Kuva Margit Mannila
Tolosen (2003) teoksen IV luku on otsikoitu eri oikeuslähteet. Luku jakautuu edelleen seitsemään päälukuun, jotka ovat
- Yleistä
- Laki
- Lain esityöt
- Oikeuskäytäntö ja ennakkoratkaisut
- Oikeusperiaatteet ja oikeustiede
- Tapaoikeus
- Reaalinen harkinta
Laki on tärkein oikeuslähde
- demokratian
- oikeusvaltiollisuuden ja
- oikeusvarmuuden prinsiipit vaativat sitä.
Esimerkiksi Sveitsin siviililakikirjassa (ZGB) vuodelta 1904 todetaan lakia on noudatettava "kaikissa oikeuskysymyksissä, joihin se on sovellettavissa sanamuodon tai tulkinnan mukaan."
- jos laista ei löydy vastausta, on toissijaisesti noudatettava tapaoikeutta => tuomarille on annetaan mahdollisuus luoda oikeutta. (Tolonen 2003, 104.)
2. Laki
2.1 Kansallinen laki
Modernin valtiovallan tuntomerkki on yleinen lainsäädäntövalta. Siihen sisältyy tietty kansalaisiin nähden toteutuva tasavertaisuus. Laki on yleinen juuri siinä merkityksessä, että se sitoo kaikkia ja kaikissa tilanteissa.
Aineellinen ja muodollinen merkitys
Laki aineellisessa merkityksessä tarkoittaa, että kyseessä on normi, joka koskee ja velvoittaa kaikkia kansalaisia. Sen tulkitaan tällöin koskevan valtion ja kansalaisten oikeussuhdetta.
Laki muodollisessa merkityksessä sitoo pelkästään valtiokoneistoa.
Valtion suveneeriteetti (riippumattomuus)
a) oikeudellinen suveneerisuus =>suveneerin vallan luovuttamuus ja suveneerin vallan oikeudellinen rajoittamattomuus.
b) poliittinen suveneerisuus => valtion tosiasiallinen, poliittisiin realiteetteihin liittyvä valtion toimintamahdollisuus.
Oikeusvaltiollisuus
- lain ennakoitavuus
- lain selvä säädöshierarkia
- legitimiteetti
- demokraattisia menettelymuotoja
Lain formaalinen pätevyys
- laki on proseduraalisesti eli menettelyllisesti oikein säädetty
- laki on sisällöltään muuten perustuslain mukainen
- laki on asianmukaisesti julkaistu
- lakia ei ole kumottu.
Oikeussääntöjen ristiriita (samaa kohdetta koskevat normit määräävät erilaisen oikeudellisen seuraamuksen)
- lex superior derogat inferiori: korkeampi laki syrjäyttää alemmanasteisen
- lex specialis derogat generali: erityislaki syrjäyttää yleislain
- lex posterior derogat priori: myöhempi laki syrjäyttää aiemman lain.
Perustuslain etusija (PL 731/1999) 106-107 §.
Laki on usein epätäydellinen.
Lain tulee olla yleinen ja koskea omalla sovellutusalueellaan kaikkia.
Lainsäätäjä käyttää usein arkikieltä tai yleiskieltä, jonka käsitteet ovat aina jonkun verran avoimia.
Lainsäätäjä jättää tietoisesti lainsoveltajan harkittavaksi täsmällisen merkityssisällön.
Tulkintatavat/tulkintateoriat
- Sanamuodon mukainen tulkinta
=> ongelmattomissa tapauksissa luonteva lähtökohta - Systemaattinen tulkinta
=> yksittäinen oikeussääntö on aina osa jostakin säädöskokonaisuudesta. Se on osa koko oikeuden systeemistä kokonaisuutta. Yksinkertainen systemaattinen kokonaisuus vallitsee pääsäännön ja poikkeuksen välisessä suhteessa. Lain säännös voi itse ilmaista tällaisen suhteen: "jollei muualla ole ankarampaa rangaistusta säädettu" (rikosoikeus) tai "jollei asianosaisten sopimuksesta muuta johdu" (sopimusoikeus)
- Systemaattinen kokonaisuus vaatii ristiriidattomuutta. Edellä mainitut oikeussääntöjen ristiriitoja poistavat periaatteet lex specialis (eritysemmän lain sääntö), lex superior (ylemmän lain sääntö) ja lex posterior (myöhemmän lain sääntö) kuuluvat systemaattiseen tulkintaan - Historiallinen tulkinta
=> korostaa esitöiden painoarvoa tulkintatilanteissa
=> voi korostaa säädöshistoriaa laajemminkin, edeltävän oikeustilan tai edeltävän yhteiskunnallisen tilanteen merkityksissä. - Tavoitteellinen tulkinta
=>painottaa tulkitsijan tavoitteita. Tällaisia tavoitteita voivat olla oikeussuojan antaminen sopimusriidoissa tai fiskaalisen intressin toteuttaminen verotusta koskevissa kysymyksissä.
Laki on formaalinen oikeuslähde ja siihen sisältyy tulkintaa. Tulkintatilanteet edellyttävät harkintaa ja sen mukana oikeuden sisällön muodostamista.
(Tolonen 2003, 104-111.)
2.2 Euroopan yhteisön oikeus
EY-oikeudessa ns. etusijaperiaatteella (principle of primacy)
Läheisyysperiaate (principle of subsidiarity)
EY-oikeuden yksinomainen toimivalta ("exclusionary powers of community")
Sen sijaan kaikissa muissa tapauksissa yhteisön tulee toimia vain siinä tapauksessa ja siinä laajuudessa, kuin jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa sunniteltuja tavoitteita.
Euroopan yhteisön alkuperäinen tavoite on taloudellinen integraatio. Tavoitetaso: sisämarkkinat (tai yhteismarkkinat). Keskeisin tavoite on tuotannontekijöiden vapaa liikkuvuus. Tuotannontekijöitä ovat
- tavarat
- palvelut
- henkilöt
- pääoman liikkuvuus
Kolme keskeistä institutionaalista toimijaa, jotka ovat mukana nimenomaan normiasettamismenettelyssä. Nämä toimijat ovat:
- komissio, jolla on aloitevalta ja joka antaa lausuntoja
- neuvosto, jossa on yksi ministeri jokaisesta valtiosta; se teki aiemmin keskisimmät lainsäädäntöpäätökset
- parlamentti, joka valitaan valtioittain välittömillä vaaleilla ja joka nykyään käyttää keskeistä lainsäädäntövaltaa.
Kritisointia a) demokratiavaje ja b) julkisuusvaje.
Asetukset ja päätökset
- Asetukset tulevat jäsenvaltioissa välittömästi sovellettavaksi oikeudeksi eivätkä siten edellytä kansallista toimeenpanoa.
Päätökset on osoitettu yksittäisille valtiolle. Ne kohdistetaan yleensä jäsenmaiden hallituksille. Voidaan kohdistaa myös yksittäiselle oikeushenkilölle, kuten kilpailuoikeuden säännökset.
=> välitön oikeusvaikutus ja suora sovellettavuus
Direktiivit
Direktiivit sitovat jäsenvaltiota päämääriensä suhteen. (Valtiolle suunnattuja toimintaohjeita, jotka voivat luoda yksittäiselle kansalaiselle välittömiä vaikutuksia.
- direktiivi on riittävän selvä ja yksiselitteinen
- direktiivin täytäntöönpanoaika on kulunut umpeen.
Direktiivin vaikutus on vertikaalista, sitä voidaan toteuttaa vain valtiota ja julkishallinnon organisaatiota vastaan.
=> tulkintavaikuts, kansallista säännöstä tulee tulkita direktiivin valossa.
(Tolonen 2003, 111-115.)
3. Lain esityöt
Subjektiivinen tulkinta sitoutuu lainsäätäjän todellisiin tarkoituksiin. Objektiivinen teoria pitäytyy lain sanamuodossa ja systematiikassa. =>pohjoismaisessa ajattelussa ja käytännössä esityöt ovat merkittävä oikeuslähde.
Kolme esitöihin liittyvää rajoitusta ovat:
- Esitöiden merkitys on sidottu kuhunkin oikeuskulttuuriin
=> suomalaisessa oikeuskulttuurissa on esitöillä merkittävä asema, mutta lopulta esitöiden oma painoarvo ja tulkintatilanne ratkaisevat tarkemmin niiden merkityksen - Ei ole olemassa lainsäätäjän yhteistä "tahtoa".
=> 200 kansanedustajan näkemykset poikkeavat toisistaan
=> mitä lähempänä esityö on lain lopullista käsittelyä, sitä suurempi merkitys sille on annettava
=> mitä enemmän esityö on yhdenmukainen lopullisen lain kanssa, sitä suurempi painoarvo sillä on - Tulkintatilanteessa esityöt ovat aikaan sidottu
3a) esitöiden kestoaika on noin 30-40 vuotta tai sitä vähemmän
3b) oikeusteoreettisesti on kiintoisin ilmiö se, että esityöt korvautuvat muilla oikeuslähteillä, erityisesti korkeimpien oikeusasteiden (KKO, KHO) ratkaisuilla
- erilaiset perusselvitykset, jotka ovat komitean mietinnöt tai työryhmämietinnöt; ne julkaistaan erillisinä lainvalmisteluosaston julkaisuina
- hallituksen esitykset eduskunnalle
- eduskunnan valiokuntien lausunnot ja mietinnöt
Lisäksi valtiopäiväasiakirjoihin sisältyvät eduskunnan täysistuntokäsittelyt ja äänestystulokset
Mistä esityöt antavat tietoa? (ovat osin formaaleja osin reaalisia oikeuslähteitä)
- Esitöistä saa verraten hyvän kuvan voimassa olevasta eli esitöiden aikaisesta oikeustilasta. Myös oikeudellisesta kirjallisuudesta saa tällaista tietoa.
- Esityöt kertovat meille olennaiset piirteet reaalisista olosuhteista, joita laki koskee.
- Esityöt kertovat lainsäätäjän tavoitteet.
- Lopuksi saamme vihdoin informaatiota siitä, minkälaisin ratkaisuin ja keinoin esitöihin sisältyvät asiakirjat katsovat yhteiskuntapoliittisia tavoitteita parhaiten saavutettavan.
=> esimerkiksi yleisestä sovittelusäännöksestä on niin monta ratkaisua hovioikeuksista ja korkeimmasta oikeudesta, että oikeuskäytännöstä on tullut primaarilähde. (Tolonen 2003, 115-119.)
4. Oikeuskäytäntö ja ennakkoratkaisut
Tuomioistuimen ratkaisulla on kaksi puolta a) löytämisyhteys (context of discovery), joka osoittaa, miten tuomiosituin päätyy ratkaisuun ja b) perusteluyhteys (context of justification), joka osoittaa miten tuomiosituin perustelee ratkaisunsa.
Tosiasioiden ja normien suhdetta on ajateltava hermeneuttisena kehänä
Ratkaisun tosiasiat (soveltaminen) ja normit (perustelu) ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.
Ratkaisun kahdensuuntainen vaikutus: Tuomiosituin ratkaisee konkreettisen tapauksen ja viittaa samalla oikeusnormeihin.
Sillä, mihin oikeusnormeihin viitataan ja miten niiden avulla yksilöidään tapausta, on vaikutusta tulevaisuudessa tapahtuviin ratkaisuihin. Tätä kutsutaan oikeutta luovaksi vaikutukseksi, joka vahvistaa, tulkitsee ja muuttaa aiemmin käytettyjä normeja.
Oikeutta luova vaikutus on lähtökohtana kun eritellään tuomioistuinten ratkaisun oikeuslähdeopillista perustaa
1) kansalaisten oikeusvarmuus ja oikeusnormien ennakoitavuus => norminmukaisuusvaade (normivaade)
Mihin oikeusnormeihin viitataan ja miten niiden avulla yksilöidään tapausta, on vaikutusta tulevaisuudessa tapahtuviin ratkaisuihin = oikeutta luova vaikutus
Asianmukaisuusvaade => vaatimus ottaa huomioon tapauksen kaikki relevantit tosiasiat (121)
Tuomarin harkinnassa on normivaateen ja asianmukaisuusvaateen yhteensovittaminen
2) tuomiosituinten hierarkia ja miten oikeudenkäytön yhtenäisyys toteutuu
Kolmiportainen tuomiolaitos
alioikeudet
useita hovioikeuksia
korkeimmat oikeusasteet
Korkein oikeus ei ole prejudikaattituomiosituin
Tuomioisuimella ei ole suoranaista velvollisuutta noudattaa aiempaa käytäntöään
=> kuitenkin rationaalisuus luo institutionaalisen velvoitteen noudattaa aiempaa käytäntöään
PL 6 § Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
=> jos tuomioistuin ilman perustetta käsittelee samanlaisia tapauksia eri tavoin, se loukkaa yhdenvertaisuuden periaatetta.
Jos samankaltaisia tapauksia kohdellaan eri tavoin, on esitettävä peruste tälle menettelylle.
Oikeusvaltion ennakoitavuus ja kansalaisten yhdenvertaisuus: tosiasiallinen sidonnaisuus
Perusteluvelvollisuus (tuomion)
Mitä vakiintuneempi tutkintalinja on kyseessä, sitä painavampia perusteita tarvitaan sen muuttamiseksi.
- Ylimmän oikeusasteen (KKO, KHO) ratkaisut
KKO ottaa käsiteltäväkseen sellaisia juttuja, joilla on ennakkotapauksellista merkitystä => ratkaisujen merkitys lisääntyy
- Hovioikeuksien (ja niihin rinnasteisten tuomioistuinten) ratkaisujen merkitys on hieman käänteisellä tavalla korostunut.
=> hovioikeudet jäävät useissa tapauksissa ylimmäksi oikeusasteeksi.
=> hovioikeuksien ratkaisujen ohjaava merkitys on lisääntynyt
- Alioikuskäytännöllä on tietty sidonnoasuus omaan ratkaisulinjaansa. Tämä on erityisen tärkeä tapauksissa, joissa asia jää alioikeuteen. (Tolonen 2003, 119-126.)
5. Oikeusperiaatteet ja oikeustiede
5.1. Oikeusperiaatteet ratkaisutoiminnassa
Harkinta (discretion)
=>periaatteiden voimassaolo perustuu yhtäältä niiden arvon, merkityksen ja painon ulottuvuudelle, toisaalta niillä tulee olla institutionaalinen tuki
- lex specialis
- lex posterior
- lex superior (132.)
5.2. Oikeustiede ja oikeusperiaatteet
Oikeustieteen tehtävä on vakiintuneen määritelmän mukaan tulkinta ja systematisointi
Oikeustiede ei säädä (kuten lainsäätäjä) tai ratkaise (kuten tuomari). Oikeustiede tulkitsee ja systematisoi yhdistämällä säätämisen ja ratkaisemisen.
Se luo, muotoilee ja artikuloi normeja nimenomaan systemaattisten näkökohtien, oikeuskäytännön ja lakien esitöiden perusteella. (133-134.)
5.3. Oikeusperiaatteet oikeuslähteinä
Oikeudenalakohtaiset periaatteet (esimerkiksi sopimusvapauden periaate) oikeusjärjestystä koskevat periaatteet (esimerkiksi yhdenmukaisuuden periaate). Oikeustiede kuvaa ja yleistää nämä luovalla tavalla => periaateartikulaatio.
- Oikeusperiaatteet ovat ainoa oikeuslähteiden muoto, joka pitää yllä oikeuden yhteyttä moraaliin
- Yhteiskuntaelämän kiihtyvä muutostahti on saanut lainsäätäjän siirtämään yleislausekkiden muodossa harkintavaltaa tuomarille
- Oikeuden kansainvälistymisessä on olennaisia moraalisia aineosia ja samalla periaatesuuntautuneita elementtejä
- Perus- ja ihmisoikeudet on yleensä ymmärretty periaatteiksi, väljiksi ja harkintaa sisältäviksi normeiksi, joilla on merkittävä moraalinen ulottuvuus
Perusoikeudet voidaan jäsentää neljään ryhmään:
1) perinteiset vapausoikeudet, joihin kuuluvat mm. yhdenvertaisuus, oikeus elämään, omaisuudensuoja ja rikosoikeudellinen laillisuusperiaate
2) osallistumisoikeudet: kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, vaali- ja osallistumisoikeudet
3) TSS-oikeudet (työ, sivistys ja sosiaaliturva), joihin kuuluvat sivistykselliset oikeudet ja oikeus sosiaaliturvaan
4) kollektiiviset oikeudet, jotka ovat kaikkien uusimpia oikeuksia. Kyse ryhmäoikeuksista: vastuu ympäristöstä ja oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin (Tolonen 2003, 134-137.)
Tolonen esittää teoksessaan kaksi esimerkkiä. Toinen on kohtuullinen oikeusperiaate ja toinen on lojaliteettiperiaate. Esimerkit kannattaa katsoa suoraan kirjasta.
6. Tapaoikeus
On huomattava, että Tolosen teos on vuodelta 2003. Siinä viitataan tapaoikeuden velvoittavuutteen, josta on säädelty OK:n 1:11 §:ssä, jota ei oikeudenkäymiskaaressa muutoksen 683/2016 jälkeen enää ole: "Tuomarin pitää tarkoin tutkia lain oikeata tarkoitusta ja perustusta sekä tuomita sen mukaan, mutta ei vastoin sitä, oman mielensä mukaan. Maan tapa, jos sei ole kohtuuton, olkoon hänellä myös ohjeena tuomitessa, kun säädettyä lakia ei ole."
Jatkan Tolosen (2003) tekstin referointia. Tolonen (2003, 146) kirjoittaa, että tapaoikeuden tulee täytää yleensä kaikki seuraavat tuntomerkit:
- noudatetun käytännön tulee olla kestänyt pitkähkön ajan
- käytännön tulee olla selvä ja yksiselitteinen
- tapaa on noudatettu ilman poikkeuksia
- osapuolet ovat mieltäneet tavan sitovaksi.
Työoikeudellisissa tutkimuksissa näitä edellytyksiä on kutsuttu
nimillä:
- vakiintuminen
- eriytyminen
- tehokkuus
- hyväksyminen
Hyväksymisen perinteinen tuntomerkki tapaoikeuden yhteydessä on ollut opinio necessitatis sive obligationis "katsomus välttämättömyydestä tai velvoittavuudesta" => tietty sitovuuden tunne, jonka perusteella tapa koetaan velvoittavaksi. (Tolonen 2003, 146.)
Tapaoikeudessa on tolosen mukaan usein kysymys siitä, että jokin oikeussubjekti on omalla käyttäytymisellään luonut vastapuolelle tai ulkopuolisille perusteltuja odotuksia ilman, että tämä sinänsä on ollut velvoitettu tähän käyttäytymiseen. (Tolonen 2003, 147.)
Jatkan Tolosen (2003) tekstin referointia. Tolonen (2003, 146) kirjoittaa, että tapaoikeuden tulee täytää yleensä kaikki seuraavat tuntomerkit:
- noudatetun käytännön tulee olla kestänyt pitkähkön ajan
- käytännön tulee olla selvä ja yksiselitteinen
- tapaa on noudatettu ilman poikkeuksia
- osapuolet ovat mieltäneet tavan sitovaksi.
Työoikeudellisissa tutkimuksissa näitä edellytyksiä on kutsuttu
nimillä:
- vakiintuminen
- eriytyminen
- tehokkuus
- hyväksyminen
Hyväksymisen perinteinen tuntomerkki tapaoikeuden yhteydessä on ollut opinio necessitatis sive obligationis "katsomus välttämättömyydestä tai velvoittavuudesta" => tietty sitovuuden tunne, jonka perusteella tapa koetaan velvoittavaksi. (Tolonen 2003, 146.)
Tapaoikeudessa on tolosen mukaan usein kysymys siitä, että jokin oikeussubjekti on omalla käyttäytymisellään luonut vastapuolelle tai ulkopuolisille perusteltuja odotuksia ilman, että tämä sinänsä on ollut velvoitettu tähän käyttäytymiseen. (Tolonen 2003, 147.)
Tolonen tiivistää, että tapa on tosiasioita koskeva, ihmisten säännönmukaiseen käyttäytymiseen perustuva ja siinä mielessä reaalinen oikeuslähde. Tavan tulee olla pitkäkestoinen, yksiselitteinen ja vakiintunut. (perusteltujen odotusten synnyttäminen ja ennakoitavuus). Tapaa voidaan luonnehtia sosiaaliseksi käytännöksi. Se voi olla vain kahden oikeussubjektin noudattama käytäntö. (Tolonen 2003, 152.)
7. Reaalinen harkinta
=> oikeuden suhteesta reaalimaailmaan ja yhteiskuntaan
=> oikeudellisen ratkaisun tai oikeudellisen norminannon reaaliset vaikutukset
7.2. Ratkaisun seuraamukset ja systeemivaade
- Realistinen harkinta liitetään pääsääntöisesti oikeudelliseen ratkaisuun tai oikeustieteelliseen argumentaatioon. (Tolonen 2003, 153.)
=> jokaisessa päätöksessä tarvitaan yleinen normi ("jos a niin b"), jonka alle tapaus ("vallitsee a") sijoitetaan ja ratkaistaan päätöksen muodossa "siis seuraa b")
=> deduktiivinen perusargumentti
=> tulkintakysymykset +relevanssikysymykset (koskeeko jokin normi tiettyä tapausta)
jäävät vastaamatta
Seuraamusharkinta eli reaalinen harkinta
- sitä rajoittaa systeemivaade: sidoksissa oikeusvarmuuteen ja ennakoitavuuteen
- ristiriidattomuuden vaade
=> konsistenssi ja koherenssi (consistency and coherence)
Konsistenssi on loogista ristiriidattomuutta (jo edellä mainitut lex specialis, lex posterior ja lex superior erityisemmän lain, myöhemmän lain ja ylemmän lain periaatteet)
Koherenssi tarkoittaa arvojohdonmukaisuutta tai sisällöllistä johdonmukaisuutta
Joka tapauksessa kysymys on oikeuslähteestä, joka tukee tiettyä tutkintavaihtoehtoa
1) Lakitekstin juridiset tukintamahdollisuudet eri merkitysvaihtoehtoina
2) on pyrkiä erittelemään eri vaihtoehtojen mahdolliset seuraamukset
3) seuraamukset on laitettava tärkeysjärjestykseen (tämä perustuu harkintaan)
Seuraamuksen muuttuminen tavoitteeksi tarkoittaa samalla sen "takaisinkytkentää" lakiin. (Tolonen 2003, 156.)
Peruskysymys, mitä vaikutuksia oikeudellisella ratkaisulla on/voi olla?
=> vaikutukset kansalaisten materiaalisessa elämänpiirissä
=> kulttuuriset, arvoja ja symbolisia merkityksiä koskevat vaikutukset (Tolonen 2003, 158).
Mitä vaikutuksia erityisesti tuomioistuimen ratkaisulla on?
- konkreettinen A:n ja B:n suhdetta koskeva vaikutus
- systeeminen vaikutus, joka kohdistuu tulkintaan ja oikeussysteemiin
- (oikeus)institutionaalinen vaikutus, joka kohdistuu kansalaisten toimintajärjestelmiin ja oikeuden perusinstituutioihin
- kulttuurinen vaikutus, joka kohdistuu ennen muuta oikeuden antamiin arvoihin, identiteetteihin ja symbolisiin merkityksiin (Tolonen 2003, 158.)
=> oikeusnormi ja soveltaminen kuuluvat aina oikeussysteemiin
=> ratkaisun systeemivaade perustuu sen yleistettävyyteen
=> oikeus järjestelmä on keskeinen osa muita sosiaalisia järjestelmiä
- miten instituutiot konkreettisissa tapauksissa syntyvät
- millaisia oikeusvaikutuksia instituutiolla on
- oikeus on osa kulttuurista järjestelmää (Tolonen 2003, 159-160.)
7.3. Oikeustaloustiede
Säätelyteorian keskeisiä käsitteitä
- aikatehokkuus eli saavutetaanko tavoitteet määritetyssä ajassa
- kustannustehokkuus
- joustavuus
- ihmiset pyrkivät maksimoimaan hyötynsä
- ihmisillä on periaatteessa täydellinen markkinaolosuhteita koskeva tieto
- ihmisillä on vakaat tarpeiden etusijat eli preferenssit
=>
- rajoitettu rationaalisuus (bounded rationalism)
- rajallinen opportunismi (limited opportunism)
- rajoitettu tieto (limited information) (Tolonen 2003, 164-165)
Liiketoimintakustannukset (transaktiokustannukset)
- sopijapuolen hakemiskustannukset
- neuvottelukustannukset
- sopimuksentekokustannukset
- valvontakustannukset
- täytäntöönpanokustannukset (Tolonen 2003, 166.)
7.4. Intressipunnintanormit
Ympäristöintressit
Omistajaintressit
Tuotantotaloudelliset intressit (Tolonen 2003, 166.)
Lähteet ja lukemisto
Tolonen, Hannu. (2003). Oikeuslähdeoppi. WSOY Lakitieto.
Edit
18.9.2018 (240/820)
14.9.2018 (280/590)
13.9.2018 (300/310)
12.9.2018 (10)
Comments