Skip to main content

Posts

Showing posts from April, 2019

Ope saa palautetta 2018-2019: Vaikeita ja palkitsevia tehtäviä

                                                              Kuva Margit Mannila Poimintoja lukuvuonna 2018-2019 saamastani suorasta palautteesta. Toivon, että olen osannut antaa teille jokaiselle oman elämänne kartalle jotakin sellaista, jonka avulla voitte ottaa suuntaa, arvioida nykyistä, innostua tulevasta.  Uskoa pitää olla ja toivoa sekä rakkautta. Etenkin kun on kysessä yrityksen perustaminen on kuitenkin hyvä, että matikka on 10 ja uskonto 4. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.  Lainaan tähän vielä lopuksi filosofi Senecaa, joka on muinon todennut:   Suunnitelmamme eivät kanna ilman päämäärää. Jollei ihminen tiedä määräsatamaansa, mikään tuuli ei ole...

Lohkoketjuteknologia

Kuva Margit Mannila Tämä tekstin otsikko on keikkunun blogin sisuksissa vuodesta 2016 alkaen. En ole ehtinyt paneutua aiheeseen perusteellisemmin. Muutama linkki nyt kuitenkin esiin, joista saa hieman kättä pidempää.  Kuvan lähde https://images.almatalent.fi/650x/https://assets.almatalent.fi/image/7fcc89e7-09d5-3752-b9bf-85628b61183d (11.4.2019). Petteri Värränkivi, työ - ja elinkeinoministeriö, energiaosasto & Taneli Leiskamo, Fingrid Oyj, markkinaratkaisu (2018). Lohkoketjuteknologia osana älykästä sähköjärjestelmää . Fingird. (11.4.2019). Lohkoketjuteknologia (Block Chain)  antaa aivan huimia mahdollisuuksia hehkutetaan Tietotekniikan viikossa. ( TIVI 22.9.2016.)  Lohkoketjuteknologia muuttaa maailmaa . Sitra. (11.4.2019). Jaakko Lähteenmäki, Jarno Salonen, Heidi Korhonen, Peter Ylén, Kimmo Halunen, Visa Vallivaara,Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy (2017). Lohkoketjuteknologia avaa uusia mahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin edi...

The self-directed search (SDS)

 Kuvat Margit Mannila The self-directed search (SDS) Self -directed  (8.11.2018). (8.11.2018). Self-directed learning (8.11.2018).

Älä syyllistä

 Kuva Margit Mannila Mediuutisissa oli Jarmo Kantosen (2016)  kolumni otsikolla Älä syyllistä .  Kantonen kirjoittaa, että Suomessa ei ole syyllisiä, sillä ihmisiä ei saa syyllistää.  Niin kauan kuin varsinaisesta asiasta ei puhuta, sitä ei ole olemassa eikä kukaan ole syyllinen. Meillä näitä asioita, joista ei saa puhua, ainakaan niiden oikeilla nimillä, on runsaasti.  Yksi tällainen aihe, terveyden lisäksi, lienee koulutuksen taso ja opiskelijoiden motivaatio. Lähtökohtaisesti iso virhe tehtiin kun ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rahoitusta muutettiin  taannoin vastaamaan oppilaitoksesta valmistuneiden mukaan. Tällä tavalla koulusta onnistuttiin tekemään tehdas. Koulun ei ymmärrykseni mukaan voi tuottaa tutkintoja liukuhihnalta, kaikka käytännössä se nykyisin toimiikin tuotantolaitoksen tavoin  tai se rahoitusmallilla  pakotetaan toimimaan niin. #koulueioletehdas Ääneen ei saa myöskään sanoa, että läpäisyn rimaa on laskettu ...

Kuukauden suosituimmat maaliskuu 2019

Kuvat Margit Mannila Maaliskussa 2019 luetuimpia kirjoituksia olivat seuraavat The bird-in-hand principle: start with what you ha... 29.5.2013 Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu 17.3.2015 Kannattavuus ja kannattavuuden osatekijät 11.9.2013 Opinnäytetyön pituus ja rakenne 20.8.2014 Koulukiusaaminen korkeakoulussa 6.12.2016 Yrityksen toimintaympäristö - Kansantalouden kiert... 12.2.2012 Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohj... 7.6.2017 FIFO, LIFO ja punnittu keskihinta-FIFO, LIFO, Weig... 17.2.2012 Taloushallinnon sanastoa 29.1.2012 Belbinin tiimiroolitesti 8.9.2014