilanteessa tapahtui.
Liiketoimintasuunnitelman vaikein vaihe tuntuu olevan kohta, jossa pitää ruveta hahmottamaan yritystoiminnan potentiaalisia tuloja ja kustannuksia. Tämä on elävässä elämässä (siis oikeasti yrittäjäksi ryhtyvällekin) se kaikista vaikein kohta. On mietittävä todella tarkasti riittääkö asiakasmäärä elättämään, mitä kustannuksia toiminnasta syntyy ja mille tasolle tuotteet/palvelut pitää hinnoitella, että tuloja on sen verran, että yritystoiminta on kannattavaa paperilla. Käytäntö ja teoriahan ovat tässä sitten ihan eri asia. Kukaan ei voi velvoittaa asiakasta ostamaan meiltä. Asiakas voi mennä naapuriin tai jos tänään on hyvä päivä niin huomenna ei välttämättä olekaan.
Yllättävän moni ei hahmota sitä, että näin todellakin on. Yrittäjä joutuu joka päivä ansaitsemaan olemassaolonsa. Yksi ajattelematon moka voi tuhota maineen tms.
Oivallinen esimerkki tällaisesta on Stockmannin Hulluilla Päivillä syksyllä 2013 sattunut tapaus, jossa ilmapallo aiheutti kohua sosiaalisessa mediassa. Stockmannin tapa on hoitaa pieleen menneet asiat tyylikkäästi toteutui tässä, mutta asia paisui sosiaalisessa mediassa varsin suureksi. Miettiä voi, jos kysymyksessä olisi ollut pienempi yritys, pienellä paikkakunnalla, niin seuraukset voisivat olla yrityksen kannalta erittäin ikävät.
Ei ole yhdentekevää, miten asiakaspalvelussa työskentelevät käyttäytyvät. Sensitiivisyys ja suhteellisuudentaju ovat hyviä ominaisuuksia. Sääntöjä on toki hyvä noudattaa, mutta maalaisjäjen käyttö lienee tärkeä perusominaisuus.
Toisaalta tällaiset kohut ovat aina sikäli ongelmallisia, että yleensä vain se toinen näkökulma asiasta tulee esiin hyvin voimakkaasti eikä se välttämättä ihan ortodoksisesti kuvaa sitä, mitä ihan oikeasti tilanteessa tapahtui.
Ilta-Sanomat uutisoi aiheesta seuraavasti: "Kohta 2-vuotias Sulo-poika sai Stockmannin Hulluilla päivillä käteensä ilmapallon, jotta ei eksyisi isästään. Teemu Kammonen ja hänen pian 2-vuotias poikansa Sulo vierailivat tänään Helsingin keskustassa Stockmannilla Hulluilla päivillä. Kammonen hankki Sulolle sähköhammasharjan.
Isä ja poika olivat liikkeellä pyörällä, joten rattaita ei ollut mukana. Tästä syystä Kammonen pyysi tavaratalon neljännessä kerroksessa myyjältä ilmapallon.
- Kysyin, saanko käyttää ilmapalloa. Pelkään, että lapseni eksyy väenpaljoudessa. Sulo on aika vilkas ja ennakkoluuloton kaveri, joten hän olisi saattanut lähteä juoksentelemaan, Kammonen kertaa IS:lle tapahtunutta.
Osaston työntekijät ymmärsivät Kammosta, ja antoivat Sulolle ilmapallon, vaikka se on vastoin sääntöjä. Stockmannin sääntöjen mukaan ilmapalloja saa jakaa pois vasta sunnuntaina.
Tavaratalon infotiskin työntekijä ei kuitenkaan palloa pikkupojalla suvainnut.
- Hän alkoi huutaa, että kuka meille antoi pallon. En kertonut, koska jotain solidaarisuutta pitää olla meitä auttaneita kohtaan, Kammonen sanoo.
Kaksikko poistui ulos ja oli jo lähdössä pyörällä jatkamaan matkaa, kun Stockmannin vartija saapui paikalle.
- Vartija tuli siihen kovistelemaan. Sanoin, että et nyt ota palloa 2-vuotiaalta. Vartija vastasi siihen, että ai enkö, tämä on meidän omaisuutta. Ei siihen jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kuvata video siitä, kun hän repii Sulolta pallon pois.
Teemu Kammonen latasi kuvaamansa videon Facebookiin. Video lähti leviämään nopeasti, ja tällä hetkellä sitä on jaettu joyli 5000 kertaa.
Kammonen kirjoitti tapahtuneesta myös Stockmannin Hullujen päivien viralliselle Facebook-sivulle. Hän saikin nopeasti julkisen anteeksipyynnön Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon johtajalta Tuija Wänttiseltä.
"Hyvä Teemu Kammonen ja poikasi,
Pahoittelemme tapahtunutta ja pyydämme anteeksi vahtimestarin käytöstä. Kun ilmapallo oli annettu, sitä ei missään nimessä olisi saanut ottaa lapselta takaisin. Normaalikäytännön mukaan ilmapallot jaetaan kampanjan päätteeksi asiakkaille. Olemme teihin vielä yhteydessä selvittääksemme tilanteen ja korvataksemme aiheuttamamme mielipahan.", Wänttinen kirjoitti sivulle.
Kammonen haluaa korostaa, että asia on nyt hänen puoleltaan selvitetty.
- En ole sodassa Stockmannia vastaan, mutta toivon, että tämä julkinen paheksunta saattaa asianomaiset miettimään tekoaan ja menemään itseensä.
- Sulolle tuli tosi paha mieli tapahtuneesta, hän lisää."
Pari muuta esimerkkiä on tässä taannoin tapahtuntu ABC:n tankkausmoka ja Hans Välimäen ravintolassa ollut vesilasikohu. Todellisuudessa vesilasi ei ole ravintolassa ilmainen, vaikka vesi sinänsä lähes ilmaista onkin. Luultavasti lasin käsittelyyn kuuluu ja kuluu kustannuksia n. 1-1.50 eurolla. Miten niin mukamas? Ihan niin mukamas, koska jokaiseen tuotteeseen pitäisi kyetä laskemaan mukaan kaikki siihen liittyvät kulut. (Ne kuuluisat ja lukuisat KIKU:t ja MUKU:t eli kiinteät ja muuttuvat kustannukset.) Toki tuohon samaan hintaan voisi, lasillisen sijaan, luultavasti antaa kokonaisen kannullisen vettä, koska vesi ei ole se olennaisin kustannus, vaan siis kaikki muu siinä ympärillä.
Työntekijä, joka ottaa vesitilauksen vastaan, saa palkkaa, josta maksetaan sivukulut. Työntekijä työskentelee tiloissa, joista maksetaan vuokraa, jonka ylläpito- ja käyttökustannukset pitää saada katettua jne. Työntekijä lähtee hakemaan vettä, tuo sen pöytään ja kaataa laseihin, käy ehkä myöhemmin varmistamassa, onko kaikki o.k. ja tilataanko vielä lisää ja lopuksi hän käy laskuttamassa asikasta, tuo kuitin ja vaihtorahat (jos siis maksettu käteisellä) jne.
Yrityksessä pitää saada katettua kaikki kulut toiminnasta saaduilla tuloilla. Yrittäjällä ei ole mitään vararahastoa, josta voidaan ottaa rahaa silloin, jos kaikki ei menekään ihan putkeen.
"Tähtikokki Hans Välimäen Midhill-ravintola joutui taannoin myrskyn silmään sosiaalisessa mediassa. Asiakas kummasteli, miksi vesilasista veloitetaan 1,5 euroa. Ravintola vastasi palautteeseen siihen tyyliin, että kotona on ilmaista, ravintolassa ei. Midhillin Facebook-seinä täyttyi nopeasti vihaisista viesteistä, ja ravintola poisti keskustelun sivuiltaan, mikä vain lisäsi ärtymystä.
Välimäki pahoitteli myöhemmin tapahtunutta "hattu kourassa", ja ravintola lupasi ottaa opikseen. Midhill lanseerasi myös päivän ajaksi "Watergate-burgerin", jonka hintaan sisältyi vesikannu. Välimäki pitää tapausta hyvänä oppituntina, mutta on hieman huvittunut.
- Kyllä tässä on kuullut kuittailuja, miten vihkoon se meni, mutta ehkä kyseessä ei kuitenkaan ole maailman vakavin asia, hän sanoo.
Välimäki pitää ajankuvana, että ihmiset kohisevat "aika mitättömistäkin" asioista netissä, usein anonyyminä ja vaillinaisin tiedoin, mikä johtaa helposti asiattomuuksiin. Hän arvostaa itse enemmän suoraa palautetta.
- Kun puhutaan ihan vanhanaikaisesti kasvotusten, jää harvemmin mitään hampaankoloon.
Mokat leviävät netissä nopeastiAsiantuntijan mukaan ihmiset kaipaavat yrityksiltä yhä enemmän vuoropuhelua, joten keskustelun vaimentaminen on pahin mahdollinen virhe.
- Asiakkaat ajattelevat, että he pystyvät keskustelemaan yritysten kanssa ja saavat vastauksia. Sitä ei voi ylenkatsoa, korostaa viestintätoimisto Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa.
Sosiaalisen median ryöpytykseen ovat joutuneet hiljattain myös Stockmann ja liikennemyymäläketju ABC. Saukkomaa muistuttaa, että jokainen älypuhelimen omistaja on liikkuva media. Tilanne oli aivan toinen ennen sosiaalista mediaa eli somea. Asiakkaiden mielensäpahoittamiset päätyivät julkisuuteen viiveellä tai eivät ollenkaan. Nykyisin tarvitaan vain Facebookiin ladattu video tai tilapäivitys, jota muut innostuvat jakamaan. Yksittäinen moka voi päätyä hetkessä tuhansien tietoon, keskustelupalstoille ja nettilehtiin.
- Sen pyörteen räjähtävä nopeus ja laajuus, millä nämä jutut leviävät, saattaa yllättää monet yritykset, Saukkomaa arvelee.
Saukkomaa ei usko yritysten töppäilevän aiempaa enemmän. Hänen mielestään ei ehkä ole reilua, jos joka mokasta tulee kohu. Se on kuitenkin realiteetti, jonka kanssa yritysten pitää elää.
Tappion voi kääntää voitoksiSaukkomaan mukaan yrityksissä hoidetaan sosiaalisen median viestintää hyvin vaihtelevasti. Monilla on homma hyvin hallussa, toisille some on vieras ja pelottava maailma. Kyse voi olla osin väärästä asenteesta, mutta etenkin pienillä yrityksillä myös resurssien ja taitojen puutteesta.
- Toimitusjohtaja on voinut kuulla somesta omalta lapseltaan.
Viestintäkouluttaja Katleena Kortesuon mukaan yritysten viestintätaidot mitataan juuri kriiseissä. Jos virheisiin reagoidaan avoimesti, nöyrästi pahoittelemalla ja tarjoamalla hyvitystä, tappio voi kääntyä maineenkiilteeksi ja näkyvyys uusiksi asiakkaiksi. Toisaalta ylimielisyys ja marttyyriksi heittäytyminen ovat varma tie tuhoon.
Kortesuon mielestä useimmat sisäistävät jo somen mahdin, mutta silti voidaan ajatella, ettei kohu osu omalle kohdalle.
- Monet oppivat kantapään kautta. Kun kerran tekee virheen, sitä ei enää toisteta, Kortesuo kuvailee.
Kun liiketoimintaa ajattelee, törmää väistämättä siihen ajatukseen, että jokainen hankinta, matka, koulutus on yksi liiketoiminnan investointi. Investointipäätöksen taustalla pitäisi olla aina jonkinlainen käsitys siitä, minne yritys on matkalla. Matkalle tarvitaan kartta. Ja liiketoimintasuunnitelma on yrityksen johtajalle tällainen kartta, jonka avulla hän pystyy tekemään päätöksensä niin, että jotta päätökset perustuisivat. (Myös henkilökunnan kouluttautumiseen ja matkoihin käytetyt eurot täytyy saada pois asiakkaalta. Vert. vesilasin hinta.)
Liiketoimintasuunnitelmaa voi ajatella myös projektisuunnitelmana tai omana ura/tavoitesuunnitelmana. Useimmiten me ihmiset kerromme, mitä emme halua, mutta meillä ei ole aavistustakaan, mitä oikeasti haluamme. Sanomme ääneen ne ei ainakaan ikinä tätä-asiat ja sitten ne juuri toteutuvatkin. Ääneen sanottuna niistä tulee tavoitteitamme. Siksi kai sanotaankin älä koskaan sano ei koskaan...
Kroatialainen kollegani Zrinka Gregov oli puhumassa yrittäjyyden IB-ryhmäni opiskelijoille tavoitteiden asettamisen tärkeydestä. Hän pyysi harjoitustehtävän, My Vision, avulla opiskelijoita asettamaan tavoitteensa vuoteen 2023. Opetusmenetelmänä hän käytti meditaatiota. On todella ilahduttavaa havaita, kuinka samanlaiset painotukset yrittäjyyden opettajilla on maasta riippumatta. Tehtävä oli perinteinen koulutehtävä, siis paperille toteuttu.
Sen voi toteuttaa myös aarrekarttana, leikkaamalla lehdistä kuvia siitä, mikä on oma tavoite ja missä haluaa olla 10 vuoden kuluttua. Olen aiemmin sivunnut tätä aihetta postauksessani Ennakoitidialogi eli tulevaisuuden muistelu. Valitettavasti tulevaisuuden suunnittelu joko ahdistaa opiskelijoita tai se tuntuu heistä vain ajan haaskaukselta, joka ei liity millään tavalla yrittäjyyteen eikä elämään.
Source: http://womenonthefence.com/wp-content/uploads/2012/01/vision-board.png
Kroatialainen kollegani Zrinka Gregov oli puhumassa yrittäjyyden IB-ryhmäni opiskelijoille tavoitteiden asettamisen tärkeydestä. Hän pyysi harjoitustehtävän, My Vision, avulla opiskelijoita asettamaan tavoitteensa vuoteen 2023. Opetusmenetelmänä hän käytti meditaatiota. On todella ilahduttavaa havaita, kuinka samanlaiset painotukset yrittäjyyden opettajilla on maasta riippumatta. Tehtävä oli perinteinen koulutehtävä, siis paperille toteuttu.
Sen voi toteuttaa myös aarrekarttana, leikkaamalla lehdistä kuvia siitä, mikä on oma tavoite ja missä haluaa olla 10 vuoden kuluttua. Olen aiemmin sivunnut tätä aihetta postauksessani Ennakoitidialogi eli tulevaisuuden muistelu. Valitettavasti tulevaisuuden suunnittelu joko ahdistaa opiskelijoita tai se tuntuu heistä vain ajan haaskaukselta, joka ei liity millään tavalla yrittäjyyteen eikä elämään.
Source: http://womenonthefence.com/wp-content/uploads/2012/01/vision-board.png
Comments