Skip to main content

Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö Vaasan ammattikorkeakoulussa

 Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Energiaa-verkkolehdessä 4.11.2020.

Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö Vaasan ammattikorkeakoulussa

Vaasan ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohje päivitettiin lokakuussa 2020. Uuteen ohjeeseen on lisätty, opinnäytetyön suoritusmuodoksi, päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö. Se tarjoaa hyvän mahdollisuuden opiskelijalle tehdä opinnäytetyö työn ohessa ja samalla syventää osaamistaan ja teoreettista ymmärrystään omiin työtehtäviinsä liittyen.

TEKSTI | Margit Mannila
Artikkelin pysyvä osoite http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020110489256
VAMKin opiskelijoita.

Ajatus päiväkirjamuotoisesta opinnäytetyöstä on saanut alkunsa Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta, jossa herättiin siihen tosiasiaan, että opiskeluprosessin suurin haaste on opinnäytetyö (Alitalo 2018, 24.) Tähän samaan ongelmaan on törmätty myös muissa ammattikorkeakouluissa. Käy varsin usein niin, että kun opiskelija suorittaa työharjoitteluaan yrityksessä, hänelle avautuu mahdollisuus jäädä työskentelemään joko kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti yritykseen. Työ imaisee monet mukaansa, ei olekaan enää itsestään selvää, että aika riittää myös opinnäytetyön tekemiseen. (Lagstedt & Kotila 2015, 153.) Uudessa korkeakoulujen rahoitusmallissa, joka on voimassa vuosina 2021−2024 peräti 56 % tulee valmistuneista tutkinnoista. Tästä syystä korkeakouluissa on kiinnitettävä läpivirtaukseen asianmukaisesti huomiota (Korkeakouluille uusi rahoitusmalli 2019). Koska uusi rahoitusmalli on entistä tutkintokeskeisempi ja valmistumisen pullonkaula on tiedossa, joten on järkevä kiinnittää huomiota, kuinka siitä selvitään, jotta opiskelija saa tutkintotodistuksen. Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö on tullut, osin tästä syystä, osaksi ammattikorkeakoulun keinovalikoimaa tehdä opinnäytetyö. Se on myös käytännönläheinen tapa tehdä tutkimusta, joten se sopii erinomaisesti tähän oppimisympäristöön.  

Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö vauhdittaa valmistumista, sillä sen voi tehdä omasta työstään. Käytännössä opiskelija analysoi työtehtäviään ja työssä hankkimaansa osaamista ja saa samalla suoritettua opinnäytetyöraportoinnin. (Lagstedt & Kotila 2015, 153, 157.) Opiskelija saa todistuksen ja koulu saa yhden valmistuneen. Molemmat osapuolet voittavat.  

Oulun ammattikorkeakoulussa Toljamon ja Vuorijärven (2007) toimittamassa teoksessa: Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö kehittämiskohteena Käytännön kokemuksia ja perusteltuja puheenvuoroja tarkastellaan koko opinnäytetyöprosessia ja opiskelijan kehittymistä sen aikana. Perusasiana on ohjauksen kehittäminen. Teoksessa nostetaan esiin työelämäyhteistyöhön, välineisiin ja osaamisen osoittamiseen liittyvät aihealueet. Samalla kun opiskelija saa opinnäytetyönsä valmiiksi, kehittyy ohjaajien henkilökohtainen ohjausosaaminen ja koko organisaation osaamispääoma kehitystyössä.  

Motivaatio opinnäytetyön tekemiseen on todennäköisesti huomattavasti parempi, kun opiskelijalla on mahdollisuus samalla kehittää omaa työtään.

Vaasan ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeessa todetaan, että erityisen hyvin päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö soveltuu sellaiselle opiskelijalle, joka työskentelee laaja-alaisissa asiantuntijatehtävissä tai vaativissa ja laaja-alaisissa perustason tehtävissä. (Opinnäytetyöohje 2020.) Pelkällä päiväkirjamaisella tekstillä tyyliin: ”Huh, huh, olipas kiire tänään töissä. Oli hankalia asiakkaita”, ei siis selviä. Mikäli opiskelija esimerkiksi työskentelee asiakaspalvelutilanteessa, hän voi kuvata (haastavan) asiakaspalvelutilanteen ja tarkastella sitä sitten teoreettisen viitekehyksen avulla. Mikäli hän haluaa tarkastella asiakaskäyttäytymistä, voi kysymykseen tulla psykologinen näkökulma. Jos kyse on taas tuotteen palautusoikeudesta tai tietosuojaan liittyvistä kysymyksistä,tarkastellaan asiaa lainsäädännön kannalta, teknisissä haasteissa voidaan tarkastella laitteen käyttöohjeistusta, koodausta tai jo edellä mainittua palautusoikeutta.  

Työn tekemisen tavasta sovitaan 

Ennen opinnäytetyön aloittamista sovitaan opinnäytetyön ajanjakso, teemat ja tavoitteet niin työnantajan kuin työtä ohjaavan opettajan kanssa. Myös salassapitoasioihin otetaan kantaa. Työssä käsiteltävät teemat voivat liittyä yrityksen eri toimintoihin. Aiheen opiskelija voi valita esimerkiksi siten, että hän haluaa oppia jostakin lisää tai aihe on uusi ja se on yrityksessä suunnitteluvaiheessa. Päiväkirjamuotoisessa opinnäytetyössä tulee olla selkeästi määritelty ajanjakso, jolloin päiväkirjaa kirjoitetaan. Jakson pituuden tulee olla vähintään kymmenen viikkoa. (Opinnäytetyöohje 2020.) 

Opiskelija kuvaa päiväkirjassaan päivittäiset työtehtävänsä, ja lisäksi hän tekee niistä viikoittain analyysin, jossa hän peilaa tekemisensä teoriaan. Näin hänelle jäsentyy työtehtävässä tarvittava osaamisperusta: työtehtävät sekä keskeiset sisällöt ja ammattikäsitteet. 

Opinnäytetyöprosessi etenee oman työn analyysin ja päiväkirjaraportoinnin kautta.

Opiskelija osoittaa tekemillään valinnoilla ja dokumentaatiolla, että hän osaa soveltaa ja tunnistaa käytännön ja teorian. Tämä opinnäytetyötyyppi soveltuu parhaiten aktiiviselle ja kehittämisintensiiviselle opiskelijalle. (Opinnäytetyöohje 2020.) 

Päiväkirjamuotoinen opinnäyte on työkalu, jonka avulla opiskelija analysoi työtehtäviään ja työssä hankkimaansa osaamista ja suorittaa sitä kautta opinnäyteraportoinnin. Opinnäytetyö osoittaa opiskelijan ammatillista kasvua, siksi työtä tehdessä pitää kiinnittää huomiota alan kirjallisuuden käyttöön ja oman työn arviointiin sen pohjalta. (Opinnäytetyöohje 2020.) 

Lähteet
  • Alitalo, A. 2018. Päiväkirjamaisen opinnäytetyömallin soveltaminen merenkulun koulutukseen sopivaksi. XAMK. Kymen ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. Merenkulun koulutus. Theseus. Viitattu 29.10.2020. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2018053111484.

  • Korkeakouluille uusi rahoitusmalli. 2019. Opetus- ja kulttuuriministeriö 17.1.2019. Viitattu 29.10.2020. https://minedu.fi/-/korkeakouluille-uusi-rahoitusmalli.

  • Lagstedt, A. & Kotila, H. Päiväkirjamuotoinen opinnäytetyö vauhdittaa valmistumista. Teoksessa Kotila H., Mäki K. (Toim.). 2015. 21 tapaa tehostaa korkeakouluopintoja. Haaga-Helian julkaisut, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Theseus. Viitattu 29.10.2020. URN:ISBN:978-952-6619-78-1.

  • Opinnäytetyöohje. 2020. Opintoihin osallistuminen. Opinnäytetyö. Vaasan ammattikorkeakoulu. Viitattu 29.10.2020. http://www.puv.fi/fi/study/opintoihin_osallistuminen/opinnaytetyo/.

  • Toljamo, M. & Vuorijärvi, A. (toim.). 2007. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö kehittämiskohteena Käytännön kokemuksia ja perusteltuja puheenvuoroja. Oulun ammattikorkeakoulu. Kalevaprint Oy. Oulu. Viitattu 29.10.2020. http://www.oamk.fi /opinnaytehanke/docs/opinnaytetyokirja.pdf

Comments

Popular posts from this blog

Opinnäytetyön työsuunnitelma

Opinnäytetyön työsuunnitelman kappaleet Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeen mukaan. 1. Työn tausta - Tilanne yrityksessä/organisaatiossa - Tilanne markkinoilla/toimintaympäristössä yms. - Kirjallisuudessa tms. esiintyvät teemat 2. Työn tavoitteet - Johdetaan työn taustasta - Työn päätarkoitus - Osaongelmat (mahdollistavat päätarkoituksen saavuttamisen) - Työn merkitys: kuka hyötyy ja mitä/miten - Rajaukset: mitä otetaan mukaan ja mitä jää ulkopuolelle - Viittaus tarvittaessa mahdoolisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 3. Työn teoreettinen tausta (viitekehys) - Aihealue, keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet 4. Toimenpidesuunnitelma - Tärkeimmät toimenpiteet: mitä pitää tehdä - Viittaus tarvittaessa mahdollisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 5. Mahdolliset tutkimusmenetelmät - Mikäli työ vaatii tutkimuksen/tutkimusten tekemistä - Tarvittavan tiedon luonne: - mikä menetelmä - keneltä - miten (konkrettisesti...

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...