Positiivinen ja hermeneuttinen tulevaisuuden tutkimus

Tulevaisuuden tutkimuksen haasteet ovat mielenkiintoisia. FT Yrjö Seppälä (1985) on kirjoittanut otsikolla Positiivinen ja hermeneuttinen tulevaisuuden tutkimus, teoksessa Malaska, P. ja Mannermaa, M. (1985) toim. Tulevaisuuden tutkimus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. (63-93). Mainittua teosta kannattaa selailla, vaikka se on jo aika iäkäs julkaisu

Tulevaisuuden tutkiminen positivistinen ja hermeneuttinen näkökulma

Seppälä (1985, 63) toteaa, että menneisyyden tutkimus saattaa muistuttaa tulevaisuuden tutkimusta. Voiko tulevaisuutta ennustaa? Pitäisikö tulevaisuutta ennustaa? Menneisyyttä ei ole enää olemassa ja siihen ei voi tarttua, mutta se on jättänyt jälkiä nykyisyyteen. Näistä jäljistä voidaan päätellä millainen menneisyys on ollut. Menneisyyden tutkimus on nykyisyyden tutkimusta ja tulevaisuuden siemenet sisältyvät nykyhetkeen. Nämä siemenet on vain löydettävä ja lisäksi ne on osattava tulita oikein. Seppälä (1985, 64) toteaakin, että tulevaisuuden tutkimus on uusi tiedonhankinnan ala, jolle ei ole vielä kehittynyt yleisesti hyväksyttyä tutkimusmallia ja metodologiaa tai paradigmaa. Hän itse lähestyy tulevaisuuden tutkimusta, vertailemalla kahta maailmankatsomukseltaan erilaista tutkimuksellista lähestymistapaa: positivismin ja hermeneutiikan. Pyrkimys luonnontieteelliseen tutkimusihanteeseen on synnyttänyt yhteiskuntatieteiden piirissä mm. tilastotieteen, systeemiteorian ja kybernetiikan. (Itse pidän systeemiteoriaa ja kybernetiikkaa rinnakkaisina ja osin sisäkkäisinä.)

(Ks. Taulukko 1. Positivismi kontra hermeneutiikka yhteiskuntatutkimuksessa, 65)

Positivismi

1. Luonnontielteellinen tutkimusihanne
2. Fysikaaliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt ovat luonteeltaan samanlaisa
3. Selitys
4. Materia
5. Yleispätevyys
6. Abstraktio
7. Yksinkertaistaminen
8. Kuvaus
9. Tosiasioiden ja arvojen ero
10. Tunteen ja järjen ero
11. Etäisyys
12. Puolueettomuus
13. Ennuste
14. Tieteen ja persoonallisuuden ero
15. Tieteellisen ja muun tiedon ero

Hermeneutiikka

1. Yhteiskunnallinen tutkimusihanne
2. Fysikaaliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt ovat luonteeltaan erilaisia
3. Ymmärtäminen
4. Sosiomateria
5. Totaliteetti
6. Konkretisointi
7. Problematisointi
8. Tulkinta
9. Tosiasioiden ja arvojen yhteenkuuluvuus
10. Tunteen ja järjen yhteenkuuluvuus
11. Osallistuminen
12. Sitoutuminen
13. Muutos
14. Tieteen tulosten ja tutkijan persoonallisuuden samankaltaisuus
15. Tieteellisen ja muun tiedon samankaltaisuus

Seppälän (1985, 65) mukaan intuitiikka on hermeneutiikan kanssa lähes samaa. Se poikkeaa siitä vain taulukon kohtien 3,4 ja 5 osalta.

Positivismi pyrkii selittämään fyysisen todellisuuden ilmiöt ”syy ja seuraus” -ketjulla. Jos jotakin tapahtuu, niin tapahtumalle pitää olla syy, jotta positivismin edellyttämä asioiden järjestys vallitsisi. Syistä ja edellytyksistä seuraa vaikutus ja ehkä sivuvaikutuksia, toteaa Seppälä (1985, 66) tekstissään. Hän antaa yhteiskuntatieteistä esimerkin, jossa syyn ja seurauksen ketju korvataan usein riippuvuussuhteella. Mielenterveyshäiriöitä ja työttömyyttä tarkasteltaessa, Seppälän (1985, 66) mukaan ei voida tutkimuksenkaan avulla aina erottaa varmasti, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Tulevaisuudentutkimuksen osalta on vähän sama ilmiö. On olemassa ilmiöiden ajallinen dynamiikka ja riippuvuussuhteita eri ilmiöiden välillä. Mallit ovat eräänlainen tekotodellisuus. Hermeneutiikassa ei pyritä pelkästään kausaalisesti selittämän ilmiöitä vaan lisäksi ymmärtämään viestejä. Nykyisyyden ongelma on Seppälän (1985, 66) mukaan viesti yhteisön elämän kokonaistilanteessa. Historiallisia tapahtumia ja vanhoja kirjoituksia voidaan ymmärtää sillä perusteella, että ne heijastavat olemassa ollutta kulttuuria. Tulevaisuuden ymmärtämisen vaikeus on siinä, että erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia on melkein rajaton määrä. Tulevaisuuden tutkijan haaste on aavistaa kehitystrendien käännekohdat. Seppälä siteeraa Sten Andersonia, joka kutsuu sosiomateriaksi aineistoa, joka sisältää ihmisen tai jonkin yhteisön toiminnan jättämät jäljet tai lähettämät viestit. Seppälä (1985, 67) toteaa, että tutkijan on oman elämänkatsomuksensa ja näkemyksensä perusteella ratkaistava, mikä sosiometria on ennusmateriaa. Positivistisen tutkijan tulee löytää erityisilmiöstä yleinen laki tai sääntö. Hermeneuttisessa tutkimuksessa perusolettamuksena on, että osa paljastaa kokonaisuuden.

Positivismi pyrkii yksinkertaistamaan kaoottista todellisuutta ja hermeneutiikka pyrkii konkretisointiin. Siinä kun positivismissa hyväksytään oikeaksi joku väite, jos ei ole mitään syytä tai todistetta, että se olisi virheellinen. Hermeneuttinen suhtautumistapa etsii ongelmia sieltä, missä niitä ei normaaliajattelun mukaan ole. Positivistinen tieteen totuuskriteeri täyttyy, kun tulokset vastaavat todellisuutta. Vastaavuus ei ole yksi yhteen, vaan rakenteellinen vastaavuus riittää. Väite tai teoria kuvaa vain yhtä puolta todellisuudesta. Tulosten on oltava ennustuskykyisiä. Positivismin ennusteet perustuvat olettamukseen olosuhteiden perimmäisestä muuttumattomuudesta. (Seppälä 1985, 68-69.)

Positivismin mukaisia erotteluja ovat: tosiasioiden ja arvostuksen järjen ja tuntee, tieteen ja tutkijan persoonallisuuden sekä tieteellisen ja muun tiedon ero. Vastaavasti hermeneutiikka lähtee ajatuksesta, että yhteiskuntatieteiden piirissä ei ole olemassa puhtaita faktoja. Tunteet ovat perustavaa laatua oleva tiedon lähde, josta saamme ensikäden tietoja itsestämme ja kanssaihmisistämme. Ihmisen ilmaisee itseään ja persoonallisuuttaan kaikissa toimenpiteissään ja rooleissaan, myös tiedemiehen roolissa. Lisäksi yhteiskuntaelämää tutkittaessa on otettava huomioon monentyyppistä sosiomateriaa, kuten esimerkiksi kirjallisuudessa ja taiteessa esiintyvää eikä rajoittauduttava pelkästään tieteen piirissä esitettyihin väitteisiin. (Seppälä 1985, 69.)

Seppälä (1985, 69) toteaa, että sosiomateria sisältää itsessään erään maailmankuvan. Tutkijalla on oma maailmankuva. Tästä johtuen ei ole olemassa arvovapaata yhteiskuntaa kuvaavaa tietoa.

Systeemidynamiikka valtaa tulevaisuuden tutkimuksen alaa. Se on yksinkertaistettu kuvaus todellisuudesta. Malli koostuu luonnontieteiden ihanteiden mukaan syy- ja seurausvaikutusketjuista. Sen tavoitteena ei ole ennusteiden tekeminen, vaan selvityksen saaminen, mistä ei-toivotut suhdannevaihtelut tai muut vastaavat heilahtelut johtuvat. Sitä ei ole alun perin kehitetty tulevaisuuden tutkimusmenetelmäksi, vaan se on adoptoitu tämän tieteenalan käyttöön. (Seppälä 1985, 74-75.)

Seppälän (1985, 76) mukaan systeemidynamiikan positivistisuus näkyy siinä, että sitä käytetään hyvin metodisesti. Suositellaan, että tukija toimisi seuraavasti:

1. Ongelman sanallinen kuvaus
2. Ongelman täsmällinen määritys
3. Syy- ja seurausverkon rakentaminen
4. Tietokoneajokaavio
5. Tietokoneohjelman kirjoittaminen
6. Mallin tarkistus, että se vastaa määrittelyjä ja on virheetön.
7. Mallin käyttö
8. Tulosten arviointi ja suositusten laatiminen sekä tiedottaminen

Systeemidynaaminen ote sopii myös hermeneuttiseen tarkastelutapaan (Seppälä 1985, 77).

Hermeneuttinen delfoi

Delfoi-menetelmään on sisäänrakennettu ns. enemmistöperiaate, jonka mukaan niitä, joiden mielipiteet poikkeavat eniten enemmistön kannasta, pyydetään tarkistamaan mielipiteensä. Delfoi-menetelmä toimii käytännössä ideariihen tapaan. Ryhmissä voi olla satoja asiantuntijoita, mutta asiantuntijat ovat nimettömiä. Tällä pyritään poistamaan se vaara, että ryhmän tulokseksi tulisivat vain yhden henkilön kannanotot. Viestintä hoidetaan lisäksi kirjeitse. Delfoi menetelmän yksi suurista puutteista on, että siinä ei kuvata millään tavalla asiantuntijoiden valintaa, taustaa tai tutkimuksissa ei perustella millään tavalla sitä, mistä asiantuntijoiden asiantuntijuus on peräisin tai mihin se nojaa. Delfoi-kysymykset ovat lisäksi epäselvästi formuloituja ja väitteet niin epämääräisiä ettei niihin voi vastata objektiivisesti. (Seppälä 1985, 79.)

Delfoi-menetelmässä ei pyritä objektiivisuuteen vaan ohjattuun yksimielisyyteen. Tutkimuksen johto voi halutessaan valita sen informaation, minkä se lähettää asiantuntijoille ja painostaa poikkeavia mielipiteitä esittäviä. Delfoin tuloksista ei tarvitse kantaa vastuuta tutkimuksen johtajien, tulosten hyväksikäyttäjien eikä asiantuntijoiden. Kaikki voivat vain vedota ja viitata tuntemattomien asiantuntijoiden oletettuun asiantuntemukseen. Tosin hermeneuttisessa delfoissa tulee mainita asiantuntijana toimineet. Delfoi-menetelmään sisältyy epädemokraattinen piirre, jossa valtaa siirretään nimettömälle asiantuntijataholle. Menetelmän perimmäinen tarkoitus on saada aikaan julkista keskustelua ja sitä kautta positiivista muutosta yhteiskunnassa. (Seppälä 1985, 80-81.) Seppälän (1985, 81) mukaan delfoi-menetelmässä pidetään aivan tarpeettomasti yllä anonymiteettiä ja lisäksi siinä tuhlataan informaatiota, kun ei oteta selvää siitä, mistä eriävät mielipiteet johtuvat. Eriävien mielipiteiden edustajista tulisi kerätä keskusteluryhmä, joka toisi esiin edustamansa näkökannat ja nämä voitaisiin ottaa huomioon päätöstä tehtäessä. Tämä olisi samalla väline päästä ”positivistisen delfoin manipuloidusta konsensuksesta hermeneuttisen delfoin luonnolliseen ja spontaaniin yksimielisyyteen”, jos sellainen ylipäätään on saavutettavissa asian luonteen ym. kannalta.

Positivistinen ja hermeneuttinen skenaariotekniikka

Positivistisessa skenaariotekniikassa pyritään laatimaan mahdollisten tulevaisuuksien tapahtumien käsikirjoituksia metodisesti. Positivististen skenaarioiden laatija katsoo ihanteellisesti olevansa puolueeton tiedemies. Menetelmässä on kolme vaihetta:

1. delfoi-kysely
2. ristiinvaikutusanalyysi
3. simulointi bayesiläisine päätelmineen.

Delfoi-kyselyn yhteydessä asiantuntijat arvioivat, millä todennäköisyydellä tietty tapahtuma sattuu esim. jonkun vuosikymmenen alku- tai loppupuoliskolla. Sen jälkeen arvioidaan ehdollisia todennäköisyyksiä. Ehdolliset todennäköisyydet muodostavat yhdessä ristiinvaikutusmatriisin. Delfoi-menetelmällä saatuja tapahtumien todennäköisyyslukuja kutsutaan tässä a priori-todennäköisyyksiksi. Luvut stimuloidaan MonteCarlo-simulointimenetelmällä. Laskentaprosessi toistetaan käyden läpi kaikki periodit ja tulokseksi saadaan skenaario mahdollisista tapahtumista. Jos skenaarioita tarkennetaan sen mukaan, mitä on tapahtunut ja lasketaan todennäköisyydet uudelleen, saadaan selville todennäköisimmin toteutuva skenaario (Seppälä 1985, 81-82.)

Seppälä (1985, 82-83) toteaa, että positivistinen tulevaisuuden tutkimus ja skenaarioiden laadinta käynnistetään yleensä tilanteessa, jossa vallitsee huolestunut epävarmuuden tunne tulevaisuudesta. Tutkimuksen keinoin pyritään löytämään ns. ”kovia faktoja”, jotka osoittavat, että se on suurelta osin aiheetonta. Tästä näkökulmasta positivistiset skenaariot ovat onnistuneita, jos niiden avulla onnistutaan palauttamaan ihmisille optimistinen ja luottavainen kuva tulevaisuudesta. Hermeneuttisten skenaarioiden tehtävä on päinvastainen. Tutkija toteaa, että ihmiset eivät ollenkaan tiedosta edessä olevia vaaroja. Hermeneuttiseen tutkimuskoulukuntaan kuuluva tutkija laatii rohkeita subjektiivisia skenaarioita, joiden tehtävänä on herättää yleinen mielipide. Jotta hän voi vaikuttaa, hän kirjoittaa sanottavansa räiskyvään tyyliin, välttäen tieteellistä kapulakieltä. Työn onnistumisen tasoa mitataan sillä, kuinka syvä yleinen epävarmuustilanne on. Tässä vaiheessa positivistit ryhtyvät vastahyökkäykseen. Tämä kuvaus palauttaa itselleni mieleen 1990-luvun laman. Tosin lamaa oli kyllä olemassa maailmantaloudessa. Se näkyi mm. luksus-tuotteiden, kuten turkisten, myynnin hiipumisena. Kuitenkin lama iski Suomeen tuolloin tsunamimaisen voimakkaasti. Jäljetkin olivat sen mukaiset.

Hermeneuttiselle tulevaisuudentutkimukselle on ominaista itsestään selvänä pidettyjen asioiden ja väitteiden problematisointi. Seppälän (1985) mukaan skenaarion avulla pyritään havainnollistamaan, että kehityskulut, joihin nykyisin suhtaudutaan luottavaisesti saattavatkin johtaa aivan päinvastaiseen tai ainakin epäsuotuisaan tulokseen.

Hermeneuttista skenaarion kirjoitus on laatijansa luovuuden tulos. Sen synnystä ei voida olla varmoja. Se saattaa perustua niin henkilökohtaiseen pettymykseen, elämänkokemukseen tai se voi kertoa enemmän nykyhetkestä kuin tulevasta. Kahden kirjoittajan teksti samasta aiheesta on aivan erilainen johtuen maailmankuvasta, poliittisesta taustasta, älystä, persoonallisuudesta, ajattelutavasta jne. (Seppälä 1985, 83-84.)

Intuitiivinen morfologinen analyysi

Morfologisen analyysin intuitiivisia piirteitä ovat mm. se, ettei sen tavoitteena ole asioiden ymmärtäminen eikä ilmiöiden selittäminen vaan ainoastaan uusien ideoiden löytäminen. Intuitiivisen tutkimuksen kohteena on tulevaisuuden tutkimuksessa käyttökelpoinen ennusmateria. Yksi vaatimus intuitiiviselle tutkimukselle on, että sen tulosten tulee olla uskottavia. Hermeneuttiselle ja intuitiiviselle tulevaisuuden tutkimukselle yhteistä ovat: problematisointi, konkretisointi ja osallistuminen. (Seppälä 1985, 84.)

Morfologiseen analyysiin kuuluu kaikkien parametrien kaikkien arvojen muodostamien kombinaatioiden systemaattinen läpikäynti ja niistä toteuttamiskelpoisten/uskottavien vaihtoehtojen valikoiminen. Morfologinen analyysi kamppailee konkreettisten asioiden kimpussa eikä pyri rakentamaan abstraktioita positivismin tapaan. Seppälä toteaakin, että tämän menetelmän soveltajan täytyy henkilökohtaisesti omaksua asia omakseen ja hänen täytyy olla sitoutunut ja osallistuva, eikä hän voi jättäytyä puolueettomaksi ja asioista ulkopuolelta tarkastelevaksi tutkijaksi. (Seppälä 1985, 85.)

Lopuksi

Seppälä (1985, 89-92) tiivistää lopuksi että positivistisen tutkimuksen asettamat vaatimukset ovat tulevaisuuden tutkimukselle ehkä liian ankaria. Positivismissa on kuitenkin sellaista, esim. metodisuus, josta tulevaisuuden tutkimukselle saattaa olla apua. Jos tulevaisuuden tutkimus on vakavasti otettava akateeminen oppiaine, se ei voi olla täysin epämetodinen.

Hermeneuttinen näkökulma on tulevaisuuden tutkimukselle tärkeä, sillä se avartaa käsityksiä tiedosta. On olemassa paljon arvokasta ja hyödyllistä tietoa, joka ei ole kuitenkaan tieteellistä tietoa. Esimerkkinä Seppälä (1985, 89) mainitsee mm. kirjailijoiden tulevaisuuden näyt ja tiedot ihmissuhteiden tilasta. Hermeneuttinen lähestymistapa ei kuitenkaan sovi joka suhteessa tulevaisuuden tutkimuksen malliksi, sillä se edellyttää aina tietyn sosiomaterian olemassa oloa, jotta sitä voidaan edellä esitetyssä muodossa toteuttaa. Lisäksi hermeneutiikassa on piireteitä, joiden takia se muistuttaa enemmän taidetta kuin tiedettä. Tämän takia on kehitetty uutta tulevaisuuden tutkimuksen ihannetta, jota kutsutaan ”intuitiikaksi”. Intuitiikan avulla yritetään, ennusmateriaan pohjautuen, aavistaa tulevaisuuden luonne.

On huomattava, kuten jo aloituksessa totean, että Seppälän kirjoitus on vuodelta 1985 ja sen jälkeen menetelmiä on kehitetty ja ajattelutavat ovat muuttuneet. Tietyt perusvireet kuitenkin ovat olemassa tai ne toimivat taustaoletuksina nykyisille ajattelumaailmoille.

Alussa oli liike ja muita ajatuksia (vinkkejä tutkimuksen tekemiseen)

Alussa oli liike ja muita ajatuksia (vinkkejä tutkimuksen tekemiseen) ja viivakoodi-ihmiseen

Matti Hyvärisen teos, Alussa oli liike (kustantaja Vastapaino), nousi mieleeni, kun lueskelin Hyvärisen kirjoittamaa artikkelia Kirjoittaminen toimintana, teoksesta Kinnunen Merja & Löytty Olli (toim.). Tieteellinen kirjoittaminen. 2. painos. Tampere: Vastapaino. (Teos, jota olen tässä siteerannut ja referoinut otsikolla: Sukupuolisuus tieteellisessä tekstissä.) Hyvärinen kuvasi Alussa oli liike -kirjassa muistaakseni sitä, miten ainoastaan joukon ulkopuolella, yleisönä, pystyy säilyttämään kriittisyytensä. (Otan riskin ja muistelen lukemaani.) Joukko menettää vähitellen voimansa, sillä se ulkoistaa kaiken, joka ei ajattele joukon tavalla. (Kritiikin salliminen ja sen merkitys on siis tärkeä. Jos kritiikkiä ei sallita, syntyy yleisöstä vähitellen uusi joukko, joka tekee vallankumouksen.) Tämänkaltainen kierre on mielestäni (ilman mitään poliittista arvolatausta) nähtävissä kaikkialla, jossa valta on keskittynyt pitkään tietyille tahoille, eikä muutosta tapahdu demokratian keinoin. Kun kritiikki kielletään, syntyy yleisö tai jo olemassa olevalle yleisölle tulee tarve esittää kritiikkiä entistä pontevammin. Missä vaiheessa sitten tullaan tilanteeseen, että yleisö on valmis käyttämään joukkovoimaansa, vaihtelee kulttuurista, tilanteesta ja tilanteisiin liittyvistä voimasuhteista. Samaan aiheeseen, siis joukon tai lauman valtaan, on puuttunut myös filosofi Maija-Riitta Ollila teoksellaan Lauman valta (2008). Teosta on käsitelty mm. Talouselämässä. Arvostelun on kirjoittanut Mikko Laitila. (En ole vielä Ollilan teokseen tutustunut, mutta laitan sen lukulistalleni.)

Hyvärinen tosin kyseenalaisti teoksessaan, muistaakseni, myös demokratian olemassaolon, sanoen kaiken demokratiankin olevan oligarkiaa. Tämä väittämä ja sen syvällisempi merkitys kannattaa ottaa pohdinnan aiheeksi. (Ks. myös Matti Pajarisen jäähyväisluento: Oligarkiaa ja harvainvaltaa, luennon sisältö liittyy Tampereen yliopiston sisäisiin kärhämöinteihin, mutta luovasti tulkittuna auttanee aiheen käsittelyssä.)

Kirjoittaessaan Ollilan teoksesta, Mikko Laitila toteaa teoksesta mm. seuraavaa: Lauman valta kertoo tästä ajasta, jossa ihminen valitsee itselleen sopivimmat laumat, eli ne joukot, joihin hän haluaa kuulua tai kokee kuuluvansa. Tämä viiteryhmänsä valitseva ”viivakoodi-ihminen” osaa käntää takkiaan monta kertaa päivässä. (Laitila 2008.)

Oikeastaan tämä sama teema, joukossa joukon jäsenenä, oli tämän aamun kahvipöytäkeskustelussamme. Pohdimme nimittäin sitä, kun eräs pöydän ääressä ollut mainitsi, että hänelle on hahmottunut sellainen kuva, että nuorten naisten näkökulmasta nykyisin kaikki on kivaa ja ihanaa. Ryhdyimme oitis tietenkin arvelemaan, että mistä se johtuu? Eikö kenelläkään ole enää omia mielipiteitä? Tai tarvetta niihin? Ovatko mielipiteet mainospläjäyksiä julkisilla paikoilla ja todelliset mielipiteet ilmaistaan vain jossakin lähimmässä kaveripiirissä. Vai ovatko mielipiteet, joita lausutaan ääneen, mahdollisimman neutraaleja siksi, että ei vahingossa erotuta joukosta ja pahoiteta kenenkään mieltä. Sillä riski siitä, että joudutaan joukon ulkopuolelle on liian suuri. Voiko nykyään olla salonkikelpoinen, jos ei hyväksy kaikkia nykysuuntauksia, jotka (kuviteltu)valtavirta hyväksyy? Pitääkö kaikkiin asioihin suhtautua myönteisesti, sellaisiinkin, joista ei pidä tai joka suorastaan loukkaa omaa arvomaailmaa? Kenellä on oikeus sanoa oma mielipiteensä ja kenen velvollisuus on vaieta? Kun kyllähän elävässä elämässä kuitenkin toinen ärsyttää jotakin toista enemmän. Tähän keskusteluun, ilmeisesti Ollilan kirjasta peräisin oleva käsite viivakoodi-ihminen, sopii mainiosti.

Nykyään tosin korostetaan yksilöllisyyttä ja heterogeenisyyttä kaikkialla, mutta onko asia käytännössä niin, että ihmiset voivat olla vapaasti ja aidosti yksilöllisiä mielipiteiltään, tavoiltaan ja ajatuksiltaan? Arkihavaintoni mukaan suunta on kohti samankaltaisuutta, homogeenisuutta. Vallalla olevan trendin voinee määritellä jotenkin niin, että on oltava rajoitetusti yksilöllinen, joukon asettamissa rajoissa. Se mikä milloinkin on joukko, määrittyy sen mukaan, mitä tekee, mihin kuuluu tai mihin haluaa kuulua.

Millaisia, erilaisten joukkojen asettamia, rajoja sitten lähiympäristöstä löytyy? Ajatellaan vaikka pukeutumista. Puhutaan yksilöllisyydestä jne., mutta kuinka yksilöllistä pukeutuminen voi lopulta käytännössä olla? Oma vastaukseni on että aika vähän. Se voi olla juuri niin paljon kollektiivisesti yksilöllistä, mitä se viiteryhmä, johon kuulun tai haluan kuulua, suvaitsee sen olevan. On oltava oikeanlaiset vaatteet, että on uskottava. (Ks. vaikkapa nuortennetissä oleva kirjoitus aiheesta.)

Tutkija kohtaa tämän saman ongelman. Tutkimuksellisten ihanteiden mukaan tutkijan pitäisi kyetä tuomaan tieteeseen aina jotakin uutta. Pitäisi löytää tutkimusaukko oman tieteenalan tutkimuksessa (=aihe jota ei ole vielä tutkittu tai näkökulma, jonka läpi aihetta ei ole tarkasteltu), kehittää jokin uusi laite tai menetelmä (etenkin tekniikka, kemia ja lääketiede, ovat otollisia aloja tälle vaatimukselle). Käytännössä se on aika haasteellista. Se on haasteellista ensinnäkin siksi, että maailmassa on tutkimusta todella, todella paljon ja siksi lähes kaikki kivet on jo käännetty (etenkin sellaiset johon aloitteleva noviisitutkija kykenee tarttumaan) ja toiseksi, jos keksit jotakin radikaalia ja uutta, joka poikkeaa tutkimusalasi valtavirrasta ja guruksi julistautuneiden näkökulmasta, tuloksesi tyrmätään. Välittömästi. Joudut paitsioon ja jäähylle. Tutkimuksiisi viittaavat eivät kuulu joukkoon, et itse kuulu joukkoon (aloitteleva ei ainakaan saa keksiä mitään uutta ja mullistavaa se on gurujen etuoikeus), sinut vaietaan kuoliaaksi. Kukaan ei uskalla viitata teksteihisi, ettei joudu joukon ulkopuolelle.

Tutkija siis kohtaa kaiken sen raadollisuuden, mitä seuraa siitä, että tekee jotakin toisin kuin mitä ennenkin on tehty. Paradoksaalista, sillä tutkimusympäristössä pitäsi pystyä tarkastelemaan asioita laaja-alaisesti eri näkökulmista. Pysyäkseen joukossa tai päästäkseen joukkoon, on viitattava oikeisiin lähteisiin, on oltava valtavirran mukana, on kirjoitettava oikean tasoisiin lehtiin, on oltava oikeissa (arvostetuissa) konferensseissa jne. Jos poikkeat käytänteistä, et kuulu joukkoon, etkä ole pätevä.

Entä tieteellinen kritiikki sitten? Sehän on se tiedettä uudistava asia. Joo, niin onkin. Teoriassa. Tässä yhteydessä on kuitenkin samalla pakko esittää kysymys, että kenen kritiikki on sitä, jolla asioita voidaan ja saadaan uudistaa? Juuri siksi kaikissa tieteessä onkin erilaisia koulukuntia. Eihän sitä voi muuten olla pätevä, jos ei pysty argumentoimaan maan rakoon muutamaa sellaista iduillaan olevaa ajatusta, joista ei itse tykkää tai ymmärrä, taloustieteissäkään.

Sosiologia Politiikka ja valtio.

Patti Lather (1991) Getting smart: Feminist research and pedagogy with/in the postmodern. New York: Routledge. Leatherin mukaan tehty ismi-kaavio: käsityksiä tiedosta, tietämisestä ja todellisuuden luonteesta.

Lehtinen, Mari (2007) Keskusteluanalyysi ja prosodiantutkimus. Helsingin yliopisto.

Menetelmäpolkuja humanisteille- sivustolle (Jyväskylän yliopisto) on koottu linkkejä tutkimuksen tekemiseen. (Sivukartta)

Tutkimussuunnitelma ja tutkimuskysymys (Helsingin yliopisto, Valtiotiede)


Heikkinen, H. L.T. & Huttunen, R. 2008. Hiljainen tieto, mentorointi ja vertaistuki. Toksessa A. Toom, J. Onnismaa
& A. Kajanto (toim.) Hiljainen tieto – tietämistä, toimimista, taitavuutta. Aikuiskasvatuksen 47. vuosikirja.
Jyrkiäinen, A. Verkosto opettajien tukena. Tampereen yliopisto. Juvenes Print. Väitösk.
McGinn, M. K. & Roth, W-M. 1999. Preparing students for competence scientific practice. Educational Research 28
(3), 14-24.
Murtonen, M., Olkinuora, E., Tynjälä, P. & Lehtinen, E. 2008. ”Do I Need Research Skills in Working Life?”:
University Students’ Motivation and Difficulties in Quantitative Methods Course. Higher Education (56) 5, 599-
612.
Murtonen, M. & Lehtinen, E. 2003. Difficulties Experienced by Education and Sociology Students in Quantitative
Methods Courses. Studies in Higher education (28) 2, 171-15.
Murtonen, M & Lehtinen E. 2005. University Students’ research Orientations: Do Negative Attitudes Exist towards
Quantitative Methos? Scandinavian Journal Of Educational Research (49) 3, 263-280. Murtonen, M.
&Tähtinen, J. 2003. Tutkimustaitojen tarve kasvaa – opetuksesta purettava myyttisyyttä ja luotava linkkejä
käytäntöön. Peda-forum 1, 22-24.
Roth, W-M. & Bowen, G.M. 2000. Learning Difficulties related to Graphing. Reasearch in Science Education (30) 1,
123-139.
Ropo, E. 2006. Narratiiviset menetelmät opettajuuden tutkimuksessa, http://www.amkope.
fi/sivut/Linkitetty%20matsku/

teema3_tampere/Narratiivinentyopaja.pdf, Luettu 26.11.2008.
Syrjänäinen, S. & Ropo, E. 2008. Narratiivit opettajankoulutuksessa. Esitys. Kasvatustieteen päivät 27.-
28.11.2008.
Vuorikoski, Marjo & al. 2005. Koulumuistojen avulla kasvatusajattelun juurille. Peda-forum 1, 30-32.

(Edit 2.7.2009)

Alonso- Modern urban location theory

Alonson malli perustuu von Thünenin (1826) maankäyttömallille

Alonso's Bid Rent Function

Berliant, M. & Fujita, M. (1992). Alonso's Discrete Population Model of Land Use: Efficient Allocations and Competitive Equilibria.

Dunse, N., Jones, C., Brown, J. & William, D.F. (2005). The spatial patern of industrial rents and the role of distance. Journal of Property Investment & Finance, 23(4), 329-341.

Filatova, Tatiana, Parker, Dawn and van der Veen, Anne (). 'Agent-Based Urban Land Markets: Agent's Pricing Behavior, Land Prices and Urban Land Use Change'. Journal of Artificial Societies and Social Simulation 12(1)3 .

Hanushek, E. & Ylimaz, K. (2007). The complementarity of Tiebout and Alonso. Journal of Housing Economics 16(2), 243-261.

Elena G. Irwin & Jacqueline Geoghegan (2001). Theory, data, methods: developing spatially explicit economic models of land use change. Agriculture, Ecosystems & Environment, 85,(1-3), 7-24.

Jensen, R., Gatrell, J., Boulton, J. & Harper, B. (2004). Using Remote and Georaphic Information Systems to Study Urban Quality of Life and Urban Forest Amenities. Ecology and Society 9(5): 5.

Journal of Regional Science

Koomen, E. & Buurman, J. (2002). Economic Thory and Land Prices in Land Use Modeling. 5th AIGLE Conference on Georaphic Information Sience, Palma April 25-27, 2002.

Lambin E.F., M.D.A. Rounsevell, H.J.Geist (2000). Are agricultural land-use models able to predict changes in land-use intensity?. Agriculture, Ecosystems and Environment, 82(1-3), 321–331.



References (Kirjallisuusluettelo)

Osborne, P.E., J. C. Alonso, R. G. Bryant (2001. Modelling Landscape-Scale Habitat Use Using GIS and Remote Sensing: A Case Study with Great Bustards. Journal of Applied Ecology, Vol. 38, No. 2 (Apr., 2001), pp. 458-471

Tieteen kieli

Hirsjärvi, Remes & Sajavaara (1997, 259-284) käsittelevät teoksessaan tieteellistä kieltä. Luvun otsikko, vuoden 1997, painoksessa on Tyyli ja kieliasu. Kirjoittajat toteavat, että kirjoittaminen on yhteistyötä lukijan kanssa. Ja he jatkavat, "Kirjoitus on tarkoitettu luettavaksi, ymmärrettäväksi ja keskeisiltä ajatuksiltaan myös muistettavaksi. Kirjoittajan on näin ollen paneuduttava lukijan asemaan, jotta hän saisi viritetyksi tämän kiinnostuksen ja pystyisi pitämään sitä yllä. Kirjoittajan pitäisi siis saada lukija vuoropuheluun kanssaan tekstin välityksellä." (Emt. 259.) Kirjoittajat tiivistävät tieteellisen tyylin olevan yksinkertaisen selvää, täsmällistä ja vakuttavaa. Samalla he toteavat, että lukijan luottamusta ei saisi pettää ajattelun riittämättömyydestä tai välinpitämättömyydestä kertovalla koukeroisuudella, hämäryydellä, ilmaisun turhalla abstraktiudella tai temppuilevalla sanahelinällä.

Olen suositellut opiskelijoille mainittua, Hirsjärven, Sajavaaran ja Remeksen, teosta hankittavaksi omaan käsikirjastoon. Teoksesta on soveltaen hyötyä kaikessa kirjoittamisesta, joka tehdään määrämuotoon. Mikään lukuromaani teos ei mielestäni kuitenkaan ole. Paremminkin sitä kannattaa käyttää hakuteoksena, lueskellen sieltä täältä, niistä asioista/näkökulmista, jotka milloinkin askarruttavat. Tosin muistan itse joskus tenttineeni teoksen aiemman version kasvatustieteiden opintojeni yhteydessä. Enkä ole varma, oliko tenttimisestä mitään konkreettista hyötyä opintojeni kannalta (saatuja opintoviikkoja lukuunottamatta). Teos tuli kyllä luettua kannesta kanteen, mutta en tiedä, kykeninkö sitä siinä vaiheessa opintojani ymmärtämään sisältöä niin syvällisellä tasolla, että sen tenttiminen olisi ollut konkreettisesti hyödyksi kandintyöni näkökulmasta.

Tieteentekijän kielitaitovaatimuksiin kuuluu lisäksi hyvä englannin kieli. Keskeiset kansainväliset tieteelliset julkaisut ovat englanniksi ja jos aikoo ns. pätevöityä akateemisiin virkoihin, kansainvälisillä julkaisuilla, niiden laadulla ja määrällä, on huomattavaa merkitystä.

Oppaita tieteellisen tekstin tuottamiseen

Hirsjärvi, S. Remes, P. Sajavaara, P. (2001.) Tutki ja kirjoita. 6.-7. painos. Helsinki: Tammi. On jokaisen tutkimuksen tekijän perusteos, jossa on hahmoteltu tieteellisen tutkimuksen runko.


Huff Anne Sigismund (2008.) Designing Research for Publication.

Huff Anne Sigismund (1998.) Writing for Scholarly Publication by

Kielijelppi

Kinnunen Merja & Löytty Olli (toim.). (2007.) Tieteellinen kirjoittaminen. 2. painos. Tampere: Vastapaino.
-Merja Kinnusen ja Olli Löytyn toimittama,Tieteellisen kirjoittamisen opas, on selväjärkinen kirja. Kirjassa useampi kirjoittaja tarkastelee tieteellistä kirjoittamista. Teoksessa on konstailematon ote. Se pyrkii avaamaan tieteellisen kirjoittamisen saloja aloittavalle tutkijalle ymmärrettävällä tavalla. Kokeneempi kirjoittaja saa havainnoilleen vahvistusta.

Teksti rakentuu lause kerrallaan, kokeneellakin kirjoittajalla.

Kieli on tilannesidonnaista. Tieteen kieli on rakentunut ja rakentuu siinä kontekstissa, jossa se syntyy ja toimii. Ohessa referaatti Liisa Tainon kirjoittamasta artikkelista: Tieteellisen tekstin sukupuolet.

Niemelä Hanna Tieteellinen kirjoittaminen (luentokalvot)


Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksella on mm, kielenkäytön tilanteisiin liittyviä kursseja.
Research reporting in English on yksi tällainen kurssi.

Linkkejä

Cambridge Dictionaries

English Synonym Dictionary

Hämäläinen Taija: Tieteellinen kirjoittaminen.

Männikkö Timo, Tieteellinen kirjoittaminen.

Tieteellinen kirjoittaminen

Tieteellinen kirjoittaminen (HUMAK)

the Writing Center

The Owl Family of Sites

Tieteellisen kirjoittamisen kurssi (HY)

Tieteellinen kirjoittaminen ja plagiointi (JY)

Tässä suomenkielinen linkki sivuille, jotka ovat Pasi Saukkosen toimittamat.

Your Dictionary

Linkkejä (Lähde: Oulun yliopisto)

KIRJOITUSOHJEITA

• Kielikeskus: Kirjoittajan ABC-kortti (hyvä!)
  
  
  Jukka Korpelan opas kirjoittamiseen
  
  Vieraile myös Jukka Korpelan pääsivulla. Paljon hyödyllistä asiaa tieteestä!

WWW-lähteisiin viittaaminen tutkielmassa

Elektroninen viittaaminen yleisesti

TIETEELLISET SARJAT JA NIISSÄ JULKAISU

• Wikipedia: Academic publishing (hyvä!)
• Tieteelliseen kirjoittamiseen ja tietokantoihin liittyvää sanastoa
• Biologisten sarjojen nimilyhenteet
• Tieteellisten sarjojen nimilyhenteet
• Esimerkki tieteellisen sarjan kirjoitusohjeista (Amer J Physiol) (pdf)
• Oikolukumerkit 1
• Oikolukumerkit 2

KIELENHUOLTOA

• Vaikeita sanoja?
• Kielikello verkossa (paljon hyödyllisiä oikeinkirjoitusohjeita)
• Englanninkielisiä ongelmailmaisuja
• Englannin kielen käytön opas (Webster, hyvä!)
• Englanninkielisen kirjoittamisen opas (kielioppi, välimerkit, suuraakkosten käyttö - HYVÄ!)

ARTIKKELITIETOKANNAT

• Tieteellisten sarjojen elektroniset versiot (vain Oulun yliopiston koneilta)
• RefWorks: WWW-pohjainen viitteidenhallintaohjelma (käyttö OK oulu.fi -domainista)
• Biologian laitoksen informatiikan kurssi

HYÖDYLLISTÄ TIETOA

• Tekijänoikeus (Jukka Korpela)
• Tekijänoikeus (Kopiosto, OPM)
• SI-yksiköt (ja paljon muitakin yksikköjä ja mittoja)
• Ajatuksia SI-järjestelmästä (Jukka Korpela)
• Mittayksiköiden muuntoa WWW:ssä (Lähde: Oulun yliopisto)

Virtanen, M. Tieteellisen kirjoittamisen estetiikasta

Sukupuolisuus (tieteellisissä) teksteissä

Sukupuolisuus puhuttaa, myös tieteessä. Referoin tähän Liisa Tainion kirjoittamaa artikkelia: Tainio Liisa (2007). Tieteellisen tekstin sukupuolet. (51-63). Teoksessa Kinnunen Merja & Löytty Olli (toim.). Tieteellinen kirjoittaminen. 2. painos. Tampere: Vastapaino.

Kinnusen ja Löytyn (2007) toimittamassa teoksessa, Tieteellinen kirjoittaminen, on Liisa Tainion teksti, jonka kirjoittaja on otsikoinut, Tieteellisen tekstin sukupuolet. Olen lueskellut kirjaa ja pohtinut tieteellistä kirjoittamista. Nyt kun sitä on tehnyt jo jonkin aikaa, on oikeastaan enemmän hukassa kun silloin aivan alussa. Tämä johtunee taas siitä, että silloin, kun tieteen tekemisen tuli aivan kuin vahingossa aloittaneeksi, ei ollut oikeastaan vielä minkäänlaista ymmärrystä siitä, millaista tieteellisen tekstin tulisi oikeasti olla. Kynnys kirjoittaa oli matala. Teksti normatiivista ja itsevarmaa, kuin suoraan oppikirjasta, joissa asiat yleensä esitetään faktoina.

Tieteellisen tekstin kirjoittamiseen, kuten kaikkeen muuhunkin oppimiseen, liittyy aina se sama juonne, että tieto lisää tuskaa. Kun tietää enemmän, samalla havaitsee terävämmin myös ne puutteet, joita omaan (ja muiden) kirjoittamiseen liittyy. Kriittisyys alkaa jossain määrin vaikeuttaa, niin tekstin lukemista, varsinkin jos tekstiin on pujahtanut muutama asiavirhe tai räikeä epäloogisuus, kuin tekstin tuottamista.

Tällä kerralla piti kuitenkin kirjoittamani sukupuolesta. Tainio (2007, 51) aloittaa kirjoituksensa toteamalla, että tekstintutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kaikkiin teksteihin rakentuu jokin tietty maailmankuva. Kirjoittaminen on valintojen tekemistä. Jokaisella valinnallaan tai valitsematta jättämisellään kirjoittaja rakentaa tekstinsä maailmankuvaa. Tainio lisää, että tietoisten valintojen lisäksi tarkkaavaistenkin kirjoittajien teksteihin pujahtelee sellaisia huomaamattomia arvojärjestyksiä, jotka tekstin kirjoittajan yhteisössä vallitsevat itsestäänselvyyksinä. Esimerkkinä Tainio mainitsee vanhat tieteelliset tekstit, joista hän antaa esimerkkinä, kuinka fennistisiä kielenkerääjiä on ohjeistettu 1920-luvulla. Kielenkerääjiä on neuvottu suhtautumaan varauksellisesti naispuolisiin kielenoppaisiin, koska [a]bstrahoimiskyky varsinkin naisilla on pieni. Tässä kohdassa Tainiolla on viitemerkintä, jossa hän neuvoo katsomaan Kososen (1988, 289) teosta.

Tutkimuskirjallisuuteen tutustuessa, kannattaa Tainion mukaan kiinnittää huomiota siihen, että tarttuu myös naispuolisten tutkijoiden teksteihin. Nykyäänkin yksi akateemisen sokeuden tavanomaisimmista lajeista, on sivuuttaa tai vahingossa unohtaa naisten tekemä tutkimus: naisten osuus tieteenalan tekstin lähdeviitteissä on naisten todellista panosta tieteelliseen vähäisempi. Viittaamattomuuteen syyllistyvät myös naiset. Naisten teksteiltä vaaditaan huomaamatta briljantimpia oivalluksia kuin miesten. Tainio mainitsee, Rahtuun (1991) viitaten, että on huomattu tekstin kirjoittajasta saatujen ennakkotietojen vaikuttavan siihen, millaisena teksti tulkitaan. Valitettavan todistetusti, kirjoittaa Tainio, jopa identtiset tekstit arvioidaan eri tavoin riippuen siitä, onko tekstin tekijäksi merkitty miehen vai naisen nimi: miehen kirjoittamaksi merkityt tekstit – olivatpa ne tenttivastauksia, esseitä, ansioluetteloita tai työpaikkahakemuksia - arvioidaan systemaattisesti paremmiksi kuin ne, joiden perässä on naisen nimi. (Tainio 2007, 52.)

Feministitutkijat toteavat miehen edustavan kielenkäytössä usein yleistä ja nainen vastaavasti erityistä. Ts. mies on ihminen ja nainen on sukupuoli. Mies-sanasta rakennetut johdokset ovat usein merkitykseltään myönteisiä ja vastaavasti nainen-sanan johdokset sisältävät kielteisiä sivumerkityksiä. (Tainio 2007, 53.) Tosin onhan suomen kieli kuitenkin ehkä kuitenkin jollakin tavalla neutraalimpaa kuin esimerkiksi ne kielet, joissa sanoilla on suku.

Yleensä järjestys ilmentää arvohierarkiaa. Tainion (2007, 54) mukaan 1700-luvun brittiläisessä kielenhuoltokirjallisuudessa asia julistettiin ääneen: naista ei voi asettaa rinnastuksissa tai ylipäätään lauseissa miehen edelle, koska järjestys mies ja nainen kuvastaa sukupuolten luonnollista arvojärjestystä.

Suomen kielessä esim. sanat virkamies, tiedemies viittaavat suoraan sukupuoleen, vaikka valtaosa virkamiehistä on naisia.

Tainio (2007, 61) toteaa, että yksittäisen tutkijan ja kirjoittajan on mahdotonta muuttaa kokonaan pitkää ja konventioihin nojaavaa tieteellistä kirjoittamisen tapaa, mutta aina voi ottaa pieniä askeleita tieteellisten tekstien maailmankuvan tasapainottamiseksi. [...] Sukupuolen näkymisen tieteellisessä tekstissä voi suhtautua kahdella tavoin: sukupuolen merkintöjä voi peittää tai ne voi kirjoittaa näkyviin. Jokainen teksti syntyy ja elää ympäristönsä ehdoilla, tuottaen ja uusintaen kieliyhteisönsä itsestäänselvyyksiä, luonnollistumia. Sukupuolistuneiden luonnollistuminen karsiminen omasta tekstistä vaatii tietenkin hieman vaivannäköä - niin kuin tieteellisen tekstin kirjoittaminen muutenkin.

Onneksi on Posti

Tämä juttu menee nyt jälleen vähän ohi tämän blogin perinteisen linjan. On kuitenkin aivan pakko hieman kehuskella entistä työnantajaansa. Olin nimittäin tässä kuluneella viikolla Itellan järjestämässä seminaarissa ja totesin, että Onneksi on Posti. (Tämä on nyt täysin subjektiivinen, henkilökohtainen mielipide. Ei maksettu mainos.)

Sen lisäksi, että tilaisuudessa oli mukava tavata entisiä työkavereita, tunsin suoranaista ylpeyttä siitä, että olen joskus ollut postilainen ja mukana monessa kehittämis- ja koordinoimistoiminnassa, jota siellä on tehty edelläkävijän askelin. Tein nimittäin itse Postissa pitkän kesätyörupeaman (menin todellakin kesätöihin tarkoituksenani olla vain kesä 1986 töissä) aina vuoden 1986 toukokuusta toukokuun loppuun 2002 saakka. Olenkin monen kertaa leikkisästi sanonut, että vanhaan hyvään aikaan kesätkin olivat todella pitkiä.

Tämän kesätyön aikana ehti matkan varrella tapahtua todella paljon. Valtion tilivirasto kasvoi ensin itsenäiseksi valtion liikelaitokseksi ja lähes samaan syssyyn osakeyhtiöksi, joka toimii liiketaloudellisten periaatteiden mukaan. Matka ei varmasti ole ollut yksittäisten henkilöiden näkökulmasta aina niin kovin ruusuinen. Mutta voin ilokseni todeta, että Posti on ollut monessa asiassa edelläkävijä. 1990-luvun puolivälin jälkeen työskentelin yhteyspäällikkönä ja vastuulleni kuuluivat mm. liikematkustamisen kehittäminen, painatus- ja kopiointiasiat. Sen lisäksi olin mukana erilaisissa pienemmissä ja vähän suuremmissakin projekteissa projektipäällikkönä.

Matkustaminen sekä kopiointi- ja painatusasiat käyvät esimerkiksi sen aikaisesta Postin halukkuudesta olla aikaansa seuraava yritys. Matkustamiseen liittyen käytimme pilottina mm. Finnairin MultiFlyeE-lippua, joka on tosin nykyisin jo kuopattu, kun verkkokauppa-ajattelu on kehittynyt pidemmälle. Mutta siinä oltiin ottamassa ensimmäisiä askeleita sitä maailmaa kohti. Samoin kuin on VR:n sähköisessä lipussakin tehty. Sama suunta oli silloin käyttämämme matkatoimiston kanssa. Suunnittelimme nettipohjaista varausta. Teimme tilauspohjia sähköpostiin ja kaikkea sellaista - aika alkeellista - mutta unelma toimivasta verkkokaupasta eli jossakin takaraivossamme.

Etenimme sähköisellä konseptilla myös suhteessamme painotaloihin. Edellytyksenä kumppanuudelle oli, että heillä on tarjota meille sähköinen asiointikanava. Toiminta oli silloin intranet-tyylistä, mutta se oli sen vaiheen tapa hoitaa asiat. Yhteistyökumppaninamme oli multiprint (haastattelu painoasioihin liittyen, Hekessä 3/2000), jossa ehkä hieman pyöriteltiin silmiä siihen aikaan Postin käsityksille, mutta kuvittelen, että yhteistyö antoi myös multiprintille selkeää etumatkaa. On tietenkin myönnettävä, että kehittäjänä toimiminen ei ole aina niin kovin edullista. Oppirahat voivat olla joskus turhankin suuria.

Itella, kuten vanha kunnon Posti haluaa itseään nykyisin kutsuttavan, on siis osoittanut olevansa tehtäviensä tasalla taas kerran. Siinä kun asiakkaat ovat vähitellen siirtäneet papereiden pyörittämistä yhä enemmän verkkoon, ei Itellassa ole jääty ihmettelemään sitä, minne se asiakas on hävinnyt, vaan siellä (Itellassa) on aktiivisesti juostu asiakkaan perässä, rinnalla ja nyt ollaan jo taas edelläkin, jolloin on mahdollisuus tarjota asiakkaalle luotettavaa ja ajantasaista palvelua esimerkiksi verkkokauppaan ja sen logistiikkaan liittyen.

Se, mikä minut sai nyt huokaamaan, Onneksi on Posti-lauseen, oli nimittäin tuo verkkokaupan seminaari, jossa olin kuuntelemassa uusia tuulia, lähinnä siitä syystä, että saisin luennoilleni jotakin konkreettisempaa ainesta, johon voisin usuttaa opiskelijoita tutustumaan, kun he pohtivat mielissään yritysideaansa. Itellan tarjoama verkkokauppakonsepti on erinomainen. Siihen on yhdistetty osaavien yhteistyökumppaneiden tuotteet. Tässäkin ollaan siis ajan hermolla. Toimitaan klusterimaisesti. Toiminnassa on onnistuttu, koska toimintaa ohjaa puhtaasti liiketoiminnan logiikka. Pakko on paras muusa ja euro paras konsultti. Aikaa ei voi vuositolkulla uhrata tunarointiin.

Itella tarjoaa kokonaisratkaisua, jossa heillä on mukana osaavat kumppanit. Eli kuten yrityksen omalla sivustolla todetaan: Tarjoamme käyttöösi osaavien kumppaneidemme verkkokauppaohjelmistot, jotka sopivat omaan liiketoimintaasi. Kokonaisuus on otettu haltuun. Verkkokauppaohjelmistoin toimittajan palvelut kasvavat lisäarvoa, sillä niihin on helppo liittää Itellan palveluja, esimerkiksi osoitekorttien tulostaminen. Pelkästään tämä säästää työvaiheissa ja sähköistämisen edut läpi koko prosessin, niissä kohdissa, joissa se on mahdollista, on huippujuttu!

Mahdollisuus on saada myös valmiit yhteydet Itellan varastonhallintajärjestelmään. Lisäksi Itellalta saat hyvät työkalut, joilla rakennat asiakastietokannasta työkalun markkinointiviestintään ja myynninohjaukseen. Suoramarkkinoinnin työkalujen avulla suunnittelet, hallinnoit ja lähetät asiakkaillesi tarjouksia, kutsuja ja uutiskirjeitä. Kuulostaa niin kätevältä, että tulee tunne, että voiko näin kätevää ollakaan. Sitten kun vielä sanotaan, että liitä markkinoinnin, taloushallinnon ja logistiikan toiminnot verkkokaupan järjestelmääsi. Avot. Ei tarvita kuin tuotteet, joita asiakas voi ryhtyä ostamaan ja asiantunteva verkkokauppatoimittaja, joka saa luotua sellaisen leiskan, että asiakkaan on helppo ostaa!

Ostoprosessin pitää olla selkeä ja eheä. Asiakas haluaa ostaa vaivattomasti ja turvallisesti. Verkossa kaupasta poistuminen on sekunti ja asiakas on saman tien jo muualla.

Tilaisuudessa esiintynyt Smilehousen Jaakko Hallavo oli asiantuntijana omaa luokkaansa. Hallavo tiesi tasan, mistä puhui. hän kykeni myymään oman tuotteensa tyrkyttämättä sitä liikaa. Wosbee on Smilehousen ilmainen verkkokauppapohja, jossa verkkokaupan pystyttäminen käy keneltä tahansa hetkessä.

Hallavo puhui menestyvän verkkokaupan toimintamallista. Hän sanoi, että verkkokauppa saattaa olla yksi asiointikanava muiden joukossa, mutta se voi olla myös ainut myyntikanava. Asiakkaan käyttäytyminen on muuttunut. Siinä kun ennen asiakas kuunteli enemmän myyjää, nykyisin asiakas kuuntelee enemmän vertaisiaan, niitä jotka ovat käyttäneet tuotteita ja verkolla on aivan omanlainen roolinsa. Kun keskustelupalstalla nimimerkki "Zöde89" vakuuttaa tuotteen X olevan huippu, uskotaan häntä enemmän kuin myyjää. Puskaradio ei siis tarvitse enää viikkoja tai kuukausia, vaan kysymys on parhaimmillaan sekunneista. "Zöde89" toimivat giljotiineina. Kuka on pelissä mukana ja kuka on ulkona. Hallavo sanoi, että jos et palvele verkossa, olet ulkona koko busineksesta.

Sivusin muutosvastarintaa kirjoituksessani Vanhan veneen ongelma. olin suorastaan onnellinen, kun Hallavo sanoi verkkokaupan olevan muutoshanke, jossa esiintyy aina muutosvastarintaa. Ongelmallisena verkkokaupassa on profilointi. Miten profiloitua oikein, ettei käy huonosti. (Ensin siis pitää tajuta se, että verkossa käy huonosti nopeammin kuin reaalimaailmassa. Klick ja asiakas on jo muualla. Kaupasta harva kehtaa lähteä yhtä nopeasti ulos.)

Kohti muutosta kannattaa edetä porrasmallin mukaan. Näin siksi, että kun mennään pala kerralla eteenpäin, on helpompi tajuta, missä on menty metsään ja virhe on nopeampi ja helpompi korjata. Palastelu on muutenkin hyödyllistä. Silloin joutuu hiomaan yksityiskohtia terävämmin ja perustelemaan miksi tekee ja kenelle tekee. Sillä ilman, että on tuotetta, jota voi asiakkaalle myydä, ei ole asiakastakaan. Asiakas harvoin suostuu ostamaan, ns. ei mitään saati maksamaan siitä. Tosin onhan sitäkin tapahtunut. Muistissa lienevät vielä nk. UMTS-kaupat, jossa ilmaa ostettiin vähän suuremmilla rahoilla.

Virheitä tulee ja virheiden korjaaminen on aina kallista. Taktisilla toimilla ei voi korjata strategisia virheitä. Jos tuote on väärä kohderyhmälle, silloin ei yleensä kauppoja synnyt tai jos syntyy, asiakas ei ole tyytyväinen eikä kauppaa pystytä tekemään uudelleen. Virheitä ei kuitenkaan pidä pelätä niin paljon, että lyö hanskat tiskiin ennen kuin on edes päässyt alkuun. Ainakin tehdyistä virheistä pitää sitten kyetä myös oppimaan.

Hallavon tiivistykset olivat kuin suoraan markkinoinnin oppikirjasta:

Menestyskonseptissa on olennaista ymmärrys markkinasta, asiakkaasta ja ostoprosessista. Pitää siis ymmärtää: Mikä on tuote? Kuka ostaa? Kuka myy? Kuka ostaa tulevaisuudessa? Millaiset markkinat ovat? Kuka muu kuin minä/me myymme? Missä myydään (missä muualla kuin meillä, omalla paikkakunnalla, Suomessa, missä maassa)?

Olemassa olevan kakun (ostovoima) optimoinnista ei ole hyötyä. Se on vain kakun jakamista uudella tavalla. Kakku on silti se sama. On käsitettävä se, missä on uusi kakku , missä tai miten sen voi leipoa ja millainen se on, jotta sitä päästään "leikkaamaan".

Asiakasta täytyy ymmärtää siitä näkökulmasta, että kuinka asiakas ostaa?, Kuinka asiakas voi ostaa? Miten asiakkaan on helpompi ostaa? Miten ostamisen kipupisteet ratkaistaan? (Siis jos asiakas tarvitsee ostoprosessissaan tukea/neuvoja/opastusta. Miten (muuten) asiakas saa haluamansa tuotteen tai palvelun? Miten paljon asiakas on valmis käyttämään aikaa palvelun/tuotteen ostamiseen.

Myyjän täytyy ymmärtää missä asiakas liikkuu, miten asiakas liikkkuu, miten asiakkaasta pidetään kiinni, miten asiakas haluaa ostaa? Mitä asiakas haluaa ostaa? Siksi ostoprosessin täytyy olla eheä. Siinä ei saa eikä voi tulla asiakkaalle epävarmuuden tunnetta.

Ostokäyttäytyminen on sanalla sanoen muuttunut. Asiakaspalvelu on kohderyhmän erilaisten tarpeiden ratkaisemista. Valitse osaava kumppani. Mieti, mitkä osat osaat ja haluat tehdä itse. Asiakkuus tulee rakentaa kannattavaksi. Eikä se tarkoita sitä, että se on pelkästään myyjälle kannattavaa, vaan myös asiakkaalle.

Esimerkkejä verkkokaupoista

Aku Ankka

Finnish Design Shop

Flowers.com

iittala

JIA homedesignstore

Lippupiste

Piilola

ks. lisää Smilehouse.com