Skip to main content

Posts

Showing posts from July, 2010

Luokkaretki

Kuva Margit Mannila Jo jonkin aikaa sitten ilmestynyt (vuonna 2008) Laura Kolben ja Katriina Järvisen kirjoittama teos: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, herätti ilmestyessään kohua. Kirjassa käsiteltiin suomalaista luokkajakoa tavalla, jollaiseen meillä ei ole totuttu. Me suomalaiset haluamme kernaasti uskoa, että olemme maailman tasa-arvoisin kansa. Sillä perustuuhan esimerkiksi Suomen koulutusjärjestelmä yhtenäiseen, kaikille samanlaiseen yleissivistävään, kestoltaan yhdeksänvuotiseen, perusopetukseen, joka kelpaa myös vientituotteeksi, kuten olemme saaneet lukea. ( JYU ). Huolimatta siitä, että koulu on sama kaikille, meidän kaikkien perhetaustamme poikkeavat toisistaan ja toiset pääsevät koulussa helpommalla kuin toiset. Koulutulokkaiden lähtötaso poikkeaa toisistaan merkitsevästi. Ennen peruskoulun aloitusta lapsilla on mahdollisuus osallistua vuoden kestävään esiopetukseen. Peruskoulun jälkeiseen koulutukseen kuuluvat ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus....