Skip to main content

Kari Uusikylän kolumni Pohjalaisessa

Kari Uusikylä pohtii opiskelua Pohjalaiseen kirjoittamassaan kolumnissa. Kolumin otsikko on: Opiskelijoita on turha säälitellä. Voit lukea sen linkistä. Tässä referaattia ja lainausta ko. kirjoituksesta.

Vaasasta lähtöisin oleva kasvatusalan ammattailainen kuvaa omaa opiskeluaikaansa ja opintoihin liittyvää niukkuutta sekä toisaalta vastuuta omasta elämästään ja opiskelustaan. Oli tehtävä työtä opintojensa eteen oli fiilis mikä hyvänsä. Kouluun oli menty opiskelemaan eikä bilettämään. Kärjistäen voisi todeta, että nykymeno taitaa olla vähän toisinpäin. Opiskelemaan lähdetään, jotta päästään vapaasti bilettämään. Uusikylän mukaan kapakoissa notkuivat juopot, harvoin opiskelijat. Nykyään valtaosa raviontoloiden kassan katteesta taitaa tulla opiskelijoita. 

Uusikylä toteaa, että nyt aikuisia opiskelijoita holhotaan korkeakouluissa melkein kuin taaperoita. Suorituksissakin joustetaan usein, ettei opiskelijalle vain tule paha mieli. Totta lienee, että ei ennen pyydelty vaihtoehtoista tentin suoritustapaa "kun kirja on niin paksu ja vieraskielinen", tai tentin aikaan on Kanarian reissu. Professori olisi heittänyt ulos tai jos tentti sattuu pikkujoulun jälkeiseksi päiväksi ei olisi tullut mieleenkään pyytää tentin siirtämistä parempaan ajankohtaan. Luultavasti Uusikylän mainitsemaan aikaan opiskelija myös tajusi, että jos tentistä sai hylsyn ei ollut osannut vastata kysymyksiin vaatimusten mukaisesti. Tenttivastaus ei nykyäänkään ole mikään jaarittelutaidon näyte, vaan vastauksella tulee osoittaa kuinka hallitsee kokonaisuuksia ja ymmärtää lukemansa.

Ehkä osa syy on siinä, että liian hyvä ja helppo lapsuus on hämärtänyt nuoren suhteellisuuden tajua. Taloudellinen tukeminen on o.k., mutta kun 18 opintopistettä opiskelemalla saa opintotukea, niin työpanos on aika vaatimaton vuositasolla.

 Uusikylä kritisoi runsasta alkoholinkäyttöä:  "Opiskelijatutorit ohjaavat tulokkaita opintoihin haalari päällään, isot kaljapakkaukset kummassakin kädessä. Ryyppäämisen peruskurssilla aloitetaan ja moni etenee nopeasti alalla laudatur-tasolle.

Opiskelijan tulisi opiskella eikä hortoilla aamuöisin kännipäissään torilla. Opintorahoja ei ole tarkoitettu ryyppäämiseen eikä taksiajeluun.

Pahoitinko jonkun mielen? Totuus voi joskus olla epämukava, mutta sitä ei voi paeta."

Opettaja joutuu valitettavasti joskus pahoittamaan opiskelijan mielen, vaikka kuinka yrittäisi olla hyvää tahtoa täynnä. Ihan kaikkea ei voi hyväksyä, sillä opettaja on vastuussa myös opiskelijan tulevalle työnantajalle opiskelijan laadusta. Jos antaa arvosanaksi kiitettävän pitää työnantajan pystyä luottamaan siihen, että tämä tyyppi todella hallitsee asiat sen 5 arvosta eikä ole saanut armonpullia, koska opettaja ei ole halunnut joutua selittelemään kiukkuiselle ja tulokseen tyytymättömälle opiskelijalle, miksi tenttiä ei voi hyväksyä.
Vai pitäisikö arviointia muutaa niin, että jo läsnäolosta saa merkinnän, että kurssi on suoritettu?

Monella nuorella ja vähän vanhemmallakin on kova hinku korkealle. Valitettavasti niitä paikkoja ei ole tarjolla kaikille. Menestyminen vaatii pitkäjänteistä työntekoa ja sitoumista. Huomattavan usein polku isoihin saappaisiin on aika mutkainen ja hidas. Tehtäviin kasvaminen vie oman aikansa. Tylsyyden ja rutiinien  sietäminen on osa tätä prosessia.

Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...