Skip to main content

Posts

Showing posts from May, 2009

Vanhan veneen ongelma

Hyvät keskustelut ovat usein parhaita oivalluksen kohtia elämässä. Erityisen hedelmällisiä keskustelut ovat mielestäni silloin, kun niissä voi heittäytyä tarkastelemaan asioita mahdollisimman monesta eri näkökulmasta käsin ja kohteena on kuitenkin jokin konkreettinen dilemma, jota pyritään ratkaisemaan. Edellytyksenä on tietenkin se, että vastapuoli haluaa kuunnella itselleen epämieluisia totuuksia ja toisaalta on jopa valmis maksamaan niistä. Kävin tänään tällaisen hyvän keskustelun lounaalla, jota söin aluekehittämisen parissa työskentelevän henkilön kanssa. Tuon keskustelun innoittamana päätin hieman kirjoittaa muutamia siihen liittyviä ajatuksia. Keskustelumme polveili ja rönsyili paikoin aiheesta toiseen. Vaihdoimme ajatuksia mm. asiantuntijan roolista ja vastuusta. Haimme vastausta siihen, millaisesta asiantuntijasta on hyötyä ja millaiset asiantuntijat pitäisi pystyä karsimaan pois. Mika Waltarin Sinuhesta tuttua “kärpäsen surinaa korvissa” voi joko kuunnella tai ei. Kuinka te...

Prof. Stephen Kemmis: Kenen etuja tutkimuksessa ajetaan?

Jyväskylän yliopistossa on professori Stephen Kemmisin luento maanantaina 25.5.2009. Lainaus JYU:n sivustolta: Vierailuluento: Professori, kunniatohtori Stephen Kemmis: “Staying Critical? Action Research and Critical Theory Today” ma 25.5. klo 15.00–17.00, Mattilanniemi, Agora, Auditorio 3 . ”Kriittinen kasvatustiede perustuu kysymykselle: Kenen etuja ajetaan?”, sanoo kansainvälisesti arvostettu kriittisen toimintatutkimuksen edustaja, professori Stephen Kemmis. Hän pitää vierailuluennon toimintatutkimuksesta ja kriittisestä teoriasta Jyväskylän yliopistossa maanantaina 25.5. Luento kuuluu osaksi Ihmistieteiden metodikeskuksen IHMEen metodifestivaalien yhteydessä järjestettävää toimintatutkimuksen metodikurssia. Professori Stephen Kemmis on kasvatustieteen professori ja Murray-Darling Education Consortium -yksikön johtaja Charles Sturt -yliopistossa, Australiassa. Hänet vihitään Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan kunniatohtoriksi promootiossa 23.5.2009 ...

Keski-Suomessa on satsattu koulutukseen

Oheinen kirjoitus on julkaistu EduCluster Finland -uutiskirjeessä Klusterin strategiatyö edistymässä Jyväskylällä ja Keski-Suomella on vahva rooli suomalaisessa koulutuskentässä. Alueemme oppilaitoksissa koulutetaan monipuolisia osaajia, jotka ovat valmiita tarttumaan niin kansallisiin kuin kansainvälisiinkin haasteisiin. Koulutuksen ja osaamisen kehittäminen on yksi keskeisimpiä yhteiskuntakehittämisen osa-alueita. Eikä vähiten siksi, että oppiminen jatkuu läpi elämän. Olemme tammikuun viimeiseltä viikolta saakka olleet mukana koulutusklusterityössä, jonka juuret ovat vuonna 2005 aloitetussa kehittämis ja yhteistyöhankkeessa. Käsissämme on innovatiivinen ajatus, jonka rohkea ja ennakkoluuloton kaupallistaminen avaa meille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin uusia mahdollisuuksien ovia. Tavoitteenamme on, yhdessä keskisuomalaisten koulutussektorin toimijoiden kanssa, edetä entistä määrätietoisemmin, Optiimista kohti toimivaa, asiakkaitamme ja heidän tarpeitaan palvelevaa koul...