Skip to main content

Posts

Showing posts with the label työpaikka

Väitösjuhlaa 20 vuotta sitten

    Kuva Ana Tasan 20 vuotta sitten, vuonna 2006 perjantain 7.4. arvoisa vastaväittäjä esitti tiukkoja kysymyksiä. Väitöstilaisuus alkoi, kuten ne tapaavat alkaa klo 12.15.   Akateeminen väitös on juhlava ja haastava. Vastaväittäjän kysymyksiin täytyy pystyä vastaamaan ja perustelemaan, miksi on päätynyt sellaisiin ratkaisuihin, mihin on päätynyt.   Vuonna 2026 tulee kuluneeksi 20 vuotta tästä hetkestä. Tuo hetki oli sikäli merkityksellinen oman tiedollisen kasvamisen kannalta, että viimeistään tuolloin ymmärsi kuinka vähän osaa ja ymmärtää.      Kuvan lähde LinkedIn   Tänään juhlin työkavereiden kanssa mennyttä tarjomalla kakkua.  Kakku on itse leivottu. Koristelusta piti tulla hieman erilainen. Aikuismaisempi. Pistaasi-hasselpähkinätahna oli liian jähmeää ja se ei levittynyt sitten oikein niin kuin ajattelin.   Sitten ei muuta kuin luovuutta kehiin.       Ehkä lentävät dinosaurukset ...

Työskentely avokonttorissa

Kuvat Margit Mannila "Tutkimuksen mukaan avokonttorin tarkoitus työntekijöiden välisen yhteistyön parantamisesta ei toteudu. Sen sijaan melusaasteesta on tullut epidemia.", todettin muutamia vuosia sitten Talouselämässä (11.10.2018). Avokonttorissa työskentely on käytännössä kieltämättä varsin haastavaa. Erityisesti kun työtehtävät ovat sellaisia, että välillä aivot suorastaan huutavat hiljaisuutta, jotta tehtäviin voisi keskittyä.  Tutkimukset ovat osoittaneet, että avokonttorissa työteho laskee ja aivokuorma aiheuttaa haasteita jaksamiseen. On aika selvää, että kun jaksamisen kanssa tulee haasteita, lisääntyvät myös sairauslomat. Avokonttori näyttäytyy käytännössä kustannussäästöjen sijaan olevan kustannuksia lisäävä tekijä. Ehkä tämä on juurikin sitä hölmöläisen täkin tekemistä. Leikataan pala toisesta päästä peittoa ja lisätään se toiseen päähän. Tilanne säilyy samana, tosin sillä erotuksella, että jotakin meni välissä rikki. Lähteet ja l...

Onnea vuoden 2018 opetuksen huiput Jarmo, Margit ja Heidi!

Elämä tarjoaa joskus karkkia ja tikkaria. Kiitokset opiskelijat. Kanssanne on mukava tehdä työtä.  Oheinen teksti on Vaasan ammattikorkeakoulun sivustolta 24.5.2018: Onnea vuoden 2018 opetuksen huiput Jarmo, Margit ja Heidi! Julkaistu 2018-05-24 16:49:22 EEST. VAMK ja opiskelijakunta VAMOK ovat palkinneet opettajat, jotka ovat lukuvuoden aikana osoittaneet olevansa VAMKin opetuksen huippuja. Palkitut valittiin opiskelijaäänestyksessä annettujen äänien ja erityisesti sanallisen palautteen perusteella. - VAMKin opiskelijat arvostavat opettajien innostavaa ja kannustavaa asennetta: hyvä opettaja tekee paljon töitä sen eteen, että opiskelija saa opetuksesta kaiken irti ja ymmärtää opetettavan asian. Perusteluissa nousi esille myös VAMKin opettajien kyky tehdä puuduttavistakin asioista mielenkiintoisia tuomalla opetukseen käytännön esimerkkejä suoraan työelämästä ja omista kokemuksistaan, kertoo VAMOKin puheenjohtaja Sami K...

Millainen urapolkusi on?

LinkedIn- verkostossa Päivi Kuoppamäki kysyi: Jos sinun pitäisi piirtää sinun työurastasi aikajana, niin millainen siitä tulisi? Olisiko se ihanteellisen suoraviivainen, pirstaleinen vai jopa traaginen? Mitkä ovat urasi käännekohtia? Tapahtuiko elämässäsi jotain, jonka vuoksi suunta muuttui? Monta kysymystä. Kaikkiin ei tarvitse vastata, kirjoittaa Kuoppamäki. Tällainen pohdinta sopinee mainiosti näin vuodenvaihteeseen. Voi poistua pieneksi hetkeiksi nykyhetkestä, joka on muuten ainoa asia, joka meillä on, ja pysähtyä katsomaan vähän taaksepäin analysoimaan mitä teki ja mitä tapahtui ja haaveilemaan  vähän tulevasta, mitä haluaisi oikein kovasti tehdä. Suunnitelma ja todellisuus eivät paiskaa kättä Luultavasti meistä suurimman osan elämän- ja urapolku muistuttaa Your plan & reality -kuvaa, jossa oma suunnitelma on ajella kohti maalia tasaista tietä pitkin, mutta todellisuus ei menekään ihan niin. Hyvä niin. Sillä näihin hetkiin kätkeytyy elämän viehätys ja mahdol...

Tutustu tekijään!

Kuvat Margit Mannila Työnantaja, tutustu tekijään! Ammattikorkeakouluopinnoissa opiskelijan opintoihin kuuluu pakollisena osana kaksi harjoittelua, joiden aikana työnantajalla on mahdollisuus palkata opiskelija harjoittelijaksi yritykseen ja ottaa mukavalla tavalla selvää, voisiko yhteistyö jatkua vakinaisemman työssuhteen muodossa.  Opetussuunnitelmassa harjoittelut ajoittuvat ensimmäisen lukuvuoden toukokuusta syyskuun alkuun ja toisen lukuvuoden toukokuun ja marraskuun väliselle ajalle.  Lisäksi muutamat kurssit sopivat erinomaisesti sopivan osaamispotentiaalin kartoittamisen välineeksi. Parhaimmillaan kurssin tehtävä voidaan räätälöidä sellaiseksi, että se palvelee yrityksen tarvetta ja samalla yritys voi löytää yritykseen sellaista osaamispotentiaalia, josta se haluaa pitää myöhemminkin kiinni. Tällaisia, mainiosti PK-yrityksiin soveltuvia kursseja löytyy kaikilta liiketalouden osa-alueilta.  Hankeharjoitus mahdollistaa tutustumisen tulevaisuu...

Kannattaisiko sinun vaihtaa työpaikkaa?

Kuva Margit Mannila Toimitusjohtaja Janne Lindfors esittää viisi kysymystä, joita kannattaa pohtia, kun miettii työpaikan vaihtamista. Hän toteaa, että työuraan liittyvien päätösten tueksi on vaikea löytää yksiselitteistä kriteeristöä, jonka pohjalta voisi arvioida oman työuran jatkuvuutta. Hän sanoo suositelleensa pohdittavaksi seuraavia viittä teemaa: Tuottaako työsi sisältö sinulle iloa? Pystytkö konkretisoimaan, mitä olet oppinut kuluneen vuoden aikana? Oletko kehittynyt ammattilaisena? Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi edeltävän kahden vuoden aikana? Ovatko toimiala ja työtehtäväsi elinkaaren alussa vai lopussa? Viihdytkö työyhteisössä ja arvostatko kollegoitasi? Mitä kerrot kavereillesi tai perheellesi töistä? Korostuvatko hyvät vai huonot asiat? Lähde Lindfors, J. (2017). Kannattaisiko sinun vaihtaa työpaikkaa? Saranen Consulting. (31.10.2017).

Työntekijän palkkaaminen on haaste yrittäjälle

Pilakuvan lähde sanomalehti Ilkka 16.6.2008 Uudelle yrittäjälle / Yrittäjälle: Tutustu työntekijän palkkauksen todellisiin kustannuksiin ja mieti, onko turvallisempaa yrittää vain yksin. - Olipa kerran yrittäjä (10.5.2017) Pohdiskelen tässä kirjoituksessa työntekijän palkkaamiseen liittyviä haasteita. Kirjoituksen lopussa on lähde ja lukemisto-osio, jossa on, aiheeseen liittyviä, sekä suomen- että englanninkielisä lähteitä. Työntekijän palkkaaminen on yksi yrittäjän uran haastavimmista tehtävistä. Se on yksi suurimmista riskeistä toteaa yrittäjä Saija Hakonen CITY-lehden blgissaan. Etenkin ensimmäistä työpaikkailmoitusta laatiessaan ja ensimmäistä työpaikkahaastatteluaan tekevä yrittäjä on  vakavassa paikassa. Yksinyrittäjästä tulee työnantaja ja esimies. Lisäksi työntekijän palkkaaminen on aina riski ja yritystoiminnan alkuvaiheessa tehty virheinvestointi tulee yrittäjälle pahimmillaan todella kalliiksi. Epäonnistuminen rekrytoinnissa  voi johtaa jopa kon...

Arviointi kuuluu opettajalle

Ei tehtäväsi tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi. -Antoine de Saint-Exupery Lainaan tähän tekstin suoraan OAJ:n sivustolta, jossa linjataan kymmenen hyvää syytä, miksi opiskelijalla on oikeus saada opettajan antama arviointi sekä palaute osaamisensa kehittymisestä opintojensa aikana. Valitettavasti tämä oikeus on tehty suorastaan mahdottomaksi. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että opettajalla on ylisuuri ryhmä ja hänelle on annettu resursseina pienryhmän resurssi, jossa resurssista suurin osa menee opetukseen ja jäljelle jäävä aika pitää jakaa tasan kurssin kehittämisen, arvioinnin ja mahdollisten sähköposteihin vastaamisen kesken. Hyyppönen &Lindén (2009) kirjoittivat oppaan arvioinnista otsikolla Opettajan käsikirja– Opintojaksojen rakenteet, opetusmenetelmät ja arviointi. (7.2.2017). Oppaassa kuvataan ihannetilanne. Siinä on laskettu opettajalle työaika siten, että hän ehtii oikeasti antamaan kommentit opiskelijalle. Eihän pelkkä arvo...

Ominaisuuksia ja osaamista, joita työntekijöiltä odotetaan

 Kuvat Margit Mannila Nappasin tähän postaukseen muutamista työpaikkailmoituksista kohtia, joissa näkyy, mitä taitoja erilaisissa tehtävissä tarvitaan tai mitä tulevalta työntekijältä odotetaan. Yritys ABB Tehtävä Service Unit Manager Requirements • A B.Sc. or M.Sc. in electrical engineering • A service-oriented personality with practical experience of power systems • Strong negotiation, communication and presentation skills • Strong written and spoken Finnish and English skills • A proactive attitude to developing new work solutions Yritys Matkahuolto Tehtävä Kehityspäällikkö Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää logistiikkainsinöörin tai tuotantotalouden diplomi insinöörin tai muuta tekniikan alan tutkintoa vahvaa kokemukseen perustuvaa osaamista logistiikka-alalta kokemusta reittisuunnittelutyökalujen käytöstä sekä ajojärjestelyyn ja sen työkaluihin liittyvästä kehittämisestä kokemusta kustannustehokkaan ja toiminn...

CV ja työnhaku

 Kuvan lähde https://image-store.slidesharecdn.com/a9f418a8-44f0-4835-9400-e380007ff5e0-original.jpeg (30.8.2016) Muutamia linkkejä CV-pankkeihin sekä tämän blogin työhakuun liittyviin kirjoituksiin. 5 Top Resume Builder Sites to Create Your Resume Online . (11.11.2017). 17 FREE Tools to Create Outstanding Visual Resume ...(11.11.2017). 30 Free Printable Resume Templates 2017 to Get a Dream Job . (11.11.2017). Canva Features . (11.11.2017). CornerJob (30.8.2016). Download 35 Free Creative Resume / CV Templates . (11.11.2017). Enhancv (30.8.2016). (mahdollisuus 14 päivän ilmaiseen kokeiluun) LinkedIn . (30.8.2016). Mannila, Margit. (2007). Akateeminen CV ja apurahahakemukset . Perheyrittäjyys. (30.8.2016). Mannila, Margit. (2012). Career planning . Perheyrittäjyys. (30.8.2016). Mannila, Margit. (2016). CV sujuvasti - Työkalu urasuunnitelman ja/tai työpaikkahakemuksen tekemiseen .  Perheyrittäjyys. (30.8.2016). Mannila, Margit. (2016). Rekrytointip...

Rekrytointiprosessi

Kuva Margit Mannila Kirjoittelin työpaikkahaastattelusta ja työn hakemisesta tähän blogiin 22.4.2016. Ajattelin, että rekrytointiprosessin toinen puoli ansaitsee myös oman juttunsa. Suuryritykset, kuten esimerkiksi KONE ,  huolehtivat rekrytointiin liittyvistä asioista mallikelpoisesti.  Pienemmät työnantajat voivat ottaa oppia niiden prosesseista ja siten osaltaan välttää virheitä ja turhaa työtä. Sattuikin sopivasti, että Talouselämässä oli Koneen henkilöstöjohtajan haastattelu. Aika monessa paikassa todetaan, että usein tärkeimpiä ominaisuuksia ovat työnhakijan oikea asenne ja kyky ja halu oppia uutta. Työsuhteeseen ja rekrytointiin liittyvä lainsäädäntö on hyvin laaja kokonaisuus. Linkit alan lainsäädäntöön löytyvät TEM :in sivustolta. Työnantajan intresseissä on nykyisin aika usein myös huumetestin tekeminen työnhakijalle.  Lähökohtana  on, että työnhakijan ei ole pakko osallistua huumetestiin. Yksityisen sektorin työsuhteisiin lii...