Skip to main content

Posts

Matti Vanhasesta Perheyritysten liiton uusi puheenjohtaja

Perheyritysten liiton puheenjohtaja Anne Bernerin mukaan aloite tuli Vanhaselta. (Kuva: Kari Laakso. Kuvan lähde Iltalehti .) Perheyritysten liiton uudeksi johtajaksi valittiin, tehtävän aiemmin keväällä jättäneen Petra Thorénin tilalle, Matti Vanhanen . Vanhasella on kiistatta juuri sellaisia yhteiskunallisia kontakteja joita Perheyrityslten iitto tarvitsee asiansa edistämiseen. Valinta on todella maino. Ainut mutta , jos ulkopuolinen epäily sallitaan tässä yhteydessä, asiassa lienee se, ovatko saappaat liian ahtaat laajoja kokonaisuuksia hoitamaan tottuneelle Vanhaselle. Anne Brenner totesi puheessaan Perheyritystapahtumassa Finlandia-talolla kuluneena keväänä: – Suomen on uskallettava uudistaa rakenteita. Suunnan tulee olla myös kohti uusteollistumista, johon kytketään vahvasti mukaan palvelualat ja nopean kasvun osaamisalueet. Ilman teollista tuotantoa emme pysty ylläpitämään pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaamme. Perheyritysten liiton puheenjohtaja Anne Berner maalasi Per...

Mentorointi

Mentori-mytologia: Mentori-mytologian juuret ovat antiikin Kreikassa, kuten monen muunkin arkeemme vaikuttavan tarinan. Nuori Telemachus sai Mentorin oppaakseen Ateenassa. The roots of the practice are lost in antiquity. The word itself was inspired by the character of Mentor in Homer 's Odyssey . Though the actual Mentor in the story is a somewhat ineffective old man, the goddess Athena takes on his appearance in order to guide young Telemachus in his time of difficulty. ( Wikipedia ) (Lähde: Osaamisen ja tietämyksen hallinta , Markku Kivistö) Päivän trendi, työnohjauksen rinnalla ja ehkäpä sen syrjäyttävänänkin asiana on, mentorointi. Mentorointi ei ole mikään uusi asia, mutta se on ehkä jälleen löydetty aktiiviseen työkalupakkiin yhdeksi työkaluksi. Se mikä tekee mentoroinnista erilaista, muihin osaamisen siirtämisen menetelmiin, on se, että mentoroinnissa suuntaudutaan tavoitteellisesti aktorin työn tai uran kehittämiseen. Tosin ei niin, että mentori olisi jonkinnäköi...

Perheyritysten liiton johtaja vaihtuu

Päivän talousuutisena Kauppalehdessä on ollut Petra Thorénin lähtö Perheyritysten liiton toimitusjohtajan paikalta. Lähtö on herättänyt spekulaatiota ja hämmästelyä. Toisaalta ymmärrän hämmästelyn, mutta toisaalta en. Meillä nimittäin yleisesti ottaen käytetään aivan liian vähän koeaikaa oikeasti koeaikana työtehtäviä täytettäessä. Koeaika on molemminpuolinen mahdollisuus vaihtaa tehtäviä ripeästi, jos ne eivät syystä tai toisesta tunnu sopivilta. Sitä mahdollisuutta käytetään vain hyödyksi harmittavan vähän. Kuitenkin työsuhde on niin merkittävä osa yksilön arkea, että jos on mahdollisuus vaikuttaa sen laatuun ja sisältöön, sitä ei kannata jättää hyödyntämättä. Perheyritysten liitolle väliaikainen toimitusjohtaja talon sisältä torstai 20.05.2010 klo 10:02 (päivitetty to 11:03) Kauppalehti KUVA: Lauri Olander/KL Petra Thorén Perheyritysten liiton yrittäjäjäsenen mukaan liiton toimitusjohtaja Petra Thorén on irtisanoutunut tehtävist...

Yrityksen taloudelliset tunnusluvut ja muuta aiheeseen löysästi liittyvää

Balance Consulting-nimisen yrityksen sivustolta löytyvät erittäin kattavasti tiedot yrityksen tunnusluvuista . Sivulla on selkeä ja tiivis selostus tunnusluvun tarkoituksesta ja  sen laskentakaava. Myös Wikipediasta löytyy lyhyehkö johdatus tilinpäätösanalyysiin . Cost accounting Budjetointi ja suunnittelu Kirjanpitolautakunta on instanssi, jonka päätöksiä kannattaa tutkailla   Ks. myös kunnat.net -sivustolta ohjeita Budjetointi suunnitteluvälineenä Miksi budjetoidaan? (Netvisor 16.3.2023). Lyhyesti sanottuna budjetointi on tulevaisuuden suunnittelua. Pk-yrityksen budjetointi ja raportointi käytännönläheisesti (9789529982370) - Hannele Lindfors, Outi Syvänperä - Kirjat Taloussanomien sivustolta on talouden sanakirja. Sieltä voit löytää esimerkiksi budjetoinnin määritelmän ja monta muuta talouden termiä.   Myös omaa henkilökohtaista budjettia kannattaa suunnitella. (16.3.2023). Hinta Myyntikatteen ja käyttökatteen esittäminen uusi...

Appreciative inquiry Arvostava haastattelu

Source: http://new-learning-concept.com/en/page28.html Build Upon Your Organizations Strenghts Appreciative inquiry ( David L. Cooperrider , research interests , see also this PDF ) perustuu vahvuuksien ja onnistumisten korostamiselle. Appreciative inquiry , examples Velin Leadership Kirjallisuutta Cooperrider, D.L., Whitney,D., Appreciative inquiry. A positive revolution in change, 2005 Cooperrider, D.L., Whitney,D. & Stavros, J.M., Appreciative Inquiry Handbook, 2003 Reed, J., Appreciative inquiry. Research for change, 2007 Thatchenkery, T. and Chowdry, D., Appreciative inquiry and knowledge management. A social constructionist perspective, 2007 Watkins, J.M. and Mohr, B.J., Appreciative inquiry. Change at the speed of imagination, 2001 Whitney, D., The Power of Appreciative Inquiry. A practical guide to positive change, 2003 Using appreciative inquiry to initiate a managed clinical network for children's liver disease in the UK Alastair Baker, Kings College Hospital...

Quantitative Research Kvantitatiivinen tutkimus

Kuva Margit Mannila Lähteet ja lukemisto Basic Business Research Methods . (6.6.2019). The Electronic Journal of Business Research Methods .(6.6.2019).  Hypermedia as an Educational Technology: A Review of the Quantitative Research Literature on Learner Comprehension, Control, and Style . Andrew Dillon and Ralph Gabbard. Review of Educational Research, Vol. 68, No. 3 (Autumn, 1998), pp. 322-349 Business Research Methods. Alan Bryman, School of Management, University of Leicester, and Emma Bell, Senior Lecturer in Organizational Behaviour, School of Management, University of Bath. (6.6.2019). Donald T. Campbell. The Informant in Quantitative Research . American Journal of Sociology, Volume 60 Number 4 (January 1955): 339. (6.6.2019). Williams, Frederick and Monge, Peter (2001). Reasoning With Statistics: How to Read Quantitative Research (5th Ed.)Harcourt College Publishers. 228 pages. Norval D. Glenn (1990). Quantitative Research on Marital Quality in the 198...

Signaali -imuri valmiina

Signaalitutka tai pitäisikö sanoa, signaali-imuri näyttää valmistuneen. kirjoitin aiheesta edellisen kerran, kun TEM oli julistanut tarjouskilpailun aiheesta. Nyt kun signaali-imurin pölypussiin saadaan riittävä määrä erilaisia ajatuksia ja niistä kootaan erilaisia digitaalisia palapelejä, niin on mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea hienoa ja uskomattoman hienoa havaitaan ja tunnistetaan. Näissä tapauksissa on tavattoman helppo langeta positiivisuuden ansaan. Toivottavasti tämän signaali-imurin kanssa ei käy niin. TEM in julkaisema lista toivotuista signaaleista: Minkälaisia signaaleja etsimme? Idea, konkreettinen keissi tai trendi, joka vaikuttaa organisaatioiden toimintaympäristöön. Uusia ja yllättäviä asioita. Uhkia ja mahdollisuuksia liiketoiminnan näkökulmasta. Usein vielä aliarvostettuja, valtavirran ulkopuolella olevia asioita. (Läh...