On tutkitusti todistettu, että tyhjät kattilat kolisevat eniten

Kuvassa minä ja hevoseni Ultra-Lord eli Upi. Kuvaajana tyttäreni G. 

 

Kirjoitin taannoin aiheesta Why do squeeze bottles make farting sound?  Asiaan törmää tässä työssä säännöllisesti. Ilmiötä on myös tutkittu ja sen olemassaolo on tunnustettu. Arkihavainto pitää siis paikkansa ja sanonta, tyhjät kattilat kolisevat eniten,  on mitä ilmeisemmin kansan syvien rivien hiljaista tietoa.

The trouble with the world
is that the stupid are cocksure
and the intelligent are full of doubt.
— Bertrand Russell

Palaan aiheeseen, sillä Pauli Ohukaisen  Tervettä skeptisyyttä -blogissa aiheesta on kirjoitettu osuvasti. Ohukaisen kirjoituksen otsikko osuu ytimeen: Niin tietämätön, että luulee tietävänsä. Tekstissä kuvataan, lähteitä lainaten, erinomaisesti  ilmiö, johon opettajana törmään suhteellisen usein: "kokeessa kaikkein huonoiten pärjännyt 25% osuus opiskelijoista arvioi oman osaamisensa kaikkein eniten yläkanttiin. Kun heiltä kysyttiin, kuinka moneen kysymykseen he luulivat vastanneensa oikein, heidän arvionsa meni yli lähes 50%. Vastaavasti kaikkein parhaiten suoriutunut neljännes arvioi huonoiten pärjänneiden osaamisen reilusti todellista paremmaksi. Tutkijat arvioivat tämän johtuvan siitä, että koska heille testi oli helppo, he arvelivat sen olleen helppo myös muille. Parhaalla neljänneksellä oli kuitenkin realistisin käsitys omasta osaamisestaan."

Kuvan lähde: http://www.gamet.com.tr/wp-content/uploads/2013/07/dunning-gruger-sendromu.jpg

Arkisen kokemukseni mukaan juuri nämä opiskelijat, jotka kuuluvat tähän huonoiten pärjänneeseen neljännekseen,  valittavat eniten arvosanoistaan. Vastaavasti parhailla, etenkin tytöillä, on usein ns. huijarisyndooma. He ajattelevat olevansa tosi huonoja, vaikka ovat menestyneet keskimääräistä paremmin. En tiedä, mistä illuusio omista ylivoimaisista kyvyistä syntyy.

Tervettä skeptisyyttä-blogin kirjoittaja tiivistää näin:

Dunning ja Kruger julkaisivat työnsä otsikolla: ”Unskilled and unaware of it: how difficulties in recognizing one’s own incompetence lead to inflated self-assessments” ja sen jälkeen tulos on varmennettu muiden tutkijoiden toimesta moneen kertaan. Kirjallisuuteen onkin vakiintunut termi Dunning-Kruger-efekti (DKE), jossa ilmiön kuvaus voidaan typistää kansanomaisesti sanomalla: on aiheesta niin pihalla, että luulee tietävänsä siitä jotain. Efektiä kuvataan usein seuraavanlaisella graafilla:

Kuvan lähde: http://www.tervettäskeptisyyttä.net/wp-content/uploads/2015/07/dunning-kruger.jpg

Huomattavaa on, että oman tietämyksen kokemus voi olla D-K:n huipulla korkeammalla kuin jopa oikealla asiantuntijalla. Toinen, ja vielä tärkeämpi seikka, on se ettei DKE:ssä ole kyse tietämättömyydestä; kyse on tietämyksen illuusiosta. David Dunningin johtamassa jatkotutkimuksessa hiljattain havaittiin, että illuusio omasta asiantuntijuudesta johtaa lopulta jopa siihen, että ihminen luulee tietävänsä täysin mahdottomia ja keksittyjä asioita. Kun tietoa oikeasti karttuu enemmän, ihminen alkaa hahmottaa tietämyksensä rajoja ja tulee tietoiseksi siitä että on olemassa vielä paljon mitä hän ei tiedä.

Tämä ilmiö on käytännössä opiskelumaailmassa varsin tuttu ja konkreettinen. Musta-valkoiseen ajatteluun tukeutuva nuori opiskelijanalku yleensä tuntuu tietävän kaiken kaikesta, kun hän on lukenut yhden aihepiiriin liittyvän teoksen tai istunut parilla luennolla. Hän ilmaisee mielipiteensä yleensä estotta ja hakee pienen kurssin suoritettuaan korvaavuuksia tai yrittää suorittaa näyttökoetta (varsin usein epäonnistuen yrityksessään ja siemen valitusprosessin syntymiseen on kylvetty). Vastaavasti aihepiiriin perehtynyt professori, jolla on usean vuoden tai vuosikymmenen kokemus aihepiiristä, voi olla hyvin varovainen vastauksissaan ja pohtia jatkuvasti, että mitenköhän asia nyt olisi tai onko varmasti huomioinut riittävän laaja-alaisesti kontekstin eri osa-alueet.

Blogisti tiivistää ajatuksiaan näin:

Koska tiedon avoin etsiminen kuuluu olennaisena osana myös terveeseen skeptisyyteen, DKE vaanii jokaisen nurkan takana. Kuinka sen kanssa sitten eletään?
Tässä muutamia omia ajatuksiani:

1. Kaikkein tärkeintä on olla tietoinen Dunning-Kruger-efektin olemassaolosta. Kun nöyrästi hyväksyt sen, että itsekin olet sille altis, olet jo ottanut valtavan harppauksen kohti terveen kriittistä ajattelua.
2. Kun otat selvää uudesta aiheesta, pidä koko ajan mielessä että siihen liittyy valtava määrä sellaista tietoa, jonka kattava ymmärrys vaatii todennäköisesti vuosien työn. Yritä siis olla “huumaantumatta” opitun tiedon määrästä, vaikka sitä olisikin paljon.
3. Väittele itsesi kanssa. Kun opiskelet uutta, yritä jatkuvasti haastaa itsesi uusilla näkökulmilla ja kysymyksillä. Jos esimerkiksi luet tutkimuksia, kysy itseltäsi “ymmärränkö nämä menetelmät, joilla tulokset on saatu?” ja “onko tämä tulos ristiriidassa/yhtenevä muiden aihetta koskevien tutkimusten kanssa ja miksi?”
4. Perustele kantasi mahdollisimman kattavasti monesta näkökulmasta. Tällöin joudut paitsi ottamaan asioista enemmän selvää, myös tarkastelemaan oman tietämyksesi rajoja. Teet itsesi lisäksi selväksi vastapuolellesi, miten/miksi olet kantaasi päätynyt. Jos näyttää siltä että mielipide on vahva mutta sinne on hypätty varsin heppoisin perustein, on syytä epäillä DKE:n vaikutusta.

Kuvan lähde: http://www.ufuktarhan.com/resimler/DUNNING-KRUGER-SENDROMU-3.jpg

Tuli tätä asiaa miettiessäni mieleeni, että liittyykö Dunning-Kruger -efekti jotenkin defensseihin? En osaa sanoa, enkä viitsi sen pidemmälle lähteä arvailemaan. Joku alaan paremmin perehtynyt voisi käsitellä aihetta siitä näkökulmasta.

Toinen asia, joka tuli mieleeni tähän liittyen, on tuo lähdemerkintöjen puuttuminen opiskelijoiden kirjoitelmista.  Kuvitteleeko opiskelija todella itse keksineensä kaikki kirjoittamansa ajatukset, joita hän paperille kulloisestakin aihealueesta raapustelee?

Kolmantena ovat sitten ne kaikkien alojen asiantuntijat, jotka kuvittelevat hallitsevansa alan kuin alan, kun ovat kuulleet siitä. Psykologiassa ilmiö kai tunnetaan nimellä suuriluuloisuushäiriö, joka on tyypillinen kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä.

Kuva Margit Mannila 

Lähteet

Ohukainen Pauli Niin tietämätön, että luulee tietävänsä


Bob Seidensticker Drunnin-Kruger Effect: Are the stupid stupid too stupid to understand that they are stupid?