Skip to main content

Ope tykkää!


Kuvat Margit Mannila

Kuvat merkkien pohjalle piirsi Eeva Andrejeff. Suurkiitos hänelle!


Minulla on ollut jo perinteeksi muodostunut tienaa tonni-haaste omalle ryhmälleni ja mietin, miten voisin uudistaa palkintoa. Sitten keksin: haalarimerkit. Kysyin kollegalta, olisiko hän kiinnostunut tilaamaan oman merkin. Ja olihan hän. Lisäksi hänen tyttärensä Eeva Andrejeff lupautui hoitamaan grafiikan. Saimme näin ihan ammattilaisen suunnittelupalveluakin!


Merkkejä on jo kyselty muuallekin. No näitä ei saa kuin niistä ansiosta joista ope tykkää. Yleensä ope tykkää niistä, jotka tekevät tehtävänsä ajoissa ja näkevät vaivaa onnistumisensa ja osaamisensa eteen. Joskus elämä heittää eikä kaikki suju niin kuin Strömsössä, mutta kun ope huomaa, että halua ja tahtoa löytyy, voi merkin saada kannustukseksi: Kyllä se siitä hyvin menee!

Merkkejä on muuten painettu rajoitettu 100 kappaleen erä, joten ihan joka naisen tai miehen haalariin näitä ei tule.

Ensimmäiset merkit olivat jaossa tänään Tonni täynnä -tilaisuudessa, kun ryhmäni pistehait ovat selvillä. Muuten tasan kuukautta ja päivää aikaisemmin, mitä menneenä ja sitä edellisenä vuonna. Lue aiemmat postaukset tästä linkistä.

 



Merkit pääsevät heti tänään jakoon, kun jaan omalle ryhmälleni pistehain kunniakirjat. Poikkeuksellista on, että kuluvana vuonna kunniakirjan saajia on 7 kappaletta. Peräti viisi opiskelijaa sai saman pistemäärän eli 37 pistettä. He saavat III sijan. Toiseksi parhaalla opiskelijalla oli 43 opintopistettä ja parhaalla 52 pistettä. Tällä pistehailla on myös erittäin hyvä keskiarvo. Joten kyllä ope tykkää! 

Mutta... me  siis kyselimme sitten tarjouksia ja palvelultaan parhaaksi osoittautui Kangasmerkit.com. Vastaus tuli nopeasti ja muutenkin palvelu oli tosi ystävällistä ja asiallista. 

Saimme mallikappaleen hyväksyttäväksi sähköpostin välityksellä. Näytti hyvältä. Siispä hyväksyimme.

Odottelimme jännittyneinä, millainen valmis merkki on. Eilen ne olivat sitten postissa. Ei muutakuin koodi messiin ja postiin suoraan töistä ja samalla reissulla ostamaan suklaata.

Ja sitten ne vihdoin tulivat (oikeasti toimitus oli tosi nopea, mutta odottavan aika on tunnetusti pitkä) olimme haljeta onnesta. Sattuipa vielä niin sopivasti, että ne tulivat juuri nyt tämän vuoden tienaa tonni tapahtumaan, kuten tuolla edellä hehkutin.


Kyllä nyt ope voi tykätä!


Aiemmat tonnipostaukset löytyvät oheisista linkeistä
Tonni lähestyy. (22.2.2017).

Tonni täynnä kuvia(22.2.2017).  

Tonni täynnä Onnea. (22.2.2017)

Comments

Popular posts from this blog

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...

Oikeustapausharjoitusten ja -analyysin ratkaisuohjeet

  Kuvat Margit Mannila Oikeudellisen ratkaisutoiminnan perusrakenne Oikeudellista ratkaisutoimintaa eli oikeudellisten ongelmien tai tapausten ratkaisemista voidaan yksinkertaistetusti kuvata niin sanotun subsumption avulla. Tämä subsumptiopäättely rakentuu seuraavasti: Kuvataan oikeudellisen normin (esim. lain) oikeusohje. ( ylälause ) Kuvataan ongelmatilanteen tosiasiat. ( alalause ) Sovelletaan oikeusohjetta kyseiseen tapaukseen sijoittamalla alalauseen sisältämät tosiasiat ylälauseen tunnusmerkistöön jolloin saadaan johtopäätös. (Anni Tuomela 7.6.2017) Tämä on ns. syllogismimalli (ks. Virolainen & Martikainen 2010, 229). Virolainen & Martikainen (2010, 227-228) toteavat, että OK 4/1734 24:4 ja ROL 39/1889 11:4 mukaan tuomion perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päätökseen ratkaisu perustuu. Ks. myös hallinnonkäyttölain 586/1996  53 §.  Perusteluissa on oltava tosiasia- eli faktaperustelu (faktapremissi...