Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Energiaa-verkkolehdessä kategoriassa Osaaminen 25.1.2022 Näkökulmia ikäjohtamiseen Tässä kirjoituksessani lähestyn ikäjohtamista ohuesti sosiaali- ja terveysalan näkökulmasta. Ikääntyvään työväestöön on kiinnitetty aktiivisesti huomiota jo 1980-luvn alusta saakka (Wallin 2014, 4). Maassamme käynnistettiin Kansallinen ikäohjelma vuonna 1998. Tavoitteena oli kiinnittää erityisesti huomiota ikääntyvien työhön ja työssä pysymiseen. Käytännössä työllä on merkityksellinen rooli ihmisen elämässä, sillä kuten esimerkiksi Viitala (2020) huomauttaa, ihminen käyttää noin puolet valveillaoloajastaan työhön. Menneinä vuosina keskiössä on ollut muun muassa johtaminen ja esimiestyö. Tähän keskusteluun on yhä vahvemmin liittynyt myös ikä. Nykytodellisuudessa ikään liittyvien asioiden huomioiminen on yksi tärkeä osa-alue esimiestyön näkökulmasta (Forss 2004, 13). TEKSTI | Margit Mannila Artikkelin pysyvä osoite ...
KTT Margit Mannilan blogi yrittäjyydestä, oppimisesta, oikeustieteestä ja tieteellisestä tutkimuksesta.