Johtaminen, kooste kirjoituksista

                                                               Kuva Margit Mannila

 

Henkilöjohtamisen kurssi lukuvuonna 2022 inspiroi minua kirjoittamaan muutamia artikkeleja aiheen ympärillä. Ajattelin koota ne tähän postaukseen keskitetysti.  Kirjoitukset ovat julkaistu alunperin Energiaa-verkkolehdessä kohdassa osaaminen. Lisäksi ne on julkaistu myös tässä blogissa.

Ensimmäisen kirjoituksen otsikoin Lyhyt johtatus henkilöstöjohtamiseen.  Tässä kirjoituksessa käsittelin erityisesti henkilöstöjohtamisen kehitystä ja HRM:ää. 

Toisen kirjoituksen otsikkona on Työsuhteeseen liittyviä säädöksiä.  Tässä kirjoituksessa käsittelen otsikon mukaisesti työsuhteen näkökulmasta relevanttia lainsäädäntöä. Voidaan havaita, että työsuhteeseen liittyä säädöstö on runsasta ja monipuolista. 

 

Johtajaksi hajava ja johtajan hommissa aloittava tekee kasvumatkan myös itseensä. Matkalla esimieheksi käsittelee tätä aihepiiriä.  

Tärkeä johtamisen alue on Osaamisen johtaminen.  Henkilökunnan osaamisen tulisi pysyä ajan tasalla ja tässä on johtajalla ja johtamisella keskeinen rooli. 

Yksi huomioon otettava seikka osaamisen johtamiseen on ikäjohtaminen. Tähän aiheeseen paneudun kirjoituksessani Näkökulmia ikäjohtamiseen.  

Käsittelin myös eettistä johtamista, joka näyttäytyy olevan nousussa oleva johtajuusnäkökulma. Kirjoitus on otsikoitu yksinkertaisesti Eettinen johtaminen

Käsittelin sarjassa myös johtamisen haasteita käytännössä ja otin tarkastelun kohteeksi erityisesti kuntajohtamisen, sillä siitä oli helposti saatavissa esimerkkejä. Kirjoituksen otsikoin:  Kuntajohtaminen näyttäytyy haasteellisena

 

Tulevaisuuden osaaminen liittyy myös johtamiseen.  Johtaja on vastuussa siitä, että tekijöiden osaaminen ja työkunto ovat ajantasaisia. Toki työntekijällä on siitä omakin vastuu, mutta esimerkiksi uusien työmenetelmien kouluttaminen on työnantajan vastuulla, kuten myös ajantasaisten laitteiden hankinta. 

 

 Aineettoman pääoman johtamiseen ja tunnistamiseen pk-yrityksissä. Aineetonta pääomaa ei välttämättä tunnisteta riittävällä tarkkuudella pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Toisaalta tällaisten asioiden miettimiseen ei taida olla edes oikeastaan aikaa ja voimavaroja. 
 

Tuorein kirjoitukseni johtamisesta liittyy itsensä johtamiseen. Kyky johtaa itseään on avainasemassa oman elämänhallinnan näökulmasta.

Edit 

24.8.2022

 

Comments