Skip to main content

Pienellä summilla sijoittamisen alkuun

Kuvat Margit Mannila


Jo pienellä summalla pääsee alkuun sijoittamisessa. Korkoa korolle -ilmiön avulla potti kasvaa vähitellen mukavan muhkeaksi. 

Usein kuulee sanottavan, että ei minulla ole varaa säästää. Tai jotkut sanovat, että aloitan säästämisen sitten, kun olen saanut työpaikan, asuntolaina on maksettu tai lapset ovat muuttaneet pois kotoa. 

Älä lykkää aloittamista, sillä se varmistaa ainostaan sen, että et koskaan pääse tavoitteeseesi. 

Kuinka sitten voi päästä alkuun, jos ei kertakaikkiaan ole niitä hyviä tuloja tai rikkaita vanhempia, jotka voisivat tehdä homman puolestasi. 

Kiinnitä huomiota arjen pieniin asioihin ja niiden avulla säästämiseen. Esimerkiksi
Kuluta joka päivä 3 € vähemmän
Se on viikossa 21 €
Kuukaudessa 90 €
Vuodessa 1095 €.
Jos sijoitat sen osakkeisiin tai indeksirahastoon ja sille tulee jonkin verran myös tuottoa pääset vähitellen kiinni korkoa korolle efektiin.


Kun toistat tämän joka päivä, joka viikko, joka kuukausi ja vuosi, saat vähitellen kokoon omaisuuden, jonka turvin voit jäädä eläkkeelle aikaisemmin tai voit ylipäätään jäädä eläkkeelle. 

Pikavoittoja osuu kohdalle yleensä yhtä harvoin kuin lottovoittoja. 

Comments

Popular posts from this blog

Opinnäytetyön työsuunnitelma

Opinnäytetyön työsuunnitelman kappaleet Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeen mukaan. 1. Työn tausta - Tilanne yrityksessä/organisaatiossa - Tilanne markkinoilla/toimintaympäristössä yms. - Kirjallisuudessa tms. esiintyvät teemat 2. Työn tavoitteet - Johdetaan työn taustasta - Työn päätarkoitus - Osaongelmat (mahdollistavat päätarkoituksen saavuttamisen) - Työn merkitys: kuka hyötyy ja mitä/miten - Rajaukset: mitä otetaan mukaan ja mitä jää ulkopuolelle - Viittaus tarvittaessa mahdoolisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 3. Työn teoreettinen tausta (viitekehys) - Aihealue, keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet 4. Toimenpidesuunnitelma - Tärkeimmät toimenpiteet: mitä pitää tehdä - Viittaus tarvittaessa mahdollisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 5. Mahdolliset tutkimusmenetelmät - Mikäli työ vaatii tutkimuksen/tutkimusten tekemistä - Tarvittavan tiedon luonne: - mikä menetelmä - keneltä - miten (konkrettisesti...

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...