Skip to main content

Posts

Showing posts from January, 2009

Yrittäjyys -linkkejä

 Kuva Margit Mannila Profesori Matti Koiranen on toiminut Jyväskylän yliopiston Taloustieteiden tiedekunnan, Yrittäjyys-oppiaineen professorina. Hän puhuu mielellään sisäisestä yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta. Koirasen mukaan yrittäjyys ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan siihen voidaan oppia . Yrittäjyys nähdään usein talouden moottorina – uuden luojana, muutoksen edistäjänä ja kasvun katalysoijana. Yrittäjyys laajimmassa merkityksessään on yksilön tasolla ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapa työntekoon ja elämään yleensäkin. Sille tyypillisiä piirteitä ovat oma-aloitteisuus, uutteruus ja itseohjautuvuus, innovatiivisuus, sitkeys, vastuullisuus, proaktiivisuus ja rohkeus riskinottoon. Yhteiskunnan tasolla yrittäjyys on talouden selkäranka ja moottori. Se on megavoima, joka saa aikaan uutta varallisuutta ja on alueellisen ja kunnallisen hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä." - Matti Koiranen - Konkurssi Yrittäjyyteen liittyy aina riski. ...

Vuonna 2008 tässä blogissa julkaistut kirjoitukset

Vuoden 2008 aikana tässä blogissa julkaistut kirjoitukset. Academic Conferences liittyy Call for papers-teemaan. Aluetutkimus Cities and regions Business location Yrityksen sijoittumiseen liittyvä tutkimus on yksi mielenkiintoni kohteista. Call for papers 2009 Konferenssit ja niihin osallistuminen tutkimuspapereiden kanssa, on tärkeä osa tieteellistä toimintaa. Tässä muutamia taloustieteen alan konferensseja. Case Study Tapaustutkimus Jokainen tutkija tekee jossakin vaiheessa ns. case studyja. (Case Study) Method Literatur e Cities and regions Conflicts in Family Business postauksessa on muutama linkki perheyritysten konflikteihin. Sukupolvenvaihdos, yrittäjän kuolema, sisarusten väliset suhteet yms.saattavat aiheuttaa konflikteja perheyrityksessä. Etiikka Etiikka-aiheisia linkkejä. Family or Non family CEO/Ex Kun perheyrityksessä valitaan johtaja, joudutaan pohtimaan, onko johtaja perheenjäsen vai perheen ulkopuolinen. Yksi lisä esimerkiksi perheyritysten konflikteista kiinnos...

Vuonna 2007 blogissa julkaistut kirjoitukset

  Kuva Margit Mannila Vuonna 2007 julkaistut kirjoitukset Akateeminen CV ja apurahahakemukset Blogeja ja kotisivuja Blogin aloitus Bronfenbrennerin ekologinen teoria Ecology Ecology and Society Special Feature: Recent Advances in Ecological Theory and Practice Eläketutkimus Elektronisia lehtiä Linkkejä elektronisiin lehtiin. Englanti, tutkimuksen kieli Linkkejä kielioppiin ja sanakirjoihin. Teemana englanti tutkimuksen kieli. Heraclitus Herakleitos How to write a research paper? (10.1.2017). Ifera 2008 Julkaisut Journal citation reports Kauppatieteelliseen tutkimukseen apurahoja myöntäviä tahoja Kuolema bibliografia Koonnut Salme Korhonen vuosilta 1989-2004. Kattava ja erinomainen bibliografia. Kreppner, Kurt & Lerner Richard M.(Eds.). (1989). Family systems and life-span development. Teoksen sisällysluettelo. Life span development and family systems Elämänkaari ja perhesysteemi. Näillä lähteillä pääsee aiheessa jonkinlaiseen al...

Entrepreneur education, part II

Ahuja, G. & Lampert, C.M. 2001. “Entrepreneurship in the Large Corporations: A Longitudinal Study of How Established Firms Create Breakthrough Inventions.” Strategic Management Journal (special issue) 22(6): 521-544. Amit, R., Brander, J., & Zott, C. 1988. “Why Do Venture Capital Firms Exist? Theory and Canadian Experience.” Journal of Business Venturing (June): 441-466. Antoncic, B. & Hisrich, R.D. 2001. “Intrapreneurship: Construct Refinement and Cross-Cultural Validation.” Journal of Business Venturing 16(5): 495-527. Bangs, D.N. 1995. The Planning Guide, 7th ed. (Chicago: Upstart Publishing). Block, Z. & Stumpf, S.A. 1992. “Entrepreneurship Education Research: Experience and Challenge,” In D. L. Sexton and J.D. Kasarda, (Eds.) The State of the Art of Entrepreneurship, pp. 17-45. Boston, MA: PWS-Kent Publishing. Bull, I. & Willard, G.E. 1993. “Towards a Theory of Entrepreneurship.” Journal of Business Venturing, May, (8): 183-196. Bygrave, W.D. & Hofer, C.W. ...

Entrepreneur education, part I

National Council for Graduate Entrepreneurship Working Paper 034/2007 This series is intended to promote discussion and to provide information about work in progress. The views expressed are those of the authors. “ The Journey from Student to Entrepreneur ”: A review of the existing research into graduate entrepreneurship Professor Paul D. Hannon Director of Research and Education Acs, Z.J., D.B. Audretsch and D.S. Evans, 1994, ‘The Determinants of Variations in Selfemployment Rates across Countries over Time’, mimeo. Ajzen, I. (1991). “Theory of planned behaviour.” Organizational Behaviour & Human Decision Processes 50 : 179-211. Albert, P., R. Fournier, et al. (1991). “Developing entrepreneurial attitudes and management competence among scientists: the Groupe ESC Lyon's experience.” JERD 3 (4): 349-362. Alberti, F. (1999). Entrepreneurship education: scope and theory. Entrepreneurial knowledge and learning: conceptual advances and directions for future research . C. Salvato, ...

Vinkkejä gradunvääntöön ja vähän väitöskirjankin

Leena Penttinen (2005) tarkastelee väitöstutkimuksessaan Gradupuhetta tutkielmaseminaarissa , gradun tekemisen ja toisaalta myös sen ohjauksen haasteita. Penttinen lähestyy tutkimusaineistoa diskurssianalyyttisen menetelmän avulla. Mielestäni tämä väitöskirja on erinomainen esimerkki diskurssianalyyttistä työtä tekevälle tai sen tekemistä harkitsevalle opiskelijalle tai jo varttuneemmallekin tutkijalle. Menetelmää on käytetty hyvin ja työ on kirjoitettu erinoimaisesti. Sitä on miellyttävä lukea. Siteeran tähän hieman Penttisen työtä. Penttisen (2005, 23) mukaan graduissa on havaittavissa neljä toisistaan poikkeavaa typpitarinaa: sankaritarina, tragedia, arkitarina ja pakkotyötarina. Sankaritarinassa gradu näyttäytyy opintojen myyttisenä loppuhuipentumana. Se on aivan erityinen opintosuoritus. Tekijä asemoituu kunnianhimoiseksi riviopiskelijaksi erottuvaksi itsenäiseksi ja osin myös itsepäiseksi suoriutujaksi. Graduntekijän tavoitteena on näyttää mihin hän pystyy. Ohjaajan rooli jää...