Skip to main content

Perheyritysten liiton johtaja vaihtuu

Päivän talousuutisena Kauppalehdessä on ollut Petra Thorénin lähtö Perheyritysten liiton toimitusjohtajan paikalta. Lähtö on herättänyt spekulaatiota ja hämmästelyä. Toisaalta ymmärrän hämmästelyn, mutta toisaalta en.

Meillä nimittäin yleisesti ottaen käytetään aivan liian vähän koeaikaa oikeasti koeaikana työtehtäviä täytettäessä. Koeaika on molemminpuolinen mahdollisuus vaihtaa tehtäviä ripeästi, jos ne eivät syystä tai toisesta tunnu sopivilta. Sitä mahdollisuutta käytetään vain hyödyksi harmittavan vähän. Kuitenkin työsuhde on niin merkittävä osa yksilön arkea, että jos on mahdollisuus vaikuttaa sen laatuun ja sisältöön, sitä ei kannata jättää hyödyntämättä.




Perheyritysten liitolle väliaikainen toimitusjohtaja talon sisältä
torstai 20.05.2010 klo 10:02 (päivitetty to 11:03) Kauppalehti
KUVA: Lauri Olander/KL
Petra Thorén
Petra Thorén

Perheyritysten liiton yrittäjäjäsenen mukaan liiton toimitusjohtaja Petra Thorén on irtisanoutunut tehtävistään. YIT:n entinen sijoittajasuhdejohtaja Thorén ehti toimia Perheyritysten liiton toimitusjohtajana vain muutaman kuukauden.

Liiton vt. toimitusjohtajana toimii asiantuntija Krista Elo-Pärssinen uuden toimitusjohtajan valintaan saakka.


Lähde: Kauppalehti

Comments

Popular posts from this blog

Opinnäytetyön työsuunnitelma

Opinnäytetyön työsuunnitelman kappaleet Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeen mukaan. 1. Työn tausta - Tilanne yrityksessä/organisaatiossa - Tilanne markkinoilla/toimintaympäristössä yms. - Kirjallisuudessa tms. esiintyvät teemat 2. Työn tavoitteet - Johdetaan työn taustasta - Työn päätarkoitus - Osaongelmat (mahdollistavat päätarkoituksen saavuttamisen) - Työn merkitys: kuka hyötyy ja mitä/miten - Rajaukset: mitä otetaan mukaan ja mitä jää ulkopuolelle - Viittaus tarvittaessa mahdoolisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 3. Työn teoreettinen tausta (viitekehys) - Aihealue, keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet 4. Toimenpidesuunnitelma - Tärkeimmät toimenpiteet: mitä pitää tehdä - Viittaus tarvittaessa mahdollisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 5. Mahdolliset tutkimusmenetelmät - Mikäli työ vaatii tutkimuksen/tutkimusten tekemistä - Tarvittavan tiedon luonne: - mikä menetelmä - keneltä - miten (konkrettisesti...

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...