Skip to main content

Posts

Showing posts from June, 2016

Työvoimapolitiikkaa Suomesta

  Sanomalehti Ilkka julkaisi vuonna 2008 pilakuvan suomalaisesta työelämästä.  Ystävältä saatu kuva putkahti eteeni kun siivosin papereitani.

Luova tyytymättömyys

Tämä seuraava pätkä on arkistojeni kätköstä löytyneestä luentomonisteesta, menneeltä vuosituhannelta, noin vuodesilta 1985-1986. Avica-nimisen yrityksen yrittäjä oli pitämässä meille päivän mielen voimasta ja oman asenteen merkityksestä oppimisessa. Tämä ajatelma oli luentomonisteiden ensimmäisellä sivulla. Valitettavasti luennoitsija ei ole kirjoittanut nimeään paperiin enkä ole sitä itsekään siihen kirjoittanut. Luennoitsija ei ole myöskään merkinnyt tämän tekstin lähdettä. Luova tyytymättömyys   Kun saavutat elämässäsi jotakin suurta, niin muista, että on olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet vieläkin suurempaa ja merkityksellisempää. Silti hekään eivät ole tulleet ylpeiksi. Kun tappio, epäonnistuminen ja kasaantuvat ongelmat tulevat kohdallesi, muista, että on paljon ihmisä, jotka kohtaavat vielä raskaampia tappioita, suurempia epäonnistumisia ja vaikeampia ongelmia kuin mitä sinulla on koskaan ollut ja silti he eivät ole lannistuneet ja vai...

Action Learning

 Kuvat Margit Mannila Action learning is a learning and problem-solving strategy for organizations, whether commercial, government or non-profit. Action Learning  (18.3.2016).  (Attention: There were some troubles with pictures....) Source: http://www.lmmiller.com/wp-content/uploads/2012/02/Action-Learning21.jpg Picture  The professional learning process. The importance of evidence The diagram below captures the PL process and the place of evidence within it. When you engage in self evaluation and reflect on your practice, your professional learning (plans for or impact of), or your pupils' learning it should be informed by some form of evidence. The following questions are an important part of this process: Why am I doing what I am doing? How do I know this is important/ worthwhile? What difference is it making? How do I know? Source: Action learning cycle . Source   Strategic ...

Projektijohtajan seitsemän kuolemansyntiä

  Kuvat Margit Mannila   Projektijohtajan  seitsemän kuolemansyntiä   otsikoi Jörgen Westerling (2009) kirjoituksensa. 1. Johtaja ei osaa tai viitsi delegoida . Jos johtaja ei delegoi viisaasti, hän ei pysty johtamaan projektiorganisaatiota. Silti monet eivät osaa edes delegoinnin perusteita.  Projektin delegoinin perusteet (nämä ovat eCraftin julakisemasta paperiversiosta, jota ei ole enää saatavilla netissä.) 1. Kerro projektin tavoitteet. Keskity siihen, mitä pitää saada aikaan. Älä puutu siihen, miten työ olisi hoidettava. 2. Sovi laatumittareista etukäteen. Mitkä ovat hyvän suorituksen tunnusmerkit? Mitä pidät epäonnistumisena? 3. Korosta etukäteen hankkeen tärkeyttä. Miksi se on tärkeä? Jos työ ei  ole tärkeä, miksi tettää sitä lainkaan? 4. Varmista resurssit. Projektipäällikkö tarvitsee aikaa, rahaa, työvälineitä, työntekijöitä, alihankkijoita, tietoa, tietotekniikkaa jne.  5. Selvitä valtuudet. Mtiä projektipäällik...

Tänään saan jälleen uuden päivän

Tämä seuraava pätkä on arkistojeni kätköstä löytyneestä luentomonisteesta noin vuodelta 1985-1986. Avica-nimisen yrityksen yrittäjä oli pitämässä meille päivän mielen voimasta ja oman asenteen merkityksestä oppimisessa. Tämä ajatelma oli luentomonisteiden ensimmäisellä sivulla. Valitettavasti luennoitsija ei ole kirjoittanut nimeään paeriin enkä ole sitä itsekään siihen kirjoittanut. Luennoitsija ei ole myöskään merkinnyt tämän tekstin lähdettä. Tämä teksti oli kuitenkin erittäin merkittävä. Oivalsin, että oma asenteeni tekee minusta onnistujan tai epäonnistujan. Voin oppia epäonnistumistani tai sellaisiksi kokemistani asioista. Tänään saan jälleen uuden päivän Tänään saan jälleen aloittaa uuden päivän, kiitän tästä päivästä. Käytän tämän päivän oman tahtoni mukaisesti, haluan edesauttaa muutoksen lain myönteistä toteutumista. Huomenna minun ei tarvitse katua tänään maksamani hinnan suuruutta, sillä olenhan antanut omasta elämästäni päivän kehittymiselle. Uskon, ...

On niitä, jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät

Kuvat Margit Mannila On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. -Tove Jansson Lähetetty Windows Phonesta

Projektisuunnitelma

 Kuva Margit Mannila Kun projektia lähdetään toteuttamaan tehdään projektisuunnitelma . Yksi tärkeä osa projektisuunnitelmaa on sen aikatauluttaminen. Pelin (2011, 50) listaa neljä tavoitealuetta, joiden välillä joudutaan tuoteprojektin määrittelyssä usein tasapainoilemaan. 1. Tuote nopeasti markkinoille - projektin lyhyt kesto. 2. Tuotteen valmistuskustannus/hinta mahdollisimman edullinen. 3. T&K projektin kustannus pieni. 4. Tuoteen ominaisuudet monipuolisia ja laadukkaita. Ennen kun projekti pääsee vauhtiin, se joutuu projektin valintaryhmän tai tuotekehityspäällikön arvioitavaksi. Keskeiset projektit voivat  päätyä yrityksen johtoryhmän päätettäväksi.  Projektin valintaryhmä on yleensä tulosyksikkökohtainen. Siihen kuuluu edustajat yrityksen johdosta, tuotekehityksestä, markkinoinnista ja tuotannosta.  Valintaryhmän tehtävät ovat: - hyväksyä käynnistettävät projektit - selvittää projektin sopivuus yrityksen strategiaan - asettaa projektin lii...

Valmentava johtaminen (busienss coaching)

Kuvat Margit Mannila Valmentavalla johtajuudella (business coaching) tarkoitetaan johtamista, jossa esimies toimii valmentajan tavoin, auttaen  varsinaista "tähteä" eli tässä tapauksessa alaista/työntekijää huippusuorituksiin. ( Esimiesinfo.fi 3.6.2016). Ideana valmentavassa johtajuudessa on auttaa valmennettavaa oivaltamaan asioita itse. Mielestäni voidaan puhua myöskin valmentavasta opettajuudesta. Valmentaja opettaja on opettaja, joka auttaa opiskelijoitaan oivaltamaan asiat itse. Valmentava opettaja ei anna vastauksia valmiina vaan kertoo, mitä pitää tehdä, jotta opiskelija saavuttaa osaamisen tason. Yksi osa  opettajuutta on ohjata opiskelijoita näkemään mitä he jo osaavat esim. harrastustensa pohjalta toisaalta auttaa opiskelijoita löytämään juuri heille itselleen parhaat tavat oppia. On muistettava, että oppiminen on henkilökohtainen prosessi ja kaikki tavoitteet saavutetaan osatavoite kerrallaan.  Se vaatii opiskelijalta itseltään todella paljon vaivan...

Ajattelu, nopeasti ja hitaasti

Daniel Kahneman (2015). Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Terra Cognita.  Kirja on saatavana englanniksi PDF-muodossa tästä linkistä . (26.4.2016). Daniel Kahneman kokemus vs. muisto . (7.6.2016).  Daniel Kahneman offical home pages . (7.6.2016).  Kuvan lähde tästä linkistä ja lisää tästä . (7.6.2016).   Decision tree in Banking by Chris Nichols.  (7.6.2016). Nichols (2015) writes: "The same decision tree can be used in opening a new branch (don’t expect the return above), starting a new asset-based lending line or going after a new customer segment. To that point, if you are thinking of opening up a branch, we challenge you to try to come out with a positive number using a decision tree framework for anything less than a 20-year time horizon (and even then it is more than likely that you will still come up with a negative number)." Lähteet ja lukemisto Decision Making . (7.6.2016). Kahne...

Ryhmän jäsenten sisäiset suhteet

Kuva Margit Mannila  Teoksessa Työnohjaus, Marita Paunonen-Ilmonen (2001, 79) viittaa J. Lönnqvistin (1985) teokseen Johtamisen ja johtajan psykologiasta: Uudet haastee, uudet näkemykset, jossa on taulukko ryhmän sisäisten suhteiden määrästä suhteessa ryhmän jäseniin.  Lönnqvistin (1985) mukaan ryhmän sisäiset suhteet kasvat seuraavasti Jos ryhmän jäseniä - on sisäisiä suhteita: 2-1 3-5 4-24 5-89 6-300 7-965 8-3024 9-9329 Tässä peruste sille, miksi omassa opetuksessani käytän maksimissaan neljän hengen ryhmiä.  Sitä suuremmat ryhmät eivät vain yksinkertaisesti toimi käytännössä. Lähteet Paunonen-Ilmonen, Marita. (2001). Työnohjaus. Toiminnan laadunhallinnan varmistaja. WSOY. Helsinki.

Opinnäytetyön työsuunnitelma

Opinnäytetyön työsuunnitelman kappaleet Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeen mukaan. 1. Työn tausta - Tilanne yrityksessä/organisaatiossa - Tilanne markkinoilla/toimintaympäristössä yms. - Kirjallisuudessa tms. esiintyvät teemat 2. Työn tavoitteet - Johdetaan työn taustasta - Työn päätarkoitus - Osaongelmat (mahdollistavat päätarkoituksen saavuttamisen) - Työn merkitys: kuka hyötyy ja mitä/miten - Rajaukset: mitä otetaan mukaan ja mitä jää ulkopuolelle - Viittaus tarvittaessa mahdoolisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 3. Työn teoreettinen tausta (viitekehys) - Aihealue, keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet 4. Toimenpidesuunnitelma - Tärkeimmät toimenpiteet: mitä pitää tehdä - Viittaus tarvittaessa mahdollisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 5. Mahdolliset tutkimusmenetelmät - Mikäli työ vaatii tutkimuksen/tutkimusten tekemistä - Tarvittavan tiedon luonne: - mikä menetelmä - keneltä - miten (konkrettisesti...