Kuva Margit Mannila
Talousasiat tuntuvat olevan aika monelle ns. pehmeän ammatin edustajalle pakkopullaa. Kuitenkaan niitä ei voi välttää vaikka toimisi jollakin humaaniksi mielletyllä alalla. Kun jonkun humaanin alan opiskelijalta kysyy, mitä hän haluaisi taloushallinnon kurssilla oppia, tulee vastaukseksi usein, että hän haluaa oppia jotakin julkisen hallinnon taloudesta ja jättää yrittäjyyden talouden väliin. Kuitenkin näm kaikki talouden osa-alueet yksityinen, julkinen ja henkilökohtainen noudattavat samoja lainalaisuuksia.
Omasta mielestäni on paras lähteä liikkeelle henkilökohtaisesta elämästä, sillä muutamien talouden perusasioiden hallinnata ei ole ns. pientä suurempaa haittaa. Esimerkiksi oman henkilökohtaisen tai oman perheen vuosibudjetin laatiminen voi havahduttaa huomaamaan kohdat, joissa on mahdollista säästää ja saada sitten ns. samoilla rahoilla tehtyä/ostettua vähän enemmän.
Talouden lainalaisuudet eivät sinänsä poikkea julkisella ja yksityisellä puolella. Kustannus on aina kustannus ja sen kattamiseen tarvitaan rahaa. Tarvitaan laskelmia ja suunnittelua. Tehdään budjetti, talousarvio jne. Julkisella puolella toki raha tulee annettuna verorahoista ja sillä tavalla sitä ei tarvitse juosta kiinni niin kuin yrityksissä pitää. Palkansaaja saa puolestaan tulonsa palkkana.
Julkisella puolella rahat saadaan ennakkoon tehdyn talousarvion mukaan ja ne pitäsi saada sitten riittämään vuoden aikana tuleviin kuluihin. Yksityisellä puolella toimintakapasiteetti mitoitetaan suoraan tarkemmin kysynnän mukaan, sillä yksityisellä puolella ei ole mitään vararahastoa, josta yrittäjä voisi käydä tiukan paikan tullen ruikuttamassa lisää rahaa. Jos raha ei riitä, sitä pitää joko ansaita enemmän tai sitten kustannuksista pitää karsia. No joo, onhan tietenkin pankki, mutta pankkien rahahanat ovat tunnetusti aika tiukoilla ja ne haluavat antamilleen lainoille vakuudet. Sillä niiden myyntituote on raha, jolle halutaan mahdollisimman hyvä tuotto.
Esimerkiksi hoiva-alalla tarvitaan talousosaamista. Outi Tuominen kirjoittaa aiheesta blogissa Terveyttä tieteessä otsikolla Hoitotyön johtamisessa tarvitaan talousosaamista. Hoiva-ala on aika pitkälti julkisen hallinnon hallussa.
Kuntalaissa todetaan, että kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan. Kunnalla on itsehallinto ja sen nojalla kunta hoitaa itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Julkisten tehtävien lisäksi kunta voi sopimuksen nojalla hoitaa muitakin tehtäviä. Laissa säädetyt tehtävät kunta voi hoitaa joko itse, yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa tai hankkimalla palvelut muilta palvelujen tuottajilta. (Kuntalaki 410/2015 2: 7 §.) Hoiva- ja sosiaalialan palvelut kuuluvat näihin viimeksimainittuihin.
Jos otetaan esimerkiksi julkinen terveydenhuolto ja sairaalan osastot, niin käytännössä siellä osastonhoitaja on se henkilö, joka on tekemisissä talousasioiden kanssa. Hän vastaa annettujen määrarahojen käytöstä ruohonjuuritasolla. Hänen yläpuolellaan on sairaalan ylilääkäri ja talousjohtaja. Vastaavasti määrärahojen taustalla on talousarvio ja budjetti, jonka perusteella määrärahat on kullekin toimijalle organisaatiossa annettu. Näistä asioista päätetäänkin sitten poliittisesti. En ole henkilökohtaisesti aivan varma onko tämä hyvä asia, mutta ei ole kukaan parempaakaan keinoa keksinyt tai ainakaan sellaisesta ei ole ääneen puhuttu.
Ominaista julkiselle hallinnolle on, että budjettirajat ovat yleensä varsin joustamattomia. Näin voi asian ajatella olevan henkilökohtaisessa elämässäkin. Palkka on palkka ja se on suhteellisen vakio. Jos se ei riitä, on pulassa. Luotolla elämistä ei voi suositella, se tulee kalliiksi.
Comments