Skip to main content

Posts

Showing posts with the label etiikka

Muutamia poimintoja etiikkaillasta

Jonkin aikaa sitten olin vieraana Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan yrittäjien ja  SEAMK:in järjestämässä yrittäjien etiikkaillassa. Tilaisuuteen minut houkutteli Prover Oy :n Piia Tulisalo. Kannatti osallistua. Tutustuin moneen uuteen yrittäjään ja pääsin kuulemaan juuri yrittäjien toimitusjohtajaksi valittua Mikael Pentikäistä.  Tilaisuuden alussa meillä oli mahdollisuus tutustua yrittäjien etiikkakyselyyn.  Pentikäinen pohdiskeli luottamusta ja sen merkitystä. Hyvä pointti oli, että luottamus ei ole aina välttämättä tervettä. Sairaassa suhteessa luottamusta käytetään väärin. Se on vallan väline siinä missä mikä tahansa muukin. Pentikäinen totesi, että luottamus etenee kehissä.  Tutkijan näkökulmasta oli positiivinen yllätys huomata, että joku oikeasti lukeekin näitä kirjoituksia, mitä tekee. Lähetetty Windows Phonesta

Yrittäjän arvot heijastuvat asiakkaaseen

Kun yrittäjä lähtee suunnittelemaan yrityksensä liiketoimintaa, hän ei oikeastaan voi välttyä ottamasta kantaa samalla yrityksen arvoihin, sillä heti liiketoimintasuunnitelman alussa kysytään, mitä lisäarvoa yritys tuottaa asiakkaalleen. Lisäarvo on se juttu, miksi asiakas tulee juuri meille eikä mene kilpailijalle. Keskustelu yritysten arvoista on lisääntynyt tasaisen varmasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. En tiedä, onko kysymys pelkästään muoti-ilmiöstä vai onko taustalla todellinen havahtuminen arvojen tärkeyteen? Toivottavasti on kyse tästä jälkimmäisestä. Olen ollut havaitsevinani, että nykyisin  myös pienissä yrityksissä pohdiskellaan arvoja ja niihin myös peilataan  tiukoissa päätöksentekotilanteissa. Tuntuu hyvältä, että arvot otetaan vakavasti ja  halutaan toimia niin, että arvolupaukset täyttyvät suhteessa asiakkaaseen. Asiakkaita halutaan kohdella esimerkiksi tasa-arvoisesti. Tätä voi kutsua myös luotettavuudeksi, josta syntyy asiakkaan luottam...