Kuvat Margit Mannila "Maassa maan tavalla tai maasta pois." - Suomalainen sananlasku Vanha sananlasku sisältää ajatuksen, että jos jonnekin menee tai jonnekin tulee täytyy hyväksyä ja opetella ymmärtämään tiettyjä asioita, jotka ovat eri tavalla kuin siellä, missä on elännyt ja millaisiin käytänteisiin on tottunut. Asiat muuttuvat, tavat elävät Kehitys noin 1990-luvulta näyttäytyy omalla näppituntumallani tällaiselta sinuttelu yleistyi (kunnioituksen puute vai tapojen aliarvioiminen?) hatun nostaminen vähentyntyi pelkästään siksi, että kukaan ei juurikaan enää käytä hattua ruokailutavat kansainvälistyvät. puhetyyli - arkikieli mahdollista lähestyä ventovieraita lisääntyi somen myötä monikulttuurisuus on tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa: mm. halaaminen pipo päässä => edelleenkään ei ole sivistynyttä, vaikka jotkut tällä osoittavat välinpitämättömyyttään ja näyttävät henkistä keskisormea viime aikoina on selvästi huomattavissa käytö...
KTT Margit Mannilan blogi yrittäjyydestä, oppimisesta, oikeustieteestä ja tieteellisestä tutkimuksesta.