Skip to main content

Posts

Showing posts with the label arvot

Valio löysi joulun sanoman?

Kuvat Margit Mannila Kun markkinointi yhdistää kansan, avaa silmät näkemään lähimmäisen. Sitä voinee sanoa joulun ihmeeksi? Tähän eivät ole kirkko eivätkä poliitikot pystyneet, eikä sosiaalitoimi eivätkä keräykset. Niin hupaisalta kun se näyttääkin, niin  markkinavoimat pystyivät. Valion pienellä ja suosiollisella avustuksella.  Kokkausillat - oiva tapa markkinoida Valio ja Martat järjestivät syksyllä kokkausiltoja, joihin Valio lahjoitti tarvikkeet ja Martat organisoivat kurssit. Segmenttinä, niin sarkastisesti ajattelen, kun on kuitenkin kysymys liikevoittoa tavoittelevasta yrityksestä, oli enemmänkin tarjota hyvinvoiville ruoanystäville mahdollisuus tutustua uutuustuotteisiin ja saada aikaa tästä positiivisena aaltona jakoja somessa ja sitä kautta myyntiä kasvamaan. Eikä siinä ole mitään väärää. Ei todellakaan.  Näinhän yrityksen pitää juuri toimia. Mikäs on oikeastaan parhainta ja eniten tunteisiin vetoavaa, kuin juurikin sissimarkkinointi. ...

Mikään toiminta ei voi perustua väärinkäytöksiin ja salailuun

Viisaita sanoja Finlaysonnin toimitusjohtajalta Jukka Kurttilalta: "Liiketoiminta, kuten mikään muukaan toiminta, ei voi perustua väärinkäytöksiin ja salailuun. Toiminnan pitää olla avointa ja vilpitöntä. Jos korjattavaa löytyy, ne korjataan heti ja mahdollisuuksien mukaan. Siinä ei ole hävettävää, jos jää kiinni kumppanin tekemistä väärinkäytöksistä, mutta siinä on hävettävää, jos siitä on tiennyt eikä ole tehnyt mitään tai siinä, että ei tiennyt mutta yrittää kumota löytyneet kiistattomat todisteet." Jukka Kurttila, toimitusjohtaja Finlayson Lähetetty Windows Phonesta

Tarina ihmisluonteesta eli Sammakko ja skorpioni

Sanat: Pyhimys: Sammakko ja skorpioni Hei, mä kerron, anna mä kerro yhen jutun -Älä kerro! Mä tiiän tää on vähä outo juttu menee -Ok! Oo hiljaa Vähä tällanen eläintarina Vähä outo, koita kestää -Kerro vaa   Mä kerron nyt tarinan ihmisluonteesta Ku mitä mä elän, mä pusken huomenna Ja et ne pointit ois tarpeeks vahvoi Mä kärjistän käyttämällä eläinhahmoi Vanha satu menee seuraavasti Oli aavikol asti tulvavesi nousussa Se oli noussu kiven reunaan asti Ja auttamattomasti kaks eläint oli loukussa Sen kiven päällä sentin etäällä toisistaan Vaik kuivalla säällä Se sammakko ois syöty jo aikoi sitten Mut skorpioni on vedessä heikol jäällä Ja sitä muuttaa helposti käytöstään Ku käy näin et keinoi on käytössä vähän Ja aikaki menee nopeesti kohti nollaa kellon digitaalinäytössä Enkä mä nää siinä väärää Vaistot meitä määrää  Ja ohan se nyt vittu itsestään selvää Ettei henkeään menetä kovin mielellään Noni tää jatkuu viel, jatkuu jatkuu!   Sammak...

Oikealla uralla?

 Lähde:h ttp://ultra04lord.files.wordpress.com/2009/09/ratsastaja-041.gif?w=600 Ystäväni lähetti jokin aika sitten minulle Tapio Nousiaisen (1982) runon Papin sielu. Olimme keskustelleet jotakin työnkuvista, ammattien sisällöistä ja siitä mitä ihminen joutuu elämässään kohtaamaan ja kuinka esim. juuri papin työssä tulee eteen tilanteita, joissa voi olla sisäänrakennettuna eettinen ristiriita. Runo puhutteli minua ja sai minut mietteliääksi vähän pidemmäksi aikaa. Ryhdyin pohtimaan mm. sitä, kuinka meidät oikeastaan lokeroidaan ammattiemme perusteella, ennakko-odotukset siitä, miten reagoimme missäkin tilanteessa tehdään koulutukseen pohjautuen. Toisaalta pohdin sitä, kuinka ammatit ehkä muokaavat persoonaamme, ryhdymme käyttäytymään niin kuin ammatissamme toimivan oletetaan käyttäytyvän. Joissakin tilanteissa ammatillinen roolimme suojaa meitä. Roolin ylläpitäminen työssä ja arjessa on osa selvitymistämme, sillä rooli antaa meille suojan haastavissa tilanteissa. Esime...

Shalom Schwartz the content and structure of values

Shalom Schwartz Source: http://www.craigmurphy.com/blog/?p=205 Source: http://www.craigmurphy.com/blog/?p=205 Basic values in Europe (Schwartzin luento Brysselissä) Dietz, T., Kalot, L. & Stern, P.C. Gender, values and environmentalism. Social Sience Quarterly 83(1), 351-364 . Human values Shalom Schwartzin (1992). Universals in the content and structure of values: theoretical advances and empirical tests in 20 countiries Dario Spini (2003).Measurement Equivalence Of 10 Value Types From The Schwartz Value Survey Across 21 Countries.Journal of Cross-Cultural Psychology 2003; 34; 3 Full Articles available: G. N. Abbott, B. W. Stening, P. W.B. Atkins, and A. M. Grant Coaching expatriate managers for success: Adding value beyond training and mentoring Asia Pacific Journal of Human Resources, December 1, 2006; 44(3): 295 - 317. R. Fischer Congruence and Functions of Personal and Cultural Values: Do My Values Reflect My Culture's Values? P...