Kuvan lähde Alma Talent/pyydetty Aki Ahlrothin lupa (24.5.2017)
Teos Järkytä avoimuudella
Kirjoittaja Aki Ahlroth
Kustantaja Alma Talent (24.5.2017)
Hinta 55 €
| Painos | 1. |
|---|---|
| ISBN | 978-952-14-2922-4 |
| Sivumäärä | 295 |
Muualla jarkytaavoimuudella.com (24.5.2017)
Aki Ahlroth on tarttunut työelämään ja johtamiseen liittyvään tematiikkaan erilaisella ja räväkällä otteella, jollaiseen ei perinteisissä businesskirjoissa ole totuttu. Kirjoittaja ei kohtele ketään silkkihanskoin, vähiten itseään. Kirjassa on viisi lukua ja jokaisen lopussa Ahlroth tiivistää 10-20
asiaa, jotka hän on itse oppinut johtamisesta kantapään kautta.
Luultavasti joitakin lukijoita tällainen sarkastisen viiltävä, avoimen suora, jopa vähän röyhkeä ote, saattaa ärsyttää, vihastuttaa, ehkä suorastaan raivostuttaa. Joukossa lienee kuitenkin meitä, jotka nauttivat kirjan yhtenä suupalana. Minulle nimittäin kävi niin. Lupauduin tekemään arvion, mutta vasta lauantain yo-juhlien jälkeen, koska juhlavalmisteuissa piisaa puuhaa. Tosin kävi. Kun leivoin tarjottavaa, päätin käyttää pienen joutohetken kirjan silmäilemiseen. Vaarallista. Teksti imaisi mukaansa. Luin sivun, toisen ja kolmannen.
Kirja on näennäisen helppolukuinen, viihdyttävä meille, jotka emme ole esimiehiä, mutta se on samaan aikaan myös viiltävän kriittinen ja se saattaa saada oman kasvuprosessinsa kanssa kamppailevan esimiehen tuomitsemaan teoksen jyrkästi. Kirja nimittäin sisältää pistäviä havaintoja työpaikkojen arjesta ja tekee näkyväksi ja sanoittaa juuri niitä asioita, miksi jotkut henkilöt vaihtavat työpaikkaa tai miksi jotkut toiset palavat loppuun. Sinänsä nämä asiat eivät ole uusia tai yllätyksellisiä, mutta tapa, jolla Ahlroth tuo ne esiin, on erilainen.
Yksi työkalu -nimeltä kontrolli
Nostan tähän yhden esimerkin kirjan tyylistä: Säännöt tekevät luottamuspulan näkyväksi, otsikoi Ahlroth (2017, 172) ja ryhtyy tykittämään luottamuksen olevan terminä kuin esineiden internet: kaikki puhuvat siitä, mutta harva on ryhtynyt tuumasta toimeen. Seminaarissa, kirjoittaa Ahlroth, moni nyökyttelee hyväksyvästi luottamuksen tärkeydelle, mutta ryhtyy töihin palauttuaan välittömästi pohtimaan, pitäisikö matkustusohjesääntöä jälleen tiukentaa, koska logistiikkaosaston Pena on tehnyt ylilyönnin käyttäessään junan sijaan linja-autoa. On yhdentekevää, mitä ajatuksia päässämme pyörii, jos tekomme osoittavat, ettemme ole muuttuneet. Kirjoittaja toteaakin, että luottamuspula on useimmiten ylimmän johdon vääristyneen ihmiskäsityksen tulosta. Työkalupakissa on yksi työkalu, jonka nimi on kontrolli. (Ahlroth 2017, 172-174.)
Luultavasti joitakin lukijoita tällainen sarkastisen viiltävä, avoimen suora, jopa vähän röyhkeä ote, saattaa ärsyttää, vihastuttaa, ehkä suorastaan raivostuttaa. Joukossa lienee kuitenkin meitä, jotka nauttivat kirjan yhtenä suupalana. Minulle nimittäin kävi niin. Lupauduin tekemään arvion, mutta vasta lauantain yo-juhlien jälkeen, koska juhlavalmisteuissa piisaa puuhaa. Tosin kävi. Kun leivoin tarjottavaa, päätin käyttää pienen joutohetken kirjan silmäilemiseen. Vaarallista. Teksti imaisi mukaansa. Luin sivun, toisen ja kolmannen.
Kirja on näennäisen helppolukuinen, viihdyttävä meille, jotka emme ole esimiehiä, mutta se on samaan aikaan myös viiltävän kriittinen ja se saattaa saada oman kasvuprosessinsa kanssa kamppailevan esimiehen tuomitsemaan teoksen jyrkästi. Kirja nimittäin sisältää pistäviä havaintoja työpaikkojen arjesta ja tekee näkyväksi ja sanoittaa juuri niitä asioita, miksi jotkut henkilöt vaihtavat työpaikkaa tai miksi jotkut toiset palavat loppuun. Sinänsä nämä asiat eivät ole uusia tai yllätyksellisiä, mutta tapa, jolla Ahlroth tuo ne esiin, on erilainen.
Yksi työkalu -nimeltä kontrolli
Nostan tähän yhden esimerkin kirjan tyylistä: Säännöt tekevät luottamuspulan näkyväksi, otsikoi Ahlroth (2017, 172) ja ryhtyy tykittämään luottamuksen olevan terminä kuin esineiden internet: kaikki puhuvat siitä, mutta harva on ryhtynyt tuumasta toimeen. Seminaarissa, kirjoittaa Ahlroth, moni nyökyttelee hyväksyvästi luottamuksen tärkeydelle, mutta ryhtyy töihin palauttuaan välittömästi pohtimaan, pitäisikö matkustusohjesääntöä jälleen tiukentaa, koska logistiikkaosaston Pena on tehnyt ylilyönnin käyttäessään junan sijaan linja-autoa. On yhdentekevää, mitä ajatuksia päässämme pyörii, jos tekomme osoittavat, ettemme ole muuttuneet. Kirjoittaja toteaakin, että luottamuspula on useimmiten ylimmän johdon vääristyneen ihmiskäsityksen tulosta. Työkalupakissa on yksi työkalu, jonka nimi on kontrolli. (Ahlroth 2017, 172-174.)
Mutta tyyni meri ei synnytä taitavia merimiehiä, kun merenkäynti on rajuimmillaan ja ollaan uppoamaisillaan, silloin myöskin yleensä opitaan eniten. Matka johtajaksi on elämänmittainen. Se on kasvuprosessi. Kasvuprosessit eivät yleensä ole helppoja ja hauskoja. Japanilainen Genzoo Mizuno on todennut, että jalokivet syntyvät puristuksessa -helmet kivun keskellä. Johtajaksi kasvaminen on matka, jossa täytyy olla valmis puristukseen ja kykyä kivun kohtaamiseen.
Margit Mannila
Comments