Kuva Margit Mannila
Koostan tähän muutamia ajatuksia oeptusmenetelmistä ja opiskelutaidoista. Jaoin tänään jälleen suklaata opiskelijaryhmälleni. Leikkimielinen Tavoitteena tonni -kisa ratkesi kuluvana lukuvuonna tasan kuukautta aiemmin kuin vuonna 2015. On mukava seurata opiskelijoiden henkistä kasvua, kun he uskaltautuvat työskentelemään itsenäisesti ja vastuullisesti annettujen tehtävien ja projektien parissa.
Mitä opetan, kenelle opetan, miten opetan?
Lähden miettinmään opetustani viiden kysymyksen avulla, jotka ovat periaatteessa tuttuja esiintysmistekniikan kursseilta tai liiketoimintasuunnitelmasta (mitä myyn, miksi myyn, miten myyn, kenelle myyn). 1. Miksi kyseinen oppitunti pidetään? 2. Kenelle opetetaan? 3. Missä oppitunti pidetään? 4. Milloin oppitunti pidetään? 5. Mitä erityistä minä voin antaa opiskelijoilleni juuri tällä oppitunnilla? Ensimmäiseen kysymykseen ei vastauksesi riitä, että se tunti kuuluu pitää, koska se kuuluu opetussuunnitelmaan. Kysymyksen kohdalla mietitään sitä, mitä opiskelija saa tästä tunnista, millä tavalla se lisää hänen tietoisuuttaan opetettavasta aihepiiristä, miten hän havahtuu huomaamaan ko. aihekokonaisuuden merkityksen omassa osaamispääomassaan.
Hemminki, Leppänen & Valovirta (2013, 14) toteavat, että opettaja voi vaikuttaa opiskelijan kiinnostuksen herättämiseen ja onnistumisodotuksen tukemiseen. Onnistumisodotus tarkoittaa, että opiskelija kokee, että hänellä on mahdollisuus oppia tavoitteena oleva asia tai suoriutua annetusta tehtävästä. Opettaja voi luoda uskoa omalla ”yes we can” -asenteellaan. Omasta mielestäni kiinnostuksen herättämisessä tulevat rajat vastaan aika nopeasti. Etenkin, jos opiskelija odottaa, että on opettajan velvollisuus saada hänet innostumaan, silloin vastuu omasta oppimisesta on ulkoistettu eikä tällaista asennetta, kuten ei asenteita ylipäätäkään, kovin helposti muuteta. Toisaalta, kuten Hemminki, Leppänen & Valovirta (2013, 18) toteavat usein ajatellaan, että asia osataan, kun se on kerrottu ja opiskelija on sen kuunnellut. Kuitenkin jokainen opiskelija tulkitsee asioita eri tavoin ja ymmärtää ne myös aina omasta näkökulmastaan. Tämä asia vaikeuttaa opettajan työtä. Toisaalta opettajakin hyvin usein juuttuu sellaiseen menetelmään, jolla hän on itse kokenut oppivansa.
Terttu Grönforsin (2010, 18) mukaan oppimiseen ei sinänsä kiinnitetä huomiota, vaan huomio on opettamisessa, jossa pyritään välittämään mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Ihmisten oletetaan oppivan tästä ja saavan hyödyllisiä oivalluksia. Heitä opetetaan tekemään asiat tietyillä tavoilla käyttäen tapausesimerkkejä. Vastuu tiedon soveltamisesta käytäntöön jää kuuntelijalle.
Painopiste oppijassa ja hänen tarpeissaan
Oppimisen mallissa painopiste on oppijassa ja hänen tarpeissaan, mutta vastuu oppimisesta on täysin oppijalla itsellään, toteaa Grönfors (2010, 19) ja jatkaa, että oppijan tärkeimmät työvälineet ovat kysymykset, ajattelu, tiedon kerääminen ja analysointi. Lisäksi osallistuminen keskusteluun, opitun soveltaminen ja tulosten seuranta ovat keskeisessä roolissa. Opiskelija valitsee itse, mitä hän haluaa oppia ja mikä häntä kiinnostaa sekä sillä hetkellä että tulevaisuudessa. Oppimisporsessi rakentuu opiskelijan ympärille. Opettajan rooli tällaisessa mallissa on ohjata oppimisprosessia ja olla käytössä asiantuntijana. Käytännössä, niin olen sen kokenut, opiskelijat ovat kuitenkin tottuneet siihen, että opettaja nimenomaan opettaa sisältöjä eikä ohjaa. Kun tehtävän sitten antaa, niin että tässä on lähdemateriaali, josta itse valitset teoksen oman mielenkiintosi mukaan ja vielä sieltä valitset itseäsi kiinnostavat teemat tai sellaiset aiheet, joista ajattelet olevan itsellesi hyötyä tulevaisuuden työtehtävissäsi, on opiskelija jo aivan pihalla. - Opettaja ei opeta -syytökset ovat arkipäivää, kuitenkin juuri tällaisessa tilanteessa opettaja nimenomaan opettaa opiskelijaa ottamaan vastuun siitä, mitä hän haluaa oppia ja mitkä teemat hän näkee itselleen tärkeiksi.
Korkeakoulussa ei yleensä luennoida suoraan teoksista, sillä opiskelija voi itsenäisesti tutustua teoksiin ja lukea niitä. Painopiste on aihepiirin ympärillä, tarkoituksena inspiroida opiskelijaa ja saattaa hänet tilaan, jossa hän ryhtyy aktiivisesti hakemaan käsiteltävästä aiheesta lisää tietoa ja soveltamaan sitä opiskelemaansa aihepiiriin.
Oppimisen portaat- kuvion lähde https://www.vahtiohje.fi/image/image_gallery?uuid=ce49982e-cb85-4fc4-b0be-e9aa7bf7b639&groupId=10128&t=1241438370024 (24.3.2016).
Alla oleva taulukko (Taulukko 1) on teoksesta Innostu ja onnistu opetuksessa (Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 12). Opiskelijan oman aktiivisen roolin merkitys nousee esiin hyvin. Opiskelijan tulisi kehittää jatkuvasti omia opiskelutaitojaan. Yllätys, yllätys ne opiskelutaidot ovat juuri niitä samoja, joita hän sitten hyödyntää tiedonhankinnassa siellä työelämässä ja etenkin kun hänen pitää siellä osata soveltaa teoriaa käytäntöön, niin hänen tulisi oppia etsimään myös siitä oppimateriaalista.
Kuten esim. Grönfors (2010, 17) huomauttaa, työ on keskeinen osa ihmisten elämää ja siihen liittyy luonnollisesti myös oppiminen. Uusien asioiden, taitojen ja tietojen opettelu tuo sisältöä ja mielenkiintoa työhön ja elämään. Se kehittää ihmistä itseään ja innostaa kehittymään ja kehittämään.
Anu Ylitalo (2012) on koostanut muutama vuosi sitten erinomaisen esityksen aktivoivista opetusmenetelmistä. Ylitalon tekemään koosteeseen voi tutustua ohessa:
Koostan tähän muutamia ajatuksia oeptusmenetelmistä ja opiskelutaidoista. Jaoin tänään jälleen suklaata opiskelijaryhmälleni. Leikkimielinen Tavoitteena tonni -kisa ratkesi kuluvana lukuvuonna tasan kuukautta aiemmin kuin vuonna 2015. On mukava seurata opiskelijoiden henkistä kasvua, kun he uskaltautuvat työskentelemään itsenäisesti ja vastuullisesti annettujen tehtävien ja projektien parissa.
Mitä opetan, kenelle opetan, miten opetan?
Lähden miettinmään opetustani viiden kysymyksen avulla, jotka ovat periaatteessa tuttuja esiintysmistekniikan kursseilta tai liiketoimintasuunnitelmasta (mitä myyn, miksi myyn, miten myyn, kenelle myyn). 1. Miksi kyseinen oppitunti pidetään? 2. Kenelle opetetaan? 3. Missä oppitunti pidetään? 4. Milloin oppitunti pidetään? 5. Mitä erityistä minä voin antaa opiskelijoilleni juuri tällä oppitunnilla? Ensimmäiseen kysymykseen ei vastauksesi riitä, että se tunti kuuluu pitää, koska se kuuluu opetussuunnitelmaan. Kysymyksen kohdalla mietitään sitä, mitä opiskelija saa tästä tunnista, millä tavalla se lisää hänen tietoisuuttaan opetettavasta aihepiiristä, miten hän havahtuu huomaamaan ko. aihekokonaisuuden merkityksen omassa osaamispääomassaan.
Hemminki, Leppänen & Valovirta (2013, 14) toteavat, että opettaja voi vaikuttaa opiskelijan kiinnostuksen herättämiseen ja onnistumisodotuksen tukemiseen. Onnistumisodotus tarkoittaa, että opiskelija kokee, että hänellä on mahdollisuus oppia tavoitteena oleva asia tai suoriutua annetusta tehtävästä. Opettaja voi luoda uskoa omalla ”yes we can” -asenteellaan. Omasta mielestäni kiinnostuksen herättämisessä tulevat rajat vastaan aika nopeasti. Etenkin, jos opiskelija odottaa, että on opettajan velvollisuus saada hänet innostumaan, silloin vastuu omasta oppimisesta on ulkoistettu eikä tällaista asennetta, kuten ei asenteita ylipäätäkään, kovin helposti muuteta. Toisaalta, kuten Hemminki, Leppänen & Valovirta (2013, 18) toteavat usein ajatellaan, että asia osataan, kun se on kerrottu ja opiskelija on sen kuunnellut. Kuitenkin jokainen opiskelija tulkitsee asioita eri tavoin ja ymmärtää ne myös aina omasta näkökulmastaan. Tämä asia vaikeuttaa opettajan työtä. Toisaalta opettajakin hyvin usein juuttuu sellaiseen menetelmään, jolla hän on itse kokenut oppivansa.
Terttu Grönforsin (2010, 18) mukaan oppimiseen ei sinänsä kiinnitetä huomiota, vaan huomio on opettamisessa, jossa pyritään välittämään mahdollisimman paljon tietoa mahdollisimman lyhyessä ajassa. Ihmisten oletetaan oppivan tästä ja saavan hyödyllisiä oivalluksia. Heitä opetetaan tekemään asiat tietyillä tavoilla käyttäen tapausesimerkkejä. Vastuu tiedon soveltamisesta käytäntöön jää kuuntelijalle.
Painopiste oppijassa ja hänen tarpeissaan
Oppimisen mallissa painopiste on oppijassa ja hänen tarpeissaan, mutta vastuu oppimisesta on täysin oppijalla itsellään, toteaa Grönfors (2010, 19) ja jatkaa, että oppijan tärkeimmät työvälineet ovat kysymykset, ajattelu, tiedon kerääminen ja analysointi. Lisäksi osallistuminen keskusteluun, opitun soveltaminen ja tulosten seuranta ovat keskeisessä roolissa. Opiskelija valitsee itse, mitä hän haluaa oppia ja mikä häntä kiinnostaa sekä sillä hetkellä että tulevaisuudessa. Oppimisporsessi rakentuu opiskelijan ympärille. Opettajan rooli tällaisessa mallissa on ohjata oppimisprosessia ja olla käytössä asiantuntijana. Käytännössä, niin olen sen kokenut, opiskelijat ovat kuitenkin tottuneet siihen, että opettaja nimenomaan opettaa sisältöjä eikä ohjaa. Kun tehtävän sitten antaa, niin että tässä on lähdemateriaali, josta itse valitset teoksen oman mielenkiintosi mukaan ja vielä sieltä valitset itseäsi kiinnostavat teemat tai sellaiset aiheet, joista ajattelet olevan itsellesi hyötyä tulevaisuuden työtehtävissäsi, on opiskelija jo aivan pihalla. - Opettaja ei opeta -syytökset ovat arkipäivää, kuitenkin juuri tällaisessa tilanteessa opettaja nimenomaan opettaa opiskelijaa ottamaan vastuun siitä, mitä hän haluaa oppia ja mitkä teemat hän näkee itselleen tärkeiksi.
Korkeakoulussa ei yleensä luennoida suoraan teoksista, sillä opiskelija voi itsenäisesti tutustua teoksiin ja lukea niitä. Painopiste on aihepiirin ympärillä, tarkoituksena inspiroida opiskelijaa ja saattaa hänet tilaan, jossa hän ryhtyy aktiivisesti hakemaan käsiteltävästä aiheesta lisää tietoa ja soveltamaan sitä opiskelemaansa aihepiiriin.
Alla oleva taulukko (Taulukko 1) on teoksesta Innostu ja onnistu opetuksessa (Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 12). Opiskelijan oman aktiivisen roolin merkitys nousee esiin hyvin. Opiskelijan tulisi kehittää jatkuvasti omia opiskelutaitojaan. Yllätys, yllätys ne opiskelutaidot ovat juuri niitä samoja, joita hän sitten hyödyntää tiedonhankinnassa siellä työelämässä ja etenkin kun hänen pitää siellä osata soveltaa teoriaa käytäntöön, niin hänen tulisi oppia etsimään myös siitä oppimateriaalista.
Kuten esim. Grönfors (2010, 17) huomauttaa, työ on keskeinen osa ihmisten elämää ja siihen liittyy luonnollisesti myös oppiminen. Uusien asioiden, taitojen ja tietojen opettelu tuo sisältöä ja mielenkiintoa työhön ja elämään. Se kehittää ihmistä itseään ja innostaa kehittymään ja kehittämään.
Taulukko 1: Miten opettaja voi vaikuttaa opiskelijan lähestymistapaan?
Pintasuuntautunut
|
Syväsuuntautunut
|
Strateginen
| |
Kurssin
sisältö,
opetettava aihe
ja sen rajaaminen
|
Välttämällä liian laajaa ja
”nippelitietoihin” keskittyvää
sisältöä voidaan vähentää
pintasuuntautunutta. Oleellista
on, mitä on määritelty ydinainekseen*, sillä se vaaditaan kurssin suorittamiseen.
|
Lisäämällä opiskelijan omia
vaikutusmahdollisuuksia
kurssilla tuetaan ymmärtävää oppimista sekä mahdollisuutta syventyä
itseään kiinnostavaan sisältöön kurssin aihepiirin sallimissa rajoissa.
|
Arviointi ohjaa opiskelijan
toimintaa. Huomioimalla
sisällön ja arviointikriteerien
välisen yhteyden vaikutetaan
siihen, mihin opiskelija suuntaa
oppimistaan ja ajankäyttöään.
|
Osaamistavoitteet
|
Lukumäärällisesti liikaa matalan osaamistason tavoitteita, jotka opiskelija voi saavuttaa ulkoa opettelemalla lyhyessä ajassa.
|
Tiedon analysoimiseen, yhdistämiseen ja soveltamiseen keskittyvät tavoitteet, joissa hyödynnetään opiskelijan
omaa osaamista.
|
Tavoitteiden yhteys arviointikriteerien
kanssa on keskeistä.
Osaamistavoitteissa ja kurssin toimintatavoissa voidaan tukea systemaattisen opiskeluotteen saavuttamista.
|
Opetusmenetelmät
|
Tietoa esittävät ja toistavat
opetusmenetelmät, joissa ei
tueta eikä edellytetä opiskelijan
omaa tiedonkäsittelyä. Esim. luento-opetus yhdistettynä
lopputenttiin mahdollistaa
pintasuuntautuneen opiskelun hyvin.
|
Kurssi
vaatii opiskelijalta monipuolisten opiskelutapojen käyttöä ja tiedon
aktiivista prosessointia. Syväsuuntautumista tukee mm. tutustuminen
kirjallisuuteen pitkin kurssia, siitä keskustelu opetuksessa,
projektitöiden tekeminen ja asioiden välisten yhteyksien käsittely.
|
Tukemalla kurssia hyvällä
rytmittämisellä, aikatauluttamisella
ja jakamalla työmäärän tasaisesti, tuetaan strategista lähestymistapaa.
Opiskelijan ajankäyttöä voi
myös tukea esim. opiskelusuunnitelman laatimisella.
|
Oppimisen arviointi
|
Hyvin
suuri merkitys: mitä enemmän ja mitä yksityiskohtaisemmin tieto tulee
arvioinnin yhteydessä toistaa sellaisenaan, sitä suurempi riski on
pintasuuntautuneelle tiedon pänttäämiselle ja unohtamiselle.
|
Tukemalla
opiskelijan mahdollisuuksia osallistua arviointikriteerien
määrittelyyn,tuetaan syväsuuntautunutta lähestymistapaa. Seuraavat
arviointitavat tukevat syväsuuntautuneisuutta:
laadullinen arviointi, prosessin
arviointi, itsenäiset kirjoitustyöt,
projektityöt, jotka edellyttävät
opiskelijan aktiivista osallistumista.
|
Arviointikriteerit ovat keskiössä:
jos
hyvälle arvosanalle asetetut kriteerit ja työskentely tukevat
syvällistä opiskelua, valitsee opiskelija oppimista tukevat
opiskelumenetelmät, jos taas hyvän arvosanan saa pänttäämällä edellisenä
päivänä, valitaan pintasuuntautuminen.
|
Oppimisen
ohjaus
|
Vähenee ottamalla systemaattisesti
yhteyttä kaikkiin opiskelijoihin/ryhmiin heti kurssin alussa, jolloin tehdään
yhdessä suunnitelmaa opiskelusta ja oppimisesta (esim. oman osaamisen tunnistaminen,osaamistavoitteet,
ajankäytön suunnittelu).
|
Ei välttämättä vaadi juurikaan
kurssin
opettajan ohjausta. Mikäli kurssien itsenäiset työt tai projektit ovat
paisumassa yli tai eivät tule valmiiksi, kannattaa kuitenkin keskustella
opintojen kokonaistavoitteesta: tutkinnon suorittamisesta määräajassa
ja pakollisten kurssien suorittamisesta ajallaan.
|
Näyttäytyy opettajalle ohjaustarpeena suhteessa kurssin
vaatimuksiin:
opiskelijat saattavat haluta tarkennuksia arviointikritee- reihin. He
voivat yrittää onkia opettajalta arviointiin vaikuttavia tietoja.
Ohjaamalla opiskelijaa pohtimaan mikä häntä itseään kiinnostaa voidaan
vähentää
suorittamiskeskeisyyttä.
|
* Ydinainesanalyysistä lisää luvussa 4.2., ks. myös ydinainesanalyysin laatiminen:
Karjalainen, Jaakkola, Alha & Lapinlampi 2007, 73–84 (Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 12.)Anu Ylitalo (2012) on koostanut muutama vuosi sitten erinomaisen esityksen aktivoivista opetusmenetelmistä. Ylitalon tekemään koosteeseen voi tutustua ohessa:
Anu Ylitalon (2012). perusteellinen setti aktivoivista opetusmetelmistä.
Opiskelutyylit vievät opiskelijaa
Hemminki, Leppänen ja Valovirta (2013, 10-11) nostavat esiin jo 1960-1970 -luvulta tutut opiskelutyylit eli pintasuuntautuneen, syväsuuntautuneen ja strategisesti suuntautuneen opiskelun.
Pintasuuntautunut opiskelu keskittyy kurssien suorittamiseen ja läpäisyyn. Kun opiskelija asennoituu pintasuuntautuneesti opintoihinsa, hän pyrkii selvittämään mitä opettaja vaatii ja sopeuttaa oman toimintansa niin, että pääsee hyväksyttyyn suoritukseen mahdollisimman vähällä panoksella. Tällainen oppija toimii usein niin, että hän tankkaa tietoa juuri ennen tenttiä. Ongelmana tässä on, että juuri ennen tenttiä opittu, unohtuu helposti, koska se ei tallennu pitkäkestoiseen säilömuistiin. Pintasuuntautuneen opiskelijan pahin pelko on suuren työmäärän tekeminen ”turhaan”, eli suorituksen hylkääminen. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 10.)
Syväsuuntautunut opiskelu keskittyy ymmärtämiseen. Opiskelija asettaa aktiivisesti omia tavoitteita, eikä ole riippuvainen opettajan toiminnasta oman oppimisensa ohjaamisessa. Opiskelija on asettanut tavoitteet ja pyrkii täyttämään ne ja tiedontarpeensa. Lisäksi hän etsii aktiivisesti itse tietoa ja hyödyntää kurssien välisiä sisältöjä pyrkien muodostamaan niistä kokonaisuuksia. Hän rakentaa tietoa vanhan osaamisensa päälle hyödyntäen sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Pahinta syväsuuntautuneelle opiskelijalle on, että hän joutuu suorittamaan tehtäviä suorittamisen vuoksi, eikä saa keskittyä siihen näkökulmaan mikä häntä itseään kiinnostaa tai minkä hän kokee hyödyntävän hänen tulevaa työuraansa. Syväsuuntautuneen opiskelijan ongelma on, että hän saattaa joskus uppoutua kurssien aiheisiin liiaksi, jolloin vaaditut suoritteet eivät tule valmiiksi. Toki tämä ei ole vahingollista itse tarkoituksen, eli oppimisen kannalta, päinvastoin. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 10-11.)
Strategisesti suuntautunut opiskelu tähtää mahdollisimman hyviin arvosanoihin sekä opintojen etenemiseen. Strategisesti suuntautunut opiskelija on tietoinen arviointikriteereistä. Strateginen opiskelu kiinnittyy
siis pintasuuntautuneen ohella siihen, mitä vaaditaan, mutta tähtäimessä on ennemmin mahdollisimman hyvä menestys kuin läpäiseminen. Strategiseen opiskeluun käytettävä opiskelutapa (esim. kurssin aikainen työskentely vs. tiedon tankkaaminen ennen loppuarviointia) riippuukin paljolti siitä, minkä opiskelija kokee
johtavan parhaaseen lopputulokseen. Turhauttavinta strategiselle opiskelijalle on arviointikriteerien muuttuminen kesken kurssin tai niiden ymmärtäminen väärin. Opettajan kannalta opiskelijan toimintaa
on toisaalta helppoa ohjailla kohti hyvää oppimista, kunhan hyvät arvosanat on saatavissa laadukkaalla oppimisella. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 11.)
Asiantuntijatehdas
Käytännössä yliopiston ja ylipäätään korkeakoululaitoksen perustehtävänä on tuottaa asiantuntijoita, joilla on
syvällinen oman alan osaaminen, sekä hyvät valmiudet työskennellä yhteiskunnan erilaisissa haastavissa ja muuttuvissa tehtävissä. Jos opiskelija vähänkin miettii omaa tulevaisuuttaan ja uraansa, niin heillä ei ole varaa suorittaa tutkintoaan pintasuuntautuneesti. Lisäksi on yliopiston omalta että laajemmalta yhteiskunnalliselta kannalta hyödyllistä että opiskelijat opiskelevat systemaattisesti ja omaa toimintaansa ohjaillen. Opiskelun strateginen ulottuvuus kannattaa huomioida opetuksen suunnittelussa ja opiskelijoiden
ohjauksessa. Ihannetilanteessa opiskelijaa ohjaa syväsuuntautunut halu oppia ja hän pystyy suunnittelemaan opintojaan strategisesti. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 11.)
(Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 13.)
Opiskelutaidot
Mitä sitten ne ns. opiskelutaidot ovat? Hemmiki, Leppänen & Valovirta (2013, 16-17) toteavat, että opiskelussa tarvittavia taitoja ovat esimerkiksi ajanhallintataidot, itseohjautuvuus, sinnikkyys ja taito pyytää apua. Opiskelijoilla on hyvin erilaset opiskelutaidot ja se heijastuu suoraan oppimistuloksiin. Olisi tärkeä saada opiskelijat oivaltamaan heti opintojen alkuvaiheessa, miten kannattaisi ruveta opiskelemaan, näin opiskelu helpottuu jatkossa. Samalla se vaikuttaa motivaatioon opiskella.
Opiskelutaidot
»» Ajanhallinta: Kurssimuotoinen opiskelu sisältää päällekkäisiä, eripituisia ”projekteja”, jotka vaativat aikatauluttamista. Opiskelijan tulee oppia suunnittelemaan ja käyttämään aikansa oppimisen
kannalta hyödylliseen toimintaan.
»» Itseohjautuvuus: Kyky ohjailla omaa toimintaa kohti tavoitetta. Opiskelussa se tarkoittaa sopivien opiskelutapojen valikointia erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuus edellyttää, että opiskelija oppii säätelemään omaa toimintaansa ja ympäristöään muuttuvissa tilanteissa. Tätä on esimerkiksi ajankäytön suunnittelu,
sopivan opiskelutilan valitseminen ja opiskelutehtävien asettaminen tärkeysjärjestykseen.
»» Sinnikkyys: Taitoa tarvitaan, jotta opiskelija tekee tehtävät loppuun, eikä jätä kurssisuorituksia kesken. Opiskelija voi oppia säätelemään omia resurssejaan ja kohdistaa ne tarpeen mukaan. Tärkeintä on ymmärtää, miten oma toiminta vaikuttaa lopputulokseen.
»» Avun pyytäminen: Ymmärtämällä missä kohdissa opiskelija tarvitsee ohjausta tai tukea, hän tunnistaa oman osaamisensa ja sen rajat. Oppimisessa keskeistä on tunnistaa mitä osaan ja mitä tulee tehdä, jotta kehityn. (Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 16-17.)
Tämä kirjoitus on hyvä päättää koosteeseen, joka on talulukossa 2 (Taulukko 2) Työskentely luovassa ilmapiirissä. Paperi sopii myös monen ryhmän kriisinratkaisutyökaluksi. Grönfors (2010, 28) siteeraa jossain hänen ryhmässään olleen opiskelijan kommenttia: "Olen huomannut, että jos rupean puolustatumaan, kun saan palautetta, niin en opi mitään."
Taulukko 2 Työskentely luovassa ilmapiirissä. http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/lor/lor_isotauluk.gif (24.3.2016).
Lähteitä ja lukemistoa
Best, B. & Thomas, W. (2008). The Creative Teaching& Learning Resource Book.
Grönfors, Terttu. (2010). Työssä oppiminen -avain tuottavuuteen. Helsingin seudun kauppakamari. Helsinki.
Hakkarainen, K., Bollström-Huttunen, M., Pyysalo, R. & Lonka, K. (2005). Tutkiva oppiminen käytännössä – matkaopas opettajille.
Hemmiki, Marianne, Leppänen, Miia & Valovirta, Taru. (2013). Innostu ja onnistu opetuksessa. Crossover 15/2013. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Unigrafia Oy. Helsinki. (PDF). (23.3.2016).
Hyyppönen, Olli. (2004). Erilaisia oppimisen arviointimenetelmiä. - Kuvaukset, vahvuudet ja haastet. TKK Opetuksen ja opiskelun tuki. (PDF). (22.3.2016).
Hyyppönen, Olli & Lindén, Satu. (2009). Opettajan käsikirja -opintojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. Teknillinen korkeakoulu. Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 4/2009. Espoo. (PDF). (22.3.2016).
Kekäle, J. (1994). Luento-opetuksen kehittäminen. Vähemmällä luennoimisella parempiin tuloksiin.
Korkeakoulupedagogiikan perusmateriaali. Oulu.
Koulutus ja oppiminen. Vahti-ylläpito. (24.3.2016).
Kupias, P. (2000). Oppia opetusmenetelmistä.
Lavonen, Meisalo & al. (?). Luovan onegelmanratkaisun työtavat. Edu. Helsinki. Malu-kirjasto. (24.3.2016).
Lindblom-Ylänne, S. &Nevgi, A. (toim.) (2009). Yliopisto-opettajan käsikirja.
Mannila, Margit. (2016). Learning by Doing Daily. Paper.li. (22.3.2016).
Lonka, K. & Lonka, I. (1991). Aktivoiva opetus. Käsikirja aikuisten ja nuorten opettajille.
Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana. Oulun AMK. (22.3.2016).
Opiskelijan pitäminen oppimistyössä.
http://www.oulu.fi/opetkeh/pdf/opetuksen_perusasiat_kansio_b.pdf (24.3.2016).
Ylitalo, Anu. (2012). Aktivoivia opetusmenetelmiä. Tritonia. (22.3.2016).
Lähetetty Windows Phonesta
Syväsuuntautunut opiskelu keskittyy ymmärtämiseen. Opiskelija asettaa aktiivisesti omia tavoitteita, eikä ole riippuvainen opettajan toiminnasta oman oppimisensa ohjaamisessa. Opiskelija on asettanut tavoitteet ja pyrkii täyttämään ne ja tiedontarpeensa. Lisäksi hän etsii aktiivisesti itse tietoa ja hyödyntää kurssien välisiä sisältöjä pyrkien muodostamaan niistä kokonaisuuksia. Hän rakentaa tietoa vanhan osaamisensa päälle hyödyntäen sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Pahinta syväsuuntautuneelle opiskelijalle on, että hän joutuu suorittamaan tehtäviä suorittamisen vuoksi, eikä saa keskittyä siihen näkökulmaan mikä häntä itseään kiinnostaa tai minkä hän kokee hyödyntävän hänen tulevaa työuraansa. Syväsuuntautuneen opiskelijan ongelma on, että hän saattaa joskus uppoutua kurssien aiheisiin liiaksi, jolloin vaaditut suoritteet eivät tule valmiiksi. Toki tämä ei ole vahingollista itse tarkoituksen, eli oppimisen kannalta, päinvastoin. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 10-11.)
Strategisesti suuntautunut opiskelu tähtää mahdollisimman hyviin arvosanoihin sekä opintojen etenemiseen. Strategisesti suuntautunut opiskelija on tietoinen arviointikriteereistä. Strateginen opiskelu kiinnittyy
siis pintasuuntautuneen ohella siihen, mitä vaaditaan, mutta tähtäimessä on ennemmin mahdollisimman hyvä menestys kuin läpäiseminen. Strategiseen opiskeluun käytettävä opiskelutapa (esim. kurssin aikainen työskentely vs. tiedon tankkaaminen ennen loppuarviointia) riippuukin paljolti siitä, minkä opiskelija kokee
johtavan parhaaseen lopputulokseen. Turhauttavinta strategiselle opiskelijalle on arviointikriteerien muuttuminen kesken kurssin tai niiden ymmärtäminen väärin. Opettajan kannalta opiskelijan toimintaa
on toisaalta helppoa ohjailla kohti hyvää oppimista, kunhan hyvät arvosanat on saatavissa laadukkaalla oppimisella. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 11.)
Asiantuntijatehdas
Käytännössä yliopiston ja ylipäätään korkeakoululaitoksen perustehtävänä on tuottaa asiantuntijoita, joilla on
syvällinen oman alan osaaminen, sekä hyvät valmiudet työskennellä yhteiskunnan erilaisissa haastavissa ja muuttuvissa tehtävissä. Jos opiskelija vähänkin miettii omaa tulevaisuuttaan ja uraansa, niin heillä ei ole varaa suorittaa tutkintoaan pintasuuntautuneesti. Lisäksi on yliopiston omalta että laajemmalta yhteiskunnalliselta kannalta hyödyllistä että opiskelijat opiskelevat systemaattisesti ja omaa toimintaansa ohjaillen. Opiskelun strateginen ulottuvuus kannattaa huomioida opetuksen suunnittelussa ja opiskelijoiden
ohjauksessa. Ihannetilanteessa opiskelijaa ohjaa syväsuuntautunut halu oppia ja hän pystyy suunnittelemaan opintojaan strategisesti. (Hemminki, Leppänen ja Valovirta 2013, 11.)
(Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 13.)
Opiskelutaidot
Mitä sitten ne ns. opiskelutaidot ovat? Hemmiki, Leppänen & Valovirta (2013, 16-17) toteavat, että opiskelussa tarvittavia taitoja ovat esimerkiksi ajanhallintataidot, itseohjautuvuus, sinnikkyys ja taito pyytää apua. Opiskelijoilla on hyvin erilaset opiskelutaidot ja se heijastuu suoraan oppimistuloksiin. Olisi tärkeä saada opiskelijat oivaltamaan heti opintojen alkuvaiheessa, miten kannattaisi ruveta opiskelemaan, näin opiskelu helpottuu jatkossa. Samalla se vaikuttaa motivaatioon opiskella.
Opiskelutaidot
»» Ajanhallinta: Kurssimuotoinen opiskelu sisältää päällekkäisiä, eripituisia ”projekteja”, jotka vaativat aikatauluttamista. Opiskelijan tulee oppia suunnittelemaan ja käyttämään aikansa oppimisen
kannalta hyödylliseen toimintaan.
»» Itseohjautuvuus: Kyky ohjailla omaa toimintaa kohti tavoitetta. Opiskelussa se tarkoittaa sopivien opiskelutapojen valikointia erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuus edellyttää, että opiskelija oppii säätelemään omaa toimintaansa ja ympäristöään muuttuvissa tilanteissa. Tätä on esimerkiksi ajankäytön suunnittelu,
sopivan opiskelutilan valitseminen ja opiskelutehtävien asettaminen tärkeysjärjestykseen.
»» Sinnikkyys: Taitoa tarvitaan, jotta opiskelija tekee tehtävät loppuun, eikä jätä kurssisuorituksia kesken. Opiskelija voi oppia säätelemään omia resurssejaan ja kohdistaa ne tarpeen mukaan. Tärkeintä on ymmärtää, miten oma toiminta vaikuttaa lopputulokseen.
»» Avun pyytäminen: Ymmärtämällä missä kohdissa opiskelija tarvitsee ohjausta tai tukea, hän tunnistaa oman osaamisensa ja sen rajat. Oppimisessa keskeistä on tunnistaa mitä osaan ja mitä tulee tehdä, jotta kehityn. (Hemmiki, Leppänen & Valovirta 2013, 16-17.)
Tämä kirjoitus on hyvä päättää koosteeseen, joka on talulukossa 2 (Taulukko 2) Työskentely luovassa ilmapiirissä. Paperi sopii myös monen ryhmän kriisinratkaisutyökaluksi. Grönfors (2010, 28) siteeraa jossain hänen ryhmässään olleen opiskelijan kommenttia: "Olen huomannut, että jos rupean puolustatumaan, kun saan palautetta, niin en opi mitään."
Taulukko 2 Työskentely luovassa ilmapiirissä. http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/lor/lor_isotauluk.gif (24.3.2016).
Lähteitä ja lukemistoa
Best, B. & Thomas, W. (2008). The Creative Teaching& Learning Resource Book.
Grönfors, Terttu. (2010). Työssä oppiminen -avain tuottavuuteen. Helsingin seudun kauppakamari. Helsinki.
Hakkarainen, K., Bollström-Huttunen, M., Pyysalo, R. & Lonka, K. (2005). Tutkiva oppiminen käytännössä – matkaopas opettajille.
Hemmiki, Marianne, Leppänen, Miia & Valovirta, Taru. (2013). Innostu ja onnistu opetuksessa. Crossover 15/2013. Aalto-yliopiston julkaisusarja. Unigrafia Oy. Helsinki. (PDF). (23.3.2016).
Hyyppönen, Olli. (2004). Erilaisia oppimisen arviointimenetelmiä. - Kuvaukset, vahvuudet ja haastet. TKK Opetuksen ja opiskelun tuki. (PDF). (22.3.2016).
Hyyppönen, Olli & Lindén, Satu. (2009). Opettajan käsikirja -opintojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. Teknillinen korkeakoulu. Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 4/2009. Espoo. (PDF). (22.3.2016).
Kekäle, J. (1994). Luento-opetuksen kehittäminen. Vähemmällä luennoimisella parempiin tuloksiin.
Korkeakoulupedagogiikan perusmateriaali. Oulu.
Koulutus ja oppiminen. Vahti-ylläpito. (24.3.2016).
Kupias, P. (2000). Oppia opetusmenetelmistä.
Lavonen, Meisalo & al. (?). Luovan onegelmanratkaisun työtavat. Edu. Helsinki. Malu-kirjasto. (24.3.2016).
Lindblom-Ylänne, S. &Nevgi, A. (toim.) (2009). Yliopisto-opettajan käsikirja.
Mannila, Margit. (2016). Learning by Doing Daily. Paper.li. (22.3.2016).
Lonka, K. & Lonka, I. (1991). Aktivoiva opetus. Käsikirja aikuisten ja nuorten opettajille.
Opetusmenetelmät opetuksen monipuolistajana. Oulun AMK. (22.3.2016).
Opiskelijan pitäminen oppimistyössä.
http://www.oulu.fi/opetkeh/pdf/opetuksen_perusasiat_kansio_b.pdf (24.3.2016).
Ylitalo, Anu. (2012). Aktivoivia opetusmenetelmiä. Tritonia. (22.3.2016).
Lähetetty Windows Phonesta
Comments