Skip to main content

Maanantaina ei saa ottaa päähän tulla töihin


Juha-Matti Mäntylän kirjoittamassa Talouselämän 6/2016 artikkelissa  Fraktion toimitusjohtaja Jesse Peurala toteaa, että jos sunnuntaisin alkaa olla olo, ettei seuraavana aamuna huvita lähteä töihin, kannattaa tehdä jotakin muuta. Peuralalla kaikki alkoi vitutuksesta, kuten hyvin usein yrittäjäksi ryhtyneillä homma käynnistyy.

Jutussa käsitellän Suomen parhaita työpaikkoja (Great Place to Work).  Fraktio sijoittui kisassa kolmanneksi pienten työpaikkojen sarjassa, jotka työllistävät 15-50 henkilöä.  Yhteistä näille kaikille näyttää olevan henkilöstön ja asiakkaiden aito kuunteleminen. Työnantaja kustantaa tutkintoo valmistavaa koulutusta ja kannustaa aktiivisuuteen. "Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria" kiteytti  sosiaalipsykologian klassikko Kurt Lewin, joka tunnetaan myös ns. kenttäteoriasta. Tämä kiteytys teorian ja käytännön suhteesta on jättänyt Lewinin pysyvästi tieteen historiaan. Yhtä kaikki, näissä yrityksissä tämä Lewinin ajatus eletään todeksi. Hyvä teoria on otettu käytäntöön.  

Fyysisesti Fraktio sijaitsee Vincit-nimisen yhtiön kupeessa, joka puolestaan valittiin keskisuurten työpaikkojen (50-500 työntekijää) parhaaksi. Yhtiöiden palkkapoliitikka on avointa. Kaikki tietävät toistensa palkat. Tällä lisätään avoimmuutta ja oikeudenmukaisuutta. Jutussa haastateltu Johanna Pystynen sanoo, että jokainen voi todeta, että onko palkka oikeudenmukainen vai ei ja palkkatietojen avaaminen on laskenut ylimääräistä kohua asian ympäriltä. (Mäntylä 2016, 39.)

Esimerkkinä pienyrityssarjassa 6. sijoittunut jyväskyläläinen Paytrail, jossa johtoryhmässä on jäsen jokaisesta tiimistä. Johtoryhmä kokoontuu viikoittain ja sen palaveri on kaikille avoin. Asialista jaetaan etukäteen koko henkilöstölle. Vastaavasti Tuxera antaa yliopistokurssien materiaaliksi käytännön tehtäviä. Opiskelijat kehittävät ammattitaitoaan ja yhtiö tunnistaa tulevaisuuden kykyjä.


Suomen parhaat työpaikat 2016 olivat

 Pienet organisaatiot (15-49 työntekijää)
1. ZEF   (31.3.2016).
2. SICK  (31.3.2016). 
3. Fraktio (31.3.2016). 
4. Anders Innovations (31.3.2016). 
5. Wunderkraut (31.3.2016). 
6. Paytrail (31.3.2016). 
7. IUM (31.3.2016). 
8. Etelä-Savon Työterveys (31.3.2016). 
9. Mars Finland (31.3.2016). 
10. Janssen-Cilag (31.3.2016). 
11. Mainostoimisto Ilme (31.3.2016). 
12. Suomen Tilaajavastuu (31.3.2016). 
13. Alfame Systems (31.3.2016). 
14. Tuxera (31.3.2016). 
15. Music Finland (31.3.2016). 
Keskisuurten sarja (50-499 työntekijää)
1. Vincit (31.3.2016). 
2. Pipelife Finland (31.3.2016).  
3. Gofore (31.3.2016).  
4. Arcusys (31.3.2016).  
5. Nitor (31.3.2016). 
6. Efima (31.3.2016).
7. Comiq (31.3.2016).
8. Vaadin (31.3.2016).
9. Gainer (31.3.2016).
10. Fingrid (31.3.2016).
11. Dittmar & Indrenius (31.3.2016).
12. Rauhala Yhtiöt (31.3.2016).
13. Visma Solutions (31.3.2016).
14. Svea Ekonomi (31.3.2016).
15. Smilehouse (31.3.2016).
16. Mandatum Life (31.3.2016).
17. Pohjolan LVIturva (31.3.2016).
18. Taaleri (31.3.2016).
19. AbbVie (31.3.2016).
20. Bauer Media (31.3.2016).
21. Saanio & Riekkola (31.3.2016).
22. Ambientia (31.3.2016).
23. Pohjola Rakennus (31.3.2016).
24. 3 Step IT (31.3.2016).
25. Evli Bank (31.3.2016).
26. Sininen Meteoriitti (31.3.2016).
27. Alexandria Pankkiiriliike (31.3.2016).
28. Sievo (31.3.2016).
29. Newsec (31.3.2016).
30. Marski Data (31.3.2016).
Suuret organisaatiot (500+ työntekijää)
1. Musti ja Mirri (31.3.2016).
2. McDonald's (31.3.2016).
3. Antell (31.3.2016).
4. Enfo (31.3.2016).
5. Folkhälsan (31.3.2016).
Lähde: Great Place to Work. (31.3.2016). 



P.S. Nämä työpaikat ovat todella asemansa ansainneet, kun tein linkkauksia tähän sivustoon ja olin ZEF:in sivustolla, niin sain asiakaspalvelusta  viestin, miten voimme auttaa... jostakin syystä päätin vastata siihen ja sain kutsun Espoossa olevaan seminaariin, joissa Suomen parhaat yritykset kertoivat toiminnastaan.



Lähteitä ja lukemistoa


Great Place to Work. Suomen parhaat työpaikat. (31.3.2016)

Great Place to Work. (2016). Suomen parhaat työpaikat 2016 julkistettu. (31.3.2016).

Kurt Lewin-Kenttäteoria. Soisaalipsykologian peruskurssi. Tampereen yliopisto. (31.3.2016).

Mäntylä, Juha-Matti. (2016). Lemmikit mukaan töihin - Suomen parhaassa työpaikassa se on kilpailuetu . Talouselämä. (30.3.2016).

Mäntylä, Juha-Matti. (2016). Olemme törkeän avoimia. Talouselämä 6(2016), 32-39. https://summa.talentum.fi/article/te/olemme-torkean-avoimia/260641.(30.3.2016).
Lähetetty Windows Phonesta

Comments

Popular posts from this blog

Opinnäytetyön työsuunnitelma

Opinnäytetyön työsuunnitelman kappaleet Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinnäytetyöohjeen mukaan. 1. Työn tausta - Tilanne yrityksessä/organisaatiossa - Tilanne markkinoilla/toimintaympäristössä yms. - Kirjallisuudessa tms. esiintyvät teemat 2. Työn tavoitteet - Johdetaan työn taustasta - Työn päätarkoitus - Osaongelmat (mahdollistavat päätarkoituksen saavuttamisen) - Työn merkitys: kuka hyötyy ja mitä/miten - Rajaukset: mitä otetaan mukaan ja mitä jää ulkopuolelle - Viittaus tarvittaessa mahdoolisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 3. Työn teoreettinen tausta (viitekehys) - Aihealue, keskeiset käsitteet ja niiden väliset suhteet 4. Toimenpidesuunnitelma - Tärkeimmät toimenpiteet: mitä pitää tehdä - Viittaus tarvittaessa mahdollisiin erillisiin projektisuunnitelmiin 5. Mahdolliset tutkimusmenetelmät - Mikäli työ vaatii tutkimuksen/tutkimusten tekemistä - Tarvittavan tiedon luonne: - mikä menetelmä - keneltä - miten (konkrettisesti...

Projektisanastoa

Kuvat Margit Mannila Projektijohtamisen sanastoa  Projekti-instituutti (14.2.2017) Tässä esimerkinomaisesti joitakin projektijohtamiseen liittyviä termejä ja niiden määritelmiä. A Guide to the Project Management Body of Knowledge (PM BOK) A Guide to the Project Management Body of Knowledge eli PMBOK on projektijohtamisen kansainvälisen järjestön Project Management Instituten (PMI:n) julkaisema, standardin asemassa oleva projektijohtamisen yleisteos, joka kuvaa projektijohtamisen prosessit ja tarjoaa yleisiä ohjeita projektin organisoimiseksi ja johtamiseksi. Teoksen ensimmäinen painos on vuodelta 1981. Aikalaskenta Laskentamenttely, jolla saadaan kunkin tehtävän aikaisimmat ja myöhäisimät alkamis- ja päättymisajat sekä pelivarat. Aikasuunnittelu Projektin tehtäväerittely ja aikataulun laatiminen.  Aikaisin alkamishetki (AAH) Tehtävän alkuriippuvuukisen määräämä aikaisin mahdollinen alkamishetki. Myöhäisin alkamishetki (MAH) Tehtävän loppuriippuvuuksi...

Katetuottolaskenta ja -hinnoittelu

Kuva Margit Mannila Katetuottolaskennassa tarkastellaan mm. seuraavia asioita (ks.  Tomperi, S. (2010). Yrityksen taloushallinto 3. Kannattavuus- ja kustannuslaskenta. Edita. 23-68): Kriittinen myynti Varmuusmarginaali Kannattavuuskuvio Katetuottokuvio Kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä: hinnan nousu myynnin lisäys muuttuvien kustannusten aleneminen kiinteiden kustannusten aleneminen taloustekijöiden keskinäinen riippuvuus  myynnin rakenne ja kannattavuus alennukset kilpailukeinona Katetuottohinnoittelu-kirjoituksen alkuperäinen lähde on täällä . KATETUOTTOHINNOITTELU Katetuottohinnoittelu perustuu minimikalkyyliin, jossa tuotteelle kohdistetaan vain muuttuvat kustannukset ja hinnoittelussa huomioidaan katetarve kiinteille kustannuksille ja tavoitevoitolle. Peruskaava Tuotteen tai palvelun muuttuvat kustannukset    + Katetuottotavoite = Myyntihinta ilman alv    + Arvonlisävero = Verollinen myyntihinta Kate las...