Skip to main content

Luova tyytymättömyys



Tämä seuraava pätkä on arkistojeni kätköstä löytyneestä luentomonisteesta, menneeltä vuosituhannelta, noin vuodesilta 1985-1986. Avica-nimisen yrityksen yrittäjä oli pitämässä meille päivän mielen voimasta ja oman asenteen merkityksestä oppimisessa. Tämä ajatelma oli luentomonisteiden ensimmäisellä sivulla. Valitettavasti luennoitsija ei ole kirjoittanut nimeään paperiin enkä ole sitä itsekään siihen kirjoittanut. Luennoitsija ei ole myöskään merkinnyt tämän tekstin lähdettä.



Luova tyytymättömyys  

Kun saavutat elämässäsi jotakin suurta, niin muista, että on olemassa paljon ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet vieläkin suurempaa ja merkityksellisempää. Silti hekään eivät ole tulleet ylpeiksi.

Kun tappio, epäonnistuminen ja kasaantuvat ongelmat tulevat kohdallesi, muista, että on paljon ihmisä, jotka kohtaavat vielä raskaampia tappioita, suurempia epäonnistumisia ja vaikeampia ongelmia kuin mitä sinulla on koskaan ollut ja silti he eivät ole lannistuneet ja vaipuneet epätoivoon ja masenneukseen.

Ole luovasti tyytymätön, etsi ja löydä mahdollisuuksia.

Muista, että joskus sinun tulee luoda itse mahdollisuutesi.

Lähde Tuntematon

Lähteitä ja lukemistoa

Levonen & Meisalo & al Luovan ongelmanratkaisun työtavat. (12.6.2016).

Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...

Itsensä johtaminen

  Alkuperäinen teksti julkaistu SeAMK-verkkolehdessä 10.8.2022. Kategoria: 2022 , TKI , Yrittäjyys ja kasvu   Itsensä johtaminen on ymmärrystä oman elämän vastuusta, vallasta ja käytännön toteuttamisesta. Mitä enemmän kykenee tunnistamaan vastuutaan elämän valintojen suhteen, sen enemmän saa käytännössä valtaa toteuttaa valintojaan. (Gustafsberg 2014, 155.) Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä tässä(kin) asiassa. Gustafberg (2014, 155) kirjoittaa, että vastuu on itsellä. Vastuu siitä, millaista elämää elää, miten kokee asiat, miten ajattelee ja tuntee. Näin siksi, että me ihmiset annamme itse merkityksen asioille, ilmiöille ja tapahtumille. Päätäntävalta on ainoastaan meillä itsellämme oman elämämme suhteen. Kukaan toinen ei voi rakentaa sisäistä maailmaa puolestamme. Kukaan toinen ei ajattele meidän ajatuksiamme. Kun oivallamme, että meillä...