Skip to main content

Blogin aloitus

Aloitin joulukuussa 2006 blogin otsikolla Perheyrittäjyys.
Ongelmat blogipohjan toiminnassa saivat minut harkitsemaan blogin tietojen siirtämistä toiseen ympäristöön.

Alkuperäinen aloitus, julkaistu 13.12.2006

Miksi blogi?

Olen pohtinut mielekästä tapaa säilyttää tutkimusta tehdessäni löytämäni lähteitä, sillä Bookmarks-valikko omalla koneella ei tunnu oikein toimivalta ratkaisulta lähdemäärän kasvaessa jatkuvasti. Havahduin konkreettisesti tähän asiaan kuluvan syksyn aikana vaihtaessani työpaikkaa. Jouduin toteamaan, että en ehdi, enkä jaksa siirtää kaikkia työnantajani verkkosivuille keräämiäni tai työkoneelleni bookmarks-valikkoon säilöämiäni sivustoja. Puhumattakaan erilaisista tiivistelmistä, joita olen kirjoitellut vuosien saatossa. Tästä syystä ajattelin ryhtyä vähitellen keräämään tänne oman tutkimusalani ja kiinnostukseni mukaisia linkkejä, lähdeluetteloita yms. tieteellistä tai tieteen tekemisessä hyödyllistä aineistoa.

Tutkimusalastani ja tutkimusintressistäni

Työskentelen tutkijatohtorina Jyväskylän yliopiston Taloustieteellisessä tiedekunnassa. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut perheyritysten sukupolvenvaihdokseen liittyvästä problematiikasta. Tutkijoiden lisääntynyt kiinnostus, kauppatieteissä ja nimenomaan yrittäjyyden tutkimuksessa, on kohdistunut perheyritysten sukupolvenvaihdokseen ja toiminnan jatkumiseen viimeisten 5-10 vuoden aika. Aihe on toki tärkeä ja ajankohtainen. Puhutaan jopa 50 000-60 000 yrityksestä, jotka ovat lähivuosina siirtymässä joko seuraavalle sukupolvelle tai kokonaan uudelle omistajalle. Sukupolven- tai omistajanvaihdos on yksi ehkä kriittisimmistä tapahtumista yrityksen elinkaaren erilaisista siirtymistä. Yrityksen toiminnan jatkuminen on edellytys työpaikkojen pysyvyydelle, verotulojen vakaudelle ja sitä kautta koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Yritykset, yksilöt ja yhteiskunta tarvitsevat toisiaan.


Tässä blogissa oleva aineisto

Tässä blogissa oleva aineisto ei välttämättä ole tieteellisestä/tutkimuksellisesta näkökulmasta ajantasaista. Linkki saattaa päätyä listoilleni jonkun pienen asian takia. Esim. linkissä oleva yritys sopii tutkittavaksi, linkissä on joku viittaus johonkin tutkimukseen tai jotakin muuta omasta näkökulmastani säilyttämisen arvoista. Ts. linkin tieteellinen arvo ja akateeminen laatu voi olla olematon. Vastuu tekstin tieteellisydestä ja sisällön laadusta on aina sen lainaajalla/käyttäjällä/kirjoittajalla itsellään. Jos siis viittaat johonkin tässä blogissa viitattuun lähteeseen, älä tee sitä siksi, että se on tällä sivulla ja sivuja pitää akateeminen ihminen, vaan arvioi sen tieteellinen laatu ja painoarvo itse. Lähteen tieteellisestä painoarvosta voi päätellä yleensä jotakin mm. siinä käytetyistä lähteistä, niiden kirjoittajista ja lähteiden tuoreudesta.

Kommentit ja linkkivinkit ovat erittäin tervetulleita.

Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...