Skip to main content

Ope saa palautetta 2019-2020: Sopivasti tehtäviä

Kuvat Margit Mannila

Olen joskus kerännyt enemmänkin palautetta tähän jaksamispankki-postaukseen. Nyt otan esiin muutaman, sillä olen unohtanut, ilmeisesti koronakevään seurauksena, laittaa palautteet tuoreeltaan muistiin. Palaute on tärkeää. On tärkeä saada myös palautetta niistä asioista, jotka eivät toimi. Se auttaa kehittämään toisaalta kurssin sisältöä ja toisaalta myös sitä tapaa, jolla asioita käsitellään tai tehtäviä, joita kurssilla teetään.


Esimerkiksi kussilla, jossa tuli palautetta, että oli sopivasti tehtäviä tuli samalla kurssilla palaute, että tehtäviä oli paljon/liikaa. Tämä johtunee siitä, että laskennallinen 27 tunnin työpanos/opintopiste on laskettu keskiverto-opiskelijan mukaan. Keskiarvo ei luonnolliestikaan päde, jos opiskelijalla ei ole yhtään kokemusta aihepiiriin liittyvistä asioista tai vastaavasti hänellä on niistä runsaasti kokemusta.

Vaikeus hahmottaa kurssien sisältöä konkretisoituu tässä palautteessa erinomaisesti. Tämä palaute avasi silmiäni jälleen kerran siihen, kuinka paljon täytyy korostaa sitä, että yritystoiminnassa kaikki käytäntö on sidottu lainsäädäntöön. Sillä jos opiskelijat eivät ymmärrä, miten oikeudellinen suunnitelma reflektoi oikeaan elämään, tekisi melkein mieli väittää, että silloin ollaan pihalla vielä kuin lintulauta reaalimaailmasta.

Muistan menneiltä vuosilta yhden opiskelijapalautteen, jossa esimiesasemassa ollut opiskelija sanoi, että hän käsitti vasta yritysoikeuden kurssilla, että miksi hänen täytyy tehdä tietyt raportit. Hän myös sanoi, että olisi helpottanut hänen työtään huomattavissa määrin, mikäli tämä asia olisi tuotu hänen esimiehensä taholta esiin jo silloin kun hän oli tehtävissä aloittanut.




Tehtävänanto osana oppimiskokemusta

Yritysoikeuden kurssin sijoittuminen perusopinnoissa heti liiketoimintakurssin jälkeen ja kurssin ”sitominen” liiketoimintakurssilla tehtävään liiketoimintasuunnitelmaan oli mielenkiintoinen twisti. Tuntui, että oikeudellisen suunnitelman tekeminen oli osalle kurssilaisista haastavaa, kuulin jopa pohdintaa siitä, että miten tämä tehtävä reflektoi oikeaa elämää millään tavoin. Jotenkin tuntui, että koska liiketoimintasuunnitelma oli ollut niin käsinkosketeltavan realistinen (melkein haimme starttirahaa kuvitellulle yrityksellemme), niin oikeudellisen suunnitelman teoreettinen olemus oli vaikea käsittää. Enkä ole itsekään ihan sata varma osasinko vastata tehtävään oikein, tai onko siihen yhtä ja oikeaa tapaa vastata. Mutta uskonkin tämän olevan tarkoituksellista, koska näin myös tehtävänannon ymmärtäminen toimi osana oppimiskokemusta.[...]

Kuten jo alussa mainitsin liiketoimintakurssin liiketoimintasuunnitelman yhdistäminen tehtävään oikeudelliseen suunnitelmaan toi yritystoimintaa koskevat lait hienosti osaksi oikeaa elämää. Lakien ymmärtäminen osana yhteiskuntaa ei ole helppoa, mutta osoittamalla miten ne toimivat ja mitä varten ne ovat säädetty helpottaa tämän ymmärtämistä.


Juuri tähän, mitä opiskelija yllä kirjoittaa tällä kombinaatiolla pyrin. On aina ilo havaita, että jotkut tämän asian oivaltavat.


Sopivasti tehtäviä
Verkkoluennot olivat todella hyviä ja opettavaisia.Opin kurssilla todella paljon. Sopivasti tehtäviä.

Kannustava opettaja
Kannustava opettaja, joka kertoi asioista selkeästi. Osaan asioita paremmin.

Tässä palautteessa, jossa "väitetään" tentin olleen sopivan haastava, on opiskelija ilmeisesti osannut asiansa, sillä luultavasti noin 80 % on sitä mieltä, että tentti oli erittäin haastava tai liian haastava.

Nyt täytyy muistaa, että me opiskelemme oikeaa työelämää varten ja tietyt perusasiat tulee olla jokseenkin hallussa.
Tentti sopivan haastava
Asiantunteva opettaja. Tentti oli sopivan haastava.

Ihan mahtavaa!
Ihan mahtavaa! On olemassa opettajia, jotka eivät katso kuin omia etujaan ja helppouttaan. Sitten on niitä jotka voivat kulkea ylimääärisen mailin saavuttaakseen opettamisen suhteen itsellensä ja oppilaallensa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Olet Margit jälkimmäinen. Syvä kunnioitus etiikkaasi kohtaan!


Tunneilla antoisaa[...] Tunneillasi on ollut antoisaa olla ja tuot opetuksessasi todella hyvin aina käytännön näkökulmia esille; pääsen itse ainakin hyvin jyvälle ja näin asiat jäävät myös paremmin mieleen.
Viime vuosina korkeakouluilla on ollut haastavaa, eikä tämä Covid-19 ainakaan helpota asioita, joten toivotankin tässä samalla rutkasti tsemppiä kevääseen ja hyvää terveyttä. En tiedä, kuuletko tätä tarpeeksi usein, mutta minä ainakin todella arvostan sinun ja muiden opettajien panostusta meidän oppilaiden eteen.

Jos olet miettinyt opiskelijaksi lähtemistä, niin muista että elämänkokemus auttaa sinua! Kun olet ollut jo työelämässä mukana, löydät käsitellyistä asioista tarttumapintoja käytäntöön ja sinun on helpompi myös lukea teoriaa. Tämä tuli aika monessa palautteessa esille.


Kynnys aloittaa on madaltunut

Minulla on ollut haasteita tekemään raportin aloittamisessa (isompi kynnys aloittaa), kun opettajat ovat vaatineet opinnäytetyön pohjaa. Olen nyt kuitenkin positiivisuuden kannalta huomannut, että minulla menee luontevasti tehdä opinnäytetyön mukaisesti. Meinaan aloittaa opinnäytetyön teon syksyllä, joten opin tekemään tämän nyt oikeaan aikaan. Ei ole sitten yhtä vaikeata aloittaa taikka tehdä opinnäytetyötä, joten sinulle ja muille opettajille kiitokset, kun vaaditte tekemään raporttia tällä opinnäytetyön mallilla. Kynnys aloittamaan raporttia opinnäytetyön mallin takia on nyt hävinnyt.


Comments

Anonymous said…
Hei!
Minua kiinnostaa pedagoginen ajatusmaailmasi. Mitä ajattelet korkeakoulupedagogiikasta? Perusteletko opiskelijoille pedagogiset ratkaisusi ja jos niin, miten perustelet ne? Mihin pedagogiseen teoriaan nojaat työssäsi? Opetustyön on kuitenkin tarkoitus olla läpinäkyvää. Olen perehtynyt aiheeseen empatia ja intuitio opetustyössä ja nämä ovat tulevaisuustaitoja. Myös liittyy käsitteeseen opettaminen, mutta negatiivisessa mielessä. Mitä ajattelet näistä?
Anonymous said…
Hei taas!
Korjaan edellistä kommenttiani, sana jäänyt pois
Otetaan siis uudelleen: Myös käsite VALTA liittyy opettamiseen, mutta negatiivisessa mielessä. Mitä ajattelet tästä?
MarMa said…
Kaikkea voidaan käyttää väärin.
Toisaalta pitäisi pystyä takastelemaan myös hänen asennemaailmaansa, joka on formaalisesti oppijan roolissa. Asenne usein estää oppimisen.
Sitä voi olla haastavaa hyväksyä.

Koulutus voidaan hahmottaa myös hallitsevan luokan sorron välineenä.
#koulueioletehdas vaikka nyt näyttää monessa suhteessa näin olevan. Se mikä sopii tuotantolaitokseen, ei sovi paikkaan, jossa pitäsi saada aikaan ajattelua ja uudistumista.

Olen joskus kirjoitellut tänne Paolo Freren pedagogiikasta. Paolo Freiren pedagogiikasta

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...